Ekskursio Suomi tulessa -herätyskokoukseen

Olin saanut kuulla miehen nimeltä Rodney Howard-Browne olevan saapumassa Suomeen. Sarja herätyskokouksia Suomi tulessa -nimen alla tultaisiin pitämään viitenä perättäisenä päivänä Helsingin jäähallilla. Kiinnostuin kovasti menemään paikan päälle. Korviini oli kantautunut juttuja niin menestysteologiasta kuin torontolaisuudestakin, ja halusin kovasti itse päästä omin aistein todistamaan näitä ilmiöitä, jos niitä suinkin ilmenisi. Tässä kirjoituksessa palaan asioihin muistiinpanojeni pohjalta, pyydän anteeksi, jos noiden nopeasti kirjoitettuihin merkintöihin perustautuen olen tullut ilmaisseeksi jotain epätarkasti.

Saavuin jäähallille melko hyvissä ajoin, minkä olin lukenut olevan suotavaa. Vielä ei ollut juurikaan jonoa, kun astelin sisälle erään kaverini kanssa (ekskursiolle saapui mukaan lisäksi vielä pari muuta, hieman myöhemmin tullutta kaveria). Melko pian tultuamme sisään meidän piti ilmoittautua. Kirjoitimme erääseen lappuun tietojamme, joskin ymmärtääkseni vain nimi oli oleellinen. Saimme myös kiinnitettävät nimikyltit, joiden varsinainen tarkoitus ei minulle kuitenkaan koskaan selvinnyt.

Katselin ympärilleni ja huomasin sekä kirjamyyntipisteen että erään lehden mainospisteen. Odotellessamme muita seurueemme jäseniä meille tultiin myös mainostamaan raamattukoulua. Huomasin tekstin River – ilmeisesti aikoinaan vierailemani River Helsinki -yhteisö oli mukana tässä tapahtumassa.

Jono ulkona kasvoi. Kun tilaisuuden alku lähestyi, menimme sisään kaukaloon, johon oli koottu penkkejä. Varsinaiset jääkiekkokatsomot eivät olleet juurikaan käytössä, joten lopulta ihmisiä oli suunnilleen suuren kirkkosalillisen verran. Tunnelma oli odottamaani tiiviimpi, valtaosa penkeistä oli käytössä.

Tilaisuus alkoi ilmoituksilla, joita kertoi eräs nainen. Lastenhoito, kirjamyynti ja eräs Howard-Brownen uusi kirja saivat maininnat. Myös hieman yllättäen valokuvauksen kerrottiin olevan kiellettyä, ja kännyköitä ohjeistettiin laittamaan pois. TV7 oli sen sijaan ymmärtääkseni tilaisuuden virallinen taltioija. Infonaisen puhe oli hyväntuulinen ja vitsikäs, se toi mieleeni käyntini Riverillä. Hän seisoi lavalla, jossa oli monihenkinen orkesteri, ja sivuilla oli screenit, jotka välittivät tietoa.

Hetken kuluttua noustiin ylös ylistämään Petri Kososen yhtyneineen johtamana. Ääni oli suhteellisen kova, mutta mielestäni ylistyskappaleet olivat musiikillisesti toimivia ja soundeiltaan mukaansatempaavia. Ylistystä kesti melko tarkkaan puoli tuntia. Ihmisiä yllytettiin laittamaan käsiä yhteen. Laulamisen aikana kuuluikin jonkin verran taputusta ja monet kohottivat kätensä. Eräässä välipuheessa annettiin vapaus juostakin, minkä toteuttamista en kuitenkaan itse huomannut. Sen sijaan ihmiset innostuivat kyllä hytkymään ja hyppimään paikallaan. Tilaisuudessa laulettiin muun muassa Chris Tomlinin kappaletta Our God suomeksi ja sitten englanniksi, ja ylistysjakson lopulla tuli itse Howard-Browne lavalle.

Hän rukoili mainiten taivaan viinin ja Jumalan virrat, muistaakseni hän myös rukoili tälle illalle seurauksia. Tulkki käänsi hänen sanomiaan lyhyitä puhejaksoja perässä suomeksi. Ihmisillä olivat kädet ylhäällä, ja rukoilijan ääni taisi kohota eräässä vaiheessa hieman.

Seurasi ensimmäinen Howard-Brownen puheista, tämä oli ikään kuin ”lämmittely”, ei aiheeltaan vielä erityisen syvällinen. Puhuja mainitsi suomalaisten varauksellisuuden, mutta kertoi myös näiden lopulta tilaisuuden edetessä äityvän elävämmiksi. Hän korosti joulun, pääsiäisen ja helluntain juhlintaa päivittäin eikä vain kerran vuodessa. Kuten Raamattu sanoo, jos ihmiset olisivat vaiti, kivet huutaisivat. Kai olet parempi kuin kivi? kysyi Howard-Browne. Kuka haluaisi tulla korvatuksi kivellä? Hän yllytti ihmisiä huutamaan, mutta ääntä ei ilmeisesti aluksi tullut tarpeeksi. Muiden lopulta hiljennyttyä eräs ihminen huusi yksin ja puhuja jutteli tämän jälkeen hänelle henkilökohtaisesti.

Kun sattui hiljainen hetki, jostain kuului naurua. Howard-Browne laskeutui alas lavalta ja alkoi kuljeskella ympäriinsä puhuen samalla siitä, mitä juuri teki. Hän lahjoitti yleisölle lukuisia tuotteita, niistä kai valtaosa videotallenteita. Niitä haluavat ihmiset viittasivat ja puhuja antoi tuotteen jollekin heistä, joskus jopa heittämällä. Eräs tuote oli hänen mukaansa ainutlaatuinen: se oli ilmeisesti kahden tunnin video ”rukouskeskuksesta”, jossa rukoiltiin joka hetki vuorokauden ympäri. Muiden aiheita olivat ainakin pelon kanssa taisteleminen, hengellinen nälkä, hengen vauraus, voima hankkia vaurautta, Jumalan kohtaaminen, armolahjat ja Jumalan kosketus.

Tämän osion jatkuttua noin viisitoista minuuttia tuli eräs yksittäinen henkilö esittämään laulun lavalle. Musiikki ei ollut tällä kertaa liveorkesterin soittamaa. Käsiä kohosi jälleen ja muutama nousi seisomaan, yhtäkkiä suurempikin joukkio nousi.

Seuraavaksi oli vuorossa Howard-Brownen hieman pidempi puhe, joka edelsi rahankeruuta. Hän mainitsi, että he eivät tulleet Suomeen rahan perässä, ja kertoi, että puolet budjetista oli jo tähän mennessä täytetty. Muutenkin mies tietyissä väleissä tuntui painottavan sitä, että hän ei halua painostaa lahjoituksiin, tähänkin tilaisuuteen oli vapaa pääsy. Toisaalta hän puhui rahasta paljon muutakin. Jos ihmisellä on ”iso näky”, fakta on, että hän tarvitsee rahaa. ”The bigger the vision, the bigger the provision.”

Muistaakseni sanaa menestysteologia ei tilaisuudessa mainittu, mutta vaurausteologia kylläkin, ja sitä Howard-Browne pyrki monilla raamatunkohdilla puolustamaan. Jos ymmärsin oikein, hänen ajatuksensa oli se, että vauraus ja jonkintyyppinen rikkaus kuuluvat uskovan elämään. Hän kovensi ääntään ja puhui tulkin päälle selostaessaan raamatunpaikkoja. Hän korosti ettei ole yksinäinen ratsastaja, vaan pitää Raamattua esillä.

Kirkon tukemisen verovaroilla hän näki syyksi sille, että ihmiset eivät Suomessa halua antaa. Hän kehottikin antamaan vapaaehtoisesti Jumalalle. Miten rahaa, joka otetaan suoraan palkan päältä, voidaan sanoa antamiseksi? Howard-Brownen mukaan ihmiset jämähtävät seurakunnassa paikoilleen, kun puhutaan rahasta. Seurakunnan jäsenten kuitenkin tulisi olla kaikkein anteliaimpia. Jokapäiväisen antamisenkin käsite tuli mainituksi.

Puheessa vilisi mielenkiintoinen termistö. Köyhyyden henki täytyy murtaa Jumalan ihmisten elämästä ja myös Suomen yltä… Voi tapahtua suuria asioita… Kuka haluaa, että Jumala siunaa sinua? Jumala laittoi sinut tänne menestymään…

Hän kertoi kohdanneensa kritiikkiä näiden opetusten takia mutta kehotti antamaan hedelmän puhua puolestaan. Howard-Browne tuntui eräässä vaiheessa ottavan epäsuorasti kantaa myös hänestä kulkeviin huhuihin. Vuosia sitten hänen luo oli tullut henkilö veljensä kanssa, ja 10 minuutin jälkeen nämä olivat todenneet, että Howard-Browne ei ole kultikko tai harhainen. Tässäkin puheessa hän tuntui linjaavan aika vahvasti todetessaan, että ainoat, jotka eivät tykkää hänen täällä sanomastaan, ovat ihmiset, jotka eivät halua tulla siunatuiksi. Hän kehotti tällaisia ihmisiä ilmeisesti jopa lähtemään pois.

Puhe sai yllättäenkin hyvin poliittisen sävyn, kun Howard-Browne kertoi paavin kehottaneen Puolassa avaamaan rajat. Howard-Browne kehotti puolestaan paavia avaamaan ensin Vatikaanin, muurit alas vain. Lopulta ei ollut kovin vaikeaa sijoittaa Howard-Brownea poliittiselle kartalle: hän puhui pakolaisista, joiden ei tulisi tuoda omia lakeja mukanaan. Hänen mukaansa Euroopassa saa rasistin leiman, jos vastustaa laitonta maahanmuuttoa. Howard-Browne itse halusi, että kansakunnat pysyvät yhtenäisinä. Myös yleisössä tuntui olevan paljon hänen kanssaan samanmielisiä. EU:n lippu sai buuauksia, kun Howard-Browne kysyi, kuka piti siitä. Hän oli globalismin jyrkkä vastustaja.

Hän kertoi myös omaavansa epäluottamuksen mediaan ja poliittikkoihin. Erityisesti hän vaikutti olevan Obama-kriittinen, mainitsi presidentin valehdelleen sinä päivänäkin, tosin kertomatta tarkalleen missä kohtaa.

Rukouksen jälkeen oli mahdollista antaa. Howard-Browne sanoi muistaakseni vielä, että yli yhdeksän miljoonaa ihmistä on pelastunut tämän palvelutyön kautta. Itse antaminen onnistui ainakin kortilla, ”tilisiirtolupausuhrilappujen” kautta tai hieman myöhemmin kuvioihin tulleiden perinteisempien kolehtikoppien kautta. Howard-Browne sanoi, että nyt voi mennä vessaan, mutta sen ei tule antaa olla ainoa uhri.

Amerikkaa ja politiikkaa koskevat osuudet tässä puheessa eivät olleet mielestäni niin selkeästi rahaan liittyviä, mutta kaiken kaikkiaan tämä ”kolehtipuhe”, jos sitä siksi haluaa kutsua, kesti vajaan tunnin.

Kun eräs nainen oli siunannut meitä laulullaan, Howard-Browne aloitti uuden puheen. Hän sanoi, että elämme viimeisiä aikoja ja että Jeesus on tulossa takaisin niitä varten, jotka ovat valmiina. Seurakunnan kokous on tärkeä asia, vaikka mistään ei löydäkään täydellistä seurakuntaa. Jumalan sanassa on kaikki järjestyksessä. Efesolaiskirjeen mukaan Jumala antoi seurakuntaan apostoleita, profeettoja, evankelistoja sekä paimenia ja opettajia. Howard-Browne lisäsi, että Raamattu ei sano Jumalan antaneen paavia tai kardinaalia.

Howard-Brownen mukaan Jumala tuo edelleen apostoleita ja he ovat tänäänkin olemassa, mutta he eivät ole samoja kuin Kristuksen 12 opetuslasta. Apostoli on henkilö, joka on lähetetty ja istuttaa seurakuntia, hän on kuin peukalo kädessä. Monet kutsuvat itseään apostoleiksi, mutta tämä piti puhujan mukaan kyetä demonstroimaan.

Puhuja kertoi myös siitä, miten tärkein asia palvelutehtävässä on sielujen pelastus. Ihminen voi mennä terveenä helvettiin: pelkkä ajallisiin ja fyysisiin tarpeisiin vastaaminen ei siis riitä.

Nyt on aika tehdä ”maksimi”, ei vain ”minimiä”. Jos seurakunta mobilisoituu, koko Suomi voi tulla ravistelluksi kahdessa vuodessa. Puheesta jäi osaksi mieleen juuri Suomi-keskeisyys. ”Valmistautukaa, sillä suomalaiset tulevat!” taidettiin jossain kohtaa innostaa. Suomi mainittiin ylipäätänsä tilaisuudessa usein, ja tästä moni yleisössä vaikutti pitävän.

Jälleen päästiin katolisen kirkon ja politiikan pariin, kun Howard-Browne kertoi siitä, miten Vatikaanin pankki on historian aikana ryövännyt. Mies tunnustautui nationalistiksi ja sanoi, että Trumpiakin vihataan siksi, koska tämä on nationalisti.

Myös tämä puhe kesti vajaan tunnin, ja sitten alkoi toiminnallisempi osuus, joka toi mieleeni tyypillisen vapaakristillisen kaavan, erityisesti vielä muuan yhteisön nimeltä Suhe. Päät painettiin ja edestä alettiin puhua evankelioivia sanoja. Sinun tulee olla uudestisyntynyt. Tänään voit pelastua, et ehkä saa toista tilaisuutta. Missä vietät ikuisuutesi? Musiikki alkoi jossain vaiheessa soida Howard-Brownen jatkaessa puhumistaan. Hän etsi käsienkohottajia jopa katsomon osien mukaan (This section here…) ja sanoi siunauksia. Suhesta tämä toiminta alkoi laajemmin poiketa vasta sitten, kun käsien kohottajat pyydettiin eteen. Niinpä ihmiset alkoivat mennä, heitä oli kymmenittäin. Musiikki soi edelleen. Tulkaa Jeesuksen luo, kehotettiin.

Sitten seurasi niin kutsuttu syntisen rukous, jossa yleensä pyydetään syntejä anteeksi ja Jeesusta asumaan sydämeen. Se rukoiltiin toistaen Howard-Brownen ja tulkkauksen perässä. Sitten ihmisiä pyydettiin ylistämään.

Howard-Browne kutsui lapsen lavalle ja kysyi häneltä joitakin asioita. Sitten lasta pyydettiin kohottamaan kädet ja yhtäkkiä Howard-Browne sanoi jotain sen suuntaista kuin ”Jumalan tuli!” ja lapsi kaatui. Se kävi niin äkkiä, että minulta meni itse kaatumisen täydellinen näkeminen oikeastaan ohi, samoin myös seuraavan.

Eteen tulleille ihmisille tarjottiin stipendejä ilmeisesti raamattukouluun ja heitä opastettiin menemään hetkeksi sivulla olevaan tilaan tätä varten.

”Jesus’ name!” ja ”Fire!” olivat muistaakseni huutoja, jotka Howard-Browne sanoi ennen kaatamisia. Hän lähti jopa yleisön joukkoon ja vain yksinkertaisesti kehotti ihmisiä tulemaan luokseen. Mies käyskenteli puhuen, ja esitti muun muassa kysymyksen siitä, löytyykö tätä kaatamisasiaa Raamatusta. Hän vastasi mielenkiintoisella tulkinnalla psalmista 23, jossa englanniksi sanotaan: ”He makes me lie down”.

Kun salissa alkoi eräässä vaiheessa kuulua kovempaa huutoa ja kirkumista, oli tämä muistaakseni ainoa tilanne kokouksessa, jolloin minua alkoi hieman ahdistaa. Se oli nopea hetki, enkä enää osaa sitä juuri kuvailla. Yleensä en itse ahdistu rajuinakaan pidettyjen hengellisten tai henkisten ilmiöiden tarkkailusta, mutta nyt niin kävi.

En ole juuri perehtynyt siihen, mikä kaatamistoiminnan taustalla on. Käsittääkseni usein ajatellaan, että nimenomaan Jumala kaataa ihmisen, vaikka ulkoisesti saattaakin vaikuttaa muulta: joskus kaadettavia jopa tietääkseni saatetaan tuupata. Minut itseni on kaadettu kerran, se tapahtui Kuopiossa, kun Vapaaseurakunnassa oli vieraileva puhuja. Sinä iltana tuossa paikassa oli toimintaa, jota siellä ei useinkaan nähnyt. Menimme jonoon miehen eteen ja kun tulin hänen luokseen, hän kysyi rukouspyyntöä tai vastaavaa. Ehkä hän rukoili pienen hetken ja sitten hän muistaakseni hieman työnsi minua taaksepäin ja takana otettiin vastaan. Mikäli tapahtuma on säilynyt mielessäni oikein, oli myös tuossa tilaisuudessa kirkumista. Silloin ymmärsin kaatamisen ideaa varmaan vielä vähemmän kuin nyt ja ajattelin vain muina miehinä mennä.

En ole sittemmin ajatellut, että Jumala kaatoi minut, koska oma kokemukseni oli, että sen teki ihminen. Toisaalta en myöskään kiellä Jumalan tehneen sitä. Ylipäätänsä pidättäydyn melko suuresti ottamasta kantaa hengellisten ilmiöiden lähteeseen: ovatko ne Jumalasta vai kenties demoneista, kuten usein sanotaan äärikarismaattisten ilmiöiden kohdalla. Haluan itse olla varovainen, jos minulla on vähäistäkään epävarmuutta, ja keskittyä enemmän ilmiöiden luonnehtimiseen.

Eteen kutsuttiin vielä uusi ihmisjoukko sanomaan vihkiytymisen rukousta. Pian minä ja kaverini päätimme alkaa pikkuhiljaa lähtemään, pari seurueestamme olikin jo poistunut aiemmin. Kun lähdin jäähallilta, oli tilaisuuden alusta kulunut noin neljä tuntia.

Jälleen oli takana ajatuksia herättävä vierailu.

Ekskursio River Helsingin kokoukseen

Oli sunnuntaiaamupäivä ja minä kävelin Kalliossa kohti määränpäätäni. Se sijaitsi paikassa, josta kyllä olin kulkenut ohi monesti mutta jota en ollut aiemmin kunnolla rekisteröinyt. Löysin River Helsingin tilat ennakkotietojeni perusteella helposti ja koin ahaa-elämyksen: tässä se paikka onkin, tässä mielenkiintoisen näköisessä rakennuksessa!

Taustaa

Ensi kosketukseni yhteisöön lienee tullut nettisivujen kautta, kun aikanani laadin listaa seurakunnan nimeä kantavista tahoista pääkaupunkiseudulla. Tämän jälkeen olin muistaakseni kohtuullisen kauan ilman mitään kontaktia River Helsinkiin, kunnes sitten eräänä päivänä istuessani rautatieaseman ulkopuolella minua lähestyi kaksi miestä.

He vaikuttivat kumpikin ulkomaalaistaustaisilta ja he esittivät minulle englanniksi kysymyksen: jos kuolisin tänään, menisinkö taivaaseen vai helvettiin? Tein jo heti alussa selväksi, että uskon Jeesukseen. Muistaakseni miehet ilahtuivat tästä. He kuitenkin halusivat minun rukoilevan heidän perässään jonkinlaisen rukouksen. En itse täysin käsittänyt sen merkitystä ja katsoinkin rukousta tarkemmin kirjoitetussa muodossa toisen miehen näyttämänä. Päädyin siihen, että en rukoilisi tuota rukousta, koin että sen sanamuodot eivät sopineet minulle (uskon jo valmiiksi, joten en halunnut ikään kuin vaikuttaa siltä, että tulisin uskoon vasta nyt). Toinen mies korosti päivittäisen omistautumisen käsitettä, mistä olin kyllä samaa mieltä, mutta siitä huolimatta en kokenut tätä rukousta siinä hetkessä itselleni sopivaksi tavaksi omistautua. Miehet ymmärsivät tämän ja erosimme ystävällisesti. Olin saanut paperilappusen, jossa mainittiin River Helsinki. Aa, he olivat siis sieltä!

Joidenkin päivien kuluttua tapasin rautatieasemalla toistamiseen saman yhteisön edustajan. Tilanne kulki hyvin samalla tavoin: kysymys, rukousehdotus ja kielenä englanti. Nyt oli kuitenkin kyseessä yksittäinen nainen. Lisäksi poikkeavaa ensimmäisestä kohtaamisesta oli se, että tällä kertaa minä annoin, kun minulta kysyttiin, puhelinnumeroni myöhempää yhteydenottoa varten.

Niinpä sitten sainkin pian kaksi puhelinsoittoa, joihin en kumpaankaan ehtinyt vastata. Soitin takaisin ja paljastui, että toisessa päässä oli River Helsinki. Nyt keskustelin suomeksi lyhyesti ja minulta kysyttiin myös rukousaihetta. Puolestani rukoiltiin puhelimessa. Minua kutsuttiin jälleen käymään. Puhelun jälkeen sain vielä tekstiviestinkin mutta en mennyt vielä seuraavana sunnuntaina. Olin kuitenkin jo tavallaan päättänyt, että pian tekisin vierailun.

Ennen alkua

Astuin ovesta sisään ja tulin ihmistungokseen. Edellinen tilaisuus oli ilmeisesti juuri päättymässä, erilaisia kokouksia oli täällä nimittäin sunnuntaisin useita. Minut kontaktoitiin miltei heti ja sain esitteen, karkkia ja kaavakkeen, joka minut pyydettiin täyttämään. Lappusessa kysyttiin lähinnä yhteystietoja ja myös kotiseurakuntaa. Päädyin toteamaan, että tässä yhteisössä uusien tavoittaminen ainakin otetaan hyvin vakavasti.

Juttelin muutaman ihmisen kanssa ja pian pyrin pääsemään istumaan. Minut ohjattiinkin sopivalle paikalle käytävän viereen.

Musiikki soi kohtuullisen kovalla ennen tilaisuuden alkua. Sali ei ollut hirvittävän suuri, siellä oli riveissä irrallisia tuoleja, jotka olivat puolikaarta muistuttavassa asennossa. Edessä oli lava, jolla oli elektroniikkaa (muun muassa kosketinsoitin ja rummut) sekä valkokangas. Eräällä seinällä olevalla näytöllä luki: "Tervetuloa! Welcome!" Yhteisö oli monesta asiasta päätellen kaksikielinen, mutta nyt alkava tilaisuus olisi suomeksi.

Siellä täällä kulki ihmisiä, joiden kaulassa olevassa kyltissä luki: kokousavustaja. Paikalla oli jonkin verran lapsia.

Tilaisuuden alku: riemukasta ylistystä ja iloa

Soittajat tulivat ajan mittaan eteen ja alkoi lauluosuus. Ihmiset nousivat seisomaan ja ilmoille kajahti viitisen laulua, jotka olivat tyyliltään iloisia ja lennokkaita, Jumalaa ylistäviä. Lauluista kolme ensimmäistä olivat entuudestaan minulle hyvin tuntemattomia, mutta ne olivat yksinkertaisia, ja opin ne nopeasti.

Monet paikallaolijoista pitivät käsiään kohotettuina, usein laulun päätyttyä ihmiset taputtivat innoissaan. Erääseen väliin yksi soittajista puhui hiukkasen kielillä.

Ylistys kesti noin puoli tuntia, sitten eteen meni nainen, joka alkoi rukoilla. Yllättäen hänen äänensä kohosi aika tavalla ja lopulta hän ja muutkin jopa suoraan huusivat lyhyen ajan. Tunnelma oli edelleen hyvin iloinen.

Kuinka moni on elossa tänään? kysyttiin, ja vastaukseksi kuului huutoa.

Nainen puhui tervetulosanoja, ja kuten taisin ounastellakin tutkailtuani paikan elektronisia vempaimia, tämä tilaisuus nähtävästi taltioitiin. Ymmärtääkseni sitä seurattiin ulkomailla asti. Nainen kiitti Herraa siitä, että Herra on laittanut heidät Suomeen ja seurasi taputusta.

Tilaisuudessa keskeinen toistuva elementti oli aamen-huuto: hyvin usein edessä oleva puhuja sanoi ikään kuin kysyvästi: "Aamen?" ja tähän vastattiin: "Aamen!" Tämä lienee luontevaa ymmärtää tässä kohtaa kysymys- ja vastausparina: "Eikö niin?" – "Niin!"
Kokouksen mennessä eteenpäin hymy säilyi ihmisten kasvoilla ja välillä saatettiin puhjeta raikuviin aplodeihin.

"Pelastusrukous"

Kerrottaessa evankelioinnista, johon yhteisö myös panosti, mainittiin pelastusrukous. Tämä etenkin vapaakristillisyyden piirissä yleinen rukous (josta käsittääkseni käytetään myös nimiä syntisen rukous tai uskon rukous) ei liene sanamuodoltaan täysin sidottu mutta sisältää yleensä tietyt elementit, kuten kääntymisen pois synneistä, uskomisen vakuuttamisen ja Jeesuksen pyytämisen sydämeen. Tämä rukous usein rukoillaan perässä toistamisen periaatteella evankeliointitilanteessa henkilökohtaisesti ihmisen kanssa tai suuremmassa tilaisuudessa useat halukkaat siihen johdattaen. Joissakin yhteisöistä tästä rukouksesta on tullut tietynlainen pelastukseen johdattamisen standardimalli: sen lausunutta ihmistä pidetään uskoontulleena ja pelastuneena Jumalan lapsena. Samoin vaikutti olevan myös River Helsingissä.

Tällainen rukous oli täällä erittäinkin keskeisellä sijalla. Parikin kertaa mainittiin ihmisten lukumääriä, jotka olivat sen rukoilleet. Tänä viikonloppuna oli huutanut Herraa avuksi muistaakseni 200 ja jos ymmärsin oikein, jopa 3000:n sanottiin rukoilleen uskon rukouksen kesäraamattukoulun yhteydessä.

Tämän maan tavoittaminen oli yhteisön keskeinen tavoite. Saimme kuulla muutamalta ihmiseltä todistusta evankeliointityöstä ja ihmisten kohtaamisesta. Kuulemma erään kuuluisan bändin basisti oli tavoitettu, samoin eräs humalassa olevakin oli "aivan selvillä sanoilla" rukouksen rukoillut.

Eteen pyydettiin myös muutama ihminen, jotka siunattiin seurakuntaan. Vapaakristillisyydessä on usein tapana sunnuntaijumalanpalveluksessa järjestää tällainen lyhyt seremonia. Uudet kertoivat itsestään, ja sitten heidät siunattiin.

Raamatun sanaa ja lahjoitus

Lapset lähtivät "lastenkirkkoon" (veikkaisin, että kyse on jonkinlaisesta pyhäkoulusta) ja me muut saimme kuulla ajatuksia Raamatun äärellä. Nainen otti ensin esiin kohtia köyhien auttamisesta. Hän korosti sitä, että almuja tulee antaa oikeista motiiveista. Kymmenykset mainittiin useampaan kertaan, tosin se, mitä yhteisössä niistä tarkasti ajateltiin, ei selvinnyt minulle.

Rukouksen jälkeen seurasi rahan kerääminen. Lahjoituksen pystyi ilmeisesti antamaan niin käteisellä, kortilla kuin tilisiirrollakin, viimeistä vaihtoehtoa varten tarjolla oli lomakkeita. Tilanteen aikana edessä puhuttiin samalla.

Sitten seurasi kaiketi kokouksen varsinainen pidempi puhe tai opetus, jota pitänyt mies mainitsi, että viime viikot oli puhuttu "henkilökohtaisesta läpimurrosta". Tänään aiheena oli "uskon lahja". Puheessa, jonka odotin olevan pidempikin, oli mielestäni paljon hyviä pointteja, jotka jo entuudestaan tiesin. Tällaisia olivat esimerkiksi se, että uskon vaellus vie paljon aikaa, ja se, että meidän ei tule perustautua eilen saamiimme voittoihin.

Kun mies puhui Jumalan sanan muuttumattomuudesta, hän sanoi siihen viitaten raamatullisesti: Maa ja taivas katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan häviä. Taas kuului aamen ja aplodeja. Mies puhui vähän kielilläkin. Lisäksi tämäkin puheosio sisälsi "sano perässä" -tyylisiä lausahduksia, kuten:

"Minä olen –"
"Minä olen –"
"– uskova."
"– uskova."

Yllättävä kulminaatio

Puheen jälkeen, kuten osasin odottaakin, ihmisiä alettiin kutsua. Musiikki soi taustalla ja mies kertoi evankeliumista ja kehotti ei-uskovia tekemään Jeesuksesta elämän Herran tänään, toisia hän kehotti palaamaan takaisin ja vielä kolmansia kutsui saamaan pelastusvarmuuden. Silmät suljettiin ja päät painettiin, ja niitä, jotka edellä mainittuja asioita halusivat, pyydettiin nostamaan kädet. Sitten puhuja pyysi kaikkia katsomaan häntä. Vielä hän pyysi ihmisiä nostamaan käsiä.

Sitten hän kehotti nostajia nousemaan ja menemään eteen. Ahaa, ajattelin, täällä mennään eteen asti. On nimittäin sellaisiakin paikkoja, joissa käsien nostajat jäävät paikoilleen.

Sitten seurasi odotetusti syntisen rukous tuttuine elementteineen: siinä puhuteltiin rakasta Taivaan Isää, mainittiin parannus ja sanottiin, että rukoilijat ottavat uskon kautta vastaan pelastuksen lahjan. Rukoilijoiden nimien vakuutettiin olevan elämän kirjassa ja pyydettiin, että he täyttyisivät Pyhällä Hengellä. Synnit julistettiin lopulta anteeksi.

Sitten seurasi jotain, mitä en ollut odottanut. Kun edessäolijoiden puolesta ilmeisesti alettiin rukoilla, alkoivat he myös kaatua. Näin erään ihmisen kaatuvan ja hänet otettiin vastaan. Nainen pyysi ilmeisesti Jumalaan viitaten: anna hänen koskettaa!

Kaatuminen on joissakin vapaakristillisissä yhteisöissä yleinen ilmiö, mutta toisissa sitä saatetaan vastustaa kovastikin.

Kokouksessa paljon puhuneet mies ja nainen ilmeisesti aikoivat järjestelmällisesti käydä läpi kaikki eteen tulleet. Mies sanoi ääntään korottaen: "Tulta Jeesuksen nimessä!" tai "Rohkeus Jeesuksen nimessä!" ja sitten seurasi kaatuminen. Sikäli kun näin, minusta näytti siltä, että kaatujia hieman kevyesti tuupattiin. Maahan langenneiden ja makaamaan jääneiden ihmisten päälle laitettiin keltaiset peitot, minulle jäi kuitenkin tuntemattomaksi niiden syy.

Kuului kielilläpuhumista ja pian nainen alkoi nauraa hersyvästi, samoin eräs yleisön puolella oleva. Nauru kuulosti minusta samalta kuin se olisi kohdistunut vaikkapa hauskaan elokuvaan, mutta kenties se oli tässä yhteydessä vain vilpittömän ilon ilmaisemisen väline. Maassa makasi paljon ihmisiä ja uusiakin vielä pyydettiin kaadettaviksi. Tilanne tuntui minusta erikoiselta, mutta se ei ollut niinkään ahdistava kuin yllättävä: en usein ole tällaista kokenut, vaikkakaan nämä ilmiöt eivät ole minulle tuntemattomia.

Lopulta oli aika päättää tilaisuus, joka kesti muistaakseni kokonaisuudessaan noin kaksi ja puoli tuntia. Kuulimme vielä rukousta Suomen puolesta ja lyhyen politiikkaa sivuavan kommentin. Eteen menneille ilmeisesti annettiin lahjaksi pienet kirjaset.

Lopuksi

Poistuin paikaltani ja juttelin vielä hetkisen erään miehen kanssa. Mies mainitsi River Helsingin olevan osittain konservatiivinen, osittain moderni. Se oikeastaan on mielestäni aika hyvä kuvaus. Yhteisön arvot lienevät hyvin konservatiiviset, mutta tavat ja käytäntö liittyvät sujuvammin uudempaan kehitykseen. Itse voisin luonnehtia tätä paikkaa vapaakristillisyyden piiriin sijoittuvaksi uuskarismaattiseksi tunnustuskuntiin sitoutumattomaksi yhteisöksi. River Helsingin tyyppisiä pieniä tai yksittäisiä yhteisöjä on maassamme paljon ja niiden kirjo on tietyistä samoista piirteistä huolimatta laaja. Kun vertaan tätä kokemustani vaikkapa Suheen tai Kaikkien Kansojen Rukoushuoneeseen, totean, että tämä poikkeaa paljon niistä kummastakin.

Paikasta jäivät päällimmäisenä mieleen ilo ja riemu, uskon rukous sekä lopputilaisuuden ilmiöt, joita itse ehkä hieman vierastan mutta joihin en lähde tässä sen suuremmin ottamaan kantaa. Saa nähdä, menenkö joskus käymään uudelleen. Melko varmasti minuun tullaan olemaan yhteydessä, etenkin kun muistin palauttaa alussa saamani yhteystietokaavakkeen.