Kirkkorakennus oli suuri ja monikerroksinen. Se oli entuudestaan tuttu minulle lukuisista käynneistä viimeisten vuosien aikana. Mutta perinteisissä sunnuntaikokouksissa en ole kovin monesti ollut täällä läsnä.
Sisällä ripustin takkini naulakkoon ja painelin saliin, joka oli iso ja sisälsi parvenkin. Salin päässä seinällä näkyi risti, joka oli melko keskeisellä ja näkyvällä paikalla. Joulukuusi seisoi oikealla ja vasemmalla oli flyygeli. Seimiasetelma löytyi myös tästä salista. Suuri valaisin roikkui katosta. Kynttilöitä oli aseteltu salin etuosaan.
Tilaisuus ei alkanut vielä hetkeen, ja kiinnitin huomioni seinälle heijastettavaan diaesitykseen. Siellä kerrottiin erilaisia ilmoituksia, ja ennen jumalanpalveluksen alkua sinne ilmaantui teksti "Tervetuloa!".
Eräs mies asteli pöntön taakse ja suunnilleen samanaikaisesti musisoijat menivät flyygelin ympäristöön. Mies kertoi ilmoituksia alkuun ja rukoili sitten. Tilaisuus eteni erittäin selkeästi: aluksi oli noin puolen tunnin lauluosio ja sitten pitkä puhe perään.
Välillä laulu tapahtui solistivoimin, toisinaan taas yleisö tuli mukaan, kun seinälle saatiin sanat. Aluksi laulettiin samaa sävelmää kahdella eri kielellä, sitten soitettiin Enkeli taivaan -teemaa ja solisti lauloi sujuvasti päälle laulua eri melodialla kuin Enkeli taivaan -laulussa yleensä. Yhdessä päästiin laulamaan Joululaulua. Laulut olivat muutenkin ainakin alussa jouluteemaisia. Siitä siirryttiin ylistykseen. Tulin liikuttuneeksi eräästä kauniista hengellisestä laulusta.
Kolehtilaulun/uhrilaulun aikana haavit kiersivät salissa. Puhuja meni laulun jälkeen eteen ja kolehti siunattiin. Sitten alkoi puhe. Puhe keskittyi Jeesuksen syntymään ja elämään, sen aikana lueteltiin myös luultavasti kaikki Jeesuksen ihmeteot. Raamatunkohdat tulivat kätevästi seinälle.
Puheen aikana ajauduin ajatuksiini ja keskittymiseni herpaantui, mutta havahduin kohdassa, jossa kehotettiin suunnilleen kunnioittamaan toisten kristittyjen traditioita ja tapoja palvella Jumalaa, sillä ne voivat olla näille hyvinkin tärkeitä. Sitten, mikäli ymmärsin oikein, puhuja puhui näiden toisia traditioita noudattavien voittamisesta Kristukselle. Ajatus oli muistaakseni se, että jos kunnioitetaan toisten traditoita, heidät on helpompi voittaa Jeesukselle. Puhuja mainitsi myös totuudet, joita helluntailiikkeessä on löydetty. Jäin miettimään, olinko ymmärtänyt oikein sen, mitä puhuja tässä kohtaa tarkoitti. Sain kuitenkin sellaisen kuvan, että hän pitää muitakin kuin helluntailaisia kristittyinä.
Mietin omaa pyrkimystäni, joka on toisenlainen. En kannata mitään tunnustuskuntaa tai liikettä, mutta toisaalta pidän ihmisiä kristittyinä liikkeestä riippumatta, jos heillä on Kristuksen Henki ja jos he seuraavat Jeesusta. Pyrin vaikuttamaan Jumalan lasten ykseyden puolesta ja soisin, että kaikki ihmisperinteet ja yleensäkin se, mikä on ihmisestä, lihasta ja maailmasta, hylättäisiin Jumalan seurakunnassa ja voisimme olla täydellisesti yksi, niinkuin Jeesus rukoili. Pyrkimykseni ei ole tehdä ihmisistä jonkun liikkeen jäseniä, vaan haluan olla Jumalan käytössä, että sekä ei-uskovien että uskovaisten katse kääntyisi kohti totuutta, Jeesusta. Toki rukoilen myös, että itse katsoisin Jeesukseen enkä ihmiseen.
Puhuja rukoili ja ilmoitettiin, että eteen sai mennä rukoiltavaksi. Lopussa laulettiin vielä kaksi laulua.
Tilaisuus oli ollut paljolti sitä, mitä olin odottanut. Helluntailaisuus on kokemukseni mukaan hyvin lähellä Vapaakirkkoa. Tämä on se kirkollinen tai hengellinen kulttuuri, johon olen tottunut oltuani sen kanssa paljon tekemisissä jo yli puolitoista vuotta. Helluntaiseurakunnan toiminta on yleensä ottaen tuttua. No, tälläkin kerralla olin lähinnä sivustaseuraaja, mutta kuten muutkin, myös helluntailaiset kristityt ovat niitä, joiden kanssa haluan olla yksi. Rukoilla sopii, että minusta tulisi rohkeampi lähestymään ihmisiä, etteivät nämä sanat yhteydestä ja ykseydestä jäisi vain puheen tasolle.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Ekskursio katoliseen joulupäivän messuun
Jouluiltapäivä koitti ja pimeys laskeutui. Minua jännitti ja ehkä hermostuttikin hieman seuraava matkani, joka suuntautui katoliseen kirkkoon. Matkaa ei ollut pitkälti, mutta mieleni matka oli kaiketi pidempi, se suuntautui uusille maille. En muista aiemmin käyneeni katolisessa messussa.
Astuin ovista sisälle ja näin salin, jossa oli penkkejä ja alttari. Parvella olivat urut. Tilassa oli myös pieni joulukuusi sekä toisella puolella salia seimiasetelma. Vaikutelma, jonka sain, oli pelkistetympi kuin yleensä muissa katolisissa kirkoissa, joissa olen ulkomailla käynyt. Siellä oli ollut koristusta ja yksityiskohtia, mutta tämä kirkko oli hillitympi. Alttaritaulua kirkossa ei ollut kuten evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Alttarilla oli kaksi kynttilää ja pieni jalkalamppu sekä isohko kirja. Liina oli valkoinen.
Saataville oli asetettu "Diasporan lalulukirjoja". Oletin niitä vain laulukirjoiksi, mutta avatessani edessäni olevan huomasin sen sisältävän messukaavan. Kätevää, siitä pystyi seuraamaan tilaisuuden kulkua. Tämä toi mieleeni Luther-säätiön, jonka messuissa messukaavoja annetaan myös. Kokonaisuudessa oli kuitenkin myös lauluja jälkeen messukaavan, jota oli noin kahdeksan sivua. Lauluista moni oli minulle tuttuja.
Laulunumeroita en nähnyt seinillä kuten ev. lut. kirkossa. Mutta eräs nainen sanoikin tilaisuudessa laulujen numerot. Aloitimme laulamalla "Jouluyötä" seisten. Urkuja ei soitettu. Kaksi pappia asteli saliin. Ensin he kumarsivat salin päätyä kohti ja menivät sitten alttarin taakse. Olin näkevinäni, että toinen suuteli alttaria ja toinen sillä olevaa kirjaa. Toisella, joka oli kaavan mukaan selebrantti, oli kasukka.
Alkusanat olivat samanlaiset kuin ev. lut. kirkossa: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Mutta muistaakseni sitten ei sanottu "Herra olkoon teidän kanssanne", vaan asia ilmaistiin pidemmin. Tilaisuuden alussa oli syntien tunnustaminen. Itsekin tunnustin, mutta en aivan samoin sanoin kuin kaavassa, en näet pyytänyt Mariaa, kaikkia enkeleitä ja pyhiä rukoilemaan puolestani, vaan pyysin syntejäni anteeksi Jeesukseen vedoten.
Sitten sanottiin "Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda", jokainen kaksi kertaa. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa" sanottiin myös hiukan pidemmin kuin ev. lut. kirkossa.
Lukukappaleiden lukeminen oli hyvin tutun oloista. Ensin Jesajaa, sitten Heprealaiskirjettä. Väleissä oli ikään kuin jotain vuoropuhelua tai toistoa lukijan ja kansan välillä. Tuli evankeliumitekstin aika ja sanottiin: "Herra olkoon teidän kanssanne" ja vastattiin: "Niin myös sinun henkesi kanssa."
Teksti oli Johanneksen evankeliumista, sen jälkeen lukija kohotti kirjan näkyville ja sanoi: "Tämä on Herran sanaa." Vastaus kuului: "Kiitos sinulle, Kristus." Tämäkin toi mieleen Luther-säätiön, mutta siellä muistaakseni sanotaan: "Tämä on pyhä evankeliumi" ja vastauskin on toisenlainen.
Seurasi "Homilia", joka ilmeisesti vastasi saarnaa. Pappi tuli puhumaan Sanan tulosta lihaksi, Jeesuksesta meidän keskellämme ja mahdollisuudesta olla iloinen ja saada rauha. Homilian jälkeen tuli uskontunnustus, tällä kertaa Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus. Osa polvistui sanojen "tuli ihmiseksi" jälkeen, kuten oli ilmeisesti tarkoituskin. En itse yhtynyt tähän uskontunnustukseen täysin erityisesti Pyhän Hengen osalta, koska en ole tutkinut asiaa Raamatusta enkä tiedä, uskonko Pyhästä Hengestä kaiken sen, mitä uskontunnustuksessa sanotaan.
Tämän jälkeen oli vuorossa rahan antaminen. Kerääminen tapahtui tutulla tavalla laulun aikana ja siten, että haavi kiersi kansan seassa. Uhrin puolesta taisi olla lyhyt rukous, sitten muistaakseni taas sanottiin "Herra olkoon teidän kanssanne" ja vastaus tähän. "Ylentäkää sydämenne" ja "Ylennämme sen Herran puoleen" olivat myös tuttuja sanoja luterilaisuudesta.
Pappi lausui ehtoollisen asetussanat ja rukoilimme Isä meidän -rukouksen. Tämä tapahtui eri tavalla kuin yleensä, ensinnäkään ei sanottu "niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", vaan rukous mukaili mielestäni enemmän Raamattua. Itseni yleensä rukoilema muoto on oikeastaan lähempänä katolisessa kirkossa käytettyä muotoa, sillä en itsekään yleensä sano yllä mainittuja sanoja, vaan puhun velallisista.
Toiseksi, loppusanat "Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti" sanottiin vasta väliosion jälkeen. Luin messukaavasta mielenkiintoiset sanat jostain rauhan merkistä. Mietin, että mikä merkki tässä nyt sitten tehdään. Seurasin tilannetta, ja huomasinkin, että ihmiset alkoivat kätellä toisiaan! Minuakin käteltiin useat kerrat. Kuinka mukava yllätys!
"Jumalan Karitsa" sanottiin ja eukaristian aika koitti. Olin näkevinäni, että papit ottivat ehtoollisen ensin, kun yleensä luterilaisessa messussa he ottavat sen viimeisenä. Ehtoollisjonoon mentiin tutulla tavalla. Itse en mennyt. Olisinhan voinut, mutta katolisessa kirkossa ollaan kai aika tarkkoja siitä, ketkä menevät eukaristialle. No, en tiedä, miksen mennyt, mutta omatuntoni on puhdas.
Vielä laulettiin ja rukoiltiin ja ilmoitukset sanottiin. Pappi mainitsi nettisivut ja niiden kalenterin ja kertoi kirkkokahveista. Loppuosassa oli pitkä siunaus ja laulun "Maa on niin kaunis" aikana papit menivät pois. Herran siunausta ei sanottu lopussa, vaan kaavassa luki: "Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki."
Vein "Diasporan laulukirjan" eräälle henkilölle, joka toivotti minut kahveille tervetulleeksi. Menin sitten seisomakahveille ja maistoin paria leipomustakin, ne olivat mielenkiintoisen makuisia.
Olin odottanut, että tilaisuus olisi ollut pidempi. Ja myös urkujensoittoa ja salin suurempaa koristeellisuutta olin odottanut. Lopulta voisin sanoa, että messu oli monessa kohtaa hyvin samankaltainen luterilaisen messun kanssa. Kulku oli hyvin samantyyppinen, samoin myös pappien vaatetus. Myöskään latinaa en tilaisuudessa havainnut muualla kuin laulussa. Kuitenkin on sanottava, että itse koettuna voinen sanoa katolisesta kirkosta sentään hieman enemmän kuin vain kirjoituksia lukeneena ja kuulopuheita kuulleena.
Astuin ovista sisälle ja näin salin, jossa oli penkkejä ja alttari. Parvella olivat urut. Tilassa oli myös pieni joulukuusi sekä toisella puolella salia seimiasetelma. Vaikutelma, jonka sain, oli pelkistetympi kuin yleensä muissa katolisissa kirkoissa, joissa olen ulkomailla käynyt. Siellä oli ollut koristusta ja yksityiskohtia, mutta tämä kirkko oli hillitympi. Alttaritaulua kirkossa ei ollut kuten evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Alttarilla oli kaksi kynttilää ja pieni jalkalamppu sekä isohko kirja. Liina oli valkoinen.
Saataville oli asetettu "Diasporan lalulukirjoja". Oletin niitä vain laulukirjoiksi, mutta avatessani edessäni olevan huomasin sen sisältävän messukaavan. Kätevää, siitä pystyi seuraamaan tilaisuuden kulkua. Tämä toi mieleeni Luther-säätiön, jonka messuissa messukaavoja annetaan myös. Kokonaisuudessa oli kuitenkin myös lauluja jälkeen messukaavan, jota oli noin kahdeksan sivua. Lauluista moni oli minulle tuttuja.
Laulunumeroita en nähnyt seinillä kuten ev. lut. kirkossa. Mutta eräs nainen sanoikin tilaisuudessa laulujen numerot. Aloitimme laulamalla "Jouluyötä" seisten. Urkuja ei soitettu. Kaksi pappia asteli saliin. Ensin he kumarsivat salin päätyä kohti ja menivät sitten alttarin taakse. Olin näkevinäni, että toinen suuteli alttaria ja toinen sillä olevaa kirjaa. Toisella, joka oli kaavan mukaan selebrantti, oli kasukka.
Alkusanat olivat samanlaiset kuin ev. lut. kirkossa: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Mutta muistaakseni sitten ei sanottu "Herra olkoon teidän kanssanne", vaan asia ilmaistiin pidemmin. Tilaisuuden alussa oli syntien tunnustaminen. Itsekin tunnustin, mutta en aivan samoin sanoin kuin kaavassa, en näet pyytänyt Mariaa, kaikkia enkeleitä ja pyhiä rukoilemaan puolestani, vaan pyysin syntejäni anteeksi Jeesukseen vedoten.
Sitten sanottiin "Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda", jokainen kaksi kertaa. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa" sanottiin myös hiukan pidemmin kuin ev. lut. kirkossa.
Lukukappaleiden lukeminen oli hyvin tutun oloista. Ensin Jesajaa, sitten Heprealaiskirjettä. Väleissä oli ikään kuin jotain vuoropuhelua tai toistoa lukijan ja kansan välillä. Tuli evankeliumitekstin aika ja sanottiin: "Herra olkoon teidän kanssanne" ja vastattiin: "Niin myös sinun henkesi kanssa."
Teksti oli Johanneksen evankeliumista, sen jälkeen lukija kohotti kirjan näkyville ja sanoi: "Tämä on Herran sanaa." Vastaus kuului: "Kiitos sinulle, Kristus." Tämäkin toi mieleen Luther-säätiön, mutta siellä muistaakseni sanotaan: "Tämä on pyhä evankeliumi" ja vastauskin on toisenlainen.
Seurasi "Homilia", joka ilmeisesti vastasi saarnaa. Pappi tuli puhumaan Sanan tulosta lihaksi, Jeesuksesta meidän keskellämme ja mahdollisuudesta olla iloinen ja saada rauha. Homilian jälkeen tuli uskontunnustus, tällä kertaa Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus. Osa polvistui sanojen "tuli ihmiseksi" jälkeen, kuten oli ilmeisesti tarkoituskin. En itse yhtynyt tähän uskontunnustukseen täysin erityisesti Pyhän Hengen osalta, koska en ole tutkinut asiaa Raamatusta enkä tiedä, uskonko Pyhästä Hengestä kaiken sen, mitä uskontunnustuksessa sanotaan.
Tämän jälkeen oli vuorossa rahan antaminen. Kerääminen tapahtui tutulla tavalla laulun aikana ja siten, että haavi kiersi kansan seassa. Uhrin puolesta taisi olla lyhyt rukous, sitten muistaakseni taas sanottiin "Herra olkoon teidän kanssanne" ja vastaus tähän. "Ylentäkää sydämenne" ja "Ylennämme sen Herran puoleen" olivat myös tuttuja sanoja luterilaisuudesta.
Pappi lausui ehtoollisen asetussanat ja rukoilimme Isä meidän -rukouksen. Tämä tapahtui eri tavalla kuin yleensä, ensinnäkään ei sanottu "niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", vaan rukous mukaili mielestäni enemmän Raamattua. Itseni yleensä rukoilema muoto on oikeastaan lähempänä katolisessa kirkossa käytettyä muotoa, sillä en itsekään yleensä sano yllä mainittuja sanoja, vaan puhun velallisista.
Toiseksi, loppusanat "Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti" sanottiin vasta väliosion jälkeen. Luin messukaavasta mielenkiintoiset sanat jostain rauhan merkistä. Mietin, että mikä merkki tässä nyt sitten tehdään. Seurasin tilannetta, ja huomasinkin, että ihmiset alkoivat kätellä toisiaan! Minuakin käteltiin useat kerrat. Kuinka mukava yllätys!
"Jumalan Karitsa" sanottiin ja eukaristian aika koitti. Olin näkevinäni, että papit ottivat ehtoollisen ensin, kun yleensä luterilaisessa messussa he ottavat sen viimeisenä. Ehtoollisjonoon mentiin tutulla tavalla. Itse en mennyt. Olisinhan voinut, mutta katolisessa kirkossa ollaan kai aika tarkkoja siitä, ketkä menevät eukaristialle. No, en tiedä, miksen mennyt, mutta omatuntoni on puhdas.
Vielä laulettiin ja rukoiltiin ja ilmoitukset sanottiin. Pappi mainitsi nettisivut ja niiden kalenterin ja kertoi kirkkokahveista. Loppuosassa oli pitkä siunaus ja laulun "Maa on niin kaunis" aikana papit menivät pois. Herran siunausta ei sanottu lopussa, vaan kaavassa luki: "Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki."
Vein "Diasporan laulukirjan" eräälle henkilölle, joka toivotti minut kahveille tervetulleeksi. Menin sitten seisomakahveille ja maistoin paria leipomustakin, ne olivat mielenkiintoisen makuisia.
Olin odottanut, että tilaisuus olisi ollut pidempi. Ja myös urkujensoittoa ja salin suurempaa koristeellisuutta olin odottanut. Lopulta voisin sanoa, että messu oli monessa kohtaa hyvin samankaltainen luterilaisen messun kanssa. Kulku oli hyvin samantyyppinen, samoin myös pappien vaatetus. Myöskään latinaa en tilaisuudessa havainnut muualla kuin laulussa. Kuitenkin on sanottava, että itse koettuna voinen sanoa katolisesta kirkosta sentään hieman enemmän kuin vain kirjoituksia lukeneena ja kuulopuheita kuulleena.
Ekskursio evankelis-luterilaiseen joulukirkkoon
Jouluna aamupäivänä menin jälleen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Pysäköin autoni ja suuntasin sisälle. Kirkkorakennus oli minulle jo ennestään tuttu, joten kirkkosalin löytämisessä ei ollut suurempia ongelmia. Otin paikan salin etuosasta ja kävin sen jälkeen hakemassa Virsikirjan.
Salissa oli urut ja joulukuusi. Alttarilla oli tuttuun tapaan kynttilöitä ja kukkia sekä lisäksi risti. Naispappi tuli tilaisuuden alussa eteen ja alkoi puhua ikään kuin runomuodossa. Urut alkoivat soida taustalla ja papin lopetettua jatkoivat johtaen virteen. Tämän jälkeen pappi sanoi "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ikään kuin laulaen. Hän puhui joulusta ja valosta.
Tuli lyhyen rukouksen aika, jolloin pappi polvistui. Sitten hän vielä jatkoi tovin, kunnes eräs toinen henkilö lauloi sanoja, joiden mietin olevan ehkä psalmista. Hän sanoi lopuksi: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon." Sitten sanottiin/laulettiin "Herra armahda" istualtaan, mutta myöhemmin noustiin taas seisomaan ja laulettiin myös seisten.
Seurasi taas rukous, ja eräs toinen henkilö tuli lukemaan ensimmäisen lukukappaleen, joka oli Jesajan luvusta 6. Välissä oli urkujen säestyksellä saksankielistä laulua, mikä toi mieleeni oopperan. Sitten luettiin Kirjeen roomalaisille lukua 1.
"Enkeli taivaan" laulettiin myös tässä tilaisuudessa. Se on minusta hyvä laulu ja liikutuin viimeisen säkeistön kohdalla. Pappi meni tämän jälkeen muistaakseni saarnapöntön taa ilmoittamaan, että jouluevankeliumi luetaan. Ennen sen lukemista kuitenkin laulettiin Hallelujaa. Pappi luki jo tutuksi käyneen jouluevankeliumin ja sitten puhui siitä. Puhe tuntui olevan paperista luettu ja se käsitteli ainakin sitä, kuka hahmo joulutarinasta olet.
Odotetusti puheen jälkeen seurasi uskontunnustus (Apostolinen) seisaaltaan. Rahaa kerättiin tällä kertaa kohteelle, jolle en kokenut asiakseni antaa rahaa. Keruun aikana soi laulu. Mikäli oikein ymmärsin, rahankerääjät menivät eteen ja pappi teki ristinmerkkiä rahojen lähellä, kaiketi tämä oli siunaaminen.
Isä meidän -rukous tuli rukoilluksi näiden jälkeen ja koska ehtoollista ei ollut, alkoi tilaisuus olla lopuillaan. Vielä jokunen virsi laulettiin ja eräässä välissä pappi lausui Herran siunauksen. Joulukirkko oli sitten melkolailla paketissa. Jäin itse vielä vähäksi aikaa kirkkosaliin palautettuani Virsikirjan ja lähdin pian kohti autoa.
Salissa oli urut ja joulukuusi. Alttarilla oli tuttuun tapaan kynttilöitä ja kukkia sekä lisäksi risti. Naispappi tuli tilaisuuden alussa eteen ja alkoi puhua ikään kuin runomuodossa. Urut alkoivat soida taustalla ja papin lopetettua jatkoivat johtaen virteen. Tämän jälkeen pappi sanoi "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ikään kuin laulaen. Hän puhui joulusta ja valosta.
Tuli lyhyen rukouksen aika, jolloin pappi polvistui. Sitten hän vielä jatkoi tovin, kunnes eräs toinen henkilö lauloi sanoja, joiden mietin olevan ehkä psalmista. Hän sanoi lopuksi: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon." Sitten sanottiin/laulettiin "Herra armahda" istualtaan, mutta myöhemmin noustiin taas seisomaan ja laulettiin myös seisten.
Seurasi taas rukous, ja eräs toinen henkilö tuli lukemaan ensimmäisen lukukappaleen, joka oli Jesajan luvusta 6. Välissä oli urkujen säestyksellä saksankielistä laulua, mikä toi mieleeni oopperan. Sitten luettiin Kirjeen roomalaisille lukua 1.
"Enkeli taivaan" laulettiin myös tässä tilaisuudessa. Se on minusta hyvä laulu ja liikutuin viimeisen säkeistön kohdalla. Pappi meni tämän jälkeen muistaakseni saarnapöntön taa ilmoittamaan, että jouluevankeliumi luetaan. Ennen sen lukemista kuitenkin laulettiin Hallelujaa. Pappi luki jo tutuksi käyneen jouluevankeliumin ja sitten puhui siitä. Puhe tuntui olevan paperista luettu ja se käsitteli ainakin sitä, kuka hahmo joulutarinasta olet.
Odotetusti puheen jälkeen seurasi uskontunnustus (Apostolinen) seisaaltaan. Rahaa kerättiin tällä kertaa kohteelle, jolle en kokenut asiakseni antaa rahaa. Keruun aikana soi laulu. Mikäli oikein ymmärsin, rahankerääjät menivät eteen ja pappi teki ristinmerkkiä rahojen lähellä, kaiketi tämä oli siunaaminen.
Isä meidän -rukous tuli rukoilluksi näiden jälkeen ja koska ehtoollista ei ollut, alkoi tilaisuus olla lopuillaan. Vielä jokunen virsi laulettiin ja eräässä välissä pappi lausui Herran siunauksen. Joulukirkko oli sitten melkolailla paketissa. Jäin itse vielä vähäksi aikaa kirkkosaliin palautettuani Virsikirjan ja lähdin pian kohti autoa.
Ekskursio evankelis-luterilaiseen jouluyön messuun
Oli jouluyö ja kurvasin autolla kirkon pihaan. Mallailin hetken ajoneuvoa sopivasti, kunnes olin tyytyväinen ja lähdin menemään kohti tapahtumapaikkaa.
Ennen kuin jätin takkini tämän kirkon naulakkoon, loin silmäyksiä kirkkotilaan: siellä vaikutti olevan vielä hyvin istumapaikkoja. Kahmaisin kouraani Virsikirjan ja astelin sivulle istumaan siten, että näkisin hyvin tapahtumat.
Kirkossa oli keskikokoiset urut ja joulukuusi. Seinillä oli numeroita, joiden tiesin tarkoittavan laulettavia virsiä ja niiden säkeistöjä. Alttarilla oli kynttilöitä, kukkia sekä liinoin peitetyt ehtoollisvälineet, olihan kyse messusta. Tilan etuosassa oli puinen seimiasetelma.
Hieman ennen aloitusajankohtaa alkoi uruista kuulua tuttu teema, joka yllätti hieman luterilaisessa kirkossa: Ave Maria. Ihmiset nousivat seisomaan ja havaitsin, että suoritettiin "ristisaatto" eli joku kantoi ristin tilan etuosaan.
Näin viisi pappia, joilla oli valkoiset kaapumaiset vaatteet. Eräällä heistä oli myös sen päällä valkoinen peittävä vaate, joka oli kai nimeltään messukasukka. Jos näin oikein, papeista kaksi oli miehiä ja loput naisia. Miehet puhuivat eniten tilaisuudessa. Toinen heistä sanoi alussa kuin laulaen "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Kaksi pappia puhui jonkin aikaa alussa Jeesuksesta. Ihmisiä puhuteltiin rakkaina kristittyinä.
Alkupuhumisen jälkeen seurasi virsi. Sitten tuli käsittääkseni "Kunnia" ja eräs pappi haki pöntön takaa kirjan. Laulettiin jälleen ja muistaakseni sen aikana toinen pappi meni toisen pöntön taakse. Siellä hän johti paikallaolijoita rukoukseen. Mieleen rukouksesta jäi erityisesti kohta, jossa puhuttiin Kristuksen syntymisestä sydämeen.
Raamatusta luettiin ensin kohta kaiketi Jesajasta ja myöhemmin Roomalaiskirjeestä. Olin hieman ajatuksissani siinä kohtaa, enkä muista tarkasti tapahtumia. Ajattelin tilaisuuden aikana ehtoollista ja mietin, että menisin sille, jos Jumala käskee.
Ensimmäisen lukukappaleen jälkeen tuli kitaran säestämää kuorolaulua. Myöhemmin alkoi virsi "Enkeli taivaan", johon uruilla soitettiin hyvin pitkä intro. Urut lienevät lempisoittimeni, ne kuulostivat tässäkin tilaisuudessa erittäin hyvältä.
Virren viimeisen säkeistön aikana tavan mukaan seistiin. Jäimme seisomaan, sillä pappi luki jouluevankeliumin Luukkaan mukaan. Hän jäi pitämään saarnaa, jossa hän käsitteli jouluevankeliumia.
Saarnan jälkeen pappi piti uskontunnustuksen, joka oli Apostolinen uskontunnustus. Yhdyin siihen itsekin. Rahalahjan kerääminen tapahtui tällä kertaa tahon hyväksi, jota itsekin päätin tukea. Sen keräämisen aikana laulettiin ja huomasin, että papit olivat jossain vaiheessa menneet alttarin taakse ja polvistuneet. Liinat välineiden päältä otettiin pois. Suunnilleen samaan aikaan rahahaavit tuotiin tilan etuosaan.
Pappi sanoi ehtoollisen asetussanat, niiden jälkeen rukoiltiin Isä meidän -rukous. Ilmoille kajahti "Jumalan Karitsa". Pian oli ehtoollisen aika. Koin vahvasti, että Jumala puhui minulle Raamatun sanojen kautta ja menin itsekin ehtoollisjonoon. Itselleni tällaiselle ehtoolliselle meno ei yleensä ottaen ole ongelma. Uskon totisesti, että jos me olemme uskossa, olemme samaa Kristuksen ruumista. Ja ainakin itse haluan julistaa yhteyttä toisten seurakuntalaisten kanssa myös esimerkiksi yhteisen aterian kautta. Itse en tosin usko ehtoollisen sakramentaalisuuteen.
Odotin jonkin aikaa ennen kuin pääsin ehtoolliselle. Menin ja polvistuin kaiteen ääreen. Se toi mieleen vapiksen "alttarin", jonka ääreen saa joskus mennä rukoiltavaksi. Pistin käteni ristiin kaiteen päälle ottaen mallia vieressäni olevalta. Pappi tuli ja antoi pienen pyöreän ja ohuen leivän. Söin sen, ja toinen pappi tuli antamaan viiniä. Se oli minusta selvästi vahvempaa kuin mihin on vapaissa suunnissa tottunut.
Lähdin sitten takaisin paikalleni kumartamatta tilan päätyä kohden, vaikka näin kai on tapana tehdä ehtoollisen jälkeen. Itse en kokenut sitä asiakseni.
Ehtoollisen aikana soi joululauluja. En kirjoittanut enää tilanteen aikana muistiinpanoja kännykkääni, koska halusin pitää ehtoollishetken arvokkaana. Olin tehnyt niin aiemmin pitkin messua. Rukoilin ja koin jonkinlaista aitoutta ja iloa. Ehkä täytyin Pyhällä Hengelläkin. Sinänsä se on kummallista, mutta jokin luterilaisuudessa viehättää minua. Toki tämä viehätys ei välttämättä ole Jumalan tahto, mutta niin vain käy. Ehkä uuden paikan mielenkiintoisuus vaikuttaa asiaan, kun taas tutuissa vapaiden suuntien kirkoissa käynti saattaa jopa ahdistaa. En itse kuitenkaan ole luterilainen enkä myöskään aio sellaiseksi ryhtyä.
Pappi sanoi Herran siunauksen, jonka jälkeen urkumusiikki soi ja tapahtui ristin vieminen pois tilasta. Lähdin minäkin menemään paikaltani ja palautin matkalla Virsikirjan. Sain odottaa takkini hakemista jonkin aikaa. Katselin ympärilleni. Minulle jäi tilaisuudesta hyvä fiilis.
Menin hakemaan takkiani. Huomasin naulakoiden lähellä lukevan jotain kännykän sulkemisesta kirkkoon tultaessa. Voi.
(Huomautus: Alkuperäistä muokattu hieman yksityisistä syistä jälkeenpäin)
Ennen kuin jätin takkini tämän kirkon naulakkoon, loin silmäyksiä kirkkotilaan: siellä vaikutti olevan vielä hyvin istumapaikkoja. Kahmaisin kouraani Virsikirjan ja astelin sivulle istumaan siten, että näkisin hyvin tapahtumat.
Kirkossa oli keskikokoiset urut ja joulukuusi. Seinillä oli numeroita, joiden tiesin tarkoittavan laulettavia virsiä ja niiden säkeistöjä. Alttarilla oli kynttilöitä, kukkia sekä liinoin peitetyt ehtoollisvälineet, olihan kyse messusta. Tilan etuosassa oli puinen seimiasetelma.
Hieman ennen aloitusajankohtaa alkoi uruista kuulua tuttu teema, joka yllätti hieman luterilaisessa kirkossa: Ave Maria. Ihmiset nousivat seisomaan ja havaitsin, että suoritettiin "ristisaatto" eli joku kantoi ristin tilan etuosaan.
Näin viisi pappia, joilla oli valkoiset kaapumaiset vaatteet. Eräällä heistä oli myös sen päällä valkoinen peittävä vaate, joka oli kai nimeltään messukasukka. Jos näin oikein, papeista kaksi oli miehiä ja loput naisia. Miehet puhuivat eniten tilaisuudessa. Toinen heistä sanoi alussa kuin laulaen "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Kaksi pappia puhui jonkin aikaa alussa Jeesuksesta. Ihmisiä puhuteltiin rakkaina kristittyinä.
Alkupuhumisen jälkeen seurasi virsi. Sitten tuli käsittääkseni "Kunnia" ja eräs pappi haki pöntön takaa kirjan. Laulettiin jälleen ja muistaakseni sen aikana toinen pappi meni toisen pöntön taakse. Siellä hän johti paikallaolijoita rukoukseen. Mieleen rukouksesta jäi erityisesti kohta, jossa puhuttiin Kristuksen syntymisestä sydämeen.
Raamatusta luettiin ensin kohta kaiketi Jesajasta ja myöhemmin Roomalaiskirjeestä. Olin hieman ajatuksissani siinä kohtaa, enkä muista tarkasti tapahtumia. Ajattelin tilaisuuden aikana ehtoollista ja mietin, että menisin sille, jos Jumala käskee.
Ensimmäisen lukukappaleen jälkeen tuli kitaran säestämää kuorolaulua. Myöhemmin alkoi virsi "Enkeli taivaan", johon uruilla soitettiin hyvin pitkä intro. Urut lienevät lempisoittimeni, ne kuulostivat tässäkin tilaisuudessa erittäin hyvältä.
Virren viimeisen säkeistön aikana tavan mukaan seistiin. Jäimme seisomaan, sillä pappi luki jouluevankeliumin Luukkaan mukaan. Hän jäi pitämään saarnaa, jossa hän käsitteli jouluevankeliumia.
Saarnan jälkeen pappi piti uskontunnustuksen, joka oli Apostolinen uskontunnustus. Yhdyin siihen itsekin. Rahalahjan kerääminen tapahtui tällä kertaa tahon hyväksi, jota itsekin päätin tukea. Sen keräämisen aikana laulettiin ja huomasin, että papit olivat jossain vaiheessa menneet alttarin taakse ja polvistuneet. Liinat välineiden päältä otettiin pois. Suunnilleen samaan aikaan rahahaavit tuotiin tilan etuosaan.
Pappi sanoi ehtoollisen asetussanat, niiden jälkeen rukoiltiin Isä meidän -rukous. Ilmoille kajahti "Jumalan Karitsa". Pian oli ehtoollisen aika. Koin vahvasti, että Jumala puhui minulle Raamatun sanojen kautta ja menin itsekin ehtoollisjonoon. Itselleni tällaiselle ehtoolliselle meno ei yleensä ottaen ole ongelma. Uskon totisesti, että jos me olemme uskossa, olemme samaa Kristuksen ruumista. Ja ainakin itse haluan julistaa yhteyttä toisten seurakuntalaisten kanssa myös esimerkiksi yhteisen aterian kautta. Itse en tosin usko ehtoollisen sakramentaalisuuteen.
Odotin jonkin aikaa ennen kuin pääsin ehtoolliselle. Menin ja polvistuin kaiteen ääreen. Se toi mieleen vapiksen "alttarin", jonka ääreen saa joskus mennä rukoiltavaksi. Pistin käteni ristiin kaiteen päälle ottaen mallia vieressäni olevalta. Pappi tuli ja antoi pienen pyöreän ja ohuen leivän. Söin sen, ja toinen pappi tuli antamaan viiniä. Se oli minusta selvästi vahvempaa kuin mihin on vapaissa suunnissa tottunut.
Lähdin sitten takaisin paikalleni kumartamatta tilan päätyä kohden, vaikka näin kai on tapana tehdä ehtoollisen jälkeen. Itse en kokenut sitä asiakseni.
Ehtoollisen aikana soi joululauluja. En kirjoittanut enää tilanteen aikana muistiinpanoja kännykkääni, koska halusin pitää ehtoollishetken arvokkaana. Olin tehnyt niin aiemmin pitkin messua. Rukoilin ja koin jonkinlaista aitoutta ja iloa. Ehkä täytyin Pyhällä Hengelläkin. Sinänsä se on kummallista, mutta jokin luterilaisuudessa viehättää minua. Toki tämä viehätys ei välttämättä ole Jumalan tahto, mutta niin vain käy. Ehkä uuden paikan mielenkiintoisuus vaikuttaa asiaan, kun taas tutuissa vapaiden suuntien kirkoissa käynti saattaa jopa ahdistaa. En itse kuitenkaan ole luterilainen enkä myöskään aio sellaiseksi ryhtyä.
Pappi sanoi Herran siunauksen, jonka jälkeen urkumusiikki soi ja tapahtui ristin vieminen pois tilasta. Lähdin minäkin menemään paikaltani ja palautin matkalla Virsikirjan. Sain odottaa takkini hakemista jonkin aikaa. Katselin ympärilleni. Minulle jäi tilaisuudesta hyvä fiilis.
Menin hakemaan takkiani. Huomasin naulakoiden lähellä lukevan jotain kännykän sulkemisesta kirkkoon tultaessa. Voi.
(Huomautus: Alkuperäistä muokattu hieman yksityisistä syistä jälkeenpäin)
tiistai 24. joulukuuta 2013
Ekskursio Vapaakirkon jumalanpalvelukseen
Menin tällä kertaa käymään Vapaaseurakunnassa. Tilanne oli sikäli ainutlaatuinen, että kyseessä on ainoa tunnustuskunta, johon olen koskaan kuulunut (Vapaakirkko). Minut kastettiin kyseisessä kirkossa helluntaina 2012. Sieltä sain tosi paljon tosi hyviä ystäviä. Edelleen tunnen monta tuossa kirkossa, vaikka en enää siihen muodollisesti kuulukaan. Teologiset ajatukseni lähentelevät aika lailla Vapaakirkkoa, vaikka pyrinkin siihen, että omaksun Raamatun opetuksia ja malleja, en niinkään jonkun kirkkokunnan. Koska Vapaakirkon elämä on minulle niin tuttua, ehkä en sen takia osannut panna merkille samoja asioita kuin ulkopuolisempi.
Saavuin autolla kirkolle ja kävelin sisään. Kyseessä oli kohtalaisen kokoinen rakennus, mielestäni se vetää vertoja pienille evankelis-luterilaisille kirkoille. Jätin päällysvaatteitani naulakkoihin ja suuntasin sisälle kirkkosaliin. Istahdin pitkälle penkille salin oikealle puolelle.
Oli joulun aika, ja Vapaakirkossakin se lienee jonkinasteinen juhla, vaikka siellä ei niin tarkasti mielestäni kirkkovuotta seurata kuin ev. lut. kirkossa. Päätyosassa oli suuri koristeltu joulukuusi ja ilmeisesti jonkinlainen seimiasetelma.
Tilaisuudessa soittimena toimi flyygeli. Pastori ja toinen mies lauloivat edessä ja sanat tulivat seinälle. Ainakin osa lauluista oli tuttuja joululauluja. Lauloin itsekin mukana.
Muistaakseni joidenkin laulujen välissä tuli rukousosio, jossa edessä rukoiltiin vähän aikaa vuorotellen niin, että ihmiset sen kuulivat. Eräässä vaiheessa pastori myös kyseli edessä olevilta ihmisiltä uskosta. Sain kuulla lyhyitä "todistuspuheenvuoroja" tai kertomuksia uskosta elämässä. Ne olivat tällä kertaa enemmän haastattelumuotoisia.
Aikanaan tultiin "uhraamisen" kohdalle. Yleensä, kuten tälläkin kertaa, tietyn laulun aikana kierretään penkkiriveillä haavien kanssa keräten rahaa. Itse en tällä kertaa antanut. Jotenkin minusta on vähän kiusallinen tilanne kieltäytyä antamasta tilaisuuksissa, enkä oikein tiedä, miten voisin sopivasti ilmaista sen, etten anna.
Yleensä hyvin pian uhrin jälkeen tulee puheosio, jota voidaan nimittää saarnaksi tai opetukseksi. Tällä kertaa pastori puhui edessä ainakin ilosta. Puheen aikana hän myös luki Raamatun kohtia. Lopuksi hän rukoili edessä.
Seurasi loppulaulu ja ilmoitettiin, että eteen saa mennä rukoiltavaksi. Salin etuosassa on kaiteet, joiden ääreen on mahdollista polvistua. Näitä sanotaan tietääkseni alttariksi. Myös alakerrassa olevista kahveista ilmoitettiin. Itsekin menin käymään kahvilla ja nauttimassa muun muassa kakkua. Alasali oli suuri ja siellä oli "tiski", jolla tarjonta oli. Seinillä oli ainakin kolme teosta, joissa oli nähtävästi kuvattu Jeesus.
Olen tullut ajatelleeksi, että tietty luterilaisuudelle ominainen kaavamaisuus näkyy osittain myös Vapaakirkossa. Yleensä sielläkin edetään tietyssä järjestyksessä (lauluja, rukousta, jotain erikoista, uhri, puhe, loppulaulu), jossa on jotain samankaltaisia piirteitä kuin luterilaisuudessa. Tosin Vapaakirkossa kaava ei ole niin tiukka eikä sitä välttämättä edes kirjoitettuna ole.
Lähdin melko pian kirkkokahvien jälkeen. En jutellut tällä kerralla paljoa kenenkään kanssa. Tilaisuus jäi jostain syystä muistiini hieman totuttua tylsempänä. Kaikesta huolimatta: vaikka en enää ole tämän yhteisön jäsen paperilla, uskon silti kuuluvani samaan seurakuntaan sen jäsenten kanssa.
Saavuin autolla kirkolle ja kävelin sisään. Kyseessä oli kohtalaisen kokoinen rakennus, mielestäni se vetää vertoja pienille evankelis-luterilaisille kirkoille. Jätin päällysvaatteitani naulakkoihin ja suuntasin sisälle kirkkosaliin. Istahdin pitkälle penkille salin oikealle puolelle.
Oli joulun aika, ja Vapaakirkossakin se lienee jonkinasteinen juhla, vaikka siellä ei niin tarkasti mielestäni kirkkovuotta seurata kuin ev. lut. kirkossa. Päätyosassa oli suuri koristeltu joulukuusi ja ilmeisesti jonkinlainen seimiasetelma.
Tilaisuudessa soittimena toimi flyygeli. Pastori ja toinen mies lauloivat edessä ja sanat tulivat seinälle. Ainakin osa lauluista oli tuttuja joululauluja. Lauloin itsekin mukana.
Muistaakseni joidenkin laulujen välissä tuli rukousosio, jossa edessä rukoiltiin vähän aikaa vuorotellen niin, että ihmiset sen kuulivat. Eräässä vaiheessa pastori myös kyseli edessä olevilta ihmisiltä uskosta. Sain kuulla lyhyitä "todistuspuheenvuoroja" tai kertomuksia uskosta elämässä. Ne olivat tällä kertaa enemmän haastattelumuotoisia.
Aikanaan tultiin "uhraamisen" kohdalle. Yleensä, kuten tälläkin kertaa, tietyn laulun aikana kierretään penkkiriveillä haavien kanssa keräten rahaa. Itse en tällä kertaa antanut. Jotenkin minusta on vähän kiusallinen tilanne kieltäytyä antamasta tilaisuuksissa, enkä oikein tiedä, miten voisin sopivasti ilmaista sen, etten anna.
Yleensä hyvin pian uhrin jälkeen tulee puheosio, jota voidaan nimittää saarnaksi tai opetukseksi. Tällä kertaa pastori puhui edessä ainakin ilosta. Puheen aikana hän myös luki Raamatun kohtia. Lopuksi hän rukoili edessä.
Seurasi loppulaulu ja ilmoitettiin, että eteen saa mennä rukoiltavaksi. Salin etuosassa on kaiteet, joiden ääreen on mahdollista polvistua. Näitä sanotaan tietääkseni alttariksi. Myös alakerrassa olevista kahveista ilmoitettiin. Itsekin menin käymään kahvilla ja nauttimassa muun muassa kakkua. Alasali oli suuri ja siellä oli "tiski", jolla tarjonta oli. Seinillä oli ainakin kolme teosta, joissa oli nähtävästi kuvattu Jeesus.
Olen tullut ajatelleeksi, että tietty luterilaisuudelle ominainen kaavamaisuus näkyy osittain myös Vapaakirkossa. Yleensä sielläkin edetään tietyssä järjestyksessä (lauluja, rukousta, jotain erikoista, uhri, puhe, loppulaulu), jossa on jotain samankaltaisia piirteitä kuin luterilaisuudessa. Tosin Vapaakirkossa kaava ei ole niin tiukka eikä sitä välttämättä edes kirjoitettuna ole.
Lähdin melko pian kirkkokahvien jälkeen. En jutellut tällä kerralla paljoa kenenkään kanssa. Tilaisuus jäi jostain syystä muistiini hieman totuttua tylsempänä. Kaikesta huolimatta: vaikka en enää ole tämän yhteisön jäsen paperilla, uskon silti kuuluvani samaan seurakuntaan sen jäsenten kanssa.
maanantai 2. joulukuuta 2013
Ekskursio adventistiseen jumalanpalvelukseen
Sapatti oli koittanut ja heräsin kohtalaisen aikaisin ehtiäkseni adventtiseurakunnan tilaisuuteen. Olin jo aiemmin aikonut mennä, mutta asiassa tuli sekaannus.
Adventtiseurakunnan kokoustila oli pieni, ikään kuin huoneisto eräässä rakennuksessa. Ovi oli avoinna ja menin sisään. Eräs mies tuli sanomaan minulle: "Sapatin rauhaa." Sanoin nimeni. Se minua yhdistää adventisteihin, että vietän itsekin lauantaita lepopäivänä, tarkemmin sanoen perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun. Tämä siitä huolimatta, että en ole koskaan ollut adventisti.
Näin kirjahyllyssä E. G. Whiten nimen kirjassa. Ennestään jo tiesin, että tämä nainen on hyvin kunnioitettu adventistien piireissä. Kävin normaalia keskustelua miehen kanssa ja pian sen jälkeen oli tilaisuuden alkamisaika.
Lauluja laulettiin kirjasta, jonka nimi oli muistaakseni Seurakunta laulaa. Tilaisuudessa oli myös muita kuin suomenkielisiä, ja kaksikielisyys ilmeni ainakin Raamatun paikan luvussa ja rukouksessa.
Puhetta tuli pitämään eräs naishenkilö. Mies kirjoitti taululle raamatunpaikkaviitteitä. Aiheena oli "adventtia edeltävä tuomio". Puhe ei ollut sikäli sellainen opetus, johon olen tottunut, että nainen kyseli yleisöltä kysymyksiä ja yleisö myös luki kahdella kielellä Raamatun paikkoja. Puhe oli siis kokemukseni mukaan yleisöä aktivoivampi.
Aihe oli hieman outo, etenkin kun jossain vaiheessa sanottiin jotain tämän suuntaista: "Me adventisteina uskomme, että tutkiva tuomio alkoi... minä vuonna?" "1844", vastattiin. Olin kuullut tästä "tutkiva tuomio" -opista aiemmin, mutta en edelleenkään tiedä kovin syvällisesti, mitä se on. Mutta lieneeköhän se syntynyt siksi, että Jeesus ei palannutkaan 1840-luvulla, kuten oli odotettu...
Myös elämän kirjasta puhuttiin. Olin hieman yllättynyt, mutta kuitenkin iloinen, kun sanottiin: "Siellä ei ole ainoastaan adventistien nimiä." Yllättynyt siksi, että eikö tämä ole melkein itsestään selvää, ja iloinen siksi, että tuon myöntäminen on sentään hyvin hedelmällinen lähtökohta ajatellen suhdetta liikkeen ulkopuolisiin kristittyihin. Sellainen ajatus kuitenkin esitettiin, että adventisteille on annettu suuri valo.
Ellen G. Whiten nimi vilahti myös tilaisuudessa. Puhuttaessa maailman houkutuksista ja esimerkkinä internetistä mainittiin, että netissä on hyvääkin, esim. Adventtikirkon medialähetyksen puolella sanottiin olevan paljon hyviä saarnoja.
Puheosuuden jälkeen laulettiin ja kerättiin rahaa. Myös toisenkieliset lauloivat laulun. Vielä tultiin lukemaan muistaakseni psalmi. Keskustelin sen miehen kanssa ja puhuin myös puhetta pitäneen naisen kanssa.
Tilaisuuden aikana minulla oli jälleen keskittymis- ja jaksamisvaikeuksia, joiden syytä en osaa sanoa. En tiedä, milloin menen seuraavan kerran, mutta yhteydessä haluan kuitenkin paikkakuntani kristittyihin olla.
Adventtiseurakunnan kokoustila oli pieni, ikään kuin huoneisto eräässä rakennuksessa. Ovi oli avoinna ja menin sisään. Eräs mies tuli sanomaan minulle: "Sapatin rauhaa." Sanoin nimeni. Se minua yhdistää adventisteihin, että vietän itsekin lauantaita lepopäivänä, tarkemmin sanoen perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun. Tämä siitä huolimatta, että en ole koskaan ollut adventisti.
Näin kirjahyllyssä E. G. Whiten nimen kirjassa. Ennestään jo tiesin, että tämä nainen on hyvin kunnioitettu adventistien piireissä. Kävin normaalia keskustelua miehen kanssa ja pian sen jälkeen oli tilaisuuden alkamisaika.
Lauluja laulettiin kirjasta, jonka nimi oli muistaakseni Seurakunta laulaa. Tilaisuudessa oli myös muita kuin suomenkielisiä, ja kaksikielisyys ilmeni ainakin Raamatun paikan luvussa ja rukouksessa.
Puhetta tuli pitämään eräs naishenkilö. Mies kirjoitti taululle raamatunpaikkaviitteitä. Aiheena oli "adventtia edeltävä tuomio". Puhe ei ollut sikäli sellainen opetus, johon olen tottunut, että nainen kyseli yleisöltä kysymyksiä ja yleisö myös luki kahdella kielellä Raamatun paikkoja. Puhe oli siis kokemukseni mukaan yleisöä aktivoivampi.
Aihe oli hieman outo, etenkin kun jossain vaiheessa sanottiin jotain tämän suuntaista: "Me adventisteina uskomme, että tutkiva tuomio alkoi... minä vuonna?" "1844", vastattiin. Olin kuullut tästä "tutkiva tuomio" -opista aiemmin, mutta en edelleenkään tiedä kovin syvällisesti, mitä se on. Mutta lieneeköhän se syntynyt siksi, että Jeesus ei palannutkaan 1840-luvulla, kuten oli odotettu...
Myös elämän kirjasta puhuttiin. Olin hieman yllättynyt, mutta kuitenkin iloinen, kun sanottiin: "Siellä ei ole ainoastaan adventistien nimiä." Yllättynyt siksi, että eikö tämä ole melkein itsestään selvää, ja iloinen siksi, että tuon myöntäminen on sentään hyvin hedelmällinen lähtökohta ajatellen suhdetta liikkeen ulkopuolisiin kristittyihin. Sellainen ajatus kuitenkin esitettiin, että adventisteille on annettu suuri valo.
Ellen G. Whiten nimi vilahti myös tilaisuudessa. Puhuttaessa maailman houkutuksista ja esimerkkinä internetistä mainittiin, että netissä on hyvääkin, esim. Adventtikirkon medialähetyksen puolella sanottiin olevan paljon hyviä saarnoja.
Puheosuuden jälkeen laulettiin ja kerättiin rahaa. Myös toisenkieliset lauloivat laulun. Vielä tultiin lukemaan muistaakseni psalmi. Keskustelin sen miehen kanssa ja puhuin myös puhetta pitäneen naisen kanssa.
Tilaisuuden aikana minulla oli jälleen keskittymis- ja jaksamisvaikeuksia, joiden syytä en osaa sanoa. En tiedä, milloin menen seuraavan kerran, mutta yhteydessä haluan kuitenkin paikkakuntani kristittyihin olla.
Ekskursio evankelis-luterilaiseen päivärukoukseen
Tiistaina olin palannut risteilyltä Tukholmasta ja edessä oli lukuisia tunteja Helsingissä. Koin, että halusin käydä tuomiokirkossa, ja niin sitten astelimme sinne ystäväni kanssa. Sisäänkäynnin lähellä näimme ilmoituksen, jossa kerrottiin, että kirkossa olisi päivärukous.
Kirkossa istuuduimme penkeille, jotka olivat sikäli erikoiset, että penkkiriville oli ikään kuin oviluukku, joka avattiin että päästiin istumaan. Kirkossa oli kolmen miehen, Lutherin, Melanchthonin ja Agricolan patsaat, saarnastuoli, suuret urut ja antiikin mieleentuovia pylväitä. Myös alttaritaulu siellä oli. Alttarin ympäristö oli jonkin aikaa köydellä rajattu. Istuessamme eturivissä näimme naisen, joka kävi sytyttämättä kynttilät. Näimme, kun ihmiset kävivät istumaan tuoleille, joita oli alttarin ympärillä. Nainen tuli kysymään meiltä, tulisimmeko me rukoushetkeen. Päätimme tulla ja saimme laulukirjoja sekä ohjelman.
Menimme tuoleille istumaan. Pian näimme miespastorin, jolla oli päällään kaapumainen vaate (nimeltään ymmärtääkseni alba?). Nähtävästi tämänkin tasoisissa hetkissä pastori käyttää sellaista, eikä ole pelkässä mustassa sokeripalapuvussa. Pastori puhui siitä, että kirkkovuosi oli lopuillaan ja nyt aiheena oli Kristuksen kuninkuus tai jokin sen tapainen. Lauloimme virttä ilman säestystä. Pastori luki psalmin myös laulunomaisesti, mutta muistaakseni kirjettä luettaessa hän puhui normaalisti.
Hetkessä pastorilla oli melko johtava rooli. Esimerkiksi tässä yhteydessä ei ollut vapaata rukousta, jota paikalla olijat voivat vuorollaan rukoilla, mihin olen vapaiden suuntien yhteydessä tottunut. Hetki sisälsi myös jonkin aikaa kestäneen hiljaisuuden ja vuoropuhelua pastorin ja muiden välillä, tätä varten oli paperilla nuotit ja sanat.
Toinen laulu, jonka lauloimme, oli Taizé-laulu. Se oli yksinkertainen sävelmä, jota toistettiin monta kertaa. Ohjelmassa oli määritelty löyhähkösti, millaista musiikkia tilaisuudessa voisi olla.
Rukoilimme myös Isä meidän -rukouksen, tosin minä hieman eri tavalla, kuten yleensäkin. En rukoillut, "anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", vaan tapanani on tavallisesti pyrkiä seuraamaan Evankeliumin Matteuksen mukaan sanamuotoa. Teen tämän yleensä melko hiljaa. En ole tosin mahdottoman paljoa tutkinut, miten hyvä on se käännös, jonka mukaan rukoilen.
Hetken lopulla pastori puhui muistaakseni ylösnousseesta Kristuksesta. Se kosketti minua. Aloimme tehdä lähtöä ja pastori meni keskemmälle kirkkoa, jossa kättelimme häntä. Toivotin hänelle siunausta.
Kirkossa istuuduimme penkeille, jotka olivat sikäli erikoiset, että penkkiriville oli ikään kuin oviluukku, joka avattiin että päästiin istumaan. Kirkossa oli kolmen miehen, Lutherin, Melanchthonin ja Agricolan patsaat, saarnastuoli, suuret urut ja antiikin mieleentuovia pylväitä. Myös alttaritaulu siellä oli. Alttarin ympäristö oli jonkin aikaa köydellä rajattu. Istuessamme eturivissä näimme naisen, joka kävi sytyttämättä kynttilät. Näimme, kun ihmiset kävivät istumaan tuoleille, joita oli alttarin ympärillä. Nainen tuli kysymään meiltä, tulisimmeko me rukoushetkeen. Päätimme tulla ja saimme laulukirjoja sekä ohjelman.
Menimme tuoleille istumaan. Pian näimme miespastorin, jolla oli päällään kaapumainen vaate (nimeltään ymmärtääkseni alba?). Nähtävästi tämänkin tasoisissa hetkissä pastori käyttää sellaista, eikä ole pelkässä mustassa sokeripalapuvussa. Pastori puhui siitä, että kirkkovuosi oli lopuillaan ja nyt aiheena oli Kristuksen kuninkuus tai jokin sen tapainen. Lauloimme virttä ilman säestystä. Pastori luki psalmin myös laulunomaisesti, mutta muistaakseni kirjettä luettaessa hän puhui normaalisti.
Hetkessä pastorilla oli melko johtava rooli. Esimerkiksi tässä yhteydessä ei ollut vapaata rukousta, jota paikalla olijat voivat vuorollaan rukoilla, mihin olen vapaiden suuntien yhteydessä tottunut. Hetki sisälsi myös jonkin aikaa kestäneen hiljaisuuden ja vuoropuhelua pastorin ja muiden välillä, tätä varten oli paperilla nuotit ja sanat.
Toinen laulu, jonka lauloimme, oli Taizé-laulu. Se oli yksinkertainen sävelmä, jota toistettiin monta kertaa. Ohjelmassa oli määritelty löyhähkösti, millaista musiikkia tilaisuudessa voisi olla.
Rukoilimme myös Isä meidän -rukouksen, tosin minä hieman eri tavalla, kuten yleensäkin. En rukoillut, "anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", vaan tapanani on tavallisesti pyrkiä seuraamaan Evankeliumin Matteuksen mukaan sanamuotoa. Teen tämän yleensä melko hiljaa. En ole tosin mahdottoman paljoa tutkinut, miten hyvä on se käännös, jonka mukaan rukoilen.
Hetken lopulla pastori puhui muistaakseni ylösnousseesta Kristuksesta. Se kosketti minua. Aloimme tehdä lähtöä ja pastori meni keskemmälle kirkkoa, jossa kättelimme häntä. Toivotin hänelle siunausta.
Ekskursio ortodoksiseen liturgiaan
Heräsin aamulla aikaisin kävelläkseni ortodoksiselle kirkolle, joka on aika kaukana kotoani. Kävi kuitenkin niin, että en oikein päässyt kunnolla ylös ennen kuin olikin jo hyvin myöhäistä. Lähdin menemään mutta myöhästyin noin 15 minuuttia liturgian alusta.
Menin sisään ja riisuin takkini. Kirkkosalista kuului laulua tai oikeammin laulaen sanottua puhetta, nimeltään kaiketi resitatiivia? Näin salissa ihmisiä seisomassa. Olin hetken aikaa eteisessä, mutta sitten rohkaistuin ja menin sisälle kirkkosaliin.
Kävelin ripeästi oikealle laidalle huomattuani, että miehiä oli siellä seisomassa. Naiset puolestaan olivat vasemmalla laidalla, osalla oli hame ja peitetty pää.
Pastorilla oli yllään koristeellisen näköiset vaatteet, samoin muutamilla muilla. Lähes kaikki sanottiin ikään kuin laulaen, myös Raamatun kohdan luku. Saarnaa vastaava puhe puhuttiin kuitenkin normaalilla äänellä, ja sen aikana kävimme istumaan. Muuten pääosin seistiin, vaikkakin itse kävin istumaan välillä muulloinkin.
Tietyissä kohdissa ihmiset tekivät ristinmerkkejä. Välillä eräät kävivät puhaltamassa kynttilöitä, joita paloi muistaakseni useammassa paikassa. Ilmassa oli suitsukkeen tuoksu. Eräässä vaiheessa pastori käveli ympäriinsä suitsuttaen välineellä, joka kilisi kuin kulkuset.
Rahaa keräämiselle oli oma hetkensä. Ihmiset myös välillä polvistuivat, itse en sitä kuitenkaan päätynyt tekemään kuten en ristinmerkkejäkään. Mieleen jäi myös se, että kirkossa puhuttiin "oikeauskoisista kristityistä" ja "kristityistä". Pastori käveli erään toisen kanssa pitäen ainakin yhtä astiaa kädessään, tämä muistaakseni tapahtui ehtoollissanojen sanomisen jälkeen eli kyse oli luultavasti eukaristiasta.
Eukaristia oli minulle yllättävä siinä mielessä, että aika pienet lapsetkin menivät ottamaan sitä. Monet suutelivat tai koskettivat erästä ikonia ennen kuin menivät pastorin luo. En erottanut, mitä pastori sanoi, kun antoi viiniä, mutta tämän annetua sitä lusikalla ehtoollisen ottaja ainakin yleensä suuteli maljaa. Eräs tuli sanomaan minulle jälkiviinistä. Eukaristiallehan en ole kaiketi ei-ortodoksina tervetullut, mutta tätä jälkiviiniä ilmeisesti saivat muutkin ottaa.
Liturgia alkoi olla jo lopuillaan, ja pastori puhui kullanvärinen risti kädessään. Sitten hän muistaakseni sanoi, että nyt voidaan suudella ristiä. Minä lähdin melko pian, sillä en oikein kokenut tätä tapaa omakseni.
Menin eteiseen. Kirkkokahvit olivat viereisessä salissa ja osallistuin niihin, sillä niissä kaiketi voisi paremmin päästä juttusille ja yhteyteen. Kättelin muutamia henkilöitä, myös pastoria. Pöydän antimet tietenkin siunattiin. Kirkossa kuului jonkin verran venäjänkielistä puhetta. Tarjoilut olivat hyvänmakuisia. Keskustelin myös hieman syvemmin erään henkilön kanssa.
Liturgian aikana koin taas sen, että en oikein ollut hengessäni täysin vapaa, mitä olen kokenut muissakin kirkoissa. Tuntui ikään kuin hieman puuduttavalta. Mutta kahveilla tunnelma oli mukavampi.
Lähdin kirkosta jonkin ajan kuluttua. Kenties tämä oli hyvä alku suhteiden luomiseen tämän kirkkokunnan jäsenten kanssa. Vaikka en allekirjoitakaan joitakin sen opeista ja toiminnasta, niin uskon että minulla on siellä monia veljiä ja sisaria, joiden kanssa haluan olla yhtä ja joita haluan tulevaisuudessa veljellisesti rakastaa.
Menin sisään ja riisuin takkini. Kirkkosalista kuului laulua tai oikeammin laulaen sanottua puhetta, nimeltään kaiketi resitatiivia? Näin salissa ihmisiä seisomassa. Olin hetken aikaa eteisessä, mutta sitten rohkaistuin ja menin sisälle kirkkosaliin.
Kävelin ripeästi oikealle laidalle huomattuani, että miehiä oli siellä seisomassa. Naiset puolestaan olivat vasemmalla laidalla, osalla oli hame ja peitetty pää.
Pastorilla oli yllään koristeellisen näköiset vaatteet, samoin muutamilla muilla. Lähes kaikki sanottiin ikään kuin laulaen, myös Raamatun kohdan luku. Saarnaa vastaava puhe puhuttiin kuitenkin normaalilla äänellä, ja sen aikana kävimme istumaan. Muuten pääosin seistiin, vaikkakin itse kävin istumaan välillä muulloinkin.
Tietyissä kohdissa ihmiset tekivät ristinmerkkejä. Välillä eräät kävivät puhaltamassa kynttilöitä, joita paloi muistaakseni useammassa paikassa. Ilmassa oli suitsukkeen tuoksu. Eräässä vaiheessa pastori käveli ympäriinsä suitsuttaen välineellä, joka kilisi kuin kulkuset.
Rahaa keräämiselle oli oma hetkensä. Ihmiset myös välillä polvistuivat, itse en sitä kuitenkaan päätynyt tekemään kuten en ristinmerkkejäkään. Mieleen jäi myös se, että kirkossa puhuttiin "oikeauskoisista kristityistä" ja "kristityistä". Pastori käveli erään toisen kanssa pitäen ainakin yhtä astiaa kädessään, tämä muistaakseni tapahtui ehtoollissanojen sanomisen jälkeen eli kyse oli luultavasti eukaristiasta.
Eukaristia oli minulle yllättävä siinä mielessä, että aika pienet lapsetkin menivät ottamaan sitä. Monet suutelivat tai koskettivat erästä ikonia ennen kuin menivät pastorin luo. En erottanut, mitä pastori sanoi, kun antoi viiniä, mutta tämän annetua sitä lusikalla ehtoollisen ottaja ainakin yleensä suuteli maljaa. Eräs tuli sanomaan minulle jälkiviinistä. Eukaristiallehan en ole kaiketi ei-ortodoksina tervetullut, mutta tätä jälkiviiniä ilmeisesti saivat muutkin ottaa.
Liturgia alkoi olla jo lopuillaan, ja pastori puhui kullanvärinen risti kädessään. Sitten hän muistaakseni sanoi, että nyt voidaan suudella ristiä. Minä lähdin melko pian, sillä en oikein kokenut tätä tapaa omakseni.
Menin eteiseen. Kirkkokahvit olivat viereisessä salissa ja osallistuin niihin, sillä niissä kaiketi voisi paremmin päästä juttusille ja yhteyteen. Kättelin muutamia henkilöitä, myös pastoria. Pöydän antimet tietenkin siunattiin. Kirkossa kuului jonkin verran venäjänkielistä puhetta. Tarjoilut olivat hyvänmakuisia. Keskustelin myös hieman syvemmin erään henkilön kanssa.
Liturgian aikana koin taas sen, että en oikein ollut hengessäni täysin vapaa, mitä olen kokenut muissakin kirkoissa. Tuntui ikään kuin hieman puuduttavalta. Mutta kahveilla tunnelma oli mukavampi.
Lähdin kirkosta jonkin ajan kuluttua. Kenties tämä oli hyvä alku suhteiden luomiseen tämän kirkkokunnan jäsenten kanssa. Vaikka en allekirjoitakaan joitakin sen opeista ja toiminnasta, niin uskon että minulla on siellä monia veljiä ja sisaria, joiden kanssa haluan olla yhtä ja joita haluan tulevaisuudessa veljellisesti rakastaa.
Ekskursiot: Johdanto
Oletko aina miettinyt, millaisia eri kirkkokunnat ihan oikeasti ovat, mutta et ole syystä tai toisesta saanut lähdetyksi käymään? Ei hätää! Minulla on harrastuksena tehdä ekskursioita mitä erilaisimpiin hengellisiin yhteisöihin, ja tämä blogi on paikka, jonne raportoin kokemuksistani. Näin toivon voivani olla avuksi juuri sinulle, joka haluat saada valoa hengellisen kentän tuntemuksessa.
Kristillinen maailma kätkee sisäänsä valtavan monta eri hengellistä suuntausta. Pienemmissäkin kaupungeissa on usein lukuisia omintakeisia yhteisöjä, Helsingin kokoisessa kaupungissa taas kulmat notkuvat kirkkoja ja rukoushuoneita siihen malliin, että tähän uskoon törmää lähes missä vain, minne silmänsä luo.
On yksi asia lukea kirjoja ja kuunnella puheita – ja vallan toinen asia käydä itse "kentällä" katsomassa ja kokemassa. Pyrin kirjoittamaan vierailuistani hyvässä hengessä ja rehellisesti. Joitakin kannanottojakin mukaan mahtunee, mutta pääpainon haluan pitää neutraalihkossa kuvaustavassa, jotta lukija voi itse tehdä päätelmiään.
Tähän postaukseen liittyy lista jo tekemistäni vierailuista, ja pyrin päivittämään sitä ekskursioiden lisääntyessä. Koska silloin tällöin olen tehnyt vierailuja myös muihin kuin kristillisiksi katsottuihin yhteisöihin, on niistäkin olemassa oma listansa.
Hyviä lukuhetkiä!
Hyviä lukuhetkiä!
---
LINKKILISTA SARJAN KIRJOITUKSIIN:
Ortodoksinen liturgia
Evankelis-luterilainen päivärukous
Adventistinen jumalanpalvelus
Vapaakirkon jumalanpalvelus
Evankelis-luterilainen jouluyön messu
Evankelis-luterilainen joulukirkko
Katolinen joulupäivän messu
Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus
Helluntaiseurakunnan nuortenilta
Lähetyshiippakunnan messu
Ekumeeninen juhla
Siiloan-seurakunnan ehtoolliskokous
Iltamessu Pyhän Sydämen kappelilla
Katolinen iltamessu kera kardinaalin
Kaikkien Kansojen Rukoushuone
River Helsingin kokous
Verkoston messu
Raamattu puhuu -seurakunta
Helsinki Vineyard
Lähetyskirkon messu
Baptistilähetyksen herätyskokous
Suomi tulessa -herätyskokous
Ekumeeninen luottamuksen rukoushetki
Anglikaaninen jumalanpalvelus
Neokatekumenaalisen yhteisön messu
Kaldealaiskatolinen pitkäperjantain liturgia
Tridentiininen messu
Katolinen messu afrikkalaisille
Vanhoillislestadiolaiset seurat
Oopperajuhlien jumalanpalvelus ja muistoja Olavinlinnasta
Northwind Sunday
Rauman Pyhän Ristin kirkko
Seurakuntaliiton jumalanpalvelus
---Ortodoksinen liturgia
Evankelis-luterilainen päivärukous
Adventistinen jumalanpalvelus
Vapaakirkon jumalanpalvelus
Evankelis-luterilainen jouluyön messu
Evankelis-luterilainen joulukirkko
Katolinen joulupäivän messu
Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus
Helluntaiseurakunnan nuortenilta
Lähetyshiippakunnan messu
Ekumeeninen juhla
Siiloan-seurakunnan ehtoolliskokous
Iltamessu Pyhän Sydämen kappelilla
Katolinen iltamessu kera kardinaalin
Kaikkien Kansojen Rukoushuone
River Helsingin kokous
Verkoston messu
Raamattu puhuu -seurakunta
Helsinki Vineyard
Lähetyskirkon messu
Baptistilähetyksen herätyskokous
Suomi tulessa -herätyskokous
Ekumeeninen luottamuksen rukoushetki
Anglikaaninen jumalanpalvelus
Neokatekumenaalisen yhteisön messu
Kaldealaiskatolinen pitkäperjantain liturgia
Tridentiininen messu
Katolinen messu afrikkalaisille
Vanhoillislestadiolaiset seurat
Oopperajuhlien jumalanpalvelus ja muistoja Olavinlinnasta
Northwind Sunday
Rauman Pyhän Ristin kirkko
Seurakuntaliiton jumalanpalvelus
Ekskursioita on kiva tehdä myös yhdessä, joten käytän tässä hyväksi tilaisuuden mainostaa yhteiskristillistä Kirkkokaverit-Facebook-ryhmää, joka toimii muun muassa alustana kirkkovierailujen sopimiselle. Jos siis haluat omalle ekskursiollesi kaverin, tervetuloa ryhmään etsimään sellaista!
---
Ylläoleva kirjoitus on korvannut tämän postauksen alkuperäisen sisällön. Katsoin, että tekemieni ekskursioiden johdanto oli syytä päivittää kunnolla vastaamaan nykyisten ekskursioideni luonnetta. Päätin myös lukijaa helpottaakseni lisätä linkkilistan, josta tarvittaessa kätevästi pääsee lukemaan raporttejani. Koska en päätynyt luomaan uutta johdantopostausta, vaan roimalla kädellä muokkasin tätä vanhaa, ei tämän postauksen päivämäärän tule antaa liiaksi hämätä.
The Child Who Spoke
Lapsi joka puhui.
Päätin aloittaa blogin pitämisen Bloggerissa. Aiemmin olen pitänyt blogia eräällä toisella sivustolla, mutta tämäntasoinen julkisempi bloggaaminen on minulle uutta.
Olen uskovainen mies, uskoontulooni johtanut hengellinen heräämiseni alkoi vuoden 2011 loppupuolella ja sai aikaan suuren muutoksen elämässäni. Olen uudestisyntynyt, kuten kristillisissä piireissä sanotaan. Olen siis nimenomaan kristitty, uskoni kohde on Jeesus, joka on sovittanut ihmiskunnan synnit. Raamatun sellaisena kuin se alun perin kirjoitettiin uskon olevan Jumalan inspiroima, mutta uskon myös, että nykyään tunnettujen tekstilaitosten ja käännösten avulla voidaan päästä hyvin lähelle alkutekstin sisältöä.
Tarkoitukseni on tässä blogissa kirjoitella kokemuksiani elämästä uskossa ja hengellisistä ilmiöistä. Toinen tarkoitukseni on kenties julkaista teologisia pohdintoja ja tutkimuksia. Sydämelläni ovat erityisesti aiheet seurakunta ja erilaiset kirkko- ja tunnustuskunnat. Minua kiinnostaa myös kastekysymys ja maailman tila. Eräällä tavalla myös apologetiikka eli uskon puolustus on minulle järkiperäisenä ihmisenä luonteenomaista. Mutta tuskinpa blogini aiheet tulevat läheskään rajoittumaan näihin. Kiteytyksenä voitaneen sanoa, että hengellisiä kirjoituksia ja pohdintoja täältä tulee luultavasti löytymään paljon, mutta myös kevyempiä ja myös ei-niin-hengellisiä aiheita saattaa putkahdella esille toisinaan.
Niin, tuo nimi. Sivustolla, jossa olen aiemmin blogannut, minua verrattiin eräässä kommentissa siihen lapseen, joka sadussa Keisarin uudet vaatteet sanoi, että keisarilla ei ole vaatteita. Minusta vertaus oli osuva. Mutta todettakoon, että en ole mikään 'totuuden torvi' -tyyppi sen paremmin ihmisenä kuin kirjoittajana. Enemmänkin otteeni on kyselevä, pohtiva ja ajatuksia esille heittävä. Siitä huolimatta en halua vaietakaan. Tullette tyylini tuntemaan.
Siunausta!
EDIT 17.8.2014: Ilmoitan, että blogini tekstejä saa kopioida kokonaan tai osittain ja käyttää muuttamattomina esimerkiksi toisilla sivustoilla. Toivon kuitenkin, että nimeni ja blogini osoite mainitaan, jos tekstiä lainataan toisille sivuille. Tekstejäni ei saa myöskään muokata ja sen jälkeen väittää muokattua tekstiä kokonaan minun tekemäkseni. KERRON MYÖS, että saatan muokata tässä blogissa jo julkaisemiani tekstejä, enkä aina välttämättä ilmoita, että olen tehnyt muokkauksen.
Päätin aloittaa blogin pitämisen Bloggerissa. Aiemmin olen pitänyt blogia eräällä toisella sivustolla, mutta tämäntasoinen julkisempi bloggaaminen on minulle uutta.
Olen uskovainen mies, uskoontulooni johtanut hengellinen heräämiseni alkoi vuoden 2011 loppupuolella ja sai aikaan suuren muutoksen elämässäni. Olen uudestisyntynyt, kuten kristillisissä piireissä sanotaan. Olen siis nimenomaan kristitty, uskoni kohde on Jeesus, joka on sovittanut ihmiskunnan synnit. Raamatun sellaisena kuin se alun perin kirjoitettiin uskon olevan Jumalan inspiroima, mutta uskon myös, että nykyään tunnettujen tekstilaitosten ja käännösten avulla voidaan päästä hyvin lähelle alkutekstin sisältöä.
Tarkoitukseni on tässä blogissa kirjoitella kokemuksiani elämästä uskossa ja hengellisistä ilmiöistä. Toinen tarkoitukseni on kenties julkaista teologisia pohdintoja ja tutkimuksia. Sydämelläni ovat erityisesti aiheet seurakunta ja erilaiset kirkko- ja tunnustuskunnat. Minua kiinnostaa myös kastekysymys ja maailman tila. Eräällä tavalla myös apologetiikka eli uskon puolustus on minulle järkiperäisenä ihmisenä luonteenomaista. Mutta tuskinpa blogini aiheet tulevat läheskään rajoittumaan näihin. Kiteytyksenä voitaneen sanoa, että hengellisiä kirjoituksia ja pohdintoja täältä tulee luultavasti löytymään paljon, mutta myös kevyempiä ja myös ei-niin-hengellisiä aiheita saattaa putkahdella esille toisinaan.
Niin, tuo nimi. Sivustolla, jossa olen aiemmin blogannut, minua verrattiin eräässä kommentissa siihen lapseen, joka sadussa Keisarin uudet vaatteet sanoi, että keisarilla ei ole vaatteita. Minusta vertaus oli osuva. Mutta todettakoon, että en ole mikään 'totuuden torvi' -tyyppi sen paremmin ihmisenä kuin kirjoittajana. Enemmänkin otteeni on kyselevä, pohtiva ja ajatuksia esille heittävä. Siitä huolimatta en halua vaietakaan. Tullette tyylini tuntemaan.
Siunausta!
EDIT 17.8.2014: Ilmoitan, että blogini tekstejä saa kopioida kokonaan tai osittain ja käyttää muuttamattomina esimerkiksi toisilla sivustoilla. Toivon kuitenkin, että nimeni ja blogini osoite mainitaan, jos tekstiä lainataan toisille sivuille. Tekstejäni ei saa myöskään muokata ja sen jälkeen väittää muokattua tekstiä kokonaan minun tekemäkseni. KERRON MYÖS, että saatan muokata tässä blogissa jo julkaisemiani tekstejä, enkä aina välttämättä ilmoita, että olen tehnyt muokkauksen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)