Jouluiltapäivä koitti ja pimeys laskeutui. Minua jännitti ja ehkä hermostuttikin hieman seuraava matkani, joka suuntautui katoliseen kirkkoon. Matkaa ei ollut pitkälti, mutta mieleni matka oli kaiketi pidempi, se suuntautui uusille maille. En muista aiemmin käyneeni katolisessa messussa.
Astuin ovista sisälle ja näin salin, jossa oli penkkejä ja alttari. Parvella olivat urut. Tilassa oli myös pieni joulukuusi sekä toisella puolella salia seimiasetelma. Vaikutelma, jonka sain, oli pelkistetympi kuin yleensä muissa katolisissa kirkoissa, joissa olen ulkomailla käynyt. Siellä oli ollut koristusta ja yksityiskohtia, mutta tämä kirkko oli hillitympi. Alttaritaulua kirkossa ei ollut kuten evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Alttarilla oli kaksi kynttilää ja pieni jalkalamppu sekä isohko kirja. Liina oli valkoinen.
Saataville oli asetettu "Diasporan lalulukirjoja". Oletin niitä vain laulukirjoiksi, mutta avatessani edessäni olevan huomasin sen sisältävän messukaavan. Kätevää, siitä pystyi seuraamaan tilaisuuden kulkua. Tämä toi mieleeni Luther-säätiön, jonka messuissa messukaavoja annetaan myös. Kokonaisuudessa oli kuitenkin myös lauluja jälkeen messukaavan, jota oli noin kahdeksan sivua. Lauluista moni oli minulle tuttuja.
Laulunumeroita en nähnyt seinillä kuten ev. lut. kirkossa. Mutta eräs nainen sanoikin tilaisuudessa laulujen numerot. Aloitimme laulamalla "Jouluyötä" seisten. Urkuja ei soitettu. Kaksi pappia asteli saliin. Ensin he kumarsivat salin päätyä kohti ja menivät sitten alttarin taakse. Olin näkevinäni, että toinen suuteli alttaria ja toinen sillä olevaa kirjaa. Toisella, joka oli kaavan mukaan selebrantti, oli kasukka.
Alkusanat olivat samanlaiset kuin ev. lut. kirkossa: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Mutta muistaakseni sitten ei sanottu "Herra olkoon teidän kanssanne", vaan asia ilmaistiin pidemmin. Tilaisuuden alussa oli syntien tunnustaminen. Itsekin tunnustin, mutta en aivan samoin sanoin kuin kaavassa, en näet pyytänyt Mariaa, kaikkia enkeleitä ja pyhiä rukoilemaan puolestani, vaan pyysin syntejäni anteeksi Jeesukseen vedoten.
Sitten sanottiin "Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda", jokainen kaksi kertaa. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa" sanottiin myös hiukan pidemmin kuin ev. lut. kirkossa.
Lukukappaleiden lukeminen oli hyvin tutun oloista. Ensin Jesajaa, sitten Heprealaiskirjettä. Väleissä oli ikään kuin jotain vuoropuhelua tai toistoa lukijan ja kansan välillä. Tuli evankeliumitekstin aika ja sanottiin: "Herra olkoon teidän kanssanne" ja vastattiin: "Niin myös sinun henkesi kanssa."
Teksti oli Johanneksen evankeliumista, sen jälkeen lukija kohotti kirjan näkyville ja sanoi: "Tämä on Herran sanaa." Vastaus kuului: "Kiitos sinulle, Kristus." Tämäkin toi mieleen Luther-säätiön, mutta siellä muistaakseni sanotaan: "Tämä on pyhä evankeliumi" ja vastauskin on toisenlainen.
Seurasi "Homilia", joka ilmeisesti vastasi saarnaa. Pappi tuli puhumaan Sanan tulosta lihaksi, Jeesuksesta meidän keskellämme ja mahdollisuudesta olla iloinen ja saada rauha. Homilian jälkeen tuli uskontunnustus, tällä kertaa Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus. Osa polvistui sanojen "tuli ihmiseksi" jälkeen, kuten oli ilmeisesti tarkoituskin. En itse yhtynyt tähän uskontunnustukseen täysin erityisesti Pyhän Hengen osalta, koska en ole tutkinut asiaa Raamatusta enkä tiedä, uskonko Pyhästä Hengestä kaiken sen, mitä uskontunnustuksessa sanotaan.
Tämän jälkeen oli vuorossa rahan antaminen. Kerääminen tapahtui tutulla tavalla laulun aikana ja siten, että haavi kiersi kansan seassa. Uhrin puolesta taisi olla lyhyt rukous, sitten muistaakseni taas sanottiin "Herra olkoon teidän kanssanne" ja vastaus tähän. "Ylentäkää sydämenne" ja "Ylennämme sen Herran puoleen" olivat myös tuttuja sanoja luterilaisuudesta.
Pappi lausui ehtoollisen asetussanat ja rukoilimme Isä meidän -rukouksen. Tämä tapahtui eri tavalla kuin yleensä, ensinnäkään ei sanottu "niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", vaan rukous mukaili mielestäni enemmän Raamattua. Itseni yleensä rukoilema muoto on oikeastaan lähempänä katolisessa kirkossa käytettyä muotoa, sillä en itsekään yleensä sano yllä mainittuja sanoja, vaan puhun velallisista.
Toiseksi, loppusanat "Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti" sanottiin vasta väliosion jälkeen. Luin messukaavasta mielenkiintoiset sanat jostain rauhan merkistä. Mietin, että mikä merkki tässä nyt sitten tehdään. Seurasin tilannetta, ja huomasinkin, että ihmiset alkoivat kätellä toisiaan! Minuakin käteltiin useat kerrat. Kuinka mukava yllätys!
"Jumalan Karitsa" sanottiin ja eukaristian aika koitti. Olin näkevinäni, että papit ottivat ehtoollisen ensin, kun yleensä luterilaisessa messussa he ottavat sen viimeisenä. Ehtoollisjonoon mentiin tutulla tavalla. Itse en mennyt. Olisinhan voinut, mutta katolisessa kirkossa ollaan kai aika tarkkoja siitä, ketkä menevät eukaristialle. No, en tiedä, miksen mennyt, mutta omatuntoni on puhdas.
Vielä laulettiin ja rukoiltiin ja ilmoitukset sanottiin. Pappi mainitsi nettisivut ja niiden kalenterin ja kertoi kirkkokahveista. Loppuosassa oli pitkä siunaus ja laulun "Maa on niin kaunis" aikana papit menivät pois. Herran siunausta ei sanottu lopussa, vaan kaavassa luki: "Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki."
Vein "Diasporan laulukirjan" eräälle henkilölle, joka toivotti minut kahveille tervetulleeksi. Menin sitten seisomakahveille ja maistoin paria leipomustakin, ne olivat mielenkiintoisen makuisia.
Olin odottanut, että tilaisuus olisi ollut pidempi. Ja myös urkujensoittoa ja salin suurempaa koristeellisuutta olin odottanut. Lopulta voisin sanoa, että messu oli monessa kohtaa hyvin samankaltainen luterilaisen messun kanssa. Kulku oli hyvin samantyyppinen, samoin myös pappien vaatetus. Myöskään latinaa en tilaisuudessa havainnut muualla kuin laulussa. Kuitenkin on sanottava, että itse koettuna voinen sanoa katolisesta kirkosta sentään hieman enemmän kuin vain kirjoituksia lukeneena ja kuulopuheita kuulleena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti