Matka alkoi torstain puolella, kun lähdimme ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Lennon oli muistaakseni tarkoitus lähteä aamuviiden jälkeen, joten matkaan tuli lähdettyä jo yöllä.
Saavuimme asemalle hyvissä ajoin, sisällä ei ollut vielä paljoa ketään mentyämme sinne. Istahdin odottamaan penkille ja pelasin shakkia kännykälläni. Hiljaa ihmisiä alkoi kerääntyä sisään. Lähtöselvitys hoitui ilmeisesti ainakin osaksi koneen avulla. Mentyämme turvatarkastuksesta läpi etsimme ruokapaikan.
Lento oli myöhässä, joten odotusaikaa jäi yllin kyllin. Lopulta pääsimme sisään TAP Portugalin koneeseen. Alkoi tuntien pituinen lento, aluksi liihoittelisimme Lissaboniin, sitten vielä noin tuhat kilometriä eteenpäin Madeiralle.
Lento tuntui keskivaiheilla kauhealta. Olimme kai jossain Ranskan yläpuolella, kun ilmeisesti ajauduimme myrskyyn ja alkoi tärinä ja heittelehtiminen. Totesin jälkeenpäin, että tällä lennolla pääsin kenties lähemmäs oksennusta kuin millään aiemmalla.
Lissabonissa meidät ohjattiin uudelle lennolle, sillä myöhästymisemme takia emme ehtineet edelliselle. Kaikki sujui hyvin ja eteenpäin matka oli tasaista. Katsoin koneen ikkunasta ja nähdessäni Porto Santon saaren, tiesin, että naapurisaari Madeira ei enää ollut kaukana. Lensimme meren yllä yllättävänkin kauan, ja sitten kiitorata alkoi ikään kuin tyhjästä. Tömähdimme Madeiralle ja astelimme ulos lämpöiseen säähän.
Horisontissa Desertassaaret
Lentoaseman edustalla loin katseeni merelle ja näin toiset Madeiraan kuuluvat saaret, Desertassaaret. Nämä saaret muodostuvat kolmesta pääsaaresta, jotka näkyivät asemalle vierekkäin. Niistä vasemmanpuoleisimman eli pohjoisimman pohjoispuolella näin kapean ja korkean kallion, joka kohosi merestä vähän kuin masto.
Lastasimme matkalaukkumme bussiin, joka vei meidät Madeiran pääkaupunkiin Funchaliin. Se matka hotellille oli maisemien suhteen vallan muuta kuin aiemmilla lomilla. Näin vavahduttavan kauniita rotkoja ja jyrkkiä, vihreitä rinteitä. Menimme välillä tunnelien läpi, välillä olimme silloilla. Funchalin kaupunki avautui silmillemme bussin ajaessa korkealla ja näkymä oli kaunis.
Lastasimme matkalaukkumme bussiin, joka vei meidät Madeiran pääkaupunkiin Funchaliin. Se matka hotellille oli maisemien suhteen vallan muuta kuin aiemmilla lomilla. Näin vavahduttavan kauniita rotkoja ja jyrkkiä, vihreitä rinteitä. Menimme välillä tunnelien läpi, välillä olimme silloilla. Funchalin kaupunki avautui silmillemme bussin ajaessa korkealla ja näkymä oli kaunis.
Ylitimme sillan, jonka korkeus avautui paremmin vasta sitten, kun hetken kuluttua ajoimme sen alitse läheten keskustaa.
Tultuamme pysäkillemme kuski oli erittäin huomaavainen ja opasti meitä. Suuntasimme majoituspaikkaamme Pestana Casino Parkiin ja saimme todella huomata, että kyseessä oli viiden tähden hotelli. Laukkumme noudettiin tultuamme sisään ja meille tarjottiin lasilliset receptionilla. Huoneista avautui parvekkeelta merinäkymä ja laukkummekin löysivät oikeaan osoitteeseen.
Hotellimme Pestana Casino Park
Alku oli ollut raskas, joten kävelimme vain hiukan hotellin lähistöllä ja kävimme syömässä melko kalliissa, mutta hyvässä ruokapaikassa, kun se jälleen aukeni (ilmeisesti Madeiralla on yleinen sellainen käytäntö, että osa päivästä ollaan kiinni).
Seuraavan päivän alussa saimme syödä monipuolista ja kattavaa aamiaista salissa, josta näkyi ulkouima-allas ja meri. Aloitimme kiertelyn kaupungissa ja käppäilimme hotellin lähellä olevassa puistossa ja aloimme lähestyä keskustaa. Minä halusin käydä paikallistamassa "English Churchin", kirkon, josta olin lukenut netistä. Olin aikeissa vierailla kirkossa rukoustilaisuudessa, joita järjestettiin viikolla. Kirkko ei ollut kaukana, löydettyämme sen kävimme sisällä. Jatkoimme eteenpäin jyrkkää katua ja ylhäältä saimme mukavan näkymän Funchaliin.
Näkymä English Churchille alhaalta...
... ja ylhäältä.
Mutkittelimme kaupungissa ja napsin valokuvia kamerallani.
Tästä kuvasta saanee jonkinlaisen käsityksen teiden jyrkkyydestä.
Saavuimme jonkin ajan kuluttua köysiradan aloitusasemalle lähellä meren rantaa. Päätimme mennä kyytiin. Kokemus oli hieman jännittävä, varsinkin, kun rata nousi paikoin hyvin kauas maasta. Mutta näkymät olivat jälleen kerran hienot ja nautin kyydistä. Jalkamme laskimme maahan Montessa, joka on muutamia satoja metrejä merenpintaa korkeammalla.
Ylhäällä meitä odotti valokuva, joka oli napattu köysiratamatkan alussa. Lisäksi meille oli ilmainen tuote matkamuistomyymälässä ja saimme maistella Madeira-viiniä ja hunajakakkua, jotka olivat hyvän makuisia. Ylhäällä Montessa oli viileämpi kuin alhaalla. Vietimme tovin tässä mukavassa paikassa, kävimme Monten kirkossa, jonka etualalla oli Itävallan viimeisen keisarin Kaarle I:n patsas. Keisari oli viettänyt saarella aikaa elämänsä loppupuolella.
Kirkko
Kirkon alapuolella oli katu, jolla oli paljon olkihattuisia miehiä. Montesta pääsi laskemaan alas katua pitkin ikään kuin eräänlaisella istuimella/kelkalla, jota ohjasti kaksi miestä. Tuohon vinhaan kyytiin en kuitenkaan itse mennyt.
Syötyämme ja juotuamme palasimme takaisin alas. Kävelimme itäiseen Funchaliin, jossa näimme paljon hienosti maalattuja ovia. Palasimme takaisin Tuomiokirkon kohdalle ja kävimme pikaisesti sisällä, otaksuin, että messu alkaisi pian. Sisällä kuului ääntä, joka tuli kai rukouksesta. Puhe oli hyvin Maria-keskeistä, tihein väliajoin erotin sanat "Santa Maria".
Menimme rantaan ja kävelimme aika lailla sen myötäisesti kohti hotellia. Madeiralla oli paljon katuja, jotka oli päällystetty mustavalkoisin kivin. Muistan eräässä sarjakuvassa nähneeni Rio de Janeirossa samanlaista katua.
Ennen kuin menimme hotelliin, tallustelimme aallonmurtajalla olevaan linnoitukseen, jonka nimi lienee O Forte de São José. Linnoituksen katolta näki merta mukavasti ja toisella puolella oli ikään kuin jäljitelmä Kolumbuksen laivasta, mutta mielenkiintoisin asia paikassa olivat mielestäni sen kissat. Katolla oli monta ihanaa kissaa, joiden seurassa oli mukava viettää iltahetki.
Seuraavana päivänä hyppäsimme linja-auton kyytiin ja lähdimme kierrokselle. Seudulla kulki ainakin kaksi sightseeing-tyyppistä bussia, keltainen ja punainen. Me valitsimme punaisen, siinä nimittäin oli ainakin suomenkielinen selostus.
Bussi lähti viemään meitä länteen päin. Siellä sijaitsi Câmara de Lobos, joka on Funchalin naapurikunta. Meren rannalla oli kalastajakylän mieleentuova pienehkö keskittymä, joka oli jyrkkien rinteiden ympäröimä. Näimme paljon banaaniviljelyksiä. Lännessä näkyi huimaavan korkea rantakallio, joiden tienoille ajan myötä pääsisimme.
Palasimme takaisin rantaa enemmän mukaillen ja seuraavaksi oli vuorossa kiertoajelua Funchalissa. Kiertelyn jälkeen hyppäsimme kyydistä ja menimme keskustan seudulla olevaan puistoon, jossa oli kukkivia kasveja ja erään "Libertadorin" patsas.
Myöhemmin päätimme lähteä kävelemään kohti hiekkarantaa nimeltä Praia Formosa, jonka olimme nähneet linja-autosta. Paikka oli kuitenkin jonkin matkan päässä, joten pysähdyimme hieman yli puolimatkassa paikkaan, josta näkyi meressä oleva kallio, luulen että se oli Ilhéu do Gorgulho.
Palasimme takaisin punaisella linja-autolla (meillä oli oikeus käyttää noita busseja kahtena päivänä). Kävelimme vielä jonkin verran kaupungilla, kunnes menimme takaisin hotellillemme. Aika lähellä majapaikkaamme oli muuten Cristiano Ronaldo -museo, onhan kyseinen jalkapalloilija Madeiralla syntynyt.
MUSEU CR7 (Cristiano Ronaldo -museo)
Seuraavana päivänä hurautimme jälleen Câmara de Lobosiin. Jäätyämme bussista saimme lähes heti taksin. Minä yritin ääntää oikein kohteemme. Kyseessä oli Cabo Girão, korkea kallio. Jo taksimatka oli, kuten arvata saattaa, huisi ja hieman jännittävä. Eräällä korkealla kohdalla taksi pysäytti, ja pääsimme kuvaamaan jo siinä.
Saavuttuamme yläilmoihin oli vuorossa itse näköalatasanne. Läpinäkyvän lattian läpi sitä huomasi, että olimme aika korkealla. Lukemakin oli laatassa ilmoitettu: 580 metriä merenpinnan yläpuolella.
Palasimme takaisin alas ja vietimme hetkisen Câmara de Lobosissa. Emme saaneet kosketusta mereen, vaikka olisimme halunneet, mutta ihailimme kallioiden reunustamaa lahtea jonkin aikaa, kunnes olikin jo aika hypätä taas linikan kyytiin.
Rantaa Câmara de Lobosissa
Emme kuitenkaan menneet aivan hotellille asti. Aioimme nimittäin etsiä levadan ja kävellä sen viertä pitkin. Levadat ovat saaren kastelujärjestelmiä, kapeita virtoja, joiden vierellä kulkevat huoltoreitit soveltuvat kuulemma hienosti kävelyyn. Levadoista onkin tullut turistikohteita.
No, kävelimme hetken kohti paikkaa, jossa levadan piti karttamme mukaan kulkea. Sen löytäminen kuitenkin osoittautui hankalaksi. Emme huomanneet lähes minkäänlaisia kylttejä tai opasteita, mikä saattoi tosin johtua siitäkin, että emme aloittaneet aivan levadan alusta. Kun luulin, että olimme paikallistaneet levadan alkupätkän, jäimme miettimään, missä se sitten jatkuisi tuloväylämme toisella puolen. Pian näimme kävelijöitä, jotka tulivat pitkin sen oletetun alkupätkän reittiä, päätimme lähteä seuraamaan heitä. Jospa he löytäisivät jatkopaikan.
Ja niin todella kävi. Löysimme levadan kuvaannollisesti puskan takaa, eikä sitä pystynyt kovin helposti näkemään sinne, mistä olimme tulleet. Oli miten oli, lähdimme sitten kävelemään tätä kapeaa reittiä myöten ja saimmekin ihan mukavan ja maisemarikkaan lenkin.
No, kävelimme hetken kohti paikkaa, jossa levadan piti karttamme mukaan kulkea. Sen löytäminen kuitenkin osoittautui hankalaksi. Emme huomanneet lähes minkäänlaisia kylttejä tai opasteita, mikä saattoi tosin johtua siitäkin, että emme aloittaneet aivan levadan alusta. Kun luulin, että olimme paikallistaneet levadan alkupätkän, jäimme miettimään, missä se sitten jatkuisi tuloväylämme toisella puolen. Pian näimme kävelijöitä, jotka tulivat pitkin sen oletetun alkupätkän reittiä, päätimme lähteä seuraamaan heitä. Jospa he löytäisivät jatkopaikan.
Ja niin todella kävi. Löysimme levadan kuvaannollisesti puskan takaa, eikä sitä pystynyt kovin helposti näkemään sinne, mistä olimme tulleet. Oli miten oli, lähdimme sitten kävelemään tätä kapeaa reittiä myöten ja saimmekin ihan mukavan ja maisemarikkaan lenkin.
Onko tutun näköinen kallio?
Uuden päivän koitettua oli aika lähteä hieman kauemmas. Olimme nimittäin ostaneet automatkan niin sanottuun Nunnalaaksoon, oikealta nimeltään Curral das Freiras. Sitä ennen olin kuitenkin päättänyt lähteä käymään English Churchissa aamurukouksessa. Lähdin hyvissä ajoin kävelemään ja perillä huomasin, että portti pihalle oli kiinni. Noin klo 9 se tultiin avaamaan, astelin sitten sisälle ja menin rakennukseen. Päättelin, että kyseessä oli anglikaaninen kirkko.
Tilaisuus ei ollut kovin pitkä. Havaitsin siinä selkeän kaavan, joka vaikutti tutunoloiselta. Raamatunkohtia luettiin muistaakseni useampia, tilaisuus sisälsi myös esirukousta ja Lord's Prayerin. Jäin istumaan penkkiin ja mies, ilmeisesti pastori, sanoi minulle, että saisin viipyä, kirkko olisi auki koko päivän. Ennen lähtöä kiersin kirkon. Sen ympärillä oleva piha oli kaunis.
Kahden hujakoilla oli sitten automatkan vuoro. Meidät tultiin hakemaan hotelliltamme pikkuiseen bussiin, jossa matkalle lähti meidän lisäksemmekin muutama ihminen. Kuljettajamme/oppaamme oli todella mukava, asiansa osaava huumorimies.
Pysähdyimme aluksi lähellä paikkaa, jossa punainen bussikin oli pysähtynyt. Paikan nimi oli Pico dos Barcelos ja sieltä sai hyvät näkymät Funchalin kaupunkiin.
Sitten aloimme hiljalleen loitontua kaupungista - ja merenpinnasta. Pian ajoimme jo serpentiiniteillä nousten yhä korkeammalle. Näimme vihreitä metsiä, ja pilviin tultuamme maisema alkoi vaikuttaa salaperäiseltä. Pysähdyimme pikaisesti tasanteella, josta ei tosin näkynyt kuin ajoittain suuresti jotain muuta kuin pilviä, ja sitten jatkoimme yli kilometrin korkeudessa olevaan Eira do Serradoon. Tässä paikassa oli melko suuri kaupparakennus, parkkipaikka ja reitti, jota myöten pääsi vielä hiukan eteenpäin kävellen. Menin sitä pitkin ja otin paljon kuvia alhaalla näkyvästä Curral das Freirasista.
Koska olimme matkalla juuri mainittuun kylään, oli seuraavaksi laskeuduttava hyvin paljon. Auto ajoi pitkään tunneliin, jonka lopussa kylä jo melkein odotti. Pysähdyimme ja katselin ympärilleni, tällä kertaa sain tähyillä ylöspäin ympärilläni oleville vuorille.
Nautimme kylässä hieman virvokkeita ja käväisimme kirkossa. Paikkaa kutsutaan Nunnalaaksoksi ehkä juuri siksi, että muinoin rannikolla olleet nunnat olivat paenneet sinne merirosvoja. Olihan laakson sijainti hyvin suojaisa.
Paluu oli lähes yhtä vaikuttava matka kuin laaksoon tulo. Kävimme vielä ruokapaikassa ennen kuin vetäydyimme takaisin hotelliin.
Seuraava päivä oli niin ikään kiertoajelupäivä. Tällä kertaa oli vuorossa saaren itäosan kierros. Aluksi ajaa päräytimme Camacha-nimiseen asutuskeskukseen, joka sijaitsi jonkin verran merenpinnan yläpuolella Funchalista itään. Pysähdyimme paikassa lyhyesti, mieleen sieltä jäivät taidokkaat punontatyöt.Seuraavaksi ajoimme niin sanotusti matkamme huippukohtaan, yhä vain korkeammalle kuin aiemmin tällä matkalla. Saavutimme Pico do Areeiron, joka on yli 1800 metriä merenpinnan yläpuolella ja Madeiran kolmanneksi korkein kohta. Pääsimme pilvien yläpuolelle. Autolla ei voinut kulkea parkkipaikkaa edemmäs, joten nousimme itse loppumatkan. Ympärilläni näin erikoisen näyn, vuoria ja pilviä, jotka peittivät osan niistä. Eräässä kohdassa pilvet näyttivät olevan kuin meri, josta huiput kohosivat. Lisäksi paikalla oli suuri pallomaisen muotoinen rakennus.
Lähdettyämme takaisin alaspäin saavuimme jonkin ajan päästä Ribeiro Frio -nimiseen paikkaan, joka oli jyrkkien metsäisten rinteiden reunustama. Paikassa ei ollut paljoa rakennuksia, mielenkiintoisimpiin kuului mielestäni kalanviljelylaitos, jonka pihalla kävimme kävelemässä ympäristöön sointuvien kala-altaiden yhteydessä.
Tämän jälkeen jatkoimme kohti pohjoisrannikkoa. Korkeuserot vaikuttivat sielläkin olevan suunnilleen yhtä suuret. Pysähdyimme korkealle paikalle, josta sai katsella kauniita maisemia: meri oli vasemmalla puolella ja oikealla näkyi vehreä saari ja pieni asutuskeskus. Näin sieltä myös Porto Santon saaren himmeänä horisontissa. Liskoja oli tässä näköalapaikassa runsaasti.
Sitten oli Santanan vuoro. Tämä kaupunki oli tunnettu erityisesti Palheiro-taloista, jotka olivat värikkäitä, kolmiomaisia ja heinäkattoisia. Santanassa ehdimme tepastella ympäriinsä ja hieman syödä, sillä pysähdys siellä oli pitkä.
Matka jatkui alkupäähän Madeiran saaren itäosan niemeä, jonka nimi oli Ponta de São Lourenço. Tämä paikka oli minusta yksi reissumme kiintoisimmista. Maisemat olivat jylhät ja kallioiset. Lähes pystysuorat kallioseinämät reunustivat saarta mereltä, jonka kuohuvat aallot olivat kauniin väriset. Paikkaan näkyi sekä Porto Santo että Desertassaaret, samoin Madeiran saari ikään kuin "kahdelta puolelta".
Porto Santo
Saari kahdelta puolelta
Seuraavassa paikassa haaveemme toteutui. Pääsimme nimittäin koskettamaan merta hiekkarannalla Machicon kaupungissa!
Oleiltuamme siellä hetken jatkoimme viimeiseen kohteeseen, Kristus-patsaalle, jonka juurelta kykenimme näkemään Funchalin. Tästä rauhallisesta paikasta oli hyvä palata takaisin hotellille.
Viimeisenä Madeirapäivänä päätin lähteä kävelemään yksikseni. Tein ihan kivan pikku retken sille linnoitukselle, jonka loman alussa olin nähnyt English Churchin lähellä. Jonkin verran reittiä sai etsiä ja se otti voimille, mutta pääsin kuin pääsinkin linnoituksen luo ja oleilin siellä hetken.
Kävelimme vielä jonkin aikaa kaupungilla, kunnes menimme pysäkille odottamaan bussia lentoasemalle. Pitkä matka kohti kotimaata oli melkein valmis starttaamaan. Takana oli hieno loma kenties kauneimmassa paikassa, jossa olen koskaan käynyt. Madeira jää muistoihini omalaatuisena puutarhasaarena ja vuoristoisena kaukaisena saarena, jossa riittäisi mitä luultavimmin uniikkeja seutuja vielä toisenkin matkan tarpeisiin.
