Saarna ykseydestä

Julkaisen blogissani myös toisen harjoitteluni aikana, Kerimäen kirkossa 13.5.2018, pitämäni saarnan. Raamatunlainaukset ovat tässä versiossa 33/38-käännöksestä.

***

Pyhän nimi:

Kuudes sunnuntai pääsiäisestä

(Exaudi)

Saarnateksti (3. vuosikerran evankeliumi):

Joh. 17:18-23

Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

***

Luimme juuri otteen Jeesuksen jäähyväisrukouksesta, joka sijoittuu aikaan vähän ennen hänen vangitsemistaan kiirastorstai-iltana. Vain muutaman tunnin kuluttua Jeesus joutuisi oikeudenkäyntiin ja saisi kuolemantuomion. Käsillä oleva evankeliumin kohta on eräs viimeisistä sanoista, jotka Jeesus opetuslapsilleen puhui. Siksipä onkin merkillepantavaa, miten hän tuolloinkin osoittaa seuraajilleen rakkautta loppuun asti ja rukoilee heidän puolestaan. Jeesus tiesi, että hänen poistuttuaan opetuslapset joutuisivat kohtaamaan monia haasteita. Kenties keskeisin niistä liittyy heidän yhteyteensä, tai vielä täsmällisemmin ilmaistuna ykseyteensä.

Tarkastelen tässä saarnassa tuota Jeesuksen jäähyväisrukouksen kantavaa teemaa kolmesta näkökulmasta: 1) Mikä ykseys, 2) Miksi ykseys? ja 3) Miten ykseys?

Aloitamme ykseyden luonteesta. Jeesus rukoili, että hänen seuraajansa olisivat yhtä, niin kuin hän itse ja Isä Jumala ovat yhtä. Tänään äitienpäivänä tekee mieli pysähtyä miettimään vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Jumalan kahdesta ensimmäisestä persoonasta ei varmastikaan käytettäisi niitä nimiä, joilla tunnemme ne, jos ne eivät auttaisi meitä hahmottamaan jotain hyvin tärkeää. Vanhempien ja lasten välillä näyttää ikään kuin luonnostaan olevan selittämätön ja vahva side. Uskallan väittää, että tuollaisessa suhteessa on meillekin jotain ihanteellista. Vanhemmat ja etenkin tänään äidit, teillä on oma ainutlaatuinen asemanne. Huolehtikaa yhdessä lastenne kanssa, että välillänne oleva side, Jumalan kallis lahja, pysyy.

Kun palaamme tekstiin, huomaamme, että Jeesus näyttää kuitenkin menevän vielä hiukan pidemmälle. Sen lisäksi, että uskovien yhteyden tulisi olla samanlaista kuin Isän ja Pojan, uskovilla tulisi olla vielä yhteys näiden Isän ja Pojan kanssa. Me ja Jumalan persoonat, yhtä suurta ykseyttä kaikki! Jeesus rohkenee rukoilla aika suuria, käyttääpä jopa sanaa täydellinen ykseys. Tämä ei varmastikaan tarkoita sitä, että meidän tulisi olla kaikista asioista täysin samaa mieltä ja menettää henkilökohtaiset eromme. Mutta jonkinlaisesta syvästä tahtojen, päämäärien ja olemusten yhteydestä on kyse.

Kun tänä päivänä katsomme kristinuskoa ja erilaisten kirkkokuntien paljoutta, monelle aivan oikeutetustikin herää kysymys, vallitseeko Jeesuksen rukoilema ykseys. Kristityillä on paljon yhteistä keskenään ja uskomme kohde on sama, mutta silti emme voi esimerkiksi astua aina ja kaikkialla samaan ehtoollispöytään. Eikä tämä hajaannus kosketa ainoastaan maailmanlaajuista kirkkoa, vaan valitettavasti myös omaa kansankirkkoamme, jossa jakolinjat ovat kasvaneet. Samoin se itse asiassa koskettaa myös meidän yhteiskuntaamme. Kuilut kasvavat, oli kyse sitten elintasosta tai aatesuuntauksista. Ihmiset kääntyvät toisiaan vastaan. Hajaannus ja erottautuminen toisista on edennyt sangen pitkälle.

Ainakin ulkoapäin katsottuna me ja meidän kirkkomme näyttää ykseydessään epätäydelliseltä. Mutta nyt mieliimme jo pyrkii kysymys: mitä sitten?

Toinen näkökulmani ykseyteen esittää kysymyksen: Miksi? Minkä tähden ykseydellä sitten on merkitystä?

Ykseys Jeesuksen jäähyväisrukouksessa tähtää koko ajan johonkin päämäärään, joka on koko puheen keskiössä. Tämä päämäärä on Kristuksen kirkastuminen. Sillä tarkoitetaan sitä, että Jeesuksen tunteminen maailmassa saisi lisääntyä ja sanoma hänestä saisi levitä kaikkialle. Jeesuksen mukaan myös kristittyjen ykseys palvelee tätä päämäärää: ”että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt”. Yksinkertaisesti Jeesus painottaa, että meidän ykseytemme on hyväksi lähetystyölle. Kristittyjen ykseys on hyvä todistus maailmalle ja auttaa vetämään muitakin tähän samaan ykseyteen. Kun olemme yhtä keskenämme, voi sillä esimerkin ja todistuksen kautta olla vaikutusta koko maailman rajalinjojen madaltumiseen.

Olette ehkä kuulleet ekumeenisesta liikkeestä, joka osaltaan pyrkii lähentämään kristillisiä kirkkokuntia toistensa kanssa. Tuo liike syntyi osaltaan siksi, koska ykseyden särkyminen nähtiin tragediana, joka haluttiin korjata. Ekumeniassa pyritään keskustelemalla löytämään yhteistä maaperää ja mahdollisuuksia yhteiselle toiminnalle. Tälläkin paikkakunnalla toimiva Loisto-yhteisö on hieno esimerkki paikallistason kristillisestä yhteistyöstä.

Tahdon muistuttaa, että vaikka kirkko onkin hajaantunut, se ei toki estä Jeesusta toimimasta. Jeesus ei tule kyvyttömämmäksi meidän kyvyttömyytemme tähden. Hän on vapaa vaikuttamaan ihmiskunnan parissa haluamallaan tavalla ja viemään suunnitelmansa päätökseen olosuhteista riippumatta. Tämä on suurta armoa, ja saamme iloita siitä, että meillä on tällainen Jumala. Ykseyden arvo ei kuitenkaan sinänsä vähene, sen tavoittelu on nähtävä ennemminkin haasteena, johon saamme vastata. Kuinka sitten teemme sen?

Kolmantena kysymyksenäni oli: Miten? Millä lihaksilla, millä välineillä tuo ykseys olisi mahdollista saavuttaa ja ylläpitää? Tähän mennessä saarnaani on ehkä herännyt jonkinlainen epätoivo: ykseys olisi tärkeää, mutta se vaikuttaa monessa kohtaa puuttuvan. Jeesus sanoo tähän mielestäni jotain hyvin vapauttavaa. Hän itse on voima: ”minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa”. Jeesuksen antama uhri on, niin kuin uskonelämässä usein, voimanlähde. Usko tuohon uhriin saa ihmeitä aikaan.

Me ihmiset luomme usein raja-aitoja ja erottaudumme muista, tiedostaen ja tiedostamatta, monesti ilman todellista syytä. Olemme mestareita tekemään toisista vihollisia, jopa omista ystävistämme. Kun katsomme kirkon historiaa, on se jakaantumisen historiaa. Ja jaon kerran tapahduttua on ekumeenisesta työstäkin huolimatta ollut hankalaa palauttaa yhteyttä. On tavallaan kummallista, että ihmiselämässä on monesti mahdollista rikkoa jotain, jota omat voimat eivät enää riitäkään korjaamaan.

Mutta onneksi meidän ei tarvitse jäädä tässä tilanteessa oman onnemme nojaan. Ratkaisu on Jeesus. ”Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä”. Meidän ei tarvitse lopulta tehdä muuta kuin uskoa häneen, ja tästä uskosta käsin voimme rakastaa toisiamme puutteistamme huolimatta.

Tahdon tänä päivänä kannustaa meitä kaikkia rakastamaan niitä, jotka ovat eri mieltä meidän kanssamme, ja ottamaan todesta Jumalan antaman haasteen keskinäisestä yhteydestämme. Kuitenkin painotan erityisesti Jeesuksen keskeisyyttä. Hän on mestari korjaamaan sen, minkä me olemme hajottaneet. Pääsimmepä me elämässämme ykseyteen toisten kanssa tai emme, saavutimmepa voittoja tai emme, onnistuimmepa tulemaan paremmiksi tai emme, hän saattaa eräänä päivänä kaiken täydelliseksi. Hän on eräänä päivänä palauttava myös täydellisen yhteyden kaikkien rakkaidensa välille. Me saamme turvallisin mielin luottaa häneen tässäkin. Hän on sen tekevä.