Päivittäinen ehtoollinen – ekskursioista hajanaisiin mietiskelyihin

Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni". Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
– Apostoli Paavali, Ensimmäinen kirje korinttilaisille 11:23b–25

Ehtoollinen, Eukaristia, Herran ateria. Kristittyjen pyhä toimitus, joka on inspiroinut ja kummastuttanut monia, saanut kristityt ylistämään Jumalaa ainutlaatuisella tavalla samalla kun sitä koskevat opilliset erimielisyydet ovat jakaneet kirkkoa kerran toisensa jälkeen. Pyhä mysteeri, joka saa aina uudelleen kyselemään, mitä tässä oikein tapahtuu.

Minua on jo kauan kiehtonut katolisen kirkon tapa viettää ehtoollista joka päivä. Pääkaupunkiseudun lukemattomien seurakuntien todellisuus on saanut minut kiinnostumaan siitä, olisiko täällä mahdollista löytää luterilainen ehtoollinen viikon jokaiselle päivälle. Ja tämä osoittautui kuin osoittautuikin täysin toteuttamiskelpoiseksi projektiksi, vieläpä varsin vähällä vaivalla.

Sunnuntaista sunnuntaihin, kahdeksana päivänä, vierailin erilaisissa messuissa ja tilaisuuksissa, jotka sisälsivät ehtoollisen. Tämä on kirjoitus omista kokemuksistani ja minuun vedonneista ja minussa heränneistä teologisista ajatuksista vierailuihini ja ehtoolliseen yleisesti liittyen. Kirjoitus on syntynyt pitkän ajan kuluessa: karkeasti ilmaistuna mitä kauemmas tekstin alussa päästään ja mitä myöhäisempi viikon päivä on kyseessä, sitä kauemmas menneisyyteen ovat kirjoittamishetkellä jääneet varsinaiset vierailuni, ja sitä suuremman sijan saa pohdinta ja mietiskely. Teksti ei siten ole perinteinen ekskursioraportti, vaan enemmänkin kokoelma ajatuksia, joiden linkki aikaan ja paikkaan käy yhä häilyvämmäksi.

SUNNUNTAI. ULKONAINEN MUOTO, AISTIT JA KEHOLLISUUS.

Saavun kirkkoon, jossa olen käynyt tasan kerran aiemmin. Niin kuin se silloin vetosi minuun seesteisyydellään ja hartaalla olemuksellaan, niin se tekee nytkin. Se on hyvä, sillä olen väsynyt ja voipunut valvomisen tuloksena. Huomaan tuttuja kasvoja, tervehdin ja rentoudun. On kivaa päästä juuri tänne tänään.

Messu on kaunis, musiikki sisältää ulkomaisia vaikutteita. Saarna on ”eläväinen” ja hyvällä tavalla kehottava. Silti minuun vetoaa lähtemättömästi juuri syntien anteeksisaaminen. Synnintunnustuksen ja synninpäästön merkitys on viikon aikana avautuva minulle aivan uudella tavalla. Katseeni vaeltaa jo tänä kauniina sunnuntaina kirkon risteihin ja Ristiinnaulitun kuviin, joiden sisällön ajattelu tuo lepoa, mutta ei tunnu aiheuttavan niin täyteläistä kokemusta kuin se ehkä voisi. Ehkä sen ei pidäkään.

Teen paljon ristinmerkkejä, lähes joka välissä, jolloin sellaisen voi läntisten tapojen mukaan tehdä. Tällainen tapa minulle on hiljattain muotoutunut. En osaa perustella sitä oikein muuten kuin että pidän uskoni harjoittamisesta myös ruumiillisten liikkeiden kautta. Ristinmerkit ja kumarrukset ovat ikivanhoja tapoja ja koen ne oikealla intentiolla tehtyinä täysin vaarattomiksi, vaikka niitä on protestantismissa aikoinaan kritisoitukin.

Ruumiin merkityksen korostaminen on kuitenkin mielestäni ehdottoman kristillistä. Vanha gnostilainen harhaoppi opetti fyysisen ruumiin pahuutta ja hengen pyrkimystä vapautua siitä. Ollaksemme kristillisiä meidän ei kuitenkaan tule vähätellä ruumistamme, joka on itse asiassa Pyhän Hengen, siis Jumalan, temppeli! Kuinka koskettavaa on, että Jumala arvostaa ruumistamme näin paljon. Ehtoollisessa hän sitten antaa oman ruumiinsa ja verensä meille.

Nautin ehtoollista pienellä alttarikaarella ja poistun takaisin penkkiini. Messun loputtua on kirkkokahvien aika. Minulle jää tilaisuudesta hyvä maku. Toisaalta mietin omaa tilaani: ulkonainen osallistuminen on helppoa, mutta pääseekö sisin mukaan?

MAANANTAI. KELVOTON NAUTTIMINEN.

Missouri Synodin ja Lähetyshiippakunnan uudehko selitetty Vähä katekismus mainitsee ainakin seuraavat ominaisuudet tai puutteet, joiden omaajille ei tulisi jakaa ehtoollista:

• Puuttuva usko Kristukseen ja hänen sanoihinsa: ”Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”
• Avoin jumalattomuus, katumattomuus ja haluttomuus tehdä parannus syntisestä elämästä Pyhän Hengen avulla
• Anteeksiantamattomuus ja kieltäytyminen sovinnon tekemisestä
• Toisenlainen uskontunnustus
• Kyvyttömyys tutkia itseään (esim. vauvat ja ne, joita ei ole riittävästi opetettu)
  

Matkustan kiireellä bussissa ehtiäkseni messuun. Tiukille menee, mutta ehdin juuri ajoissa. Kontrasti edelliseen päivään on melkoinen: kirkko on paljon suurempi, mutta myös paljon tyhjempi. Ihmisiä on ehkä noin kymmenen.

Istahdan penkkiin ja uppoudun hiljaisehkoon tunnelmaan. Kellot soivat, todellisuudessa aivan lähellä, mutta äänet tuntuvat tulevan kuin jostain kaukaa esiripun takaa. Melodiaa on vaikea hahmottaa rytmillisesti.

Messun kaava on erittäin pelkistetty ja yksinkertainen. Alussa laulamme virttä, joku laulaa hyvin selvästi täysin eri korkeudelta kuin muut. Virsi kuulostaa epävireiseltä, mutta ei ehkä niin pahalta kuin voisi luulla.

Pappi puhuu rohkeudesta nähdä ulkokuoren sisään. Tämä pieni johdatteleva puhe lienee ikään kuin saarnan korvike, sillä varsinaista saarnaa ei messussa ole. Raamatunluvun jälkeen koittaa hiljaisuus, ja se todella on lähes täydellistä hiljaisuutta. Olo on hetken kuin elokuvassa, käännän katsettani eri paikkoihin kirkossa. Kun katson Kristuksen kuvaa, lankeaa samassa kirkas valo lasimaalausten läpi.

Omintakeisen ehtoollisliturgian päätteeksi astelemme alttarille. Kaarelle mahtuvat kaikki ehtoollisvieraat samaan aikaan. Pappi oli sanonut, että tässä tilanteessa korostuu se, kuinka kaikki ihmiset ovat täysin tasa-arvoisia. Kaikki käyvät samalla tavoin saman pöydän ääreen.

Painiskelen sisäisesti: haluanko todella katua? Elämässä joutuu kamppailemaan synnin kanssa tuon tuostakin, mutta tahdonko edes tuota kamppailua? Lopulta kuitenkin saan itseni kohtuullisen vakuuttuneeksi siitä, että todella kadun, ja nautin ehtoollisen. Täysin varma en kuitenkaan voi olla.

Loppusiunaus lauletaan ja pian on aika poistua. Jotenkin vahvana mielessäni on tietoisuus siitä, että Jumala rakastaa minua. Koen jopa lähteväni kirkosta muuttuneena ihmisenä!

Oi, kuinka hauras on ihmisen elämä ja aina valmis syntiin. Tänään tunnustat syntisi ja huomenna jatkat niiden tekemistä. Nyt päätät niitä kavahtaa, ja hetken perästä teet niin kuin et mitään päätöstä olisi tehnyt. Syystä tulee meidän sentähden pysyä nöyryydessä, emmekä milloinkaan saa itsestämme suurta ajatella, kun olemme niin heikkoja ja huikentelevaisia. Pian voidaan myöskin huolimattomuudella menettää, mikä Jumalan armosta suurella vaivalla tuskin on saatu.
– Tuomas Kempiläinen, Kristuksen seuraamisesta (Ensimmäinen kirja, 22:6)

TIISTAI. UHRI.

[S]akramentissa Kristuksen ruumis ja veri ovat ainoa täydellinen uhri, joka on kerran ja kaikkien puolesta uhrattu Jumalalle ristillä ja joka nyt jaetaan meille sakramentissa yhdessä kaikkien niiden siunauksien ja etujen kanssa, jotka tämä uhri on meidän hyväksemme ansainnut.
– Lutheran Church – Missouri Synodi & Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta, Martti Lutherin Vähä katekismus lyhyesti selitettynä (kohta 293)

On taas aika aloittaa ilta messulla. Kyse on jälleen hieman pidemmästä ja runsasväkisemmästä tilaisuudesta minulle tuttujen ihmisten kanssa. On niin levollista päästä tänne hiljentymään ja kiittämään. Ilokseni messussa urutkin yltyvät hetkeksi omaan ylistykseensä.

Kerrotaan, että vuonna 2008 Puolan Sokółkassa tapahtui niin kutsuttu eukaristinen ihme, jossa papilta pudonnut ja myöhemmin veteen säilötty ehtoollisleipä muuttui osittain ihmisen eläväksi sydänlihakseksi. Tapausta on tutkittu tieteellisesti ja se on verraten hyvin dokumentoitu esimerkiksi valokuvilla.

Katson omalla tavallaan rajun näköisiä lasimaalauksia, joissa sydämistä putoaa veripisaroita. Mietin Jeesusta ja hänen sydäntään. Sitä, kuinka täynnä rakkautta hänen sydämensä oli, ja kuinka hänen verensä vuoti minun tähteni. Sitä on niin vaikea käsittää. Miksi Jumala rakastaa minua? Olenko koskaan tätä tajunnut?

Pahoittelen samoja syntejäni yhä uudelleen ja uudelleen, niin kuin monesti teen, mutta koen Kristuksen ikään kuin sanovan: ”Älä enää katso sinne alas synteihisi. Katso ylös, Minuun.”

Ja jälleen kerran ehtoollisella saan omin silmin nähdä hänen ruumiinsa ja verensä, jotka on annettu minun puolestani ja jotka saan kaikesta huolimatta omistaa. Miten Hän onkaan niin hyvä.

Tänä päivänä ensimmäistä kertaa huomaan merkillisen euforian, joka viikon aikana on valtaava elämäni. Vastoin kaikkia realiteetteja tunnen kuin kaikki huoleni olisivat poispyyhityt. Käyn niitä yksitellen läpi, mutta mikään ei satu niin kuin ne aiemmin sattuivat. Totta kai ne ovat edelleen olemassa, mutta jotenkin eivät haittaa samalla tavalla.

KESKIVIIKKO. VELVOITUS.

Mitä hartaampi rakkaus kristittyjen sydämissä on eukaristiaa kohtaan, sitä selvemmin he tunnistavat kaiken lähetystyön päämäärän: Kristuksen tuomisen toisille. Ei vain teorian tai Kristuksen inspiroiman elämäntavan, vaan hänen todellisen persoonansa lahjan.
– Paavi Benedictus XVI

Astelen tuttuun kirkkoon, jonka sisäänkäynnin ylle on kuvattu enkeleitä. Näen tutut kasvot ja pienen ihmisjoukon, noin kymmenen henkeä. On keskipäivä keskellä viikkoa ja juuri sopiva hetki hiljentyä jälleen Herran ruumiin ja veren äärelle.

Tilaisuus on koruton ja lyhyehkö, mutta sisältää kuitenkin saarnan, niin kuin luterilainen messu kai yleensäkin. Luterilaisuus korostaa sanaa ja sakramentteja, joiden kautta Jumalan lahjoittaa armonsa. Jumalan sanaa ei kutsuta yleensä sakramentiksi, koska elimelliseksi osaksi sakramentin olemusta nähdään, että siinä Jumalan sana on yhdistynyt näkyvään aineeseen. Näin Jumala kohtaa ihmisen sekä näkymättömällä että näkyvällä tavalla, siksi Jumalan sana Raamatussa ja ehtoollinen ovat luterilaisen messun kaksi ”polttopistettä”.

Sanan saarna käsittelee tällä kertaa jo tutuksi tullutta kirkkovuoden teemaa lähimmäisestä. Jos minulla on varaa ja lähimmäiseni on puutteessa, tulee minun auttaa häntä. Vaatimus voi tuntua raskaaltakin.

Mutta kun löydän itseni ehtoollisjonosta ensimmäisenä, jolle sakramentti jaetaan, niin näkyy tuo vaatimus aivan uudessa valossa. Jos näet minä olen täysin armosta saanut Kristuksen ruumiin ja veren, jotka hän on minulle halunnut lahjoittaa, vaikka en niitä olisi todellakaan kyennyt ansaitsemaan tai ostamaan, niin miksi en haluaisi jakaa omastani Herraa imitoiden puutteenalaisille? Se on vähintä, mitä voin tehdä, mutta ei tokikaan aikaansaa minun pelastumistani. Kuitenkin tämä rakkauden teko tuntuu kuin purkautuvan sisimmästäni. Haluan, että tämän elämän Kristuksen kanssa voisi löytää mahdollisimman moni, ja lähimmäiseni palveleminen rakkaudella on tärkeä ilmentymä tuosta todellisesta elämästä. Ja vaikka lähimmäiseni eivät siltikään haluaisi tulla Kristuksen yhteyteen, on silti oikein rakastaa ja palvella heitä.

TORSTAI. KILVOITTELU.

Tänä päivänä joudun näkemään kenties eniten vaivaa saavuttaakseni ehtoollisen. Koska haluan valita mahdollisimman erilaisia paikkoja, on minun matkustettava kauas, koska tarjonta torstaipäivänä on heikohko. Löydän kuitenkin erään tilaisuuden, joka taitaa olla viikkoni ensimmäinen ei-messu. On jossain määrin häilyvää, missä kulkee messun ja ehtoollistilaisuuden raja, mutta tämänpäiväistä ei missään kohtaa messuksi ollut kutsuttu. Se on arkinen hengellinen hetki, johon liittyy ehtoollinen.

Astelen suurehkoon, moderniin kirkkoon. Kuulen kellot, urkujen pauhun ja tutut virret. On mielenkiintoista, että tässä vaiheessa viikkoa katse pyrkii jo kääntymään tulevan pyhän aiheisiin, vaikka periaatteessa lähimmäisteemainen viikko on vielä menossa. Kirkossa edellisen sunnuntain teema jatkuu teoriassa seuraavaan merkittävään kirkkovuoden päivään saakka, mutta on kummallista, että itsestänikin on kokemuksellisesti miellyttävämpää suunnata katse tulevaisuuteen. Epätraditionaalistahan se on ja varmaan vailla teologistakin perustaa, mutta tykkäisin tavallaan valmistautua sunnuntaihin vaikka koko edeltävän viikon.

Puhe käsittelee kiitollisuutta. Omat ajatukseni harhailevat tutuissa teemoissa. Huoleni tuntuvat kaukaisilta kuten tiistainakin. Ne ovat olemassa, mutta se ei haittaa enää niin paljon. Sen sijaan syntini painavat. Katson maahan, mutta samassa koen jotain sisimmässäni. Älä katso enää maahan, mistä synneistä sinä puhut? Kohotan katseeni, joka osuu ristiin.

Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
– Jer. 31:34

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että minua armahdetaan? Miksi niin helposti saan anteeksi? Se tuntuu liian helpolta, liian kivuttomalta! Mutta toisaalta: näin on juuri siksi, että Sinulle se oli kaikkea muuta kuin kivutonta.

Taas tunnen, että ehtoollisessa minua kannetaan, mutta jään kärsimättömästi miettimään, miksi eukaristinen todellisuus ei ole päässyt elämässäni täyttymykseensä? Miksei se ole räjähtänyt elämässäni kaikkialle? Vai onko se?

PERJANTAI. ESKATOLOGIA.

Kävelen ihmisten seassa haluten kuitenkin olla yksin. Mietin Kempiläistä ja ajatukseni askartelevat muutenkin entisaikojen opettajissa, etenkin erakoissa, joihin olen kieltämättä jo jonkin aikaa kokenut tietynlaista yhteenkuuluvuutta. Toki mukavuudenhaluisena ihmisenä en taitaisi olla valmis tuon elämäntavan äärimmäiseen vaativuuteen. Silti tekisi välillä mieli erottautua omiin oloihinsa pidemmäksi aikaa. Välillä tuntuu, että en mahdu tähän maailmaan. Mahtoiko Jumalasta tuntua samalta?

Olisiko Kristus suhtautunut toisiin niin kuin minä? Totisesti oloni on se, että olen kelvottomin ihminen koskaan käymään Herran pöytään…

Astelen samassa kirkossa kuin maanantaina eri puolelle salia kuin viimeksi. Tänään kaava on erilainen. Jumalaa kiitetään siitä, että hän antaa uuden rakkauden, ilon, rohkeuden. Mutta milloin?

Täyttymys antaa odottaa itseään, mutta saapuessaan se on totisesti oleva suuri. Mieleeni ilmestyvät eskatologiset, lopun aikoja koskevat kuvat. Tämä ehtoollinenkin on suuresta voimastaan huolimatta vielä omalla tavallaan esikuvaa tulevasta. Iankaikkisuuden porteilla vietetään Jeesuksen, Jumalan Karitsan hääjuhlaa ja syödään taivaallista juhla-ateriaa. Kirkon alttarin ympärillä usein oleva puolikaari muistuttaa siitä, että ”kaaren toinen puoli” eli keskuudestamme poistuneet pyhät ovat jo toisella puolen, mutta kuitenkin yhtä seurakuntaa meidän kanssamme. Karitsan häissä me sitten kerran tapaamme, niin kuin tässä esikuvallisesti. Oi, kunpa minä noihin pitoihin pääsisin! Se on elämäni lopullisin päämäärä.

LAUANTAI. OPPI.

Saavun suureen, klassiseen mutta pelkistettyyn kirkkotilaan, jossa on jo hetkeä aiemmin alkanut iltakirkko. On pyhäpäivän aatto, liturgisen ajankierron mukaan pyhä lienee jo alkanutkin. Tänään kirkossa hiljennytään Katekismuksen äärelle. Luther kirjoitti kaksi katekismusta, joista lyhyempi on tarkoitettu opettamaan kaikki uskon keskeisimmät perusasiat, jotka jokaisen uskovan tulee hallita. Rippikouluopetuksemmekin pohjana oleva kirja käy läpi muun muassa kymmenen käskyä, uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen, mutta myös opin sakramenteista. Kuinka sopivaa tavallaan onkin, että tänään käsiteltävä katekismuksen kohta on ehtoollinen, alttarin sakramentti.

Saarna on ikään kuin katekismusta selittävä luento. Mitä kaikkea ehtoollinen saakaan aikaan? Usko vahvistuu, armo annetaan, meidät ehtoollisen nauttijat yhdistetään. Me myös kiitämme tällä aterialla. Vahvana on läsnä korostus, että ehtoollinen on lahja. Meidän ei tarvitse täysin ja kaikilta osin ymmärtää, mitä tässä mysteerissä tapahtuu. Rukouksemme ei lisää ehtoollisen voimaa. Me saamme tulla ehtoolliselle lepäämään. Alttarit, joita tässä kaupungissa Luojan kiitos on monta, ovat paikkoja hiljentyä urbaanin melun keskellä.

Mutta hiljentyminen itsessään ei ole vielä mikään erityinen hyve. Jokainen ihminen tietenkin voi paeta melua hiljaisuuteen ja siitä jonkin verran tervehtyä, mutta kristillisen hiljentymisen oleellinen elementti mielestäni on, että suurimmassakaan hiljaisuudessa me emme ole yksin. Kaikista vähiten alttarilla. Maximilian Kolbe on kehottanut polvistumaan alttarin edessä sillä tavalla, että toiset kykenevät huomaamaan, että sinä tiedät, kenen eteen polvistut. Alttari on Kristuksen kohtaamisen paikka, ja olen tullut siihen tulokseen, että ehtoollisen nauttimista läheisempää kohtaamista Kristuksen kanssa emme tule saamaan ennen iankaikkisuutta. Tämän sanominen tavallaan sotii sitä välittömän ja materiaan sitomattoman jumalakokemuksen halajamista vastaan, joka vuosia sitten oli minulle hyvin tärkeää. Tähän olen kuitenkin päätynyt ja tässä rauhan löytänyt. Minun ei enää tarvitse etsiä Pyhän Hengen täyteyttä tunteikkaista kokouksista ja vavahduttavista kokemuksista, pitkillä rukouksilla tai suorittamalla tiettyjä tekoja. Ei enää, kun voin tulla tänne ottamaan Jumalan lahjan vastaan.

Ehtoollinen on aina sama, tunnet sinä sitten itsesi ihanan tunnelman ja Jumalan läheisyyden tunnon läpitunkemaksi, tai tunsit itsesi kuivaksi ja haluttomaksi. Sinun asiasi on vain ottaa vastaan leipä ja viini ja ehtoollinen vaikuttaa sitten omalla voimallaan.
– Fredrik Wisløff, Levähtäkää vähän

SUNNUNTAI. YHTEYS.

Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
- Ilm. 21:1-5

Kahdeksas päivä, tuo eskatologian huipennus. Tuo ylösnousemisen, uudestisyntymisen ja uuden alun numero. Kun nykyinen maailma lopulta päättyy, viikko saa kahdeksannen päivänsä, joka ei lopu milloinkaan ja jolloin kaikki on tehty uudeksi.

Vaikka, kuten olen oppinut, ehtoollinen vie ajatukset oikeutetusti tähtäyspisteeseensä iankaikkisuuteen, tunnen kieltämättä myös murhetta siitä, että tuota täyttymystä ei ole vielä saavutettu. Tämä näkyy erityisen selvästi ehtoollisen kohdalla juuri siinä, että kaikki kristityt eivät voi osallistua samaan ehtoollispöytään. Tai ainakaan kirkkokuntien virallisten kantojen mukaan eivät voisi.

Oltuani seitsemänä päivänä nauttimassa oman kirkkoni ehtoollista päätin kahdeksantena päivänä vierailla myös katolisessa kirkossa, jonka käytäntö minutkin päivittäisen ehtoollisen viikkoon inspiroi. En ole koskaan ottanut osaa katolisen kirkon ehtoolliseen enkä ottanut nytkään, sillä tiedän, että tämä ei olisi ilman poikkeusjärjestelyä hyväksyttyä katolisen kirkon puolelta. Tätä käytäntöä haluan kunnioittaa, sillä miksi tieten tahtoen ottaisin riskin loukata toisen kirkon jäseniä, kun heidän ehtoollisensa saaminen ei ole minulle millään tavoin välttämätöntä – oman ehtoolliseni taas saan vaikka päivittäin omassa kirkossani.

Minulla on kuitenkin kunnioituksen lisäksi myös toinen syy tapaani: ajattelen ehtoollisen olevan merkki sopivasta yksimielisyydestä sen nauttijoiden välillä, ei väline saavuttaa tuo yksimielisyys. Tiedän, että tästä on erimielisyyttä kristittyjen välillä. Ja toisaalta ymmärrän erittäin hyvin halun vastustaa uskovien väliin ilmaantuneita muureja ja julistaa meidän kaikkien olevan saman Jumalan lapsia vierailemalla toisissa ehtoollispöydissä. Itsekin aikoinani kuuluin Vapaakirkkoon ja nautin sen kummempia miettimättä myös helluntaiseurakunnan ehtoollista. Myöhemmin en kuulunut pitkään aikaan mihinkään kirkkokuntaan ja ehdin osallistua ainakin neljän eri perinteen ehtoolliselle, mukaan lukien luterilaiselle. Tässäkin kohtaa ajatukseni kuitenkin myöhemmin muuttuivat. Tulin siihen tulokseen, että järjestys pysyy paremmin, kun mutkia ei yritetä oikoa suoriksi, vaan yhteiseen ehtoolliseen lopulta ehkä päädytään, kun tarvittavat oppikeskustelut kirkkojen välillä on käyty. Tämä ei ehkä ole kovinkaan suosittu vakaumus monissa nuorison tai nuorten aikuisten piireissä, joissa liikun. Silti haluan jopa kannustaa meitä kaikkia ottamaan huomioon toistemme erilaiset näkemykset, toiveet ja tavat liittyen ehtoolliseen. Kristikunnan hajaannus on kipeä asia, mutta meillä on järjestyksen Jumala, ja meillä on olemassa yhteisen järjestyksen mukaiset keinot yrittää palauttaa tuo ykseys. Pallo on tässä suurilta osin kristillisillä johtajilla.

***

Käyn kahdeksantena päivänä ehtoollispöydässä siinä kirkossa, jossa kaikista eniten olen pyörinyt ja joka kaiketi on minulle lähin kotiseurakunnan vastine. Kyllä se niin vain taitaa olla, että ehtoolliselle kokoontuva Kristuksen seuraajien joukko on eräänlainen perusyksikkö koko kirkossa. Sanajumalanpalvelukset, rukoushetket ja suuret kesäjuhlat ovat suuri rikkaus kirkossa eikä niiden rakentavuutta tule vähätellä. Raamattupiirit, pienryhmät ja solut kiteyttävät jotain hyvin ytimekästä kristillisestä hengellisestä kokoontumisesta, samoin rippi-isän ja synnintunnustajan sekä mentorin ja mentoroijan muodostamat ”taisteluparit”. Silti kaikista suurimman kristinuskon täyteyden, ilmentymän ja kiteytyksen löydän ehtoollisesta. On tuskin mitään uskon osa-aluetta, joka ei olisi yhteydessä tähän Jeesuksen asettamaan ateriaan, ja parhaimmillaan siitä pulppuaakin armoa, iloa ja voimaa kaikkialle uskonelämään. Kun elämä on eukaristista, se on elämää sanan todellisimmassa merkityksessä.

EKSKURSSI: RISTINMERKIT JA KUMARRUKSET LÄNTISEN KIRKON MESSUISSA

On erittäin harmillista, miten vaikeaa on löytää tietoa siitä, milloin ristinmerkkejä ja kumarruksia on messussa tapana tehdä. Aikani ihmeteltyäni esimerkiksi joidenkin liturgisempien pappien tapoja joissain kohdin messua päätin tonkia asiaa ja sain aikaan seuraavanlaisen listan, jonka suhteen en ole kuitenkaan harjoittanut suurempaa lähdekritiikkiä. Mahdottoman hakoteillä en silti kuitenkaan liene. Siitä vain kaikki kokeilemaan korkeakirkollisuutta!

Ristinmerkki

• Papin tehdessä alkusiunauksen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
• Papin julistaessa synninpäästön
• Kiitosvirren lopussa
• Evankeliumitekstiä ilmoitettaessa (kolme pientä ristinmerkkiä peukalolla otsaan, suulle ja sydämen kohdalle)
• Uskontunnustuksen lopussa
• Laulettaessa ”Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä” Pyhä-hymnin aikana
• Ehtoolliselle käytäessä ja sen nauttimisen jälkeen
• Papin tehdessä loppusiunauksen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

Kumarrus

• Lausuttaessa ”Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle” psalmin päätteeksi
• Lausuttaessa nimi Jeesus kahdessa kohtaa kiitosvirttä sekä kun samassa virressä lausutaan: ”Ota vastaan rukouksemme”
• Lausuttaessa nimi Jeesus uskontunnustuksessa
• Lausuttaessa sanat ”tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi” Nikean uskontunnustuksessa
• Lausuttaessa sanat ”kumarretaan ja kunnioitetaan” Nikean uskontunnustuksessa
• Pyhä-hymnin alussa
• Ehtoollisaineita kohotettaessa

Hengellinen etsijä

Vene seilaa ulapalla, mutta mistä löytyy satama?

Varmuus on mielenkiintoinen piirre ihmisessä. Itse voin sanoa kovasti rakastavani ja hamuavani sitä tunnetta, jonka vallitessa voin sanoa olevani täysin varma tietystä asiasta: näin se menee ja näin se toimii. Tämä on totuus, ja minä tiedän sen. Tiedonjanoiselle luonteelleni on ominaista haluta ymmärtää sekä yksityiskohtia että kokonaisuuksia, tietää asioita, ja nimenomaan niitä varmoja tosiasioita. Näille asioille minulle on myös luonteenomaista kuvitella perustavani elämäni. Kysymys varmuudesta ja tiedosta on siten omalla kohdallani vahvasti maailmankatsomuksellinen, ja kristittynä se on minulle myös hengellinen kysymys.

Joskus olin paljon varmempi. Löydettyäni uskon seurasi muutamien kuukausien mittainen jakso, jonka aikana tankkasin turbovaihteella lähinnä internetin sisältämiä hengellisiä kirjoituksia. Jos kerran olin alkanut elää uskonelämää, halusin oppia mahdollisimman paljon tästä elämäntavasta. Kohtuullisen pian löysin näkemyksilleni vakiintuneet raamit ja perustan, vastaanotin kasteen ja liityin paikalliseen vapaiden suuntien seurakuntaan. Hengelliset kantani olivat tässä vaiheessa lähes yksi yhteen uuden uskonyhteisöni kanssa.

Tätäkään vaihetta ei kestänyt erityisen kauaa, ehkä noin kaksi vuotta. Täsmällistä aikaa on hankalaa määrittää, sillä tilanteeni alkoi muuttua vähitellen. Kysymys kysymykseltä aloin epäröidä aiempien näkemysteni oikeutusta. Aloin mielestäni löytää aukkoja niistä perusteista ja argumenteista, joihin olin tukeutunut, ja aluksi oli muistaakseni hyvin kauheaa niitä havaita. Rehellisyyden nimissä en kuitenkaan lopulta enää kokenut voivani pitäytyä vanhoihin ajatuksiini – tai ainakaan julistaa niitä julkisesti. Koin epävarmuuteni lisääntyneen niin paljon, että en halunnut ottaa riskiä mahdollisesti johtaa toisia harhaan puhumalla katteettomasti.

Niin minulle pikkuhiljaa muotoutui yhä kokonaisvaltaisempi etsijän identiteetti. Aiempi varmuuteni, jota olin kiihkollakin kanavoinut, on vaihtunut hämmennyksen aikaan, jossa uudelleen testaan uskonkäsitysteni oikeutusta. Kenties jonain päivänä voin rakentaa kantani uudelleen, kestävämmälle pohjalle kuin millä ne joskus seisoivat. Kenties jotkut kantani pysyvät samoina, jotkut toiset taas mahdollisesti muuttuvat. En tiedä tässä vaiheessa.

Ajattelin jonkin aikaa kestäneen harkinnan jälkeen "tulla ulos" etsijyyteni kanssa, vaikkakin olen siitä henkilökohtaisesti monille jo puhunut, ja se on ehkä tässä blogissakin näkynyt. En kuitenkaan halua säikyttää uskovia ystäviäni, joten jo aluksi todettakoon, että en ole missään vaiheessa vakavammin tai pitkäkestoisemmin alkanut epäillä kristinuskon totuudellisuutta ja olen jatkuvasti pitänyt itseäni kristittynä. Epävarmuuteni koskee monia muita kysymyksiä, joista osa tosin on melko suuriakin, toiset taas vähämerkityksisempinäkin pidettyjä.

Koin haluavani tuoda näitä kysymyksiä esille ainakin siksi, että tällaisten etsijöiden olemassaolo tiedettäisiin ja heihin osattaisiin suhtautua tarkoituksenmukaisesti ja kristillisesti. Mielestäni harmillisen usein epävarmoihin kristittyihin saatetaan suhtautua vihamielisesti. Joidenkin omasta kannastaan hyvin varmojen ihmisten kanssa tuntuu olevan lähes mahdotonta keskustella, sillä he vaikuttavat usein ikään kuin loukkaantuvan, jos joku vähänkään uskaltaa epäillä heille rakasta oppikäsitystä. Tällainen reaktio on toistaalta ymmärrettävä, mutta soisin, että ystävällinen ja asiallinen keskustelu voisi olla mahdollista erimielisyyksistäkin huolimatta ilman että kenenkään tarvitsee kiivastua. Se, että joku etsii ja kyselee, ei minun mielestäni tarkoita, että hän haluaisi välttämättä hyökätä tai provosoida.

Seuraavaksi esittelen eräitä minua mietityttäviä asioita.


Pelastuksen dynamiikka

Kenties kaikista suurin ja merkittävin kysymykseni koskee sitä, miten ihminen pelastuu. Onko olemassa niin sanottu Jumalan osuus ja ihmisen osuus, jolloin kummankin täytyy tehdä jotain, jotta ihminen voisi olla osallinen iankaikkiseen elämään? Vai onko pelastus alusta loppuun asti Jumalan työtä, joidenkin kantojen mukaan jopa ennaltamäärätysti niin, että ihminen ei voi mitenkään vaikuttaa omaan iankaikkisuuteensa? Tätä kysymystä olen oikeastaan pohtinut koko uskonelämäni ajan löytämättä selkeää vastausta. Uskonvaellukseni alkuaikoina liikuin piireissä, joissa ihmisen tekoja ja kuuliaisuutta korostettiin paljon. Tulkitsin niiden julistuksen niin, että Jumala on kyllä valmistanut pelastuksen ja Jeesus on sovittanut synnit, mutta ihmisen tulee itse aktiivisesti tahtoa tulla pelastetuksi ja vastaanottaa Jumalan tarjoama armo ja tämän jälkeen vaeltaa koko loppuelämänsä kuuliaisena Jumalalle. Mikäli näin ei käy, ihmisellä on suuri vaara menettää pelastuksensa.

Viimeiset kaksi vuotta olen liikkunut tiiviisti luterilaisissa herätysliikepiireissä, joissa lähestymistapa on mielestäni ollut hyvin toisenlainen. Oikeaa vaellusta ei niissä ole todellakaan laiminlyöty, mutta ihmisen pahuutta ja kyvyttömyyttä muuttaa itseään paremmaksi sekä Jeesusta ainoana turvana pelastuksen tiellä on niissä ehkä korostettu enemmän.

Saatat huomauttaa, että nämä kaksi luonnehtimaani näkökulmaa eivät sulje toisiaan pois. Ehkeivät suljekaan, mutta minun on ollut toisinaan vaikea ymmärtää niiden yhteensopivuutta. Mitä tarkalleen minun on tehtävä, jotta en lakkaisi olemasta pelastuksen tilassa? Minkälaisena Jumalan vaikutus ilmenee teoissani? Millainen on Jumalan ennaltamääräämisen luonne?


Seurakunta

Tässä blogissa olen kirjoittanut seurakuntaa käsitteleviä kiivaahkojakin kirjoituksia – ja myöhemmin hiukan muokkaillut niitä kantojeni muuttuessa epävarmemmiksi. Seurakunnan ykseys oli jossain vaiheessa minulle sydämen asia, ja toivoin kovasti, että kirkkokuntarajat eivät erottaisi kristittyjä toisistaan. Tämän vakaumuksen herättyä jättäydyin myös kirkkokuntien muodollisen jäsenyyden ulkopuolelle enkä ole koskaan liittynyt uudelleen, mutta olen miettinyt asiaa hyvin paljon.

Polttavin kysymys on kysymys paikallisseurakunnasta. Mitkä ovat sen tuntomerkit? Jos paikkakunnalla voi olla useampi todellinen seurakunta, millä kriteereillä erotan nämä "oikeat" "vääristä" (esimerkiksi Jehovan todistajia ja mormoneita eivät useat pidä lainkaan kristillisinä ja siten suositeltavina kotiseurakuntina). Muodostavatko paikallisen seurakunnan paikkakunnan kaikki kristityt (niin kuin Raamatun aikana on mahdollista päätellä laajalti olleen) vai ovatko kaikki paikalliset kristilliset seurakunnat samantasoisia paikallisseurakuntia?

Olen miettinyt myös sitä, että jos päättäisin virallisesti liittyä johonkin hengelliseen yhteisöön, millä perusteella minun tulisi valita se ja miten paljon minun pitäisi uskoa samoin kuin se. Tällä hetkellä tämän suhteen lienee ongelma, että en erityisesti koe omakseni mitään kirkkokuntaa.


Kaste

Hengellistä heräämistä seuranneella tutkiskelukaudellani perehdyin myös kasteeseen ruvettuani ajattelemaan, että minun varmaankin olisi hyvä käydä tämä toimitus läpi, jos kerran olin tullut uskoon. Luterilaisen vaikutuspiirin vuoksi pidin kaiketi luterilaista oppia aluksi jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, mutta kantani muuttui lueskeltuani jonkin aikaa. Omaksuin baptistisen kastenäkemyksen, jossa kastetaan ainoastaan uskoontulleita (ja täten siis ei vauvoja), ja päädyin oikeastaan tämän vuoksi silloiseen kirkkooni.

Innostuin aiheesta siinä määrin, että aloin tehdä siitä jopa omaa tutkimusta. Vielä noin puolitoista vuotta sitten olin melko baptistisella kannalla, mutta erinäiset sattumukset saivat minut tässäkin niin selvältä vaikuttaneessa kysymyksessä ajattelemaan uudelleen. Pääkysymykseni liittyvät kasteen edellytyksiin ja vaikutuksiin. Onko perusteltua kastaa jo vauvana? Tapahtuuko kasteessa esimerkiksi Pyhän Hengen saaminen, vanhurskautuminen ja uudestisyntyminen, niin kuin luterilaisuudessa tavataan ajatella?


Ehtoollinen

"Herran ateria" ei ole ollut minulle koskaan niin suuri kysymys kuin kaste, mutta siihenkin on liittynyt omat ongelmansa. Tähänkin blogiin julkaisin kirjoituksen, jossa toin julki erään ongelmani: tulisiko ehtoollisen ulkonaisen muodon olla täysin sama kuin Raamatussa kuvataan, jotta kyseessä on oikea ehtoollinen? Tähän ongelmaan olen ilokseni löytänyt ainakin jonkinlaisen väliaikaratkaisun. Minua kuitenkin mietityttää yhä niin kutsuttu reaalipreesens: onko Kristus ehtoollisessa todellisella, erityisellä tavalla läsnä? Hän sanoi leipää omaksi ruumiikseen ja viiniä verekseen, mutta puhuiko Hän kirjaimellisesti vai vertauskuvallisesti?


Israel

Kristillisissä piireissä törmää ihmisiin, jotka vaikuttavat suhtautuvan juutalaisiin jopa vihamielisesti, ja toisiin, jotka lähestulkoon vaikuttaisivat itsekin haluavan olla juutalaisia ja noudattaa näiden tapoja. Tässä oli ehkä kaksi ääripäätä, joiden väliin mahtunee vielä paljon erilaisia identiteettejä: esimerkiksi korvausteologeja tai Israelin ystäviä. Itse uskon, että Israel on Jumalan valitsema kansa, mutta minua askarruttaa, mikä rooli Israelin kansalla tarkemmin on tänä kristinuskon olemassaolon aikana. Onko Jumalalla kaksi kansaa (Israel ja kristityt)? Vai onko kaksi "Israelia": juutalaiset Israelina ja kristityt "tosi-Israelina" (ks. Room. 9:6–8)? Entä miten tulisi suhtautua nykyiseen Israelin valtioon: onko sillä Jumalan edessä erityisasema kaikkien maailman poliittisten valtioiden joukossa? Ja mihin Israelia ja Palestiinaa koskevaan uutisointiin sitä oikein uskaltaa luottaa?


Lisäksi minua ovat mietityttäneet ainakin seuraavat kysymykset:

• Millä tavoin kristityn tulisi vaikuttaa yhteiskunnallisesti?
• Esivallan käskemä tappaminen. Onko oikein tappaa esimerkiksi sodassa tai osallistua kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, jos maallinen hallitus vain määrää? Raamatun mukaan esivallalle tulee olla alamainen, mikäli sen käskyjen noudattaminen ei ole ristiriidassa Jumalan käskyjen kanssa. Raamatussa sanotaan "Älä tapa", mutta toisaalta myös kerrotaan Jumalan käskemistä sodista.
• Perisynti. Syntyykö ihminen Jumalan edessä syyllisyyden alaisena?
• Kadotustuomion olemus: iankaikkinen kärsimys vai tyhjiinraukeaminen?

Jossain määrin myös Raamatun luotettavuus, erehtymättömyys, virheettömyys ja ristiriidattomuus ovat minua mietityttäneet, mutta siinä minulla on toistaiseksi ollut niin vähän epävarmuutta, että en lue sitä välttämättä samaan kategoriaan näiden muiden ongelmien kanssa. Silti haluan myös tutkia ahkerasti erilaisia raamattunäkemyksiä.


Keskeiset ja vähemmän keskeiset asiat

Luettuaan edellä esitetyt lyhyet kuvaukseni ongelmista joku saattaa ajatella, että ei näistä monikaan ole niitä ydinasioita: kyse ei ehkä ensimmäistä ongelmaa lukuunottamatta ole kristinuskon kaikista keskeisimmästä sisällöstä, Jeesuksesta ja Hänen sovitustyöstään. Tämä jako kristinuskon keskeisiin ja vähemmän keskeisiin asioihin on kuitenkin sellaisenaan eräs ongelmistani. Millä perusteella monet ihmiset tekevät tuon erottelun? Ja jos asia on heidän mielestään niin selvä, miksi monet antavat keskenään ristiriitaisia jaotteluja?

Joillekin esimerkiksi kaste tai ehtoollinen saattavat sisältyä kaikista tärkeimpään ytimeen: useille ne ovat Jumalan armon välittäjiä, sakramentteja. Toiset taas saattavat pitää niitä tärkeinä, mutta vähemmässä määrin.

Mielestäni tämä asia ei ole kovinkaan yksinkertainen ja köykäisesti sivuutettava. Eikö kristikunnan hajanaisuus olisi aika paljon vähäisempää, jos kyettäisiin objektiivisesti ja valtaosaa tyydyttävästi määrittelemään, mitkä asiat uskossa ovat luovuttamattomia perustotuuksia ja missä taas mielipide-erot voidaan sallia?


Henkinen kramppitila

Sinänsä on iloinen asia, että huolimatta kaikesta tästä epävarmuudesta tunnen syvää rauhaa tilanteessani. Valtaosan ajastani koen voivani elää hengellistä elämää melko normaalisti ja olen kohtalaisen vakuuttunut siitä, että Jumala on kanssani minua auttamassa ja johdattamassa. Asiat voisivat siis olla pahemminkin: voisin olla jatkuvasti hirvittävän ahdistunut ja potea hengellistä kriisiä näkemättä mitään muuta kuin synkkyyttä ja löytämättä ulospääsyä. Toki hetkittäin olen myös tämäntyyppistä kokenut, mutta useimmiten minulla on rauha. En tietysti osaa aukottomasti sanoa tästä rauhantunteestakaan sitä, onko se oikeaa vai väärää rauhaa, mutta jotenkin koen, että uskonelämän elämiseen ei tarvita joka aika täydellistä tietoa ihan kaikesta.

Vaikka olenkin uskovainen, pidän itseäni kuitenkin myös melko skeptisenä. Tämä saattaa yllättää, mutta joskus jopa pelkään heittäytyä mukaan sellaiseen näkemykseen, joka ei täytä tiettyä mieleni asettamaa varmuuden rajaa. Ja tuo raja on ehkä minulla korkeampi kuin monella muulla ihmisellä.

Onko se jopa liian korkea? Olen lukenut Olli-Pekka Vainion kirjaa Hitaan järjen kritiikki, joka pureutuu monipuolisesti ihmisen ajatteluun ja järjen käyttöön. Erehtymistä käsitellessään (s. 80) Vainio kirjoittaa:

"Virheet voidaan jakaa myös kahteen luokkaan siten, että onko kyseessä aktiivinen teko vai huomiotta jättäminen. Se, kuinka suhtaudumme näihin kahteen virheen luokkaan, vaikuttaa paljolti siihen, millaisia tiedonhankkijoita meistä tulee. Voimme esimerkiksi pyrkiä välttämään kaikki väärät uskomukset. Kuitenkin samalla kykymme sitoutua mihinkään kantaan pienenee, koska meillä ei ole pääsyä ideaaliseen tietoon, jolloin voisimme välttää kaikki kognitiiviset virheet. Seurauksena on henkinen kramppitila."

Väärässä oleminen. Sitähän minä pelkään. Niin paljon, että se estää minua ottamasta kantaa, jos epävarmuus kasvaa vähänkään suuremmaksi. Tulisiko minun olla herkkäuskoisempi? Tähän en osaa ainakaan vielä antaa sen selkeämpää vastausta.


Mistä ratkaisu?

Kuten ehtoollisen ulkonaista muotoa koskeva tapaus osoittaa, on epävarmuus myös mahdollista selättää. Mielessäni pyörii useitakin tapoja, joiden avulla tämä voi onnistua.

Itse haluan perustaa hengelliset käsitykseni Jumalan sanaan, jollaisena Raamattua pidän. Siten itselleni kaikista toimivin keino löytää tarpeeksi pitävä peruste kannalleni on varmaankin vakuuttua Raamatun kautta. Haasteena on se, että Raamatusta on olemassa monenlaisia tulkintoja, joiden paremmuuden vertailemiseen minulla ei aina ole kapasiteettia. Näin ollen lukeminen ja asiaan perehtyminen raamatunselittäjien töiden kautta tulee itselleni myös tarpeeseen. Tämä toki täytyy tehdä sopivalla kriittisyydellä.

Haluan nostaa esille myös keskustelun toisten uskovien kanssa. Itse olen "vaivannut" monia eri tavoinkin ajattelevia omilla kysymyksilläni yrittäessäni pyrkiä saamaan lisää ymmärrystä. Omaan kontakteja lukuisiin eri kirkkokuntiin, joiden jäsenten parissa olemisessa on omat voittopuolensa. Tästä kuitenkin lienee seurannut myös se, että olen jatkuvasti eräänlaisessa "kirkkokuntien ristipaineessa": altistun erilaisten tunnustusten vaikutuksille ja opeille kuulumatta itse selkeästi mihinkään yhteisöön. Nykyisissä käsityksissäni on vastavuoroisesti yhteisiä piirteitä monien eri kirkkokuntien kanssa. Esimerkiksi tämänhetkiset kaste- ja ehtoolliskäsitykseni ovat – niin erikoiselta kuin se saattaa kuulostaakin – jossain vapaakristillisyyden ja luterilaisuuden välillä. Mutta prosessissa ollaan ja Jumala johdattakoon minua.

Tahdon rohkaista itseäni ja muita Raamatun henkilökohtaiseen lukemiseen. Ihmiset ovat eri mieltä keskenään, mutta uskon, että Raamatussa on vain yksi sanoma. Toisaalta mielestäni ei pidä jättäytyä myöskään täysin oman raamatuntulkintansa varaan, vaan olla jatkuvasti dynaamisessa yhteydessä toisiin ja antaa omat tulkintansa seurakunnan arvioitavaksi.

Raamattu siis on itselleni kenties merkittävin ja toistaiseksi käytännön tasolla aika lailla ainoa opin lähde, mutta en toisaalta väitä, että sen välttämättä tulisi olla sellainen kaikkien ihmisten vakaumuksissa. Ehkä en tämän enempää tässä kohtaa ota kantaa niin kutsuttuun Yksin Raamattu -oppiin tai pyri johdattelemaan ketään oppiperustansa suhteen.

On varmaankin hyvä ellei jopa tärkein asia muistaa rukoilla Jumalalta johdatusta oikeaan suuntaan ja turvata Häneen etsiskelyprosessin aikana. Ihminen on mestari erehtymään ja jopa pettämään itsensä moninaisin tavoin (tästäkin taipumuksesta Vainion kirjassa kerrotaan). Uskon, että ilman Jumalaa emme voi päästä kovinkaan pitkälle.

Mieleeni tulevat Jeesuksen sanat: "Minä olen tie ja totuus ja elämä" (Joh. 14:6). Herra auttakoon, että saisin juuri tämän totuuden tuntea!

Kiirastorstai

Hetki on tullut

Joh. 13:1

 1. Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.

Jeesus antaa ohjeita pääsiäislampaan valmistamisesta

Luuk. 22:7–13

7. Niin tuli se happamattoman leivän päivistä, jona pääsiäislammas oli teurastettava.
8. Ja hän lähetti Pietarin ja Johanneksen sanoen: "Menkää ja valmistakaa meille pääsiäislammas syödäksemme".
9. Niin he kysyivät häneltä: "Mihin tahdot, että valmistamme sen?"
10. Hän vastasi heille: "Katso, saapuessanne kaupunkiin tulee teitä vastaan mies kantaen vesiastiaa; seuratkaa häntä siihen taloon, johon hän menee,
11. ja sanokaa talon isännälle: 'Opettaja sanoo sinulle: Missä on vierashuone, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?'
12. Niin hän näyttää teille suuren, aterioiville varustetun huoneen yläkerrassa; sinne valmistakaa."
13. Ja he menivät ja havaitsivat niin olevan, kuin Jeesus oli heille sanonut, ja valmistivat pääsiäislampaan.

Viimeinen ateria, ehtoollinen

Matt. 26:20

20. Ja kun ehtoo tuli, asettui hän aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa.

Luuk. 22:15–16

15. Ja hän sanoi heille: "Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin;
16. sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa".

Mark. 14:18–21

18. Ja kun he olivat aterialla ja söivät, sanoi Jeesus: "Totisesti minä sanon teille: yksi teistä kavaltaa minut, yksi, joka syö minun kanssani".
19. He tulivat murheellisiksi ja rupesivat toinen toisensa perästä sanomaan hänelle: "En kaiketi minä?"
20. Hän sanoi heille: "Yksi teistä kahdestatoista, se, joka kastaa vatiin minun kanssani.
21. Niin, Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin hänestä on kirjoitettu, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan! Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt."

Matt. 26:25

25. Niin Juudas, joka hänet kavalsi, vastasi ja sanoi: "Rabbi, en kai minä ole se?" Hän sanoi hänelle: "Sinäpä sen sanoit".

Luuk. 22:17–18

17. Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne.
18. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee."

Luuk. 22:19

19. Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."

Joh. 13:2–22

2. Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen,
3. niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö,
4. nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä.
5. Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt.
6. Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät".
8. Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani".
9. Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää".
10. Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki".
11. Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat".
12. Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
13. Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.
14. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
15. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
16. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.
17. Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette.
18. En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut; mutta tämän kirjoituksen piti käymän toteen: 'Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua vastaan'.
19. Jo nyt minä sanon sen teille, ennenkuin se tapahtuu, että te, kun se tapahtuu, uskoisitte, että minä olen se.
20. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt.
21. Tämän sanottuaan Jeesus tuli järkytetyksi hengessään ja todisti ja sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: yksi teistä on minut kavaltava".
22. Niin opetuslapset katsoivat toisiinsa epätietoisina, kenestä hän puhui.

Matt. 26:27–29

27. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
28. sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
29. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

Kuka on suurin?

Luuk. 22:21–38

21. Mutta, katso, minun kavaltajani käsi on minun kanssani pöydällä.
22. Sillä Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin säädetty on; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta hänet kavalletaan!"
23. Ja he rupesivat keskenänsä kyselemään, kuka heistä mahtoi olla se, joka oli tämän tekevä.
24. Ja heidän välillään syntyi myös kiista siitä, kuka heistä oli katsottava suurimmaksi.
25. Niin hän sanoi heille: "Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi.
26. Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.
27. Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niinkuin se, joka palvelee.
28. Mutta te olette pysyneet minun kanssani minun kiusauksissani;
29. ja minä säädän teille, niinkuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan,
30. niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.
31. Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja;
32. mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi."
33. Niin Simon sanoi hänelle: "Herra, sinun kanssasi minä olen valmis menemään sekä vankeuteen että kuolemaan".
34. Mutta hän sanoi: "Minä sanon sinulle, Pietari: ei laula tänään kukko, ennenkuin sinä kolmesti kiellät tuntevasi minua."
35. Ja hän sanoi heille: "Kun minä lähetin teidät ilman rahakukkaroa ja laukkua ja kenkiä, puuttuiko teiltä mitään?" He vastasivat: "Ei mitään".
36. Niin hän sanoi heille: "Mutta nyt, jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa; niin myös laukun. Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan.
37. Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: 'Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon'. Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt."
38. Niin he sanoivat: "Herra, katso, tässä on kaksi miekkaa". Mutta hän vastasi heille: "Riittää".

Juudaksen lähtö. Jeesuksen puheet ja keskustelu opetuslasten kanssa

Joh. 13:23–38

23. Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten.
24. Simon Pietari nyökäytti hänelle päätään ja sanoi hänelle: "Sano, kuka se on, josta hän puhuu".
25. Niin tämä, nojautuen Jeesuksen rintaa vasten, sanoi hänelle: "Herra, kuka se on?"
26. Jeesus vastasi: "Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan". Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle.
27. Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Minkä teet, se tee pian".
28. Mutta ei kukaan aterioivista ymmärtänyt, mitä varten hän sen hänelle sanoi.
29. Sillä muutamat luulivat, koska rahakukkaro oli Juudaalla, Jeesuksen sanoneen hänelle: "Osta, mitä tarvitsemme juhlaksi", tai että hän antaisi jotakin köyhille.
30. Niin hän, otettuaan sen palan, meni kohta ulos; ja oli yö.
31. Kun hän oli mennyt ulos, sanoi Jeesus: "Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastettu hänessä.
32. Jos Jumala on kirkastettu hänessä, niin kirkastaa myös Jumala hänet itsessään ja kirkastaa hänet pian.
33. Lapsukaiset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette minua etsimään, ja niinkuin sanoin juutalaisille: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla', niin minä sanon nyt myös teille.
34. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
36. Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, mihin sinä menet?" Jeesus vastasi hänelle: "Mihin minä menen, sinne sinä et voi nyt minua seurata, mutta vastedes olet minua seuraava".
37. Pietari sanoi hänelle: "Herra, miksi en nyt voi seurata sinua? Henkeni minä annan sinun edestäsi."
38. Jeesus vastasi: "Sinäkö annat henkesi minun edestäni? Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: ei laula kukko, ennenkuin sinä minut kolmesti kiellät."

Joh. 14

1. "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
2. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
3. Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
4. Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte."
5. Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?"
6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
7. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
8. Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme".
9. Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
10. Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
12. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
13. ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
15. Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
16. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17. totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
18. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
19. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
20. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
21. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
22. Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
23. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
26. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
27. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
28. Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
29. Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu.
30. En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
31. Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä."

Lähtö Öljymäelle

Mark. 14:26–31

26. Ja veisattuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.
27. Ja Jeesus sanoi heille: "Kaikki te loukkaannutte, sillä kirjoitettu on: 'Minä lyön paimenta, ja lampaat hajotetaan'.
28. Mutta ylösnoustuani minä menen teidän edellänne Galileaan."
29. Niin Pietari sanoi hänelle: "Vaikka kaikki loukkaantuisivat, en kuitenkaan minä".
30. Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänään, tänä yönä, ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät".
31. Mutta hän vakuutti vielä lujemmin: "Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en sittenkään minä sinua kiellä". Ja samoin sanoivat kaikki muutkin.

Jeesuksen puheet jatkuvat

Joh. 15

1. "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
2. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
3. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
4. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9. Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11. Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
15. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
16. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
17. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
18. Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
19. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
20. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
21. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.
22. Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat.
23. Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni.
24. Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.
25. Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä'.
26. Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
27. Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani."

Joh. 16

1. "Tämän minä olen teille puhunut, ettette loukkaantuisi.
2. He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.
3. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.
4. Mutta tämän minä olen puhunut teille, että, kun se aika tulee, te muistaisitte minun sen teille sanoneen. Tätä minä en ole sanonut teille alusta, koska minä olin teidän kansanne.
5. Mutta nyt minä menen hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt, eikä kukaan teistä kysy minulta: 'Mihin sinä menet?'
6. Mutta koska minä olen tämän teille puhunut, täyttää murhe teidän sydämenne.
7. Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
8. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
9. synnin, koska he eivät usko minuun;
10. vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
11. ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
12. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
15. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
16. Vähän aikaa, niin te ette enää minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te näette minut."
17. Silloin muutamat hänen opetuslapsistansa sanoivat toisilleen: "Mitä se tarkoittaa, kun hän sanoo meille: 'Vähän aikaa, niin te ette minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te näette minut', ja: 'Minä menen Isän tykö'?"
18. Niin he sanoivat: "Mitä se tarkoittaa, kun hän sanoo: 'Vähän aikaa'? Emme ymmärrä, mitä hän puhuu."
19. Jeesus huomasi heidän tahtovan kysyä häneltä ja sanoi heille: "Sitäkö te kyselette keskenänne, että minä sanoin: 'Vähän aikaa, niin te ette minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te näette minut'?
20. Totisesti, totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva; te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi.
21. Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.
22. Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.
23. Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.
24. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.
25. Tämän minä olen puhunut teille kuvauksilla; mutta tulee aika, jolloin minä en puhu teille enää kuvauksilla, vaan avonaisesti julistan teille sanomaa Isästä.
26. Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne;
27. sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä.
28. Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö."
29. Hänen opetuslapsensa sanoivat: "Katso, nyt sinä puhut avonaisesti etkä käytä mitään kuvausta.
30. Nyt me tiedämme, että sinä tiedät kaikki, etkä tarvitse, että kukaan sinulta kysyy; sentähden me uskomme sinun Jumalan tyköä lähteneen."
31. Jeesus vastasi heille: "Nyt te uskotte.
32. Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani.
33. Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."

Ylimmäispapillinen rukous

Joh. 17

1. Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
2. koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
4. Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
5. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
6. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.
7. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.
8. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
9. Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun -
10. ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun - ja minä olen kirkastettu heissä.
11. Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
12. Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.
13. Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
14. Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
15. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
16. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
17. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
19. ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
20. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21. että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
23. minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
24. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.
25. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.
26. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."

Getsemane

Mark. 14:32–36

32. Ja he tulivat maatilalle, jonka nimi on Getsemane; ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Istukaa tässä, sillä aikaa kuin minä rukoilen".
33. Ja hän otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen; ja hän alkoi kauhistua ja tulla tuskaan.
34. Ja hän sanoi heille: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa".
35. Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi maahan ja rukoili, että, jos mahdollista, se hetki menisi häneltä ohi,
36. ja sanoi: "Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!"

Matt. 26:40–44

40. Ja hän tuli opetuslasten tykö ja tapasi heidät nukkumasta ja sanoi Pietarille: "Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani!
41. Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko."
42. Taas hän meni pois toisen kerran ja rukoili sanoen: "Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi".
43. Ja tullessaan hän taas tapasi heidät nukkumasta, sillä heidän silmänsä olivat käyneet raukeiksi.
44. Ja hän jätti heidät, meni taas ja rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sanat uudestaan.

Mark. 14:41–43

41. Ja hän tuli kolmannen kerran ja sanoi heille: "Te nukutte vielä ja lepäätte! Jo riittää! Hetki on tullut; katso, Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.
42. Nouskaa, lähtekäämme; katso, se, joka kavaltaa minut, on lähellä."
43. Ja heti, hänen vielä puhuessaan, Juudas, yksi niistä kahdestatoista, saapui, ja hänen mukanaan joukko ylipappien ja kirjanoppineiden ja vanhinten luota, miekat ja seipäät käsissä.

Joh. 18:4-9

4. Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava, astui esiin ja sanoi heille: "Ketä te etsitte?"
5. He vastasivat hänelle: "Jeesusta, Nasaretilaista". Jeesus sanoi heille: "Minä se olen". Ja Juudas, joka hänet kavalsi, seisoi myös heidän kanssaan.
6. Kun hän siis sanoi heille: "Minä se olen", peräytyivät he ja kaatuivat maahan.
7. Niin hän taas kysyi heiltä: "Ketä te etsitte?" He sanoivat: "Jeesusta, Nasaretilaista".
8. Jeesus vastasi: "Minähän sanoin teille, että minä se olen. Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä";
9. että se sana kävisi toteen, jonka hän oli sanonut: "En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut".

Mark. 14:44

44. Mutta se, joka hänet kavalsi, oli sopinut heidän kanssaan merkistä, sanoen: "Se, jolle minä suuta annan, hän se on; ottakaa hänet kiinni ja viekää tarkasti vartioituna pois".

Matt. 26:49a

49. Ja kohta hän meni Jeesuksen luo

Luuk. 22:48–49

48. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Juudas, suunantamisellako sinä Ihmisen Pojan kavallat?"
49. Kun nyt ne, jotka olivat hänen ympärillään, näkivät, mitä oli tulossa, sanoivat he: "Herra, iskemmekö miekalla?"

Matt. 26:49b

ja sanoi: "Terve, rabbi!" ja antoi hänelle suuta.

Matt. 26:50

50. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?" Silloin he tulivat Jeesuksen luo, kävivät häneen käsiksi ja ottivat hänet kiinni.

Joh. 18:10

10. Niin Simon Pietari, jolla oli miekka, veti sen ja iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois oikean korvan; ja palvelijan nimi oli Malkus.

Luuk. 22:51

51. Mutta Jeesus vastasi sanoen: "Sallikaa vielä tämäkin". Ja hän koski hänen korvaansa ja paransi hänet.

Matt. 26:52–56

52. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat.
53. Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legionaa enkeleitä?
54. Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtuman?"
55. Sillä hetkellä Jeesus sanoi joukolle: "Niinkuin ryöväriä vastaan te olette lähteneet minua miekoilla ja seipäillä vangitsemaan. Joka päivä minä olen istunut pyhäkössä opettamassa, ettekä ole ottaneet minua kiinni.
56. Mutta tämä kaikki on tapahtunut, että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen." Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat.

Jeesus otetaan kiinni ja viedään ylimmäisen papin taloon. Simon Pietari ja toinen opetuslapsi seuraavat

Joh. 18:12

12. Niin sotilasjoukko ja päällikkö ja juutalaisten palvelijat ottivat Jeesuksen kiinni ja sitoivat hänet

Mark. 14:51–52

51. Ja häntä seurasi eräs nuorukainen, jolla oli ympärillään liinavaate paljaalle iholle heitettynä; ja he ottivat hänet kiinni.
52. Mutta hän jätti liinavaatteen ja pakeni alastonna.

Luuk. 22:54c

ja veivät hänet ylimmäisen papin taloon. Ja Pietari seurasi taampana.

Joh. 18:13–14

13. ja veivät ensin Hannaan luo, sillä hän oli Kaifaan appi, ja Kaifas oli sinä vuonna ylimmäisenä pappina.
14. Ja Kaifas oli se, joka neuvottelussa oli juutalaisille sanonut: "On hyödyllistä, että yksi ihminen kuolee kansan edestä."

Luuk. 22:55a

 55. Ja he virittivät valkean keskelle esipihaa ja asettuivat yhdessä istumaan,

Joh. 18:15–16

 15. Ja Jeesusta seurasi Simon Pietari ja eräs toinen opetuslapsi. Tämä opetuslapsi oli ylimmäisen papin tuttava ja meni Jeesuksen kanssa sisälle ylimmäisen papin kartanoon. 
16. Mutta Pietari seisoi portilla ulkona. Niin se toinen opetuslapsi, joka oli ylimmäisen papin tuttava, meni ulos ja puhutteli portinvartijatarta ja toi Pietarin sisälle.

Joh. 18:18

 18. Mutta palvelijat ja käskyläiset olivat tehneet hiilivalkean, koska oli kylmä, ja seisoivat ja lämmittelivät. Ja myös Pietari seisoi heidän kanssaan lämmittelemässä.