Kokemuksia teologian opiskelusta 11: Analyysia toisesta vuodesta teologisessa

Nyt on vuorossa samantyyppinen vuosikatsaus, jollaisen tein jo ensimmäisen lukuvuoden jälkeen. Millainen on ollut toinen vuoteni teologisessa? Mitkä asiat siitä ovat jääneet päällimmäisinä mieleen?

Ensinnäkin tämä on ollut omalla tavallaan kriisien vuosi. Monet asiat ovat mietityttäneet minua niin opintojeni rakentamisen, tulevan työllistymisen kuin oman ajattelunikin suhteen.

Minkä linjan valitsen?

Lukuvuoden alussa poukkoilin kovasti linjavalintani suhteen. Omalla kohdallani varteenotettavimpia vaihtoehtoja ovat olleet linjat A1 ja A2. Näistä ensimmäinen on niin kutsuttu "pappislinja", joka valmistaa kirkon virkaan. Jälkimmäinen taas valmentaa yhteiskunnan teologisiin tehtäviin. Ideaalitavoitteensa perusteella A2 olisi varmaankin itselleni järkevämpi vaihtoehto, sillä en vieläkään koe itselläni olevan juurikaan edellytyksiä tai mahdollisuuksia toimia pappisviran hoitajana. Tämä siitä huolimatta, että minulle taitaa olla useampikin sanonut, että sopisin tuohon työhön. Koen kuitenkin, että monen asian tulisi muuttua, jotta olisin valmis ottamaan vihkimyksen itselleni, ja mikäli näin ei käy, en aio näillä näkymin sitä tehdä.

A2-linja sisältää kuitenkin laajan sivuaineen, joka ei saa olla teologisesta tiedekunnasta. A1-linjalla puolestaan tällaista sivuainetta ei tarvitse tehdä, ja siten tutkintoon saa mukaan paljon enemmän teologiaa. Vaikka sivuaineen suorittaminen minua sinänsä kiinnostaakin, haluaisin ensin oppia mahdollisimman paljon teologiasta. Sisällöllisesti A1 on mielestäni kiinnostavampi linja.

Näitä pohdiskelin jopa tuskaisasti siihen asti, kun meillä muistaakseni oli eräs infotilaisuus lukuvuoden alussa. Koska olin kovasti miettinyt haluavani olla tutkija, kysyin asiantuntijoita, olisiko linjavalinnalla merkitystä tutkijaksi pääsemisen suhteen. Sain kuulla sen, minkä halusinkin: A1-linjaltakin voi varsin hyvin päästä tuohon hommaan.

Siten päädyin valitsemaan A1-linjan, mutta sikäli hiukan liian myöhään, että olin jo ehtinyt perua latinaan ilmoittautumiseni. A1-linjalla täytyy suorittaa kaikki kolme klassista kieltä (A2-linjalla vain yksi), joten jos olisin selvinnyt päättämättömyydestäni aiemmin, olisin todennäköisesti saanut latinan suoritettua jo toisena vuonna. Toisin kuitenkin kävi.

Mistä niitä töitä?

Olisi ollut kummallista, jos olisin selvinnyt toisen vuoden loppuun saakka välttymättä työllistymiseni miettimiseltä. Olen pohtinut asiaa paljonkin, ja tietyssä mielessä olen aika kysymysmerkkinä. Koskapa papin ja uskonnonopettajan työt ovat edelleen pysyneet poissuljettuina, olen jo tästä syystä pitänyt mahdollisuuksiani pienempinä kuin monella muulla. Esimerkiksi järjestö- ja lähetystyö tai vaikka raamattukoulussa opettaminen olisivat sinänsä vaihtoehtoja, mutta niissäkin mahdollisuuksiani saattavat kaventaa tietyt näkemykselliset epäselvyydet. En esimerkiksi koe selkeästi profiloituvani mihinkään kirkkokuntaan, joten voiko tämä olla esteenä työnsaannilleni? Toki näiden vaihtoehtojen lisäksi on olemassa monia ei-teologisia työpaikkoja, mutta teologina haluaisin kuitenkin mieluusti tehdä jotain alaani liittyvää.

Tutkija haluaisin kovasti olla ja luulen työn soveltuvan luonteelleni hyvin, mutta tämäkin lienee kivinen tie. Mistä saan rahoituksen tutkimukselle? Miten saan "myytyä" itseni tiedeyhteisölle? Ja ehkä tärkeimpänä seikkana etenkin pääaineeni suhteen olen miettinyt, jaksaisinko pidemmän päälle sellaista elämää.

Eksegeetti vai dogmaatikko?

Käy tuskin kieltäminen, että kielten ohella kaksi lempiainettani ovat olleet eksegetiikka ja systemaattinen teologia. Näistä ensimmäinen on ollut pitkään kaikista eniten mieleeni. Toisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin osittain muuttunut. Opiskellessani eksegetiikkaa olen pähkäillyt yhä enemmän tieteellisen raamatuntutkimuksen olemusta, erilaisia koulukuntia ja akateemista keskustelua.

Kuvani on se, että yliopistollani tietynlaisella historiallis-kriittisellä eksegeettisellä koulukunnalla on hieman selkeämmin muita korostuneempi asema. Mielestäni tuo koulukunta on antanut paljon hyvää, mutta itse koen kuitenkin tietyissä kysymyksissä sen perusteiden olevan hieman puutteellisia ja uskoisin voivani myös argumentoida niitä vastaan. Mikä minua erityisesti mietityttää on se, annetaanko tällaiselle argumentaatiolle yliopistolla ollenkaan sijaa? Leimattaisiinko minut heti epätieteelliseksi ja fundamentalistiksi (jonka useita määritelmiä en siis katso täyttäväni)? Yritettäisiinkö minut vaientaa? Jos olisin raamatuntutkija ja lähtisin kritisoimaan vallitsevaa paradigmaa, vietäisiinkö minulta heti rahoitus ja saisinko kenkää opetustehtävistäni? Nämä ovat ehkä hieman kärjistettyjä esimerkkejä, mutta silti. Jostain syystä minun on vaikea luottaa akateemisen maailman vilpittömyyteen. Toki tietysti myös ihmiskunnan vilpittömyyteen yleensä.

Menipäs nyt filosofiseksi. Mutta siis: olen pohtinut, joutuisinko eksegeettinä vain jatkuvasti riitelemään ja sitä kautta stressaamaan. Asiaan sisältyy kuitenkin vielä muutakin. Eksegetiikka on siihen syvemmin tutustuessani alkanut vaikuttaa monessa kohtaa spekuloivalta tieteeltä. Asioita voidaan usein vain arvella, ja mielestäni erittäinkin epävarmoista skenaarioista voidaan kepeästi kirjoittaa ikään kuin ne olisivat tosiasioita. Iso osa eksegetiikasta on historiantutkimusta, ja siihen vain nyt sisältyy epävarmuutta. Jos minun pitäisi tällaisten asioiden suhteen välttämättä ottaa kantaa johonkin suuntaan (niin kuin minua jo eksegeettisen analyysin kurssilla kehotettiin tekemään), voisin jopa kokea joutuvani omantuntoni kanssa ahdistavaan tilanteeseen.

Systemaattisesta teologiasta, erityisesti dogmatiikasta saamani kuva on toisenlainen. Olisi kai omalla tavallaan paljon vähemmän stressaavaa lukea muinaisten teologien, filosofien ja kirkkojen ajattelusta ja analysoida ja vertailla niitä. Toki tässä aineessa on osittain samoja ongelmia kuin eksegetiikassa, mutta minusta vain tuntuu, että ne eivät tulisi systiksessä niin pinnalle.

Sydämeni tavallaan palaa eksegetiikalle, mutta toisaalta minua on luonnehdittu selväksi dogmaatikoksi. Olen päättänyt tehdä kandini eksegetiikkaan, mutta sen jälkeen aion vielä pohtia, vaihtaisinko dogmatiikan puolelle.

Auringonpaistetta

Voisin toki kertoa vielä siitäkin, miten minua yritettiin eräältä hengelliseltä taholta saada lopettamaan teologian opiskelu ja miten hetkellisesti koin ensimmäisen suuremman raamattukriisini, tosin selviten siitä nopeasti. Jottei tämä katsaus kuitenkaan muuttuisi liian masentavaksi, haluan nyt vakuuttaa, että olen todella edelleen nauttinut teologian opiskelusta, ja koen alan vieläkin omakseni.

Vuoteeni on mahtunut monia uusien oivallusten hetkiä ja ymmärrykseni lisääntymistä. Sain systiksen peruskurssien myötä teologian historiasta jonkinlaisen kokonaiskuvan ja innostuin laatimaan lukulistan, johon olen koonnut noin 1500 vuoden ajalta merkittävimpien teologien kirjoituksia, ja omalla ajallani olenkin jo lukenut tämän listan kaikista varhaisimpia tekstejä, joiden kirjoittajia kutsutaan apostolisiksi isiksi. Lisäksi olen vapaa-ajalla lukenut sivistykseni kasvattamiseksi esimerkiksi Vatikaanin toisesta kirkolliskokouksesta, raamattuteologiasta ja klassisista harhaopeiksi julistetuista suuntauksista. Koen itsenäisenkin perehtymisen tärkeäksi, jos todella haluan päästä syvälle. Eksegetiikan puolella olen pääosin kokenut asiat kohtuullisen helpoiksi ymmärtää, oli aiheena sitten nykytutkimus tai jokin tietty Raamatun kirja. Olen muutenkin kuin opintojeni tähden käynyt tutkimassa selitysteoksia, ja lisäksi olen ylläpitänyt kreikan taitoani (heprean harjoittelu taas on totta puhuen ollut hiukan jäissä...).

Käytännöllisen teologian perusopinnot kävin kokonaisuudessaan toisena vuonna, ja niiden suhteen ymmärsin olevani eniten kiinnostunut lähinnä uskonnonharjoittamiseen, rituaaleihin ja toimituksiin sekä symboliikkaan liittyvistä asioista. Ylipäätänsä minua kiinnostaa tieteellisessä mielessä ymmärtää niitä monimuotoisia väyliä, joiden kautta ihmisen uskonnollisuus voi saada muotoa.

Tämän kiinnostukseni puitteissa olen jatkanut käytännöllisyyttä myös osallistumalla yhdistyksemme järjestämiin ekskursioihin. Kohteina ovat olleet esimerkiksi niin ortodoksinen vigilia kuin gnostilainen messukin. Lisäksi pääsin kesällä kirjoittamaan lehteen kokemuksista erään järjestön opiskelijailloissa, ja onpa minua tieteellisesti myös haastateltu.

En halua myöskään jättää mainitsematta vuoden sosiaalista merkitystä. Kuten ensimmäisenäkin, myös toisena vuonna monilla opintoihin liittyvillä ihmisillä on ollut minulle iso merkitys suhteessa opiskelumenestykseen mutta lisäksi myös elämääni yleensä. Laajalti asia on niin, että en vietä teologikavereideni kanssa aikaa vain yliopistolla opiskellen. Se on usein vain yksi pieni osa näitä ihmissuhteita.

Vuodesta tulee mieleen paljon mukavia muistoja. Olen hengaillut tapahtumissa ja tilaisuuksissa luoden suhteita, olen nauranut ja herkistynyt elokuvien edessä, inspiroitunut teologimusiikista, ryystänyt kahvia ottaen rennosti, juhlinut lukuisissa synttäreissä ja tupareissa, seurannut Via Crucista ensimmäistä kertaa, käynyt kuokkimassa fuksien luennolla, palauttanut töitä viimeisenä päivänä, unohtanut ilmoittautua tenttiin, palaveerannut, reissannut ja raamistellut, syönyt opiskelijaruokaa kirjavissa porukoissa ja käynyt valtavan määrän mitä erilaisimpia keskusteluja maan ja taivaan väliltä.

Suuri kiitos kuuluu teille, jotka olette olleet mukanani tämän vuoden aikana.

Ja nyt, kriiseistä huolimatta, katson eteenpäin odottavin, innokkain mielin. Kenties jopa vähemmän kuin vuosi sitten tiedän, mitä on tulossa, mutta en halua antaa sen lannistaa minua. Toivon saavani otettua jäljellä olevista opiskeluvuosista mahdollisimman paljon irti kaikessa, missä niillä on minulle annettavaa.

Vuoden päästä palaillemme näissä samoissa tunnelmissa – ja jos homma sujuu odotetusti, olen silloin teologian kandidaatti.