Kokemuksia ja ajatuksia Juhannuskonferenssin tiimoilta

Elämäni olosuhteet olivat vaikuttamassa siihen, että päätin lähteä henkilökohtaisesti tämän vuoden Juhannuskonferenssiin Keuruulle. Kyseessä on suuri tapahtuma, joka järjestetään Isossa Kirjassa. Iso Kirja -opisto voi olla joillekin tuttu, itse olin vähitellen alkanut kuulla siitä uskonelämäni aikana ja jokin aika sitten käväisin paikassa ollessani ohikulkumatkalla. Silloin Iso Kirja oli melko aution näköinen. Juhannuskonferenssin - "konffan" - aikana tilanne oli kuitenkin varsin toisenlainen.

Tapahtuma alkoi keskiviikkona 18.6., mutta itse menin tapahtumaan vasta seuraavana päivänä. Lähdin erään kaverini kanssa teltta mukanamme, tarkoituksenamme yöpyä leirintäalueella. Matka ei kestänyt kauan ja ehdimme kello yhdentoista jumalanpalvelukseen Päätelttaan, kun olimme maksaneet auto- ja telttapaikoista (20 euroa kumpikin). Tapasin toisen kaverini teltassa ja osallistuimme tilaisuuteen. Teltta oli iso, oikeastaan siinä oli ikään kuin yhdistetty kaksi telttaa niin, että ihmisiä mahtui sisälle hyvin paljon.

Menimme pian syömään. Ruokamahdollisuudet paikassa olivat monipuoliset, oli pitsaa, paellaa, makkaraperunoita ja puuroakin. Monella ruokalajilla oli oma telttansa. Lisäksi alueella oli muun muassa Lastenteltta, Ylistys- ja teemateltta, Visioteltta, Missioteltta ja Rukousteltta. Myös rakennuksissa oli katseltavaa.

Mukavimpia asioita konferenssissa oli se, että siellä sai tavata paljon ystäviä ja kavereita eri puolilta Suomea. Itse näin monia kavereita ja oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja joidenkin kanssa viettää enemmänkin aikaa. Toisaalta ikäväkseni sain huomata, että ihmisten kännyköiden yhteydet ilmeisesti huononivat niin paljon, että jos sattui eroamaan kaveristaan sopimatta seuraavaa tapaamista, saattoi kulua paljonkin aikaa, ennen kuin hänet löysi uudelleen.

Konffassa oli jonkin verran myös ylistykseen keskittyviä tilaisuuksia. Itse kävin muutamassa, ja vaikka en kovin nopeasti yleensä "lämpenekään", oli lopulta hienoa saada ylistää Jumalaa. Ylistys- ja teemateltta oli luonnollisesti osuva paikka ylistykselle, mutta siellä tulin kosketetuksi toisellakin tavalla. Eräässä tilaisuudessa puhuttiin riippuvuuksista ja niistä vapautumisesta. Huomasin jälleen itsessäni erään asian, joka sitoo minua, ja joka aina silloin tällöin häiritsee minua suuresti, se on tietynlainen pelko. Suhtautumiseni siihen on usein ollut sellainen, että ajattelen Jumalan käskevän minua lopettamaan pelkäämisen välittömästi ja kun en kuitenkaan uskalla, olen kokenut syyllisyyttä siitä. Tulin kuitenkin ajatelleeksi, että ehkä Jumala ei lähestykään minua tuolla tavalla, vaan voimallisena auttajana, joka kysyy, uskonko että Hän voi vapauttaa pelosta. Ajattelin myös, että luultavasti minussa on jo menossa prosessi pelon voittamiseksi. Minun tulee vain luottaa Jumalaan.

Nuorisojuhlat olivat myös mielenkiintoisia tilaisuuksia, itse pääsin niistä kahteen. Juhlat järjestettiin myöhäisinä ajankohtina suurissa teltoissa ja niissä oli hyvin paljon väkeä. Toinen juhla oli perinteisen oloinen, sisältäen ylistystä ja puheen, muistaakseni myös kuitenkin tanssia. Juhannusyön juhla painottui musiikkiin, mutta jäi lyhyeksi. Edellinen tilaisuus nimittäin oli alkanut rutkasti myöhässä ja niin ei jäänyt nuorisojuhlaan paljoa aikaa, ennen kuin jo viranomaissyistä piti lopettaa noin kello kahdelta yöllä.

Nuorisojuhlaa ennen olimme odottaneet kauan ulkosalla ja mikään lämminhän ei sää ollut. Kylmyys ja ajoittaiset sateet olivat konffassa tyypillisiä tänä vuonna. Mutta itse en enää aikoihin ole ajatellut, että olisi absoluuttisen "huonoja" säitä, sillä pidän Jumalaa säiden säätäjänä, tai ainakaan säät eivät mielestäni ole mitä ovat ilman Jumalaa. Kylmyyteen olin varautunut ja nukuinkin pipo päässä ja moniin vaattekertoihin pukeutuneena.

Eräässä talossa oli laajahko kirja- ja musiikkimyynti, ja minun tulikin käytyä siellä useita kertoja, vaikka en kuitenkaan ostanut mitään. Toisessa talossa oli taidenäyttely ja Uskovaiset nuoret ry:kin oli siellä edustettuna. Facebook-ryhmän Uskovaiset nuoret ohella oli jo ilmeisesti syntynyt yhdistyskin. Itse olin aiemmin ryhmän jäsen, mutta erosin, sillä en kokenut ryhmää aivan ongelmattomaksi oleellisissa asioissa.

Alueella oli myös niin sanottu Gospelrekka, jossa kävi esiintymässä eri artisteja. Myös kuuluisat Pastorit ja Immanuel esiintyivät siinä. Immanuel on saanut selkeää menestystä käsittääkseni myös ei-hengellisessä mediassa. Mikä on tämän voittokulun avain? Sain todistaa yhtyeen suosiota seistessäni Nuortenjuhlassa melkein eturivissä, kun Immanuelin miehet räppäsivät. Yleisö oli melkeinpä kaoottinen pomppiessaan ja meinasin jopa kaatua. En itse välitä räpistä niin paljoa, mutta olen pitänyt Immanuelia musiikillisesti parempana räppinä ja kristillinen sanoma on tietenkin plussaa. Mutta esiintyminen on mielestäni sellaista, että jos sanoja ei ymmärtäisi, niin olisi vaikea käsittää Immanuel hengelliseksi yhtyeeksi. Tämä on vain oma käsitykseni. Lahjakkaita miehiä kuitenkin ja toivon heille Jumalan siunausta ja johdatusta!

Kävin myös eräässä tilaisuudessa, joka oli ikään kuin infoa lähetys- ja opetuslapseuskoulutuksesta ilmeisesti Ison Kirjan tarjoamana. Minua erityisesti mietityttävä asia on Isossa Kirjassa annettavan opetuksen tunnustuksellisuus: miten helluntailaista opetus ja toimintatavat ovat? Kun lähetystyöntekijöitä koulutetaan, oletetaanko heidän perustavan nimenomaan helluntaiseurakuntia ja levittävän helluntailaista opetusta? Toki ajattelen, että pääasia on sielujen voittaminen, mutta hyvin oleellista on myös se, mitä uskoontulleille tehdään, kun he ovat tulleet uskoon. Watchman Neen nimissä olevassa Apostolinen lähetystyö -kirjassa asia on kiteytetty mielestäni hyvin: "Työntekijän ei tule koettaa perustaa sen seurakunnan haaraa, josta hän on tullut, vaan hänen tulee perustaa seurakunta sinne, mihin hän on tullut."

Kuitenkin se, että Jumalan lapsille on tarjolla opintoja Raamatun ja hengellisten asioiden parissa, on minusta hieno ja kehitettävä asia. Mitä enemmän Jumalan Sanan mukaista opetus on, sitä parempi.

Missioteltta oli sikäli omanlaisensa, että sen sisällä oli ständejä, joilla oli edustettuina eri maita ilmeisesti lähetystyöhön liittyen. Myös mielenkiintoisia ruoka-aineita sai teltassa maistella. Itse Suomen Helluntaikirkon nimenkin bongasin teltassa. En ole aivan perillä tämän melko uuden uskonnollisen yhdyskunnan olemuksesta, mutta tietääkseni kaikki Suomen helluntailaiset eivät kuulu Suomen Helluntaikirkkoon. Käsittääkseni yksittäisen paikallisen helluntaiyhteisön itsenäisyys ei enää ole niin suurta, jos se liittyy tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Juhannuskonferenssissa mietitytti suuresti se, mihin suuntaan Suomen helluntaiherätys on menossa. Minä en koskaan ole ollut helluntailainen, mutta olen saanut seurata helluntailaisuutta ja helluntailaisia läheltä, minulla on lukuisia helluntailaisia ystäviä ja olen puhunutkin useita kertoja helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa. Se kuva, jonka helluntaiherätyksestä sain ensiksi peruskoulussa ja sitten lukiossa, on luonnollisesti kokenut muutosta suuntauksen tultua minulle tutummaksi. Se varhainen ajatus, että helluntailaiset olivat erikoinen lahko, jossa kasteellekin mennään vasta kuin itse halutaan, ja että helluntaiseurakunnissa on tiukka kirkkokuri, koki hienoista muutosta ja muuntautui ajan myötä suureksi kunnioitukseksi liikettä kohtaan ja sen pitämiseksi yhtenä Suomen raamatullisimmista suuntauksista. Toisaalta viime aikoina käsitykseni on jälleen hieman muuttunut ja sen sijaan, että olisin jäänyt vapaiden suuntien piiriin ja pitänyt helluntailaisuutta yhtenä turvasatamanani, olen ikään kuin mennyt eteenpäin kohti tulevaisuutta, jossa ajatteluuni ei enää automaattisesti kuulu helluntailaisuuden pitäminen sinä "kaikista parhaana ja oikeaoppisimpana liikkeenä" yhdessä Vapaakirkon ja baptismin kanssa.

Jonkin verran helluntailaisuutta seuranneena mutta siihen kuulumattomana olen ajatellut, mitkä asiat helluntailaisuudessa ovat enemmän niin sanottuja "helluntaimaneereita", tapoja ja perinteitä, mitkä taas kumpuavat ainakin suoremmin Raamatusta. Raamatun arvovalta toki tunnustetaan liikkeessä edelleen paljon selkeämmin kuin kokemukseni mukaan monessa muussa kirkossa tehdään, mutta olen ollut huomaavinani joitakin kehityskulkuja, jotka tuntuvat hyvin vaikeilta uskoa sen valossa, että olen pitänyt vapaita suuntia "vanhoillisempina" liikkeinä. Kuitenkin tunnustuksena haluan sanoa, että arvostan suuresti sitä Jumalan valtakunnan työtä, jota helluntailaiset ovat Suomessa tehneet. Olen Jumalalle kiitollinen siitä, miten paljon liikkeen sisällä on oikeita uskovaisia, jotka palavat Jumalalle ja haluavat palvella häntä. Sisimmässäni on kuitenkin myös rauhattomuutta, joka koskee yhtäältä maallistumisen sekä liiallisen suvaitsevaisuuden ja vapaamielisyyden (nämä eivät ole sopivina määrinä huonoja asioita) tuomaa uhkaa helluntailaisille, ja toisaalta kuitenkin myös sitä, että perinteisiin ja pinttyneisiinkin käsityksiin kiinnitytään liikaa, nimittäin sellaisiin, joille ei ehkä löydykään tukea Raamatusta.

Mutta minun osani on rukoilla helluntailaisten ja kaikkien Suomen uskovaisten puolesta, ei heidän yläpuolellaan, vaan heidän veljenään, itse apua, siunausta ja varjelusta suuresti tarviten. Mitä olisimme ilman Jumalaa ja toisaalta kuka voi vastustaa meitä, jos Jumala on kanssamme?

Juhannuskonferenssista lähdin lauantaina, minulle jäi siitä pääosin hyvä maku, enkä halua sulkea pois mahdollisuutta mennä toistekin. Leirielämä ja suuret tapahtumat tosin yleensä stressaavat ja kiihdyttävät minua tunteellisesti, mutta konffassa tunsin oloni yleensä kohtuullisen hyväksi. Sain nähdä kavereitani ja mikä tärkeämpää, koen, että Jumala pääsi koskettamaan minua ja puhumaan minulle. Tästä on hyvä jatkaa.

Ekskursio helluntaiseurakunnan nuorteniltaan

Lukijani! Tällä kertaa oli hyvin kiintoisa ja ajatuksia herättävä yhteysmatka. Ja tosiaankin YHTEYDESTÄ lienee tällä kertaa hieman totuttua enemmän kerrottavaa.

Rakennus, johon menin, oli sama kuin aiemmalla kerralla. Mutta tällä kertaa oli kyseessä nuortenilta, jollaisessa olen ollut aiemminkin samassa paikassa. Saatuani auton parkkiin rakennuksen viereen riensin ovelle, ja niin kuin olin odottanutkin, siellä oltiin vastassa. Sain karkin, kuten aiemmillakin kerroilla, ja toivotin hyvää iltaa.

Vein takin naulaan ja suljin kännykkäni salin ovessa olevan merkin takia. Menin istumaan etuosaan ja näin seinälle heijastettuna tervetulotoivotuksen nuorteniltaan. Pian tilaisuus alkoi ja musisoija sanoi muutaman sanan. Sitten alkoi musiikin esittäminen, jonka aikana salissa istujat eivät vielä laulaneet. Mieleeni juolahti, että pitäisikö käydä katsomassa, oliko rakennuksen takana pysäköinti maksutonta. Niin sitten lähdin suunnilleen laulun loppumisen ja rukouksen alkamisen aikoihin ja tarkistettuani asian palasin takaisin. Silloin oli menossa tuttu yhteislaulu, johon yhdyin.

Juontaja asteli eteen ja alkoi rukousosuus. Juontaja kutsui pari penkillä istunutta ja rukoili ensin itse. Sitten tuli väliosuus, jossa toinen kutsutuista esitti asian, jonka puolesta rukoiltaisiin. Rukoukset olivat voimallisia ja itsekin yhdyin niihin sydämestäni ja uskon, että vastaus tulee! Viime aikoina olen enemmän alkanut ajatella, että rukoukset eivät ole turhia ja että Jumala todella vastaa niihin.

Rukousten jälkeen ilmoitettiin, että solujohtajuuskoulutukseen - jos muistan termin oikein - ovat tervetulleita opetuslapseuskurssin käyneet. Jäin miettimään tätä. Entä ovatko sinne tervetulleita ketkään muut? Soluthan ovat käsittääkseni pienryhmiä, joissa on muutamia jäseniä, ja ne kokoontuvat yleensä kodeissa. Itsekin olen eräässä mukana omalla paikkakunnallani. Sillä ei kuitenkaan ole minun aikanani ollut kovin näkyvää "johtajaa", enemmänkin nimellinen. Enkä ole kokenut, että johtajaa pienryhmälle tarvittaisiinkaan. Emmekö voisi olla vain tasavertainen uskovaisten joukko, joka kokoontuu yhteen Jeesuksen nimessä?

No, asiaan kuitenkin... Eli jos Jumala nyt teoriassa kutsuisi jonkun "solujohtajaksi", niin hänellekö ei tätä virkaa suotaisi, jos hän ei ole käynyt kurssia, ehkä jopa kahta? Uskon Jumalan varustavan siihen, mihin kutsuu, ja se voi kyllä minusta tapahtua useampaakin tietä kuin kurssin kautta.

Ilta jatkui ja kolehtia kerättiin laulun aikana, itse en antanut rahaa. Eräs nuori tuli kertomaan kokemuksistaan raamattukoulusta ulkomailla. Raamattukouluasiaa olen miettinyt myös itsekseni. Monet kertovat, että se on parantanut Jumalasuhdetta ja ollut hyväksi. Itsekin olen ajatellut - mutten kovinkaan vakavasti - opiskelua sellaisessa. Mutta mieltäni askarruttaa, miten tunnustuskunnallisia ja mihin suunteen tunnustuksellisia raamattukoulut ovat. Esim. ovatko ne kovinkin vahvasti helluntailaisia tai vapaakirkollisia. Itseäni ei jotenkin sellainen inspaa. En liioin ole innoissani siitä, miten raamattukouluissa koulutetaan ihmisiä jonkin tietyn kirkkokunnan pastoriksi. Mutta uskon kyllä, että opiskelu raamattukoulussa voi olla uskonelämälle virkistävä kokemus.

Seurasi taas biisejä ja sitten muuan nainen meni puhumaan. Aiheena oli Jumalan rakkaus. Puheen sisältö oli hyvin raamatullinen, mutta paljon oli asioita, joita jo tiesin. Oli siinä uuttakin pohtimisen aihetta. Mietin, oliko puhe enemmän opetusta vai saarnaamista. Tilaisuudessa sitä kutsuttiin julistamiseksi. Raamatun perusteella ajattelen, että seurakunnan opetus on vain miesten tehtävä (1. Tim. 2:12), mutta saarnaaminen (raamatullisessa merkityksessä) ja julistaminen kuuluvat mielestäni myös naisille. Puheen alussa muistaakseni mainittiin jotain, että kevään systemaattinen opetusrunko oli suunniteltu nuortentiimissä. No, oli puhe opetus tai jokin muu, niin sisällöltään se oli mielestäni hyvä ja Raamatun mukainen. Se koskettikin minua. En halua alkaa keskittymään liikaa yksityiskohtiin, mutta toisaalta en halua unohtaa Raamatun sanaakaan.

Puhuja rukoili sitten jonkin aikaa ja pian tuli ylistysmusiikkia. Edestä kutsuttiin hieman yllättäen salissa olijoita tulemaan eteen rinkiin. Menimme ja alkoi rukous. Pidimme toisiamme käsistä kiinni. Taustalla soitettiin musiikkia. Rukouksen aikana monet tuntuivat kokevan tuntemuksia ja kielilläpuhumistakin ilmeni. Minulla ei ollut suurempia tuntemuksia, mistä ehkä olin hieman pahallakin mielellä. Tiedän, turhaa ja typerää olla sellaisesta pahalla mielellä, sillä kokemukset eivät ole pääasia, vaa Jeesus. Mutta rukoillessamme minulla oli pieni ahdistus melkein koko ajan. En ymmärrä, miksi. Tämän ringissä rukoilunhan pitäisi olla yhteyttä, eikö vain? Ja sitä se kai olikin, mutta miksi minä ahdistuin?

Yhteys oli myös rukousaiheena. Itsekin rukoilin, että ykseys toteutuisi tässä kaupungissa. Täydellinen, todellinen, konkreettinen ja näkyvä Jumalan seurakunnan ykseys, jossa ei ole ihmisten tekemiä raja-aitoja, ei lahkoja eikä eriseuroja, vaan paikkakunnan kaikki uskovat ovat todella yksi ilman että joudutaan olemaan hajaantuneina eri liikkeisiin.

Lopulta rukoiltiin Herran siunaus, jota en taida vieläkään oikein muistaa ulkoa. Siksi yleensä sen aikana energiaani kuluu enemmän sanojen muisteluun kuin itse siunauksen ajatteluun. Pitäisi kai opetella se paremmin.

Ilta ei suinkaan loppunut tähän. Minulle tultiin juttelemaan jo penkkiin palattuani ja vaihdoin muutamat sanat. Sain myös kutsun tulevaan tilaisuuteen ja kahville, joka oli tarjolla sinä iltana. Menin ulos salista ja avasin kännykkäni. Kapusin yläkertaan, jossa iltapala oli tarjolla. Maksu oli hyvin vähäinen, ja maksoin sen. Kokosin ruokaa lautaselleni ja menin istumaan pöytään. Eräs toinen tuli minua vastapäätä - ja kuinka mukavaa, alkoi pitkä hengellinen keskustelu. Illan aikana siihen liittyi muitakin ja pääsimme keskustelemaan muun muassa pelastuksesta ja Raamatun alkuteksteistä.

Oli mukavaa päästä keskusteluihin. Yhdessä juttelunkin näen osana yhteyttä ja sellaisena aika tärkeänä. Haluan itse juurikin luoda kontakteja paikkakuntani uskoviin ja tutustua heihin. No, tämä ilta oli virkistävä ja olin aidosti mukana ylistyksessä ja rukouksissa. Myös ahdistusta illassa oli mukana. Mutta siitäkin huolimatta ilta oli hyvä kokemus. Jumala on todellakin rakastava auttaja.

Ekskursio helluntaiseurakunnan jumalanpalvelukseen

Kirkkorakennus oli suuri ja monikerroksinen. Se oli entuudestaan tuttu minulle lukuisista käynneistä viimeisten vuosien aikana. Mutta perinteisissä sunnuntaikokouksissa en ole kovin monesti ollut täällä läsnä.

Sisällä ripustin takkini naulakkoon ja painelin saliin, joka oli iso ja sisälsi parvenkin. Salin päässä seinällä näkyi risti, joka oli melko keskeisellä ja näkyvällä paikalla. Joulukuusi seisoi oikealla ja vasemmalla oli flyygeli. Seimiasetelma löytyi myös tästä salista. Suuri valaisin roikkui katosta. Kynttilöitä oli aseteltu salin etuosaan.

Tilaisuus ei alkanut vielä hetkeen, ja kiinnitin huomioni seinälle heijastettavaan diaesitykseen. Siellä kerrottiin erilaisia ilmoituksia, ja ennen jumalanpalveluksen alkua sinne ilmaantui teksti "Tervetuloa!".

Eräs mies asteli pöntön taakse ja suunnilleen samanaikaisesti musisoijat menivät flyygelin ympäristöön. Mies kertoi ilmoituksia alkuun ja rukoili sitten. Tilaisuus eteni erittäin selkeästi: aluksi oli noin puolen tunnin lauluosio ja sitten pitkä puhe perään.

Välillä laulu tapahtui solistivoimin, toisinaan taas yleisö tuli mukaan, kun seinälle saatiin sanat. Aluksi laulettiin samaa sävelmää kahdella eri kielellä, sitten soitettiin Enkeli taivaan -teemaa ja solisti lauloi sujuvasti päälle laulua eri melodialla kuin Enkeli taivaan -laulussa yleensä. Yhdessä päästiin laulamaan Joululaulua. Laulut olivat muutenkin ainakin alussa jouluteemaisia. Siitä siirryttiin ylistykseen. Tulin liikuttuneeksi eräästä kauniista hengellisestä laulusta.

Kolehtilaulun/uhrilaulun aikana haavit kiersivät salissa. Puhuja meni laulun jälkeen eteen ja kolehti siunattiin. Sitten alkoi puhe. Puhe keskittyi Jeesuksen syntymään ja elämään, sen aikana lueteltiin myös luultavasti kaikki Jeesuksen ihmeteot. Raamatunkohdat tulivat kätevästi seinälle.

Puheen aikana ajauduin ajatuksiini ja keskittymiseni herpaantui, mutta havahduin kohdassa, jossa kehotettiin suunnilleen kunnioittamaan toisten kristittyjen traditioita ja tapoja palvella Jumalaa, sillä ne voivat olla näille hyvinkin tärkeitä. Sitten, mikäli ymmärsin oikein, puhuja puhui näiden toisia traditioita noudattavien voittamisesta Kristukselle. Ajatus oli muistaakseni se, että jos kunnioitetaan toisten traditoita, heidät on helpompi voittaa Jeesukselle. Puhuja mainitsi myös totuudet, joita helluntailiikkeessä on löydetty. Jäin miettimään, olinko ymmärtänyt oikein sen, mitä puhuja tässä kohtaa tarkoitti. Sain kuitenkin sellaisen kuvan, että hän pitää muitakin kuin helluntailaisia kristittyinä.

Mietin omaa pyrkimystäni, joka on toisenlainen. En kannata mitään tunnustuskuntaa tai liikettä, mutta toisaalta pidän ihmisiä kristittyinä liikkeestä riippumatta, jos heillä on Kristuksen Henki ja jos he seuraavat Jeesusta. Pyrin vaikuttamaan Jumalan lasten ykseyden puolesta ja soisin, että kaikki ihmisperinteet ja yleensäkin se, mikä on ihmisestä, lihasta ja maailmasta, hylättäisiin Jumalan seurakunnassa ja voisimme olla täydellisesti yksi, niinkuin Jeesus rukoili. Pyrkimykseni ei ole tehdä ihmisistä jonkun liikkeen jäseniä, vaan haluan olla Jumalan käytössä, että sekä ei-uskovien että uskovaisten katse kääntyisi kohti totuutta, Jeesusta. Toki rukoilen myös, että itse katsoisin Jeesukseen enkä ihmiseen.

Puhuja rukoili ja ilmoitettiin, että eteen sai mennä rukoiltavaksi. Lopussa laulettiin vielä kaksi laulua.

Tilaisuus oli ollut paljolti sitä, mitä olin odottanut. Helluntailaisuus on kokemukseni mukaan hyvin lähellä Vapaakirkkoa. Tämä on se kirkollinen tai hengellinen kulttuuri, johon olen tottunut oltuani sen kanssa paljon tekemisissä jo yli puolitoista vuotta. Helluntaiseurakunnan toiminta on yleensä ottaen tuttua. No, tälläkin kerralla olin lähinnä sivustaseuraaja, mutta kuten muutkin, myös helluntailaiset kristityt ovat niitä, joiden kanssa haluan olla yksi. Rukoilla sopii, että minusta tulisi rohkeampi lähestymään ihmisiä, etteivät nämä sanat yhteydestä ja ykseydestä jäisi vain puheen tasolle.