Taustaa
Ensi kosketukseni yhteisöön lienee tullut nettisivujen kautta, kun aikanani laadin listaa seurakunnan nimeä kantavista tahoista pääkaupunkiseudulla. Tämän jälkeen olin muistaakseni kohtuullisen kauan ilman mitään kontaktia River Helsinkiin, kunnes sitten eräänä päivänä istuessani rautatieaseman ulkopuolella minua lähestyi kaksi miestä.
He vaikuttivat kumpikin ulkomaalaistaustaisilta ja he esittivät minulle englanniksi kysymyksen: jos kuolisin tänään, menisinkö taivaaseen vai helvettiin? Tein jo heti alussa selväksi, että uskon Jeesukseen. Muistaakseni miehet ilahtuivat tästä. He kuitenkin halusivat minun rukoilevan heidän perässään jonkinlaisen rukouksen. En itse täysin käsittänyt sen merkitystä ja katsoinkin rukousta tarkemmin kirjoitetussa muodossa toisen miehen näyttämänä. Päädyin siihen, että en rukoilisi tuota rukousta, koin että sen sanamuodot eivät sopineet minulle (uskon jo valmiiksi, joten en halunnut ikään kuin vaikuttaa siltä, että tulisin uskoon vasta nyt). Toinen mies korosti päivittäisen omistautumisen käsitettä, mistä olin kyllä samaa mieltä, mutta siitä huolimatta en kokenut tätä rukousta siinä hetkessä itselleni sopivaksi tavaksi omistautua. Miehet ymmärsivät tämän ja erosimme ystävällisesti. Olin saanut paperilappusen, jossa mainittiin River Helsinki. Aa, he olivat siis sieltä!
Joidenkin päivien kuluttua tapasin rautatieasemalla toistamiseen saman yhteisön edustajan. Tilanne kulki hyvin samalla tavoin: kysymys, rukousehdotus ja kielenä englanti. Nyt oli kuitenkin kyseessä yksittäinen nainen. Lisäksi poikkeavaa ensimmäisestä kohtaamisesta oli se, että tällä kertaa minä annoin, kun minulta kysyttiin, puhelinnumeroni myöhempää yhteydenottoa varten.
Niinpä sitten sainkin pian kaksi puhelinsoittoa, joihin en kumpaankaan ehtinyt vastata. Soitin takaisin ja paljastui, että toisessa päässä oli River Helsinki. Nyt keskustelin suomeksi lyhyesti ja minulta kysyttiin myös rukousaihetta. Puolestani rukoiltiin puhelimessa. Minua kutsuttiin jälleen käymään. Puhelun jälkeen sain vielä tekstiviestinkin mutta en mennyt vielä seuraavana sunnuntaina. Olin kuitenkin jo tavallaan päättänyt, että pian tekisin vierailun.
Ennen alkua
Astuin ovesta sisään ja tulin ihmistungokseen. Edellinen tilaisuus oli ilmeisesti juuri päättymässä, erilaisia kokouksia oli täällä nimittäin sunnuntaisin useita. Minut kontaktoitiin miltei heti ja sain esitteen, karkkia ja kaavakkeen, joka minut pyydettiin täyttämään. Lappusessa kysyttiin lähinnä yhteystietoja ja myös kotiseurakuntaa. Päädyin toteamaan, että tässä yhteisössä uusien tavoittaminen ainakin otetaan hyvin vakavasti.
Juttelin muutaman ihmisen kanssa ja pian pyrin pääsemään istumaan. Minut ohjattiinkin sopivalle paikalle käytävän viereen.
Musiikki soi kohtuullisen kovalla ennen tilaisuuden alkua. Sali ei ollut hirvittävän suuri, siellä oli riveissä irrallisia tuoleja, jotka olivat puolikaarta muistuttavassa asennossa. Edessä oli lava, jolla oli elektroniikkaa (muun muassa kosketinsoitin ja rummut) sekä valkokangas. Eräällä seinällä olevalla näytöllä luki: "Tervetuloa! Welcome!" Yhteisö oli monesta asiasta päätellen kaksikielinen, mutta nyt alkava tilaisuus olisi suomeksi.
Siellä täällä kulki ihmisiä, joiden kaulassa olevassa kyltissä luki: kokousavustaja. Paikalla oli jonkin verran lapsia.
Tilaisuuden alku: riemukasta ylistystä ja iloa
Soittajat tulivat ajan mittaan eteen ja alkoi lauluosuus. Ihmiset nousivat seisomaan ja ilmoille kajahti viitisen laulua, jotka olivat tyyliltään iloisia ja lennokkaita, Jumalaa ylistäviä. Lauluista kolme ensimmäistä olivat entuudestaan minulle hyvin tuntemattomia, mutta ne olivat yksinkertaisia, ja opin ne nopeasti.
Monet paikallaolijoista pitivät käsiään kohotettuina, usein laulun päätyttyä ihmiset taputtivat innoissaan. Erääseen väliin yksi soittajista puhui hiukkasen kielillä.
Ylistys kesti noin puoli tuntia, sitten eteen meni nainen, joka alkoi rukoilla. Yllättäen hänen äänensä kohosi aika tavalla ja lopulta hän ja muutkin jopa suoraan huusivat lyhyen ajan. Tunnelma oli edelleen hyvin iloinen.
Kuinka moni on elossa tänään? kysyttiin, ja vastaukseksi kuului huutoa.
Nainen puhui tervetulosanoja, ja kuten taisin ounastellakin tutkailtuani paikan elektronisia vempaimia, tämä tilaisuus nähtävästi taltioitiin. Ymmärtääkseni sitä seurattiin ulkomailla asti. Nainen kiitti Herraa siitä, että Herra on laittanut heidät Suomeen ja seurasi taputusta.
Tilaisuudessa keskeinen toistuva elementti oli aamen-huuto: hyvin usein edessä oleva puhuja sanoi ikään kuin kysyvästi: "Aamen?" ja tähän vastattiin: "Aamen!" Tämä lienee luontevaa ymmärtää tässä kohtaa kysymys- ja vastausparina: "Eikö niin?" – "Niin!"
Kokouksen mennessä eteenpäin hymy säilyi ihmisten kasvoilla ja välillä saatettiin puhjeta raikuviin aplodeihin.
"Pelastusrukous"
Kerrottaessa evankelioinnista, johon yhteisö myös panosti, mainittiin pelastusrukous. Tämä etenkin vapaakristillisyyden piirissä yleinen rukous (josta käsittääkseni käytetään myös nimiä syntisen rukous tai uskon rukous) ei liene sanamuodoltaan täysin sidottu mutta sisältää yleensä tietyt elementit, kuten kääntymisen pois synneistä, uskomisen vakuuttamisen ja Jeesuksen pyytämisen sydämeen. Tämä rukous usein rukoillaan perässä toistamisen periaatteella evankeliointitilanteessa henkilökohtaisesti ihmisen kanssa tai suuremmassa tilaisuudessa useat halukkaat siihen johdattaen. Joissakin yhteisöistä tästä rukouksesta on tullut tietynlainen pelastukseen johdattamisen standardimalli: sen lausunutta ihmistä pidetään uskoontulleena ja pelastuneena Jumalan lapsena. Samoin vaikutti olevan myös River Helsingissä.
Tällainen rukous oli täällä erittäinkin keskeisellä sijalla. Parikin kertaa mainittiin ihmisten lukumääriä, jotka olivat sen rukoilleet. Tänä viikonloppuna oli huutanut Herraa avuksi muistaakseni 200 ja jos ymmärsin oikein, jopa 3000:n sanottiin rukoilleen uskon rukouksen kesäraamattukoulun yhteydessä.
Tämän maan tavoittaminen oli yhteisön keskeinen tavoite. Saimme kuulla muutamalta ihmiseltä todistusta evankeliointityöstä ja ihmisten kohtaamisesta. Kuulemma erään kuuluisan bändin basisti oli tavoitettu, samoin eräs humalassa olevakin oli "aivan selvillä sanoilla" rukouksen rukoillut.
Eteen pyydettiin myös muutama ihminen, jotka siunattiin seurakuntaan. Vapaakristillisyydessä on usein tapana sunnuntaijumalanpalveluksessa järjestää tällainen lyhyt seremonia. Uudet kertoivat itsestään, ja sitten heidät siunattiin.
Raamatun sanaa ja lahjoitus
Lapset lähtivät "lastenkirkkoon" (veikkaisin, että kyse on jonkinlaisesta pyhäkoulusta) ja me muut saimme kuulla ajatuksia Raamatun äärellä. Nainen otti ensin esiin kohtia köyhien auttamisesta. Hän korosti sitä, että almuja tulee antaa oikeista motiiveista. Kymmenykset mainittiin useampaan kertaan, tosin se, mitä yhteisössä niistä tarkasti ajateltiin, ei selvinnyt minulle.
Rukouksen jälkeen seurasi rahan kerääminen. Lahjoituksen pystyi ilmeisesti antamaan niin käteisellä, kortilla kuin tilisiirrollakin, viimeistä vaihtoehtoa varten tarjolla oli lomakkeita. Tilanteen aikana edessä puhuttiin samalla.
Sitten seurasi kaiketi kokouksen varsinainen pidempi puhe tai opetus, jota pitänyt mies mainitsi, että viime viikot oli puhuttu "henkilökohtaisesta läpimurrosta". Tänään aiheena oli "uskon lahja". Puheessa, jonka odotin olevan pidempikin, oli mielestäni paljon hyviä pointteja, jotka jo entuudestaan tiesin. Tällaisia olivat esimerkiksi se, että uskon vaellus vie paljon aikaa, ja se, että meidän ei tule perustautua eilen saamiimme voittoihin.
Kun mies puhui Jumalan sanan muuttumattomuudesta, hän sanoi siihen viitaten raamatullisesti: Maa ja taivas katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan häviä. Taas kuului aamen ja aplodeja. Mies puhui vähän kielilläkin. Lisäksi tämäkin puheosio sisälsi "sano perässä" -tyylisiä lausahduksia, kuten:
"Minä olen –"
"Minä olen –"
"– uskova."
"– uskova."
Yllättävä kulminaatio
Puheen jälkeen, kuten osasin odottaakin, ihmisiä alettiin kutsua. Musiikki soi taustalla ja mies kertoi evankeliumista ja kehotti ei-uskovia tekemään Jeesuksesta elämän Herran tänään, toisia hän kehotti palaamaan takaisin ja vielä kolmansia kutsui saamaan pelastusvarmuuden. Silmät suljettiin ja päät painettiin, ja niitä, jotka edellä mainittuja asioita halusivat, pyydettiin nostamaan kädet. Sitten puhuja pyysi kaikkia katsomaan häntä. Vielä hän pyysi ihmisiä nostamaan käsiä.
Sitten hän kehotti nostajia nousemaan ja menemään eteen. Ahaa, ajattelin, täällä mennään eteen asti. On nimittäin sellaisiakin paikkoja, joissa käsien nostajat jäävät paikoilleen.
Sitten seurasi odotetusti syntisen rukous tuttuine elementteineen: siinä puhuteltiin rakasta Taivaan Isää, mainittiin parannus ja sanottiin, että rukoilijat ottavat uskon kautta vastaan pelastuksen lahjan. Rukoilijoiden nimien vakuutettiin olevan elämän kirjassa ja pyydettiin, että he täyttyisivät Pyhällä Hengellä. Synnit julistettiin lopulta anteeksi.
Sitten seurasi jotain, mitä en ollut odottanut. Kun edessäolijoiden puolesta ilmeisesti alettiin rukoilla, alkoivat he myös kaatua. Näin erään ihmisen kaatuvan ja hänet otettiin vastaan. Nainen pyysi ilmeisesti Jumalaan viitaten: anna hänen koskettaa!
Kaatuminen on joissakin vapaakristillisissä yhteisöissä yleinen ilmiö, mutta toisissa sitä saatetaan vastustaa kovastikin.
Kokouksessa paljon puhuneet mies ja nainen ilmeisesti aikoivat järjestelmällisesti käydä läpi kaikki eteen tulleet. Mies sanoi ääntään korottaen: "Tulta Jeesuksen nimessä!" tai "Rohkeus Jeesuksen nimessä!" ja sitten seurasi kaatuminen. Sikäli kun näin, minusta näytti siltä, että kaatujia hieman kevyesti tuupattiin. Maahan langenneiden ja makaamaan jääneiden ihmisten päälle laitettiin keltaiset peitot, minulle jäi kuitenkin tuntemattomaksi niiden syy.
Kuului kielilläpuhumista ja pian nainen alkoi nauraa hersyvästi, samoin eräs yleisön puolella oleva. Nauru kuulosti minusta samalta kuin se olisi kohdistunut vaikkapa hauskaan elokuvaan, mutta kenties se oli tässä yhteydessä vain vilpittömän ilon ilmaisemisen väline. Maassa makasi paljon ihmisiä ja uusiakin vielä pyydettiin kaadettaviksi. Tilanne tuntui minusta erikoiselta, mutta se ei ollut niinkään ahdistava kuin yllättävä: en usein ole tällaista kokenut, vaikkakaan nämä ilmiöt eivät ole minulle tuntemattomia.
Lopulta oli aika päättää tilaisuus, joka kesti muistaakseni kokonaisuudessaan noin kaksi ja puoli tuntia. Kuulimme vielä rukousta Suomen puolesta ja lyhyen politiikkaa sivuavan kommentin. Eteen menneille ilmeisesti annettiin lahjaksi pienet kirjaset.
Lopuksi
Poistuin paikaltani ja juttelin vielä hetkisen erään miehen kanssa. Mies mainitsi River Helsingin olevan osittain konservatiivinen, osittain moderni. Se oikeastaan on mielestäni aika hyvä kuvaus. Yhteisön arvot lienevät hyvin konservatiiviset, mutta tavat ja käytäntö liittyvät sujuvammin uudempaan kehitykseen. Itse voisin luonnehtia tätä paikkaa vapaakristillisyyden piiriin sijoittuvaksi uuskarismaattiseksi tunnustuskuntiin sitoutumattomaksi yhteisöksi. River Helsingin tyyppisiä pieniä tai yksittäisiä yhteisöjä on maassamme paljon ja niiden kirjo on tietyistä samoista piirteistä huolimatta laaja. Kun vertaan tätä kokemustani vaikkapa Suheen tai Kaikkien Kansojen Rukoushuoneeseen, totean, että tämä poikkeaa paljon niistä kummastakin.
Paikasta jäivät päällimmäisenä mieleen ilo ja riemu, uskon rukous sekä lopputilaisuuden ilmiöt, joita itse ehkä hieman vierastan mutta joihin en lähde tässä sen suuremmin ottamaan kantaa. Saa nähdä, menenkö joskus käymään uudelleen. Melko varmasti minuun tullaan olemaan yhteydessä, etenkin kun muistin palauttaa alussa saamani yhteystietokaavakkeen.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista