Vierailu Jehovan todistajien haaratoimistoon

Jo viime kesänä, jolloin aloitin keskusteluni Jehovan todistajien kanssa, minulla ja keskustelukumppaneillani oli muistaakseni puhetta kierroksesta Betelissä, Jehovan todistajien Suomen haaratoimistossa, joka sijaitsee Tikkurilassa. Jostain syystä varsinainen pääsyni tuolle kierrokselle lykkäytyi niinkin kauas kuin tämän vuoden kesäkuuhun. Lopulta kuitenkin ilokseni huomasin, että käynti, josta olin ollut ajatuksen tasolla niin kiinnostunut, sai toteutua.

Olin eräältä tuttavaltani kuullut kertomuksia hänen vierailustaan Betelissä, mikä oli vain lisännyt kiinnostustani tuota paikkaa kohtaan. Olin saanut sellaisen kuvan, että paikka oli eräänlainen suurkommuuni, jossa oli monenlaisia eri osastoja ja toimintoja. Tämä käsitykseni osoittautui todeksi.

Sain paikalle kyydin Jehovan todistajalta, jonka kanssa olin pääasiassa viime ajat keskustellut. Ensitöiksemme ajoimme tuon monihaaraisen rakennuskompleksin ympäri. Betelin läheisyydessä oli valtakunnansali, ja itse toimiston yhteydessä, kuten minulle kerrottiin, näin seinät, joiden takana olivat paino ja sitomo. Nykyään painotoiminta on kuitenkin tietääkseni siirtynyt tai siirtymässä Suomesta pois. Ehkä tämän johdosta en vierailullani käynyt lainkaan noissa tiloissa.

Kun auto oli ajettu parkkipaikalle, astelimme viihtyisän, puistomaisen piha-alueen läpi kohti sisäänkäyntiä. Ovet olivat jonkinlaisessa lukossa, mutta päästyämme sisälle saavuimme valoisaan aulaan. Sisustuksesta pistin merkille oli mustat tiilet ja taiteen (olin tunnistavinani erään taulun yhdeksi niistä sangen taidokkaasti tehdyistä kuvista, joita todistajien julkaisuissa yleensä esiintyy), myös piano tilasta löytyi. Muutama nainen katsoi aulan nojatuoleissa kaiketi jotain videota. Olin kysynyt luvan ottaa kuvia, ja minulle oltiin sanottu paikan olevan julkinen. Niinpä aloin räpsiä otoksia, tosin mukanani oli vain kännykkä, joten pahoittelen tässä julkaisemieni kuvien mahdollista heikkoa laatua.

Aulan sisustusta

Me menimme ensin erään tiskin eteen – se muistutti hotellin receptionia – ja tapasimme nuorehkon miehen. Minun seurassani oleva todistaja, joka myös tulisi toimimaan oppaanani, kysyi mieheltä kysymyksen, miten hänen päivänsä oli alkanut. Mies vastasi, että hän oli aloittanut sen rukouksella ja raamatunluvulla, mikä lienee kaiketi täällä myös yleinen tapa.

Aulaa

Aloitimme pian kierroksen minun vietyäni takkini naulaan roikkumaan lähelle erästä puhelinkopilta näyttävää pistettä. Kierroksemme alussa tarkastelimme karttoja ja tilastotietoa sekä Betelin ja liikkeen historiaa maassamme. Seinällä oli Suomen kartta, johon oli merkitty valtakunnansalit: kartan antamien lukutietojen mukaan maassa on valtakunnansaleja yhteensä 231, pikarakennusmenetelmällä tehtyjä saleja 89 ja konventtisaleja 3. Nähtävästi nämä kaikki sai myös loistamaan kartalla, kun painoi vieressä olleesta laatasta haluamaansa nappia. Kartan vieressä oli myös kuvat ehkäpä jopa kaikista Suomen valtakunnansaleista, tunnistin joukosta Kuopion salin, jossa olin aiemmin käynyt.

Pikarakennusmenetelmä oli mielenkiintoinen: myöhemmin minulle esiteltiin työsuunnitelma, jossa valtakunnansali rakennetaan talkoovoimin kolmessa päivässä, ja näin myös nopeutetun rakentamisesta kuvatun videon. Päivän aikana minulle korostettiin useaan kertaan sitä, että Jehovan todistajien toimet tehdään vapaaehtoisvoimin, ilman yhdenkään kolehtihaavin kiertämistä, ilman yksienkään kymmenysten maksamista.

Näyttelytila

Läheinen huone oli ikään kuin näyttelytila vitriineineen, seinäjulisteineen ja näyte-esineineen. Seiniltä löytyi lisää karttoja, näiden joukossa kartta, jossa näkyi pääkaupunkiseudun seurakuntien aluejakoa, ja Baltian kartta, joka ilmeisesti esitti sen alueen seurakunnat. Jossain Betelissä muistan nähneeni myös maailman kartan, johon oli merkitty maailman haaratoimistot ja New Yorkin päätoimisto. Mielenkiintoisia yksityiskohtia on esimerkiksi se, että kartan mukaan ei Ruotsissa ollut omaa haaratoimistoa lainkaan, ei myöskään Pohjoisissa Afrikan maissa. Sellaisilla laajoilla alueilla kuin Yhdysvallat ja Venäjä taas oli muistaakseni vain yhdet haaratoimistot (Venäjän toimiston kohtalosta tosin oltiin vähän epävarmoja, koska paluu kommunistimeininkiin oli kuulemma itänaapurissamme siihen malliin lisääntynyt).

Huoneessa oli myös pienoismalli Suomen haaratoimistosta. Toimistohan ei suinkaan ole aina sijainnut Tikkurilassa, se oli aiemmin Helsingissä. Tikkurilassa toimisto oli ollut yli 50 vuotta, vanhin osa oli vuodelta 1961, ja itse toimisto on sijainnut paikalla vuodesta 1962 lähtien. Toimistoa on laajennettu vähitellen 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla.

Seinillä olevien julisteiden aiheet olivat kirjavat, ne sisälsivät esimerkiksi historiallisia kuvia todistajien ja näiden edeltäjien toiminnasta Suomessa ja tietoa historiallisista todistusmenetelmistä. Mieleen jäi Suomessa aikanaan ilmaiseksi esitetty kahdeksantuntinen neliosainen kuvashow nimeltä Kuvanäytös Luominen, joka kävi läpi Raamattua esittäen nimensä mukaisesti kuvia (jälleen korkealaatuisia). Eräässä kuvassa esitettiin, kuinka on periaatteessa mahdollista, että tarina Eedenistä on voinut kulkea Aadamilta Moosekselle vain viiden ihmisen kautta, tämän tietenkin mahdollistavat Raamatun alkusivujen henkilöiden pitkät eliniät.

Vitriinit sisälsivät vanhoja esineitä kuten äänityksensoittolaitteita ja historiallisia liikkeen julkaisuja, näiden joukossa muistaakseni myös ensimmäinen suomenkielinen Vartiotorni-lehti, jonka kannessa vielä komeilee risti-symboli, jota todistajat nykyään hyljeksivät.

Minulle mielenkiintoisin vitriini oli kuitenkin se, joka oli omistettu Jumalan nimelle, jota todistajat korostavat. Vitriinissä oli Raamattuja, uusia ja vanhoja, ja ne oli avattu kohdista, joissa nimi Jehova tai Jahve jossain muodossa esiintyi. Useista Raamatuistahan toinen niistä löytyy ainakin jostain kohden tai vähintään alaviitteestä, vaikkakin yleisempää taitaa olla kääntää Raamatussa esiintyvä Jumalan nimi sanalla Herra.


Jumalan nimi -vitriini

Pian tässä huoneessa käymisemme jälkeen olikin jo aika lähteä syömään. Mutkittelimme pitkin käytäviä ruokalaan, jossa kävi vilinä. Myös minä otin ruokaa, josta ei peritty maksua, ja istahdin oppaani kanssa pöytään. Ruokailun aikana esittäytyin monelle ihmiselle ja kerroin itsestäni ja teologian opiskelustani. Todistajat eivät yleensä ottaen pitäne teologian opiskelua kovin hyvänä asiana, mutta ke kyllä osoittavat hyvin positiivisia reaktioita, kun kuulevat minun opiskelevan Raamatun alkukieliä. Niin tälläkin kertaa: juttelimme kielistä ja siirryimme niistä sujuvasti Raamatun kääntämiseen. Minulta kysyttiin, oliko minun mielestäni ei-uskovaisen mahdollista kääntää Raamattua. Lyhyen pohdinnan jälkeen vastasin jotain sen suuntaista, että ainakin kääntäjien vakaumuksella voi olla selviä vaikutuksia siihen, millaisia tulkintoja käännöksessä tehdään.

Eräs ilmeisesti käännöstyötä tekevä mies kysyi minulta, suosinko itse enemmän vuosien 1933 ja 1938 Vanhaa kirkkoraamattua vai vuoden 1992 Uutta kirkkoraamattua, ja vastasin käyttäväni mieluummin edellistä käännöstä, koska minulle sen sanatarkkuus on tärkeä asia, jopa tärkeämpi kuin vähemmän sanatarkan 92-käännöksen tekstin sujuvuus ja hyväkielisyys. Ajattelin todistajien olevan kanssani samaa mieltä, mutta sainkin kokea jonkinmoisen yllätyksen nähdessämme samaista käännösmiestä myöhemmin hänen työhuoneessaan.

Nautittuamme spagetin ja jälkiruoan, joka oli kuin appelsiinisuklaan makuista moussea, jatkoimme kierrosta. Tällä kertaa kiertelimme enemmän toimistossa ja sain myös aulassa istuutua itsekin niille nojatuoleille ja katsoa esittelyvideon.

Aulan ruutu

Kierrellessämme sain lopulta nähdä omin silmin, miten laaja organisaatio jo pelkästään tämä haaratoimisto oli. Sieltä löytyi muun muassa pesula, laboratorio, lääkäri, hammaslääkäri, kampaamo, parturi, saunat ja suuri, kloorintuoksuinen vesiallas, jota käytettiin ilmeisesti kastamiseen. Aiemmin näkemäni pienoismallin yhteydessä ollut esittelylappu kertoi lisäksi, että paikassa oli (tai oli ollut) muun muassa myös sähkö-, metalli- ja puusepänverstas, maalaamo, verhoomo, autokorjaamo, lähetysosasto, varastotiloja ja harrastustila. Betelin työntekijät käsittääkseni itse asuvat toimiston yhteydessä, joten he muodostavat keskenään eräänlaisen miniyhteiskunnan mitä erilaisimpien töiden ja palveluiden ollessa heidän ulottuvillaan. Vapaaehtoisuutta korostettiin tässäkin kohtaa: rahallista palkkaa ei täällä ilmeisesti juurikaan maksettu, ja New Yorkin päätoimistossakin saattoi saada vain mitättömän tuntuisen summan.

Suuri vesiallas

Käännöstoimisto muodosti merkittävän osan haaratoimistoa, liikkeellähän on materiaalia jopa yli seitsemälläsadalla kielellä. Eräänä kielellisen viestinnän muotona ovat myös eri maiden viittomakielet, joista minulle näytettiin videokin.

Teimme vierailun ruokalassa näkemämme käännösmiehen työhuoneeseen. Siellä hän kertoi minulle kiintoisan uutisen: Jehovan todistajien Uuden maailman käännöksestä ollaan tekemässä uutta versiota. Vanhan ja uuden version ero lienee suurin piirtein sama kuin Vanhan ja Uuden kirkkoraamatun: siinä missä nykyinen on sanatarkempi, on uusi dynaamisempi, tiiviimpi ja ikään kuin ajatus ajatukselta kääntävä. Ilmeisesti Jehovan todistajat ovat aiemmin olleet enemmän sanatarkan käännöksen kannattajia, mutta sittemmin tulleet toisiin aatoksiin. Käännösmies selitti minulle, että käännös on hyvä silloin, kun se aiheuttaa käännöskielen lukijassa samanlaisen reaktion kuin alkukielisessä henkilössä. Vaikka hän sanoikin, että kääntäminen on itse asiassa mahdoton asia (kielethän ovat lopulta niin erilaisia), on hyvä käännös selkeä, tarkka ja luonteva.

Käännösmiehen sanat olivat minusta monessa kohdin omalla tavallaan järkeviä, enkä ryhtynyt eri mieltäkään ollessani tuomaan esille dynaamisen kääntämisen mahdollisesti sisältämiä ongelmia. Minulle oli kuitenkin jollain tapaa yllättävää kuunnella miehen puhetta johtuen varmaankin aiemmista kokemuksistani: olen kristillisissä piireissä monen monta kertaa törmännyt dynaamisen vuoden 1992 Uuden kirkkoraamatun kritiikkiin, koska monet sanovat sen olevan enemmän tulkintaa kuin käännöstä, käännösvalinnoissaan toistuvasti virheellinen ja jopa liberaali. Vaikka dynaamisessa kääntämisessä on omat hyvätkin puolensa, en olisi odottanut Jehovan todistajien, joita pidän aika konservatiivisena ja omalla tavallaan perinteikkäänä liikkeenä, alkavan suosia sitä. Elämme kiintoisia aikoja!

Sain paljon tietoa myös muun materiaalin kuin Raamatun kääntämisestä. Kieli, josta käännöksiä tehdään, on lähinnä englanti, ja oli mielenkiintoista kuulla, miten joitakin englannin kielen ilmauksia ei vain voi ilmaista suomeksi samalla tavalla. Samoin kirjoitusten tyyli muistaakseni saattoi osin muuttua käännösprosessissa: esimerkiksi amerikkalaisessa tekstissä voi esiintyä suurtakin tunteikkuutta, joka ei oikein sovi suomalaiseen kontekstiin. Minulle kerrottiin myös eräästä meksikolaisesta saunaa käsittelevästä jutusta, jota ei oltu lainkaan voitu julkaista suomeksi: juttu oli nimittäin sisältänyt aika kriittistäkin tekstiä saunan terveysriskeistä. Suomessa oltiin – ilmeisesti poikkeuksellisesti – saatu tässä tapauksessa laatia aivan oma artikkeli.

Menimme kierroksen lopuksi käymään pienehkössä kirjastossa, jonne pääsimmekin siitä aiemmasta vitriinihuoneesta siellä olevia kierreportaita pitkin. Kirjastossa oli aiempien liikkeen julkaisujen lisäksi mielenkiintoisesti myös liikkeen ulkopuolista teologiaa, esimerkiksi Iso Raamatun tietosanakirja, joka löytyy omastakin hyllystäni. Seinällä oli pitkä juliste, joka sisälsi Raamatun kuvitetun aikajanan.

Kirjasto

Kirjastossa sain yhdessä joidenkin muiden kanssa kuulla eräältä mieheltä englannin kielellä jo mainitusta uudistetusta Uuden maailman käännöksestä, ja sain nähdä omin silmin ilmeisesti jo valmistuneen virolaisen version. Minulle myös yritettiin perustella, miksi tuossa käännöksessä oli järkevää käyttää "välikieltä", joka Uuden maailman käännöksessä oli englanti: jos ymmärsin oikein, oli virolaisen käännöksen laadinnassa ainakin käytetty apuna englanninkielistä Uuden maailman käännöstä sen sijaan, että se oltaisiin käännetty vain suoraan Raamatun alkukielistä.



Näkymä kirjastosta ulos

Katselimme oppaani kanssa vielä tietokoneelta jotain, kun englanniksi esitelmöinyt mies tuli hymyillen tarjoamaan jotain, omien sanojensa mukaan alkoholia, ja antoi meille sitä sisältäviä konvehteja. Huh! Toki Jehovan todistajat eivät taida pitää alkoholia syntinä, mutta silti tämä yllättävä sattumus huvitti minua sangen suuresti!

Näkymä aulasta pihalle

Pian olikin jo aika lähteä. Oli mukavaa saada tämä haaratoimistokäynti, eräässä vaiheessa jo pelkäsin, että sitä ei tulisi lainkaan. Kanssani keskustellut Jehovan todistaja on maininnut minulle, että tätä käyntiä tärkeämpi asia ovat käymämme keskustelut. Oma mielenkiintoni keskusteluja kohtaan on taas viime aikoina aika lailla lopahtanut, ne eivät ole olleet välttämättä erityisen rakentavia. En muutenkaan juurikaan tiedä jatkosta: onko todistajien puolelta suunnitelmissa käydä näitä keskusteluja kanssani vielä kauankin? Ne ovat jo nyt jatkuneet pidempään kuin luulin, lähes vuoden. Minuun on käytetty jo hyvin paljon resursseja, monia tunteja, joilla ei ole kuitenkaan ollut omaan ajatteluuni suurtakaan vaikutusta. On vaikea arvioida, milloin minuun mahdollisesti aletaan kyllästyä ja keskustelut mahdollisesti lopetetaan tuloksettomina. Koska lopun ajankohtaa on vaikea arvailla, oli siitäkin syystä mukavaa päästä Beteliin vielä tässä vaiheessa.

En siis osaa sanoa juuri mitään jatkostani Jehovan todistajien kanssa, en myöskään siitä, tulenko vielä kirjoittamaan heistä blogissani.

Kiitos lukijoille tällä erää, ehkä palailemme vielä aiheeseen!