Ekskursio Siiloan-seurakunnan ehtoolliskokoukseen

Uudella paikkakunnalla olen kohtuullisen lyhyessä ajassa käynyt jo melko monien erilaisten yhteisöjen tilaisuuksissa. Erityisen paljon joukossa on taustaltaan luterilaisia ja helluntailaisia tilaisuuksia. Tällä kertaa tieni johti kuitenkin Siiloan-seurakunnaksi kutsutun yhteisön tilaisuuteen, Ehtoolliskokoukseen tarkemmin sanoen. Kipinän sinne menoon olin saanut edellisenä torstaina, jolloin palatessani raamattupiiristä olin rautatieaseman tienoilla törmännyt evankelioijaan, joka oli käsitykseni mukaan Siiloanista. Vastaanotin tuolloin pari lehtistä ja keskustelin hetken. Kiinnostuin tuosta yhteisöstä ja sunnuntaina sitten käynnistin "ekskursioni".

Etukäteen minulla oli vaikutelma, että kyseessä on helluntailaisuudesta erkaantunut yhteisö, jossa korostetaan kielilläpuhumista (http://www.uskonnot.fi/yhteisot/view.php?orgId=107).

Paikka oli hieman ränsistynyt, istumasali oli suurempi kuin olin odottanut. Lähellä salin ovea oli ilmeisesti myytävänä olevia uuden näköisiä kirjoja. Eräs nainen tuli luokseni vaihtamaan muutaman sanasen ennen tilaisuuden alkua ja vastaanotin ELÄVÄ SANA VOITTAA -lehden, ilmeisesti tämän yhteisön oman. Hän kysyi, olenko uskossa, ja vastasin myöntävästi.

Tilaisuuden alussa oli kuorolaulua useamman kappaleen verran. Laulut olivat tyyliltään hyvin perinteisiä, tämän tyylistä musiikkia kuulee vielä kohtuullisen usein vapaissa suunnissa. Seinällä oli suurin kirjaimin Jeesuksen nimi.

Laulujen jälkeen meni eteen mies, joka toivotti Jumalan rauhaa. Seuraavaksi oli yhteislaulun aika. Niitä täällä laulettiin vihreäkantisestä vihkosta, joka oli ilmeisesti yhteisön oma, vaikkakin koottu suurilta osin Hengellisestä laulukirjasta.

Pian edestä luettiin ote Johanneksen ilmestyksen 3. luvusta, Sardeen seurakuntaa koskeva jakso, ja puhuttiin lyhyehkösti valvomisesta ja parannuksesta. Yllättäen noustiin seisomaan pyytämään siunausta. Salin täytti puheensorina. En tiedä, puhuttiinko kielillä vai rukoilivatko ihmiset muuten vain ääneen.

Lyhyehkön kokousinfon ja "rakkaudenuhrin" (rahalahjan) kantamisen jälkeen meni todistaja eteen puhumaan. Itse en tarkkaan tiedä, miksi tätä puheenvuoroa nimitettiin ja usein samankaltaisia nimitetään todistuksiksi, sillä ulkoisesti ne eivät juurikaan eroa muuten kuin pituudeltaan yleensä "saarnoiksi" kutsutuista puheista. Tämä puhe oli odottamaani pidempi, siinä otettiin esille erilaisia raamatunpaikkoja sekä Uudesta että Vanhasta testamentista, keskeinen aihe oli "keitä Jumala pelastaa". Lopulta todistaja sanoi amenen, ja laulu erotti tämän todistuksen sen jälkeisestä.

Tässä seuraavassa puheenvuorossa aiheena oli oman tahdon mukaan kulkeminen, mikä on ollut ongelma ja on sitä nykypäivänäkin. Laulun jälkeen oli vuorossa varsinainen puhe, joka käsitteli ymmärtääkseni pyhitystä ja parannusta ja suuntautui omassa voimassa asioiden tekemistä vastaan. Puheessa oli mielestäni paljon hyvää sisältöä.

Melko pian puheen jälkeen seurasi ehtoollinen, jonka perinteiset asetussanat luettiin Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille. Sen jälkeen rukoiltiin (mikä toi mieleeni vapaaseurakunnan, johon aikoinani kuuluin). Tiesin, että ehtoollinen oli lähellä ja nousin poistuakseni salista. Tämä johtuu eräästä henkilökohtaisesta ehtoollispohdiskelusta, jonka suhteen koen haluavani saada enemmän varmuutta, enkä siksi tänään osallistunut aterialle. Poistuin siksi, että vältettäisiin ateriasta kieltäytymisestä mahdollisesti koituva kiusallinen tilanne.

Kohta mentyäni ulos eräs mies tuli perääni ja tiedusteli, en kai vielä ollut lähdössä. Sanoin, että en vielä. Hän puhui keskustelusta kokouksen jälkeen, joka toki sopi minulle. Itse asiassa kiinnostukseni heräsi.

Niin sitten vähän ajan kuluttua palasin saliin. Yhteisenä lauluna laulettiin minulle jo tutuksi käynyt "Golgatan veressä voima on". Musiikki jatkui vielä tämänkin jälkeen, vaikkakin kokous virallisesti taisi jo päättyä.

Äskeinen mies tuli luokseni ja aloimme keskustella. Puhuimme kolmesta selkeästi erottuvasta kysymyksestä: uskossaolostani, kasteestani ja siitä, olenko kokenut Pyhän Hengen täyteyden. Kaksi ensimmäistä käytiin suhteellisen nopeasti läpi, kerroin uskoontulostani ja siihen johtaneesta tapahtumasta sekä kasteestani helluntaina 2012. Netistä lukemani perusteella osasin ehkä jo uumoilla, mihin keskustelu sitten johtaisi. Kielilläpuhumiseen Pyhällä Hengellä täyttymisestä välttämättä seuraavana merkkinä. Tämä on oppi, johon en usko. Vastakantaisuuteni toi keskusteluun jännitteen.

Kun toin esiin raamatunkohdan, jossa sanotaan "Eiväthän kaikki puhu kielillä?" (jakeessa 1. Kor. 12:30), mies vaikutti synkkenevän hieman ja puhui, että minulle oli niin opetettu. Hän perusteli mittavan moninaisin sanoin sitä, että kielilläpuhuminen on merkki Pyhällä Hengellä täyttymisestä, otti esiin Apostolien tekojen kohtia, joissa kielilläpuhuminen liittyi Hengellä täyttymiseen ja sanoi, että mainitsemani raamatunkohta viittaa vain tietynlaiseen kielilläpuhumiseen. Hän kertoi, että kielilläpuhuva rakentaa itseään ja että Paavali oli kirjoittanut: "Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä" (1. Kor. 14:5).

Sain sellaisen kuvan, että johtuu epäuskosta, jos uskova ei puhu kielillä. Itse olin sitä mieltä, että haluan etsiä Jumalaa ja ottaa vastaan sen, mitä Hän haluaa antaa. Mies ilmaisi, että kuten Jumala haluaa pelastaa kaikki ja että uskovat ihmiset kastetaan, samoin Hän haluaisi antaa kaikille kielet. Kun sanoin, että uskon tässä kohtaa eri tavalla, mies totesi, että toinen meistä on sitten kai harhaoppinen. Hän antoi ymmärtää, että hän se ei ainakaan ollut.

En usko "kielilläpuhuminen kuuluu kaikille" -oppiin. Vaikka mies antoi ymmärtää ja muistaakseni sanoikin, että Apostolien teoissa kielilläpuhuminen aina esiintyy Pyhällä Hengellä täyttymisen yhteydessä, niin ainakaan seuraavassa kohdassa sitä ei mainita:

"Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti." (Ap. t. 4:31)

Samoin kielilläpuhumista ei mainita tässä kohdassa:

17 Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut-Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit-että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä".
18 Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
19 Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa.
20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
(Ap. t. 9:17-20)

Mies mainitsi Markuksen evankeliumin lopun, jossa Jeesuksen kerrotaan sanoneen, että kielilläpuhuminen on yksi niistä merkeistä, jotka seuraavat niitä, jotka uskovat. Huomautin, että noista merkeistä kaikki (esim. jonkin kuolettavan juominen niin, ettei se vahingoita) eivät kuitenkaan nähtävästi toteudu kaikkien kohdalla. Mies vastasi muistaakseni jotain, että se ei ole syy välttää kielilläpuhumista.

Itse en kuitenkaan löydä Raamatusta opetusta, että kaikki puhuisivat kielillä. Paavali kyllä olisi suonut "teidän kaikkien" puhuvan kielillä, mutta samassa kirjeessä annetaan minusta kuitenkin ymmärtää, että kaikki eivät puhu kielillä. Mitkä ovat tarkemmin ne perusteet, joita voitaisiin esittää sen tueksi, että tämä kohta puhuu vain jostakin tietynlaisesta kielilläpuhumisesta?


Illan puhuja tuli vielä juttelemaan kanssani, hänellä vaikutti olevan mielessään samat kysymykset kuin toisellakin miehellä. Lyhyen keskustelun jälkeen (ja saatuani toisenkin numeron ELÄVÄ SANA VOITTAA -lehteä) aloin tehdä lähtöä. Minulle esitettiin useita pyyntöjä tulla uudelleen. Mutta luulen, että en tule palaamaan, ellen koe siihen todella hyvää syytä.

Rukoilen, että Jumala siunaa tänään kohtaamiani rakkaita ihmisiä, niin kuin minua itseänikin, ja johdattaa meitä totuuden yhä syvempään ymmärtämiseen.