Kärsimysviikko ja pääsiäinen päivä päivältä – Johdanto ja palmusunnuntai

JOHDANTO

Nyt on jälleen lähellä kristikunnan kenties suurin juhla, pääsiäinen. Tätä ylösnousemuksen juhlaa edeltävien päivien aikana muistellaan muun muassa Jeesuksen ratsastusta Jerusalemiin, viimeistä ateriaa ja ristinkuolemaa.

Minua kiinnosti yrittää "elää" tämä noin viikon mittainen aika läpi lukemalla Raamatusta ne tapahtumat, jotka on perinteisesti kullekin viikon päivälle sijoitettu, ja päätin myös jakaa kyseiset tekstit omassa blogissani. Olen aiemmin paljon tutkiskellut kärsimyskertomusten kronologiaa ja aikoinani luonut jonkinlaisen mallin siitä, miten tapahtumat olisivat voineet seurata toisiaan, jos pyrimme mahdollisimman tarkasti ottamaan neljä evankeliumia huomioon.

Heti täytyy muistuttaa, että en tätä omaa kronologiaani väitä normatiiviseksi, enemmänkin se on oma vaatimaton yritykseni ymmärtää ja järjestellä näitä pyhän historian tapahtumia, jotta mahdollinen aikajärjestys voisi parhaassa tapauksessa avata teksteistä jotain uuttakin. Ehkä kronologisuutta ja pikkutarkkuutta tärkeämpi tavoitteeni on kuitenkin pysähtyä itse tekstien äärelle ja ravita itseäni niillä.

Käytännön huomautuksia

Olen siis pyrkinyt järjestelemään evankelistojen kertomuksia järjestykseen, mutta nämä tekstit eivät sisällä kaikkea kaikista evankeliumeista. Jos on esimerkiksi samana pidetty tapahtuma, josta useampi evankelista kertoo, olen valinnut vain yhden version tapahtumasta. Jos taas vain yksi evankelista kertoo jostain, olen ottanut suoraan mukaan hänen kertomuksensa.

Teksteinä on pääosin vain evankeliumitekstejä, mutta lauantain kohdalle olen lisännyt muutaman jakeen Uuden testamentin kirjeistä kuvaamaan perinteisesti tuolle päivälle sijoitettuja Kristuksen vaiheita.

Olen ajoittain tehnyt järjestelystäni aika yksityiskohtaisenkin, joten ei pidä säikähtää sitä, että jopa yksittäisiä jakeitakin on joissain kohdin katkottu osiin. Itse järjestelytyötä olen aikoinani ja vielä vähänkin aikaa sitten pyrkinyt pohjaamaan tutkimuksiin ja kirjallisuuteen.

Päiväjako, jota tässä käytän, on koostettu monien lähteiden pohjalta. Toisaalta päivän vaihtumista voi myös olla vaikeaa päätellä, etenkin näin on kiirastorstain ja pitkäperjantain välillä. Olen käyttänyt meidän ajanlaskutapaamme, jossa vuorokausi vaihtuu keskiyöllä.

Raamattulainaukset ovat vuoden 1938 vapaassa käytössä olevasta käännöksestä, jollei toisin mainita. Raamatunkohdan olen pyrkinyt ilmoittamaan ikään kuin otsikkona aina ennen varsinaista kohtaa, ja toivon kaikkien jaenumeroiden olevan oikein.

Tässä linkit muihin päiviin:

• Malkamaanantai
• Tikkutiistai
• Kellokeskiviikko
• Kiirastorstai
• Pitkäperjantai
• Hiljainen lauantai eli lankalauantai
• Pääsiäissunnuntai

Antoisia lukuhetkiä!

PALMUSUNNUNTAI

Jeesus menee Jerusalemiin ja myöhemmin Betaniaan

Luuk. 19:29–44

29. Ja tapahtui, kun hän tuli lähelle Beetfagea ja Betaniaa, sille vuorelle, jota kutsutaan Öljymäeksi, että hän lähetti kaksi opetuslastaan
30. sanoen: "Menkää edessä olevaan kylään, niin sinne tullessanne te löydätte sidottuna varsan, jonka selässä ei vielä yksikään ihminen ole istunut; päästäkää se ja tuokaa tänne.
31. Ja jos joku kysyy teiltä: 'Miksi te sen päästätte?' niin sanokaa näin: 'Herra tarvitsee sitä'."
32. Ja lähetetyt menivät ja havaitsivat niin olevan, kuin hän oli heille sanonut.
33. Ja heidän päästäessään varsaa sen omistajat sanoivat heille: "Miksi te päästätte varsan?"
34. Niin he sanoivat: "Herra tarvitsee sitä".
35. Ja he veivät sen Jeesuksen luo ja heittivät vaatteensa varsan selkään ja istuttivat Jeesuksen niiden päälle.
36. Ja hänen kulkiessaan kansa levitti vaatteensa tielle.
37. Ja kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet,
38. sanoen: "Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!"
39. Ja muutamat fariseukset kansanjoukosta sanoivat hänelle: "Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi".
40. Mutta hän vastasi ja sanoi: "Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat".
41. Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä
42. ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu.
43. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta;
44. ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."

Mark. 11:11a

11. Ja hän kulki sisälle Jerusalemiin ja meni pyhäkköön;

Matt. 21:10-11

10. Ja kun hän tuli Jerusalemiin, joutui koko kaupunki liikkeelle ja sanoi: "Kuka tämä on?"
11. Niin kansa sanoi: "Tämä on se profeetta, Jeesus, Galilean Nasaretista".

Mark. 11:11b

ja katseltuaan kaikkea hän lähti niiden kahdentoista kanssa Betaniaan, sillä aika oli jo myöhäinen.

Kokemuksia teologian opiskelusta 9: Itsenäisen työn valtakausi

Toisen vuoden kolmas periodi.

Joululoma oli normaaliin tapaansa pitkä, ja voin myöntää, että sen aikana stressasin hieman tulevaa kevätlukukautta: se kun otaksumani mukaan tulisi olemaan hyvin työläs. Lukemista on tähän mennessä riittänyt paljon ja neljäs periodi tuskin tulee olemaan juurikaan helpompi. Olen kuitenkin puskenut eteenpäin ja myös saavuttanut haluamiani tuloksia.

Luentoja ei kolmannessa periodissa ollut kovinkaan paljoa, normaalisti vain kolme viikossa. Sen sijaan itsenäistä työskentelyä oli sitäkin enemmän. Aineiden osalta kattaukseen kuului käytännöllisen teologian ja eksegetiikan viimeisiä kursseja sekä myös kirkkohistoriaa ja Hops-työskentelyä.

Käytännöllinen teologia: Uskontokasvatus, diakonia ja sielunhoito

On jopa vaikeaa uskoa, että käyttiksenkin peruskurssit ovat nyt jo takanapäin. Nehän alkoivat vasta tänä vuonna, mutta koska ne seurasivat välittömästi toisiaan, tuntui koko rupeama hyvin joutuisalta.

Kolmannella ja viimeisellä käyttiksen peruskurssilla aiheena oli yhtäältä uskontokasvatus ja uskonnonopetus ja toisaalta diakonia ja sielunhoito. Ne todella jäivät mielestäni aika erillisiksi aiheiksi, molemmilla kokonaisuuksilla oli pääasiassa omat luennoitsijansakin. Kurssiin kuului luentojen lisäksi osia kolmesta kirjasta, joiden aiheet olivat samat, ja kaksi itsenäistä tehtävää. Vaihtoehtoisiin suoritustapoihin kuului oppimispäiväkirjan tekeminen tai opintopiiri, mutta itse en valinnut niistä kumpaakaan.

Itse luin kirjoja aikamoisella vauhdilla, koska halusin päästä aineopintokirjallisuuden pariin mahdollisimman pian. Koskapa tällä kurssilla oli mahdollista suorittaa kirjallisuus erikseen niin sanotussa akvaariotentissä, päätin tarttua siihen, kun kerran kirjat olivat vielä paremmassa muistissa.

Akvaariotentti oli mielenkiintoinen tilaisuus: se tehtiin varattuna aikana tietokonetilassa, jonne ei saanut kuljettaa mukanaan juuri mitään. Tavarani jouduinkin jättämään säilytyslokeroon. Tentissä oli kaksi kysymystä, joihin oli leppoisaa vastailla näppäimistöä naputtaen, ja eipä aikaakaan kun olin valmis. Kirjallisuus oli suoritettu ja sain vielä mieluisen arvosanankin.

Kirjojen ja luentojen kautta esille nousseita teemoja olivat muun muassa oppiminen laajana ilmiönä, uskonnonopetuksen historia ja menetelmät sekä arjen epämuodollisten yhteisöjen (kuten kodin) tarjoama uskontokasvatus. Diakonian ja sielunhoidon puolella vilisivät sellaiset termit kuten psykoterapia, pastoraaliteologia ja auttava kohtaaminen. Kävimme läpi surua ja kriisiä, toivoa ja merkityksellisyyttä ja kohtaamisen teologiaa. Meiltä opiskelijoilta myös kysyttiin, mitä haluaisimme oppia.

Itsenäisiin tehtäviin kuului pohtiva essee, joka kirjoitettiin kahdesta dokumentista: näistä toinen oli netissä oleva kirjoitus ja toinen videoluento, kumpikin kasvatukseen liittyviä. Toinen tehtävä oli haastatella työkokemusta omaavaa teologia, aiheena uskontokasvatus ja kohtaaminen. Otin yhteyttä tuntemaani pastoriin, joka on myös uskonnonopettaja, ja hoidimme haastattelun lounaan ääressä rennosti jutellen. Haastattelun olisi saanut tehdä myös puhelun välityksellä mutta ei sähköpostilla.

Teologisessa tiedekunnassa opiskeltava ja tutkittava aihekokonaisuus on tunnetusti valtavan kirjava, mutta jo käytännöllinen teologia yksin on aine, jonka alle mahtuu hyvinkin paljon. Toiset aiheet ovat enemmän ja toiset vähemmän inspiroivia. Voin sanoa peruskurssien olleen oma raikas vivahteensa opintielläni ja niiden perusteella käyttis tutkii tärkeitä ja kiehtovia asioita, esimerkiksi uskonnollisuuden ilmenemistä nykyajassa, mikä on minunlaiselleni ekskursionistille jatkuva mielenkiinnonkohde. Oma oppialani käytännöllinen teologia ei kuitenkaan suuressa mittakaavassa ole.

Eksegetiikka: Eksegeettinen työskentely

Eksegetiikan kolmas ja viimeinen peruskurssi koostuu johdantoluennoista ja ryhmistä, joissa tehdään eksegeettinen analyysi. Kurssin aikana suoritetaan myös kappale kirjoitusviestinnän opintoja, joista toinen osa oli suoritettu kirkkohistorian alla.

Kolmanteen periodiin sisältyi pääosin vain johdantoluentoja, tosin yksi ryhmätapaaminenkin ehti jo olla ennen periodin vaihtumista. Luennoilla käsiteltiin erilaisia eksegeettisiä metodeja, joita olikin aika paljon. Raamattua voi tutkia esimerkiksi historiallis-kriittisesti mutta myös vaikkapa kirjallisuustieteellisesti tai sosiaalitieteellisesti. On myös ikonografinen lähestymistapa, jossa keskeistä on se visuaalinen kulttuuri, jossa raamatuntekstit ovat syntyneet, kun taas vaikutushistoriallisesta näkökulmasta voidaan tutkia, miten Raamattu antanut vaikutteita eteenpäin. Monet näkökulmat vielä sisältävät useampia alahaaroja.

Historiallis-kriittisiin menetelmiin luetaan normaalisti tekstikritiikki, joka pyrkii selvittämään raamatuntekstien alkuperäistä tekstimuotoa; kirjallisuuskritiikki, joka pohtii sitä, mitä lähteitä tekstiin on käytetty; muotohistoria, johon sisältyvät vielä muotokritiikki, lajikritiikki ja traditiohistoria sekä redaktiokritiikki, joka pyrkii keskittymään tekstiä mahdollisesti toimittaneisiin henkilöihin. Tämä on jo yksin aikamoinen suo, lisäksi metodien nimitykset saattavat vielä vaihdella. Kolmoskurssin aikana kuitenkin onnistuin edes jollakin tavoin ottamaan haltuun ja ymmärtämään nämä menetelmät. Minua auttoivat internetistä löytämäni artikkelit ja muuan englanninkielinen kirja, jonka vain eräänä päivänä löysin kirjaston poistokirjojen joukosta. Siinä oli hyvin selkeästi ja ytimekkäästi esitelty samaa, mitä kurssillakin käsiteltiin, ja kirjoittelinkin sitten muistiinpanoja yhdistellen tietoja eri lähteistä. Oli mukavaa oppia tajuamaan historiallis-kriittistä menetelmää, vaikka en itse ehkä sen suuri fani olekaan. Oma kiinnostuksenkohteeni eksegetiikassa lienee enemmän narratiivisen eli kertomuksellisen lähestymistavan tai tekstin argumentaation ja retoriikan analyysin suunnalla, tekstin lopullisen muodon tulkinnassa enemmän kuin sen historiallisen synnyn pohtimisessa.

Johdantoluentoja ei ollut mahdottoman montaa, ja niistä seurasi tentti, jossa oli sekä terminselitystä että laajempia kysymyksiä. Pienemmissä ryhmissä puolestaan on tarkoitus pareittain analysoida tiettyä raamatunkohtaa käyttäen avuksi esimerkiksi Raamatun kommentaariteoksia ja sanakirjoja. Käsittääkseni varsinaisen kirjallisen tuotoksensa jokainen kuitenkin tekee lopulta itse. Koska itse olen aika paljon eksegetiikkaan päin kallellani, olen kohtuullisen hyvillä mielin kohdatessani tulevaa urakkaa.

Kirkkohistoria: Kirkkojen ja tunnustuskuntien historia

Selvitettyäni käyttiksen kirjat tarrauduin historian pariin. A1-linjalla tulee suorittaa aineopintoja kolmelle eri laitokselle. Pääaineekseni aion ainakin kandivaiheessa ottaa eksegetiikan ja olen valinnut kahdeksi muuksi aineopintoaineeksi systemaattisen teologian ja kirkkohistorian. Jälkimmäisestä minulla on suunnitelmissani käydä yksi viiden opintopisteen jakso, joka käsittelee kirkkojen ja tunnustuskuntien historiaa. Kenties hieman epäselvästä jakson kuvauksesta huolimatta minulla on vahva oletus, että tämä kurssi voidaan suorittaa yksinkertaisesti pelkällä kirjatentillä, jolloin ei tarvitsisi tehdä esimerkiksi luentoja tai muita tehtäviä. Koin, että tällainen kurssi sopisi kohtuullisen hyvin muihin suunnitelmiini, ja niinpä olen itsekseni lueskellut kahta kirjaa, joista toinen käsittelee paavien historiaa ja toinen puolestaan kalvinismin. Molemmat kuuluvat mielenkiintoni ytimeen.

Kalvinismista kertovaa kirjaa ehdin vasta vähän aloittaa, mutta kolmannen periodin aikana aika lailla sain käytyä paavikirjasta tulevan osuuden läpi. Kyseessä on Eamon Duffyn Saints & Sinners. A History of the Popes, ja yli 300 sivun alueeseen kuului ajallisesti suunnilleen viimeiset tuhat vuotta paavien historiaa. Pidin kirjasta: se eteni pääosin kronologisesti ja selkeästi, pureutui nimenomaan paaviuteen ja paaveihin henkilönä ja muuta historiaa ei tuotu mukaan liikaa vaan mielestäni sopivassa määrin. Kirja oli kuitenkin kohtuullisen raskaslukuinen, sillä sivuilla oli paljon pientä tekstiä ja väliotsikoita oli vain aniharvoin lukujen ja alalukujen ollessa pitkiä.

Entuudestaan olin tuntenut joitakin paaviuden historian kehityskulkuja, kuten esimerkiksi paavin suuren vallan keskiajalla Innocentius III:n aikana, ristiretkiaatteen, "suuren skisman" ja vastapaaviuden sekä turmeltuneeksi sanotun renessanssipaaviuden. Eräällä kirkkohistorian peruskurssin luennolla oli lisäksi esitelty paavit 1800-luvulla hallinneesta Pius IX:stä nykyiseen Franciscukseen, joten modernimman ajan paavit olivat sikäli tutumpia. Kirja kuitenkin syvensi paljon tietämystäni.

Opin vaikkapa sen, että 1000- ja 1100-lukujen vaihteen aikoihin monilla paaveilla oli munkki- tai sääntökuntatausta kun taas 1100- ja 1200-luvuilla moni oli lakimies. Kiintoisaa oli sekin, että suhteellisen monet paavit on ajettu pois Roomasta. Erityisen hauskaa oli oppia yksittäisten paavien persoonista ja teoista. Esimerkiksi Celestinus V (1294) oli kuulemma pyhimysmäinen munkkierakko, joka erosi virastaan kuuden kuukauden jälkeen ja joutui sitten seuraajansa vangiksi. Klemens VI:n (1342–1352) kerrotaan olleen hyväntekijä ruton aikana mutta myös ylellinen viihdyttäjä, joka julisti, että paavin tulee tehdä alamaisensa onnellisiksi. Pius II (1458–1464) oli kuulemma koko Italiassa tunnettu humanisti, historioitsija ja eroottisten näytelmien ja tarinoiden kirjoittaja, kun taas Pius VII (1800–1823) oli aikanaan Napoleonin vankina, mutta kaiketi valtaosin piti päänsä tämän vaatimusten edessä. Julius II (1503–1513) oli ilmeisesti ensimmäinen renessanssipaavi, jolla oli parta: se oli kasvatettu Julius Caesarin imitoinnin vuoksi, kostonmerkiksi paavin vihollisille. Ja viimeinen nosto: nähtävästi kaikkien aikojen ainoa englantilaispaavi oli vuosina 1154–1159 hallinnut Hadrianus IV.

Ehkä päällimmäisenä minulle jäi kirjan pohjalta se kuva, että paaviuden historia on pitkälti vallantavoittelun historiaa. Varmaankin valtaosa tenttialueeni paaveista oli virkansa auktoriteetin korostajia ainakin hengellisessä mielessä, ennen modernia aikaa varmaan usein myös maallisessa. Viimeaikaisia paaveja taas on nähdäkseni kirjan perusteella luonnehtinut ainakin kamppailu "konservatiivisuuden" ja "liberaaliuden" välillä.

Kalvinismikirjasta kertonen enemmän ensi kerralla. Lukemista tässä kurssissa tosiaan riittää, sivuja on lähemmäs 700.

Perusopintojen HOPS

Niin, teologian opintoihin kuuluu myös henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekoa (en ole oikeastaan varma, olenko siitä aiemmin kirjoittanutkaan…). Hopsien suorittaminen ei ole kovinkaan työlästä, esimerkiksi tässä perusopintojen loppuvaiheen Hopsissa minun piti täyttää lomake, jossa ilmoitin jo suorittamani kurssit sekä kurssit, jotka aion käydä, ja suunnitelmani niiden suoritusajankohdasta. Lisäksi piti kirjoittaa noin sivun mittainen essee, jossa vastailin määrättyihin kysymyksiin tulevaisuudennäkymistäni.

Kokonaisuuteen kuului myös Hops-tapaaminen, joita järjestettiin osastojen mukaan. Minä osallistuin luonnollisesti eksegetiikan tapaamiseen. Kävimme läpi opintoihin liittyviä asioita, ja silmäilin mielenkiinnolla myös tulevia kandiseminaareja, joiden otsikot olin nähnyt jo eksegetiikan tentissä. Suurella todennäköisyydellä tulen osallistumaan seminaariin, joka käsittelee Jumalan valitut -teemaa, ja luultavasti siis jostain tähän liittyvästä kirjoitan ajan myötä myös kandidaatintutkielmani.


Siinä kaikki tällä erää. Viimeisen periodin töiden jälkeen varmaankin kirjoitan jälleen peräkkäin sekä periodista että koko toisesta vuodesta, niin kuin viime vuonnakin.

Ekskursio Lähetyskirkon messuun

Astelin pitkin Ullanlinnan katua kaverini kanssa jutellen. Pian vasemmalle aukeni näkymä suureen punatiiliseen rakennuskompleksiin. Hassua, olin juuri tällä viikolla kävellyt sen ohi, mutta en ollut ymmärtänyt, mikä paikka oli kyseessä. Nyt päivänvalossa kävi ilmeiseksi, että siellä se oli, Lähetyskirkko – ja kaikesta noiden tiiliseinien sisään mahtui paljon muutakin.

 

Erottuani ystävästäni valitsin oven, jonka yllä oli valkea Kristus-patsas ja heti sisään päästyäni huomasin avoimen oven kirkkosalin näköiseen paikkaan. Minut toivotettiin tervetulleeksi ja sain käteeni Virsikirjan. Etsiydyin paikalleni, annoin katseeni kierrellä tässä kauniissa, valoisassa ja valkeassa paikassa. Lasimaalaukset olivat taidokkaita, kuvasivat mitä ilmeisimmin Jeesuksen syntymää ja kuolemaa. Ylhäällä oli parvi ja salissa oli monia pylväitä. Saarnastuoli oli mielenkiintoisella tavalla asetettu alttarin päälle.

 

Paikalla oli vasta vähän ihmisiä, tunnelma oli seesteinen. Vaikka väkeä tulikin lisää jumalanpalveluksen jo alettua, silti koin, että tämä rauhallisuus ja hiljaisuus säilyivät läpi koko messun – ne olivat keskeinen tätä tilaisuutta luonnehtiva piirre.

 

Kuten edestä tervetulotoivotuksen yhteydessä kerrottiin, nyt oli toinen paastonajan sunnuntai, sitä luonnehtivat taistelu syntiä vastaan, usko ja rukous. Kun muutamien vapaaehtoisten ja palvelijoiden nimet oli mainittu, kaihoisa kitara alkoi soida ja oli muistaakseni ihmisäänien ohella ainoa instrumentti, jota koko tilaisuudessa kuultiin. Virsi soi ja sen lopulla pappi polvistui alttarin eteen. Hänellä oli violetti kasukka, meneillään olevan kirkkovuoden ajankohdan mukaan.

 

Hän lauloi aloittaen: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” ja seurasi asianmukainen vuorolaulanta. Lyhyessä puheessaan hän sivusi monia teemoja, kuten sitä, mitä Jumala sanoo ja mitä Hän tarkoittaa, mitä Jumala on oikeasti tehnyt puolestamme. Hän kysyi, mihin paastonaika meitä kutsuu: synkistelyyn vai suureen iloon valmistautumiseen – ja nähdäkseni hän kallistui jälkimmäisen kannalle. Edessä on suuri ylösnousemuksen juhla, pääsiäinen.

 

Synnit tunnustettiin merkittävästi psalmia 130 mukaillen, aloittaen sanoin: ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.” Sitten laulettiin Herra, armahda meitä ja rukoiltiin.

 

Lukukappaleet olivat pitkähköjä, Toisesta Aikakirjasta ja Ensimmäisestä Tessalonikalaiskirjeestä. Teemana erottuivat ensimmäisessä ahdistus, paasto ja rukous, toisessa puolestaan pyhä elämä. Kappaleiden välissä kuultiin musiikkia, toisen niistä jälkeen virsi 440. Merkillepantavaa muuten oli, että täällä virret olivat muistaakseni kaikki kokonaan laulettuja, ei siis niin, että laulettaisiin vain joitakin säkeistöjä kuten kirkon jumalanpalveluksissa usein tehdään.

 

Päivän evankeliumi oli Matt. 15:21–28, ja nousimme sitä kuulemaan. Lukemisen jälkeen sanoi lukija, joka myös piti saarnan: ”Tämä on pyhä evankeliumi.” Siihen vastattiin: ”Ylistys sinulle, Kristus.” Samanlaista vuoropuhelua ei muistaakseni lukukappaleiden kohdalla ollut, mutta Vanhan testamentin katkelman jälkeen lukija sanoi sen, minkä yleensä sanovat kuulijat, nimittäin: ”Jumalalle kiitos.”

 

Saarnaaja pohdiskeli evankeliumitekstiä, jossa Jeesus toteaa häneltä parannusta pyytävälle kanaanilaisnaiselle aluksi, että häntä ei ole lähetetty muita kuin vain Israelin kansan kadonneita lampaita varten. Vasta naisen hellittämättömyyden ilmaisemisen jälkeen Jeesus parantaa tämän. Toisaalta samaisen Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus käskee apostoleitaan tekemään kaikki kansat opetuslapsiksi. Saarnaajan mukaan tätä asiaa oli yritetty selittää ainakin kahdella tavalla: joko Jeesuksen tehtävän laajuus aukeni vasta vähitellen (ilmeisesti myös hänelle itselleen) tai sitten Jumalan pelastussuunnitelma ei ollut vielä sopivassa vaiheessa kanaanilaisnaisen esittäessä pyyntönsä. Ylösnousemuksen jälkeen kaikki oli kuitenkin viimeistään selvää.

 

Saarnassa oli myös kysymys, mitä Jumala haluaa päivän evankeliumin kautta puhua meille täällä tänään. Jumala on rakastava Isä, jolta uskaltaa pyytää apua, Hänen ja ihmisen välillä vallitsee luottamussuhde.

 

Esirukous oli englanninkielinen ja jaksotettu niin, että kitarasta soitettiin väleihin lyhyitä musiikkijaksoja. Kolehdin keräämisen aikana rahan sai viedä eteen, jossa se kerättiin. Toisaalla oli myös mahdollista antaa lahjoituksensa kortin kautta. Pappi meni alttarille ja oli selin kirkkokansaan nähden – tällaista asentoa olen harvoin päässyt todistamaan, mutta alttarin rakenteesta johtuen se oli täällä luonnollista.

 

Ehtoollisosan perinteiset vaiheet käytiin läpi, niin laulut Pyhä ja Jumalan Karitsa kuin Isä meidän -rukous ja ehtoollisen asetussanat. Eräässä välissä noudatettiin myös sitä tapaa, että toisille toivotettiin Kristuksen rauhaa kättelemällä. Jotkut lähtivät jopa käymään vähän kauempana omalta paikaltaan. Kun kansa kutsuttiin ehtoolliselle, kohottivat leivän ja viinin pitelijät aineita hiukan.

 

Ehtoollisen aikana salissa kaikuivat kaksi virttä. Rukouksen jälkeen laulettiin vanha tuttu virsi Herraa hyvää kiittäkää b-sävelmällä. Sitten pappi siunasi ja aamen sanottiin hieman yllättäen kolme kertaa laulettuna.

 

Tilaisuuden jälkeen oli kirkkokahvit viereisessä huoneessa, ja jutustelin muutamien tuttavieni kanssa, heitä oli nimittäin täällä kohtalaisen paljon.

 

Lähetyskirkon messun sivujen mukaan messut ovat Suomen Lähetysseuran ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan toimintaa. Messuja on järjestetty jo yli kymmenen vuotta ja pääajatuksina niissä ovat yhteisöllisyys, vapaaehtoisuus ja luovuus.

 

Sinänsä tämä messu oli hyvin lähellä tavallista sunnuntaimessua, toisaalta siinä oli myös omia ainutlaatuisia piirteitään ja korostuksiaan. Itse koin tunnelman jotenkin hyvin erilaiseksi kuin normaalissa kirkon jumalanpalveluksessa enkä täysin osaa selittää sitä. Oma osansa on varmaan sillä, että täällä ei ollut liikaa ihmisiä, mikä auttoi ylläpitämään harrasta, rauhallista tunnelmaa. Toisaalta minulla on taipumusta panna hyvin paljon painoarvoa arkkitehtuurille ja valaistukselle: tämä kirkkotila oli vanhanaikainen ja messun järjestämisen aikaan kirkas – kumpikin on minun mieleeni.

 

Sitä tulee ajatelleeksi, miten erilaisia tapoja ihmisillä onkaan lähestyä ja palvoa Jumalaa. Kun monissa vapaissa suunnissa keskeistä on tunteellinen ja antaumuksellinen ylistys, on tämä enemmänkin paikka, jossa tullaan hiljentymään Jumalan eteen.

Ekskursio Helsinki Vineyardiin

Ystävänpäivän toinen ekskursioni suuntautui Helsinki Vineyardiin, tuohon yhteisöön, josta olin vain ohimennen joskus joltakin kuullut ja tullut lisänneeksi sen listaani. Odotin vapaakristillistä tilaisuutta ja sellaisen myös löysin.

Ilmeisesti ainakin toistaiseksi Vineyard kokoontuu Andreaskyrkanin tiloissa, jotka siis käsitykseni mukaan kuuluvat ruotsinkieliselle vapaaseurakunnalle. Olin monesti kulkenut tuon rakennuksen ohi, mutta en vielä koskaan tehnyt sinne vierailua. Niinpä tuo kirkko mykisti minut astuessani sisään.

Sali oli sävähdyttävän koristeellinen, pääosin erilaisilla puumateriaaleilla sisustettu. Näin lukuisia taitavasti tehtyjä pylväitä ja kaiteita. Ylhäällä oli parvi, alhaalla kulkivat penkkirivit ja salin etuosassa oli kauniin näköinen alttarin tapainen asetelma. Sen yllä katseenvangitsijoina olivat risti ja ruotsinkieliset sanat Sanning och frid, Totuus ja rauha. Mieleen tällaisesta kirkkosalista tuli oikeastaan vanhanaikainen luterilainen kirkko, vaikka joitakin erojakin oli.

Sisällä soi musiikki, ihmisiä oli paikalla vasta vähän. Istuuduin alas ja otin valokuvia. Diat pyörivät kertoen esimerkiksi Vineyard-yhteisöstä ja ohjelmasta. Minua tultiin morjenstamaan ennen tilaisuuden alkua ja minulle kerrottiin, että sen jälkeen olisi tarjolla ruokaa ilmaiseksi. Tänään oli normaalista poikkeava ohjelma myös sen suhteen, että tilaisuus oli tavallista lyhyempi, vain noin tunnin mittainen.

Kun ylistys alkoi, noustiin seisomaan. Ensimmäisen kappaleen jälkeen lapset sai viedä lastenhoitoon. Väkeä oli paikalle valunut pikkuhiljaa lisää, ihmisiä vaikutti olevan kaikenikäisiä. Kaksi jälkimmäistä laulua tuntuivat olevan minulle tutumpia, keskimmäinen niistä kesti merkillepantavan kauan. Laulua säestettiin pianolla ja bassolla, varsinaisia esilaulajia oli kaksi.

Seuranneessa rukouksessa nousivat esille Jumala voittajana, myös parantuminen ja taloudelliset ahdistukset mainittiin. Uusia pyydettiin viittaamaan täällä samoin kuin aiemmassa kohteessani ja myös täällä sain lahjan. Se sisälsi yhteydenottolomakkeen, joka pyydettiin palauttamaan, tietoa yhteisöstä sekä jotain niinkin merkittävää kuin CD-levyn, joka käsittääkseni oli Vineyardin oma.

Kolehti kerättiin puheosuuden jo hieman alkaessa metallisiin kippoihin, joissa oli risti. Saarnan teemana oli Jeesus auttaa köyhiä, ja ilmeisesti täällä oli käytössä myös kuukausiteema: tässä kuussa se oli Jeesus Luukkaan evankeliumissa.

Saarnaa piti mies puhuen suomeksi, samalla taustalla kuului tulkkausta. Hauskaa oli se, että meille näytettiin puheen aikana hauskoja aiheeseen liittyviä kuvia Googlesta, muun muassa eräs, jossa pohdiskeltiin, mitä tai mistä Jeesus leikkaisi. Toisessa taas kysyttiin suomennettuna: "Miksi on niin, että milloin tahansa pyydän Jeesusta tulemaan elämääni, hän aina tuo ystävänsä?" Kuvassa oli Jeesus-hahmo puutteellisten ja huono-osaisten ympäröimänä.

Puhuja sanoi, että Jeesus on kiinnostunut joka elämänalueestamme, myös esimerkiksi pankkiasioistamme tai siitä, mitä teemme makuuhuoneessamme. Keskeinen osa puheessa oli riemuvuosi-tematiikalla. Vanhan testamentin aikana tunnettiin riemuvuosi, jolloin ihmiset saivat palata perintömailleen ja sukunsa luo. Puhuja mainitsi Jeesuksen autuaaksijulistusten suhteen riemuvuoteen ja painotti huono-osaisten kutsumista takaisin Jumalan luo ottaen esimerkin muun muassa Raamatun tuhlaajapojasta.

Sitten seurasi jotain yllättävää. Meitä pyydettiin jakautumaan 2–4 hengen ryhmiin, joissa oli tarkoitus pohtia, miksi ratkaisu köyhyyteen ei ole Jeesuksen opetuksessa "Näin köyhästä tulee rikas" vaan "Rikkaat, auttakaa köyhiä". Minä etsiydyin kahden lähellä istuvan ihmisen seuraan ja löysimme monia näkökulmia. Itse mietin, että noiden kahden asian välillä on tietty vivahde-ero. Ryhmäkeskustelujen jälkeen keskusteltiin aiheesta yhdessä, ja ihmisille oli noussut paljon ajatuksia. Jeesusta ei esimerkiksi erään mukaan kiinnosta niin paljon köyhyys vaan se, miten suhtaudumme toisiimme. Toisaalta rikkaat ja köyhät voivat myös oppia toisiltaan. Myös Raamatun pohjalta nousevat ajatukset rikkaan vaikeudesta päästä Jumalan valtakuntaan ja antamisesta riemullisin sydämin tulivat esille. Nopeimpia ryhmiä varten oli ollut myös lisätehtävä, jossa kyseltiin konkreettisia ehdotuksia sille, miten koko kristillinen kirkko voisi tänään olla julistamassa riemuvuotta köyhille.

Tilaisuuden lopulla oli laulamista seisten ja kädet kohotettuina. Myös rukouspalvelua oli tarjolla, muistaakseni erityisesti sellaisille, jo 
illa oli sairautta. Eräässä vaiheessa tilaisuutta oli myös polvistuminen – mielenkiintoinen käytäntö, jota ei vapaissa suunnissa niin kovin usein tapaa.

Menin tilaisuuden jälkeen alakertaan syömään keittoa ja juomaan kahvia. Tutustuin myös muutamiin uusiin ihmisiin ja olin paikalla kohtuullisen kauan keskustellen ja vaihdellen kuulumisia.

Uskonnot Suomessa -sivuston mukaan tämän yhteisön juuret ovat kansainvälisessä Vineyard-liikkeessä, ja sain sellaisen kuvan, että liikkeen historiaa pidetään yhteisössä tärkeänä. Toinen ehkä hieman selkeämmin erottunut piirre oli sairaiden parantuminen, tosin sekään ei valtavan korostuneesti. Muilta osin yhteisö antoi kuvan melko normaalista uudemmasta vapaakristillisyydestä, ainakin näin yhden käynnin perusteella todettuna.

Etualalla oikealla Andreaskyrkanin risti, taustalla näkyvät myös Johanneksenkirkon tornit.

 

 

Ekskursio Raamattu puhuu -seurakuntaan

Oli sunnuntaiaamupäivä, ja onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään sängystä ylös ehtiäkseni ajoissa kello yhdentoista tilaisuuteen. Kohteenani oli tällä kertaa Raamattu puhuu -seurakunta.

Käsittääkseni Raamattu puhuu -seurakuntia on maassamme useammillakin paikkakunnilla, esimerkiksi entisessä kotikaupungissani oli samanniminen yhteisö, jossa kerran kävin vierailulla. Tuosta käynnistä en enää paljoakaan muista, mutta kyseessä oli kuitenkin pienehkö ihmisjoukko ja kieliäkin tilaisuudessa taisi olla useampi. Monikielisyys oli totta myös tämänkertaisessa kohteessani, mutta väkimäärältään se oli mielestäni selkeästi suurempi.

Yhteisön nettisivuilla kerrotaan ytimekkäästi uskon pääkohdista. Mielenkiintoisia tuosta listasta esiin nousevia uskonkappaleita ovat esimerkiksi ihmisen syntisyyden ja kyvyttömyyden pelastaa itsensä painottaminen, oppi, että Jumalan lapsi ei voi menettää lapsen asemaansa (lienee eräs muoto ns. "kerran pelastettu, aina pelastettu" -opista), Raamatun ainutlaatuisuus ja sen asema Jumalan inspiroimana kirjana, baptistinen kasteoppi (eli kasteella käydään vasta uskoontulemisen jälkeen) ja uskovien tempaaminen taivaaseen ennen lopunaikoina tapahtuvaksi profetoitua ahdistuksen aikaa, jolloin Jumala vuodattaa vihansa maan päälle. Monessa kohdassa yhteisö nähdäkseni uskoo kristittyjen valtavirran mukaisesti, esimerkiksi kolminaisuuden, Kristuksen persoonan ja sijaiskuoleman ja viimeisen tuomion suhteen. Kyseessä oli siis kiintoisa oppikokonaisuus, joka kaiketi voidaan sijoittaa luontevimmin niin sanotun vapaakristillisyyden piiriin.

Saavuttuani oikealle seudulle etsiskelin ovea ja pian sen löysinkin. Nousin portaita ylös ja saavuin kohtuullisen suureen tilaan, jonka toisella puolella oli ruokapöytiä ja toisella puolella kirkkosalin tapainen alue. Menin istumaan reunaan ja silmäilin ympäristöä. Kulmassa oli lava, jota kohti tuolit oli aseteltu. Tilassa kuului jousisoitinten virityksen ääni, paikalla oli myös kitaroita, piano ja rummut. Parilla seinällä oli verhoja ja eräällä risti, jota en heti huomannutkaan. Silmiini sattui myös eräs modernin näköinen taulu.

Kuulin useampia kieliä jo nyt ja takana havaitsin kuulokkeita. Ehkäpä täällä olisi simultaanitulkkaus? Minua tultiin kättelemään ja toivottamaan tervetulleeksi ja sain kuulla myös ilmaisesta kahvista uusille. Se kuulosti oikein hyvältä!

Tilaisuus alkoi hieman myöhässä alkupuheella. Puhe oli suomeksi ja se tulkattiin englanniksi lyhyissä jaksoissa, joten ilmeisesti simultaanitulkkausta ei kuitenkaan käytettäisi.

Musiikkijakson ajaksi noustiin seisomaan, salin täytti laulu, soitto ja myös käsien taputus. Ensimmäinen kappale oli hyvin svengaava, amerikkalaisen baptistimusiikin mieleen tuova, ja toinen kappale oli kolmijakoinen ja rauhallisempi. Kaikki laulut taisivat olla minulle uusia. Laulujen välissä oli rukousta ja toistemme kättelyä.

Seuraavaksi sanottiin tervetuliaissanat. Ihmiset kättelivät toisiaan vielä uudelleenkin, jopa halasivat, olihan ystävänpäivä. Uusia pyydettiin viittaamaan ja kun nostin käteni, ihmiset taputtivat. Jotain tämän tapaista muistan siitä toisestakin Raamattu puhuu -seurakunnasta. Mutta mielenkiintoista oli, että täällä uusille annettiin pienet lahjat, jotka sisälsivät kahvilipukkeen, tietoa yhteisöstä sekä pienen hengellinen kirjasen.

Joidenkin paikallaolijoiden nimiä mainittiin ja seurasi jälleen taputuksia. Esipuheen tuli pitämään eräs yhteisön vanhimmista, joka rukoili lyhyesti ensin pyytäen siunausta todistukselleen. Mies puhui konferenssista, joka oli ilmeisesti liittynyt kristillisten terapeuttien järjestöihin. Puheensa lopuksi hän jälleen rukoili.

Seuraavassa välipuheenvuorossa puhuja vitsaili erään alkoholistin kerran ihmetelleen, kun ilmeisesti tätä oltiin seurakunnan taholta kohdeltu ihan kuin "tavallista" ihmistä. Puhuja tokaisi, että täällä se on tavallista, koska puolet heistä olivat alkoholisteja, tai olivat olleet, kuten hän kiirehti lisäämään. Taas taputettiin. Muutenkin tilaisuudessa oli iloinen tunnelma, eräs toistunut vitsailun aihe oli se, kun suomenkielinen puhuja tuli sanoneeksi pitkän lauseen, joka tulkin oli jo vaikeaa kääntää. Nauru raikui salissa useammankin kerran.

Tilaisuudessa esiintyi myös kuoro, jonka kappaletta pianolla säestettiin. Jälkeenpäin kerrottiin, että kuoro pyrki tuomaan laulujen kautta elämää ja kiersi esiintymässä: se oli sinä päivänäkin menossa erääseen paikkaan "keikalle".

Varsinaisen pidemmän opetuspuheen tuli pitämään pastori, joka oli tällä hetkellä johtavana pastorina erään toisen sairastaessa. Sairaan pastorin puolesta rukoiltiinkin.

Tämä puhetta pitävä pastori oli kertomansa mukaan saarnannut kolmena sunnuntaina peräkkäin ja nyt olisikin viimein hyvä saada saarnata Jeesuksesta, aiemmat saarnat olivat kaiketi käsitelleet muita aiheita. Puheessa otettiin esille Luukas 12, kohta, jossa Jeesus varoittaa fariseusten hapatuksesta, tekopyhyydestä. Puhe oli näin teologin näkökulmasta mukavan eksegeettisesti ja historiallisesti painottunut, siinä kerrottiin muun muassa Jeesuksen ajan juutalaisista puolueista ja Raamatussa esiintyvistä Herodes-nimisistä henkilöistä. Puhuja pohdiskeli myös Jeesuksen syntymän ajoitusta. Koska se Herodes, jonka kerrotaan olleen kuninkaana Jeesuksen aikaan, todennäköisesti kuoli vuonna 4 eaa., on Kristuksen syntymän otaksuttu tapahtuneen todellisuudessa ennen ajanlaskumme alkua. Mies kuitenkin nosti esiin tutkimuksen, jossa epäiltiin, olisiko Herodes kuollut sittenkin vasta 1 eaa. Historia selkeästi kiinnosti puhujaa. Pastorin mukaan tieteen kautta usein tuli tietoa, joka vahvisti Raamattua.

Puheen teemana oli siis moraalittomuuteen liittyvä pöyhkeys. Mies korosti, että meidän ei pitänyt elää sen paremmin lakihenkisyydessä kuin laittomuudessakaan, mikä luultavasti tarkoitti sitä, että kristityn ei tule ikään kuin suorittaa ja yrittää parannella itseään päästäkseen parempaan asemaan Jumalan edessä, mutta toisaalta kristityn ei myöskään kuulu olla täysi huithapeli, joka ei piittaa oikeanlaisesta elämäntavasta.

Pastori sivusi myös mielenkiintoista, yhteiskunnassa joidenkin yhteisöjen kohdalla puhututtanutta synnissä elävien seurakuntalaisten karttamisen teemaa. Muistaakseni puhujan mukaan tuli ensisijaisesti katsoa sitä, mikä on synnintekijän asenne: Jos väärät teot johtuvat heikkoudesta, ei tällaista henkilöä tule karttaa, sillä tällöin ihminen nimenomaan tarvitsee seurakunnan tuen. Jos taas synnin tekeminen johtuu pöyhkeydestä ja jos tämä on selkeästi seurakunnalle vahingollista, voi olla paikallaan ottaa etäisyyttä tällaiseen henkilöön.

Puheen ja rukouksen jälkeen laulettiin seisten, tällä kertaa tuttu laulu. Tällä kertaa oli edestä kerrotun mukaan ollut ilmeisesti tavallista tuhdimpi kokous. Lopussa kuultiin ilmoitusasioita, näiden joukossa maininta sinä päivänä olevasta Palvova rukous -illasta, koko kevään kattavan evankeliointiohjelman ilmestymisestä, naisten identiteetti-aiheisesta raamattutunnista ja pastorin eläkkeelle jäämisestä ja tämän myötä tapahtuvasta uuden pastorin valintaprosessista, johon palaute ihmisiltä oli tervetullutta sen suhteen, millaisia ominaisuuksia pastorilta haluttaisiin.

Tilaisuuden jälkeen oli lähetyslounas ja meninkin aluksi jonottamaan sitä kunnes minulle kerrottiin, että kahvi, jonka olin ensikertalaisena oikeutettu saamaan ilmaiseksi, olisi toisessa huoneessa. Kävin hakemassa sen, palasin ruokapöytätilaan ja istahdin alas juttelemaan erään jonossa kohtaamani henkilön kanssa ja myöhemmin itse pastorikin istui pöytään. Elämänjakamisen ohella sain tietoa muun muassa siitä, että yhteisöllä oli myös nuortentoimintaa.

Oma kokemukseni tästä tilaisuudesta oli aika positiivinen: minut otettiin hyvin vastaan ja kokouksessa oli lukuisia hilpeitä ja piristäviä yksityiskohtia. Jossain määrin tilaisuus tuo mieleen ajat, jolloin pyörin enemmänkin vapaiden suuntien parissa, nyttemminhän olen aika paljon käynyt erilaisissa luterilaisissa tilaisuuksissa.

Asteltuani ulos nousin junaan. Minulla oli jälleen "tuplapäivä" eli vuorossa olisi vielä toinenkin tilaisuus saman vuorokauden aikana, sekin vapaakristillisyyden piiriin sijoittuva.

Ekskursio Verkoston messuun

Sunnuntai oli minulla niin sanottu ”tuplapäivä” eli kävin kahdessakin tilaisuudessa saman vuorokauden aikana. Aamulla olin vieraillut Lähetyshiippakunnan messussa, nyt puolestaan oli vuorossa tyyliltään hyvin erilainen messu, mutta messu kuitenkin.

Verkostoa voisi kaiketi luonnehtia parhaiten sanalla jumalanpalvelusyhteisö, jota nettisivuillakin (www.verkosto.net) käytetään. Käsittääkseni verkoston toiminnan ytimessä ovat parin viikon välein vietettävät messut sekä pienryhmät, jotka ovat sivujen mukaan ihmissuhteiden syventämistä varten. Verkosto ei kuitenkaan virallisesti taida kantaa seurakunnan nimeä, vaikkakin monet ehkä pitävät sitä omana seurakuntanaan.

Olen itse käynyt Verkoston messussa kerran aiemmin, ja siitä taitaa olla jo noin vuosi. Astellessani illan hämärtymisen aikoihin sumussa kohti Munkkiniemen kirkkoa, jossa messu pidettäisiin, tiesin siis jo suurinpiirtein, mitä odottaa.

Etsiydyin kirkossa istumaan pitkälle puiselle penkille. Sali oli normaali kirkkotila, arkkitehtuuriltaan moderni. Etuosassa näkyi ehtoollispöytä ja teknisiä laitteita. Eri-ikäisiä ihmisiä oli jo paikalla jonkin verran, vaikkakin väkeä valui mukaan vähitellen vielä tilaisuuden alettuakin. Taustalla soi musiikki, joka ei ollut mahdottoman kovalla. Seinälle heijastettuina pyöri muutamia dioja, jotka kertoivat muun muassa soluista ja Alfa-kurssista. Toiminnan myös ilmoitettiin olevan täysin lahjoitusvaroin rahoitettua.

Pian alkoi bändin soittama musiikki, lauluna oli virsi 329, ”Kiitos nyt Herran”. Monet nousivat ylös ja yhtyivät laulamaan pianon, saksofonin, kitaran ja rumpujen tahdissa. Sanat eivät tulleet seinälle ihan heti, mutta hetken päästä ne jo näkyivät helpottaen laulamista.

Laulamisen jälkeen juontaja Petri Patronen puhui lyhyesti alkusanoja. Hänen kysyttyään, oliko joku täällä ensimmäistä kertaa ja joidenkin viitattua, raikuivat aplodit. Uusille olisi tilaisuuden jälkeen varattu oma ”Uusien pöytä”.

Patronen puhui siitä, että oli hyvä pysähtyä ja mainitsi taakkojen ja murheiden tuomisen Jumalan eteen. Itse asiassa seurasikin eräänlainen synnintunnustus. Hetki oltiin hiljaa ja sitten juontaja rukoili ja julisti synnit anteeksiannetuiksi.

Tilaisuus jatkui ylistyksellä: lauluina olivat ”Enemmän sinua”, ”Herramme” ja ”Janoan Sua”, joista viimeinen on minulle oikeastaan eniten tuttu vapaakirkollisista piireistä. Eräät taputtivat käsiään tai kohottivat ne, yhden näin hieman kuin tanssivan.

Juontaja piti kiitosrukouksen ja pyysi Jumalaa puhumaan tänään. Seuraavaksi pienokaiset ja nuoret siunattiin omiin ryhmiinsä, kaiketi joihinkin pyhäkoulun tapaisiin. Siunattujen lähdettyä juontaja kutsui puhumaan erään, joka oli palannut lapsityöhön tauon jälkeen. Lyhyen lapsityötä käsitelleen puheen jälkeen kuultiin taputukset ja illan varsinainen puhuja tai saarnaaja Johanna Sandberg esiteltiin.

Taputusten saattelemana puhujalle sanottiin hänen olevan vapaa puhumaan sydämellensä annetun mukaisesti. Hän kertoi Verkoston olevan osa valtakunnallista Spirit-verkostoa, ja myöhemmin tilaisuudessa kävi selvästikin ilmi, että Verkoston tapaisia yhteisöjä on nykyään ympäri maata.

Puheen aiheena oli uskovien alamaisuus toisilleen Efesolaiskirjeen 5. luvun mukaisesti. Raamatunkohta myös heijastettiin seinälle. Sen lukemisen aikana ihmiset seisoivat. Puhuja mainitsi aiheestaan olevan yleensä hieman vähemmän opetusta. Hän kertoi alamaisuuden olevan Jumalan antama periaate tai malli, joka tuo siunauksen. Esimerkiksi erehtyvääkin pastoria kohtaan tuli olla alamainen, täydellistä pastoria ei ollutkaan. Kyse ei ollut kuitenkaan ihmispalvonnasta, vaan ymmärsin pointin olevan enemmän kunnioituksessa. Uskovien suhteessa toisiinsa tärkeää oli rinnalle asettuminen ylhäältä päin saarnaamisen sijaan. Keskeisenä pointtina puheessa oli Jumalan seuraajana oleminen, Jumalan imitointi.

Eräässä vaiheessa puhuja vaikutti havahtuvan ja kysyi, oliko puhunut jo kauankin ja kertoi voivansa lopettaa jo. ”Ei tarvii”, kuului yleisöstä. Tästä huolimatta puhe oli jo kuitenkin loppuvaiheessa ja pian puhuja rukoili. Seinälle heijastettuna alkoi pyöriä video, jossa oli tosin aluksi hieman teknisiä ongelmia. Kun äänet tulivat, saimme kuulla videon kautta siitä, miten kirkko ei ollut kuollut, mutta se kuitenkin tarvitsi uudistusta. Yhteisöt ja hengelliset kodit olivat käsittääkseni videon pääteema. Juontaja kertoi videon jälkeen, että kun vuonna -99 muutama pastori sai sydämelleen vapaaehtoisten kanssa perustaa Verkoston, ei vastaavia yhteisöjä ollut vielä kovinkaan paljoa.

Kolehti kerättiin kappaleen ”Läpivalaisu” aikana. Sitten naispuolinen pastori puhui alttarin takana. Juontaja ei ilmeisestikään ollut pastori, joten oli sinänsä luonnollista, että messun ehtoollisen toimittaisi vihkimyksen saanut henkilö. Pastorilla olin huomaavinani ”sokeripalan” kaulassa, mutta messukasukkaa hänen yllään ei muistaakseni ollut.

Ehtoollisosassa oli ymmärtääkseni valtaosa luterilaisen kaavan mukaisista vaiheista, mutta esimerkiksi Pyhä-hymniä ei kuitenkaan laulettu. Kuulimme ja koimme rukousta, ehtoollisen asetussanat ristinmerkkeineen, ehtoollisavustajien (joita taisi olla viisi) kutsumisen, Isä meidän -rukouksen, Kristuksen rauhan toivottamisen kättelyn kautta ja Jumalan Karitsa -laulun seisoen.

Ehtoollisen jakaminen kesti kohtuullisen pitkään, tarjolla oli myös alkoholitonta viiniä ja gluteenitonta leipää. Hetken kuluttua ehtoollisen aikana kuultiin laulut ”Isä meidän” ja ”Hoosianna”. Vielä kiitosrukouksen kaiuttua juontaja sanoi loppusanat, mainitsi ”yhteyden sakramentista”, jota olisi mahdollista toteuttaa kahvilla tilaisuuden jälkeen. Rukouspalvelu olisi avoinna tarvitseville. Juontaja sanoi Herran siunauksen ja lopuksi huikkasi: ”Moi moi!”

Itse vetäydyin kahvittelemaan ja juttelin vielä muutamille tuttavilleni, joita paikalla oli. Sitten olikin jo aika lähteä kotia kohti.

Verkoston melko vapaamuotoinen messu oli mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa mielestäni oli helppo aistia piirteitä sekä perinteisestä luterilaisuudesta että vapaammasta hengellisyydestä. En ole varma, onko tilaisuudella vertailukohtaa, mutta jostain syystä mieleeni tulee äkkiseltään luterilainen viidesläisyys tai viides herätysliike, jossa ainakin joidenkin haarojen suhteen ylistyksellä ja kokemusrikkaalla uskonelämällä on kokemukseni mukaan suuri osuus verrattuna vaikkapa selkeään luterilaisuuden korostamiseen. Vapaakristillisyyden kanssa yhteisten vaikutteiden lienee myös helpointa ilmetä juuri viidennessä herätysliikkeessä. Varsinaisista yhteyksistä Verkoston ja viidesläisyyden välillä en kuitenkaan tiedä.

Verkoston kaltaisia yhteisöjä siis oli kuulemani mukaan paljon – ehkä joskus ajaudun muihinkin samankaltaisiin tilaisuuksiin.

Erään yhteisön jäsenenä

"Hengelliset yhteisöt – ne vasta ovat kiinnostava aihe!"

"Toden totta."

"Mainitsit, että 'harrastat' niiden tutkimista ja niissä käyntejä, ja kuinka monessa oletkaan käynyt!"

"No, olen melko varma, että vielä aika paljon on myös näkemättä ja kokematta. Niitä on yllättävänkin paljon."

"Mutta jäin miettimään yhtä asiaa. Oletko koskaan itse kuulunut johonkin?"

"Se lienee suurilta osin määrittelykysymys. Hengellisyyttä, uskonnollisuutta tai vähintäänkin uskoa voi tavata sellaisissakin paikoissa ja piireissä, joista sitä ei heti tulisi ajatelleeksi. Vaikkapa koulu tai miksei myös valtio voidaan mieltää jossain määrin uskovaisiksi yhteisöiksi. Mutta luulen tietäväni, mitä ajat takaa. Olen vakaumukseltani kristitty, mikä ei ole muuttunut, vaikka varsinaiset siteeni yksittäisiin yhteisöihin ovatkin muuttuneet. Olin kerran erään vapaakristillisen kirkkokunnan jäsenenä. Sitten olen tietenkin ollut lukuisissa erilaisissa hengellisissä pienryhmissä. Ja sitten – mieleeni muistuu vielä eräs omalla tavallaan kiintoisa tapaus..."

"Kerro ihmeessä!"

"Voisinpa kertoakin. Kertomuksen. Kuvittele mielessäsi manner, jolle on perustettu useita erilaisia valtakuntia. Joitakin hallitsee kuningas, jotkut ovat tietynlaisen muun elimen johtamia. Toiset maat ovat pieniä ja toiset suuren suuria. Toisten ruhtinaat ovat vahvoja ja vaikutusvaltaisia johtajia, toiset maat taas on melkeinpä jaettu pienempiin lääneihin, joilla on laaja itsehallinto. Mutta ennen kaikkea: maiden lait ja järjestelmät ovat erilaisia. Jotkut ovat lähempänä toisiaan ja jotkut kauempana, mutta kaikki ovat jossain määrin erilaisia."

"Okei. Jatka!"

"SIellä minä olin, ja tilanteeni oli tämä: olin aiemmin ollut erään maan kansalainen, sitä voitaisiin nimittää vaikkapa jonkinlaiseksi tasavallaksi. Olin kuitenkin omista syistäni päätynyt pyyhkimään tuon maan kirjasta oman nimeni, ja sillä hetkellä koin yhteenkuuluvuutta monien eri maiden kansalaisten kanssa."

"Olit jonkinlainen koditon kulkuri?"

"Noh, en itse luonnehtisi sitä noin, mutta tavallaan. Minulla ei ollut yhtä ainoaa kotimaata, tai oikeastaan koin kotimaakseni monista maista kaikki ne, jotka uskoivat aivan keskeisissä asioissa kuten minä. Mutta se on hieman sivuseikka. Ydin on tämä: halusin olla osa yhteisöä yli rajojen. Ja uskoin olevani jo. Mutta ehkä tämä mieltymykseni johdatti maattoman vaeltajan myös toisenlaisen yhteisön luo, joka oli hieman samantyyppinen."

"Ja siihen kuuluit?"

"Kyllä, pitkän harkinnan jälkeen. Mutta oleellista on tajuta, että tämä yhteisö ei ollut yksi valtakunnista. Se oli enemmänkin tietynlainen yhteistyöelin eri maiden välillä, eikä sellaisena virallinen, siihen oli omat neuvostonsa. Se oli kuin linna maiden rajalla, tarkoitettu eri maiden kansalaisten yhteiseksi tukikeskukseksi ja foorumiksi."

"Saattoiko siihen siis liittyä kuka tahansa mistä tahansa valtiosta?"

"Ei, ja tämä onkin asiassa eräs kiintoisa piirre. Yhteisö kyllä oli maidenvälinen, mutta sillä oli silti omat lakinsa, joiden mukaan siinä toimittiin. Jotta mukaan saattoi tulla, oli nuo lait hyväksyttävä ja niitä noudatettava. Tämä luonnollisesti sulki periaatteiden tasolla pois jo monia eri maiden kansalaisia – oli tietenkin eri asia, jos he halusivat liittyä silti, vaikka eivät uskoisikaan kaikkiin yhteisön lakeihin. Jos he olivat mukana hiljaisesti, se kyllä onnistui."

"Mutta entä jos he olisivat kertoneet, mihin todella uskoivat?"

"Se olisi ollut ja oli ongelmallista. Sillä tavoin moni joutui lähtemään yhteisöstä. Sen linnan johto katsoi parhaaksi erottaa heidät tai mahdollisesti antaa ainakin varoituskirjelmän. Ja kiiruhdan sanomaan, että tällaisessa en itse näe mitään ongelmaa. Yhteisöt toki voivat toimia sääntöjensä mukaisesti."

"Oliko ongelma sitten niissä säännöissä?"

"Oletpa nopeaälyinen. Kyllä, lopulta näin itse ongelman yhteisön laeissa ja toimintatavoissa. Itse asiassa tämä ongelma ei koskaan tainnut täysin jättää minua: se sai minut empimään pitkään mukaan liittymistä ja lopulta se eräässä muodossa sai minut myös lähtemään. Mukaan menin varmaan siksi, että niin moni tuntemani oli mukana! Tuo komea linna oli varsinainen tapaus ja siitä puhuttiin useidenkin maiden kylillä! Ja niin sitten pitkällisen pohdinnan jälkeen jollain tapaa kykenin hyväksymään lait ja liityin jäseneksi."

"Millaiset ne lait ja toimintatavat sitten olivat tarkemmin siinä yhteisössä?"

"Ne olivat mielestäni ensinnäkin hieman epäselvät ja toiseksi myös jännitteiset. Nimittäin, vaikka yhteisö oli eri maiden yhteistyöelin niiden kansalaisten hyväksi, ei se muistaakseni koskaan tarkemmin määritellyt, mitkä kaikki valtakunnat olivat niitä 'hyviä' maita ja mitkä taas eivät. Tämä siitä huolimatta, että niistä muistini mukaan kyllä käsitteinä puhuttiin. Meitä jäseniä rohkaistiin ensisijaisesti rakentamaan noita hyviä ja oikeamielisiä maita, olemaan niiden kansalaisia, työläisiä ja viljelijöitä ja vasta toissijaisesti olemaan rakentamassa tätä yhteistyöyhteisöä. Mutta minulle ei käynyt selväksi, mitä he tarkoittivat hyvillä mailla. Keskusteluissa kyllä ajan mittaan kävi ilmi, mitkä maat olivat 'huonoja' ja valheellisia. Niihin kuului muun muassa maa, jonka lakien perustana toimi useampi lähde kuin se yksi Suuri Käärö, joka oli lähteenä monen hyväksitunnustetun maan laeille. Tuossa eräässä maassa oli johtajisto, joka vastaanotti uutta lakiperustaa nykyajassa ja joukko muita uskomuksia, joita oli helppo muualla mantereella pitää omituisina, ja itsekin pidin. Minun oli tavallaan helppo ajatella, miksi tuon maan lakeja julistavat eivät saaneet olla jäseniä. Mutta oli monia muita maita, jotka olivat enemmän rajatapauksia, niistä oli vaikeampi laatia määritelmiä. Minun oli vaikea arvioida, miten yhteisön johtajien kammarissa suhtauduttaisiin niiden maiden uskomuksiin, ja myös moniin muihin uskomuksiin, joista ei suoria sääntöjä ollut."

"Säännöt eivät siis määritelleet läheskään kaikkea?"

"Ne olivat hyvin suurpiirteiset ja tarkennuksia ei kokemukseni mukaan mielellään tehty. Toiminnan piti perustua siihen Suureen Kääröön, joka toimi lähes kaikissa maissa ainakin jonkinasteisena auktoriteettina. Mutta siinä ei ollut kaikki, ja se, mitä yhteisön säännöissä vielä lisäksi oli, hämmensi minua entisestään."

"Onko tämä se jännite, josta puhuit?"

"Kyllä. Nimittäin Suuren Käärön kunnioittamisen lisäksi tuli yhteisön saleissa ja pylväskäytävissä myös kunnioittaa maiden omia erityislakeja. Tässä kohtaa ajaudumme mielestäni siihen keskeisimpään ongelmaan. Yhteisön laeissa kilpailivat toisaalta Suuri Käärö ja toisaalta sellaiset lait, jotka olivat maissa erilaisia. Sen lisäksi, että maiden erityislait olivat jo keskenään ristiriidassa (tämä oli historiassa aiheuttanut monia sotia), eivät ne kaikki voineet myöskään olla yhtäpitäviä Suuren Käärön kanssa. Kun sattui näitä ristiriitatilanteita, päädyttiin erikoisiin lopputuloksiin."

"Millaisiin?"

"Toisissa asioissa vaikutettiin nähdäkseni seurattavan Suurta Kääröä, toisissa taas maiden erilaiset käsitykset tuli hyväksyä – eikä niiden mahdollisista ristiriitaisuuksista yleensä saanut julkisesti yhteisön tiloissa ja foorumeilla keskustella. Esimerkiksi yhteisö käsitykseni mukaan seurasi Suurta Kääröä määritellessään vaikkapa toisen kultarahojen kähveltämisen vääräksi, mutta maiden erilaisista syntymätodistusten rekisteröinneistä tai maiden kansalaisuuden myöntämiskäytännöistä ei juuri yhtäkään saanut kritisoida. Näen, että haluat taas kysyä jotain, mutta jatkan vielä vähän. Yhteisön laeissa ei lukenut, että jäsenten tuli sitoutua pitämään kaikkia 'hyviä' maita samanvertaisina ja yhtä oikeina. Jo tällainen olisi varmaankin saanut monien maiden rehelliset kansalaiset tyystin kaikkoamaan yhteisön tiluksilta. Jos näet noiden maiden kansalaiset olisivat pitäneet toistensa maita täysin samanveroisina, niin miksi mantereella enää ylipäätään oli niin monta valtakuntaa? Jäin myös miettimään, että jos olisi olemassa maa, joka ei hyväksy muita maita 'hyviksi', olisiko tällainen maa hyväksyttävä 'hyväksi' yhteisössä. Kyseessä on ehkä jonkinlainen paradoksi."

"Aivan... No, halusin kysyä sitä, miten lakien valvominen yhteisössä tapahtui?"

"Siihen oli oma elimensä, joka koostui... sanokaamme vaikkapa linnanherroista. He pyrkivät pitämään yllä kuria ja lakien mukaista elämää. He myös langettivat rangaistuksia rikkomuksista."

"Etkä liene sitä vastaan?"

"En toki. Pääongelmani yhteisössä oli se, jonka olen jo kertonut, mutta joitakin yksittäisiä seikkoja olisin ehkä itse linnanherrana tehnyt toisin. Olisin muun muassa sallinut yhteisössä julkisen keskustelun linnanherrojen neuvostosta sekä sensuroinut keskusteluja hieman vähemmän. Kaikki julkinen keskustelu nimittäin pyrittiin kirjaamaan ylös pergamenteille, jotta ne olisivat periaatteessa jokaisen jäsenen nähtävissä. Monet pergamentit kuitenkin poltettiin pian kirjoituksen jälkeen ja useita keskustelijoitakin, kuten sanoin, joutui poistumaan. Tässäkään en siis näe sinänsä mitään väärää, omasta mielestäni sensuuri vain oli hieman liian tiukkaa, ja se jääköön myös omaksi mielipiteekseni."

"Linnanherrojen neuvostoa siis ei myöskään saanut kritisoida?"

"Sai toki, mutta ei julkisesti, vaan henkilökohtaisella tasolla. Mutta neuvostolla oli nähdäkseni valtaa siinä mielessä, että koin heidän usein myös kirjoittamattomasti määrittelevän, mikä on oikea tulkinta Suuresta Kääröstä. He itse eivät ehkä tätä itsessään nähneet, mutta koin, että tulkinnan liekehtivät avaimet olivat vahvasti heidän käsissään. Muunlaisen tulkinnan perustelu jopa hyvillä perusteilla saattoi johtaa rangaistuksiin."

"Okei... ja lopulta siis päädyit lähtemään omasta päätöksestäsi? Kuinka pitkään olit mukana?"

"En kovinkaan kauaa. Lopulta vain eräs liialliseksi kokemani linnanherrojen neuvoston teko oli minulle viimeinen niitti. Mutta en haluaisi tarkemmin muistella tätä seikkaa, sillä tunnustan niinä aikoina olleeni jossain määrin liian kiivasmielinen ja ahnas, ja olen taipunut uskomaan itsekin tehneeni yhteisössä tekoja, joita ei olisi pitänyt tehdä. Pääasialliset syyni lähtemiseen ovat kuitenkin edellä kertomani, ja niin minä sitten eräänä päivänä kävin tuon mielenkiintoisen rakennuksen ovista viimeistä kertaa. Jätin viestin ja keskustelin myös linnanherrojen neuvoston edustajan kanssa, ja minä koin, että saimme puhutuksi sen, mikä pitikin. Tämän jälkeen en ole suoraan saanut minkäänlaista tietoa siitä, mitä linnan seinien sisällä tapahtuu, olen vain kuullut joitakin huhuja. Joko yhteisö on edelleen samanlainen tai sitten ei – mutta tällainen oli minun kokemukseni yhtenä sen jäsenistä."

"Ja kokemuksesi siis jäi negatiiviseksi."

"Nyt erehdyt hieman päätelmässäsi. Se ei ollut kokonaan negatiivinen eikä kokonaan positiivinen, vaan siinä oli kumpaakin, sekä huonoa että hyvää. Kävin kaikesta huolimatta yhteisössä monia miellyttäviä ja mielenkiintoisia keskusteluja, rakastin erityisesti erästä syvällisen pohdinnan salia. Opin itse lisää ja tulin onnelliseksi yhteisön kautta. Näin sillä olevan sinänsä jäsentensä kautta paljon potentiaalia tehdä hyvää eri maiden kansalaisten keskuudessa. Yhteisö oli mukana monenlaisissa markkinoissa, juhlissa ja tapahtumissa ja sillä oli paljon nimitettyä auttavaista väkeä. Mutta kaiken jälkeen se ei vain ollut minun paikkani. Pyrin eroon kaikesta katkeruudesta ja toivomaan hyvää yhteisölle johtajineen ja kaikkine jäsenineen, ja kovasti toivon sen toimivan oikein, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Mutta en ole myöskään halunnut vaieta ongelmista, jotka henkilökohtaisesti koin. Tämä sen takia, että toisinaan olen ajatellut, onko julkisessa keskustelussa tarpeeksi esillä myös yhteisön mahdollisia epäkohtia. Muitakin ongelmista puhuvia toki löytyi, mutta ei ehkä juuri minun kaltaisiani."

"Tuota... kiitos tästä 'kertomuksesta'."

"Ole hyvä. Siitä ei tullut niin jännää kuin olin ehkä toivonut. Ei lohikäärmeitä ja ritareita... mutta mukavaa, jos se kelpasi!"

"Toki. Se vain oli muodoltaan niin erikoinen – epäsuora, millä en toki tarkoita, ettei se olisi ymmärrettävä, mutta –"

"Niin, jätin tiettyjä asioita myös kertomatta ja valitsin tällaisen tyylin. Olen kauan miettinyt, miten tästä julkisemmin puhuisin, ja jo pari kertaa yrittänyt, mutta on tapahtunut mitä ihmeellisin asia! Olen kokenut, ettei ole vielä aika tai että minä en ole valmis... että minulla on vielä käsittelemättömiä tunteita... ja niin asia on jäänyt hautumaan. Ehkä nyt oli oikea aika, ja ehkä löysin lopulta tavan, joka ei ole niin hyökkäävä, vaan tarkastelee asioita ikään kuin yleiseltä kannalta. Uskaltaisin sanoa, että mainitsemani asiat, joita ongelmiksi kutsuin, eivät ole vain yhteen yhteisöön liittyviä. Siksi ei ehkä ollut tarpeen keskittyä niin intensiivisesti juuri siihen. Toivon, että ymmärrät tämän, jos se nyt yleensä on ymmärrettävää..."

"Luulen ymmärtäväni, miksi halusit kertoa sen näin."

"Jes. No mutta, tässähän on vielä aikaa. Kerropas sinä nyt itsestäsi!"


***


Edellä oleva keskustelu on kuvitteellinen mutta aihe todellinen, ja tätä aihetta on pyritty lähestymään vertauskuvallisen kertomuksen kautta.