maanantai 24. helmikuuta 2014

Synnistä

Käsitän synnin ihmisen perusongelmaksi. Se voi rikkoa ihmistä itseään ja muita. Elihu puhuu Jobin kirjassa synnistä mielestäni hyvin syvällisesti:

1 Elihu lausui ja sanoi:
2 "Pidätkö sitä oikeutena, sanotko sitä vanhurskaudeksi Jumalan edessä,
3 että kysyt, mitä se sinua hyödyttää: 'Hyödynkö siitä sen enempää, kuin jos syntiä teen?'
4 Siihen minä vastaan sinulle sekä ystävillesi, jotka luonasi ovat.
5 Luo silmäsi taivaalle ja näe, katsele pilviä, jotka ovat korkealla pääsi päällä.
6 Jos sinä syntiä teet, mitä sillä hänelle teet; ja vaikka sinulla paljonkin rikoksia olisi, mitä sillä hänelle mahdat?
7 Jos olet vanhurskas, mitä sillä hänelle annat, tahi ottaako hän mitään sinun kädestäsi?
8 Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.
9 Sorron suuruutta valitetaan, huudetaan apua suurten käsivartta vastaan,
10 ei kysytä: 'Missä on Jumala, minun Luojani, joka yöllä saa viriämään ylistysvirret,
11 joka opettaa meille enemmän kuin metsän eläimille ja antaa meille viisautta enemmän kuin taivaan linnuille?'
12 Valittakoot sitten pahojen ylpeyttä; ei hän vastaa.
13 Ei, turhia ei Jumala kuule, eikä Kaikkivaltias niihin katso,
14 saati jos sanot, ettet voi häntä nähdä; asia on hänen edessänsä: odota häntä.
15 Mutta nyt, kun hänen vihansa ei kosta eikä hän ylvästelystä suuresti välitä,
16 niin Job avaa suunsa joutaviin ja syytää suuria sanoja taitamattomasti."
(Job 35)

Jakeet kuusi ja kahdeksan ovat mielestäni aika merkittäviä synnin ymmärtämisessä. Ei kai syntimme Jumalaa haavoita? Hän kyllä tuomitsee synnin, mutta uskon, että synti aiheuttaa pahaa nimenomaan meille ihmisille.

Jumala on armollinen ja tahtoo antaa anteeksi meille kaikki rikokset, koska Jeesus on kuollut ristillä meidän edestämme sovittaen syntimme. Kun uskomme Jeesukseen, saamme syntimme anteeksi. Mutta tähän armoon on suhtauduttava oikein, ettei siitä tule yllyke synnille. Kerron esimerkin omasta elämästäni ennen uskoontuloani:

Minulla oli pään tieto Jumalan olemassaolosta, mutta en ymmärtänyt uskoa ja armoa oikein. Pään tiedon tultua elämäni jatkui aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Kuulin kerran tarinan, että jossain ulkomailla tarinan kertoja oli joutunut varkauden kohteeksi. Kertoja sanoi jotain, että varas luultavasti pyysi syntinsä anteeksi ja siinä se. Aloin käsittää synnin samalla tavalla: saisin tehdä mitä vain haluan, kun pyydän anteeksi sen jälkeen.

Ajattelen, että tämä oli keskeinen ongelmani. Uskoon sitten tulinkin päätelmäni mukaan juuri sen kautta, että tulin tietoiseksi ainoasta synnistä, jota ei voinut saada anteeksi: Pyhän Hengen pilkasta. Tämä romutti suunnitelmani pyytää syntejäni joskus tulevaisuudessa anteeksi, aloin ajatella, että olenko pilkannut Pyhää Henkeä ja oliko tahallinen synnin tekeminen sitä? On oma tarinansa, miten kasvoin tämän synnin kanssa ja sen ymmärtämisen suhteen, mutta joka tapauksessa herättyäni tähän tietoisuuteen synnistä tulin uskoon ja aloin käsittää, että armo ei saa olla jotain, minkä varjolla saa tehdä syntiä.
1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
(Room. 6:1-2)

Jumala tahtoo antaa anteeksi, mutta Hän tahtoo myös vapauttaa synnistä ja sen orjuudesta kokonaan. Roomalaiskirje mainitsee meidän kuolleen pois synnistä. Elämme sanaan uskovina uudestisyntyneinä, emme palvellaksemme syntiä, vaan Jumalaa.
15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

(Room. 6:15-16)

Mutta entä sitten, jos tuntuu surulliselta ja vaikealta jättää joitakin entisessä elämässä rakkaita asioita, jotka kuitenkin ovat synnin tekoja? Samalta minustakin tuntui hengelliseen herätykseen tultuani. Mutta tiedän, että Jumalan Poika on uhrannut itsensä pelastaakseen minut ja rakastaa minua niin paljon, että ei halua minun rikkovan synnillä itseäni ja toisia. Joinakin hetkinä armo kirkastuu erittäin selkeästi: minut, joka ansaitsin tuomion, on poistettu synnin vallasta ja kaiken pahan orjuudesta. Jumala on tehnyt minulle käsittämättömän hyvän teon. Kuinka minä saattaisin palata synnissä elämään jälleen ja hylätä pelastajani, joka on myös Herrani?

Minä käsitän nyt, että maailmasta ja synnistä löydän vain kuolemaa ja pahuutta. Joskus houkuttaa jatkaa maailmallista elämää, mutta uskon, että jos siihen palaisin, niin se aika pian alkaisi tuntua sisällöttömältä. Kun tiedän, kuka Jeesus on, ei maailma voi koskaan tarjota samaa.

Mutta en halua kuulostaa siltä, että palvelisin Jumalaa itseni takia. Että minulla olisi jokin diili Hänen kanssaan. En henkilökohtaisesti pyri palvelemaan Jumalaa siksi, että tulisin siitä onnelliseksi tai että hyötyisin siitä. Nämä ovat palvelemiseni mahdollisia seurauksia, mutta eivät syitä. Palvelen Jumalaa, koska - no, se on Hänen tahtonsa. En oikein osaa vastata kattavasti, miksi niin teen. Minut on uudestisynnytetty, vanha ei enää kiehdo minua, kiitos Jumalan. Ymmärrän, että synti ei ole Jumalan tahto. Niin on siis kyse Jumalasta, Hän on pääasia.

Minua surettaa kuulla ja lukea uskovaisista, jotka ottavat jotain, minkä varjolla he selittävät syntiä sallituksi. Taustalla voivat olla vanhojen tottumusten lisäksi enemmistön mielipide ja omat tunteet (mikä heistä tuntuu oikealta) Jumalan sanan sijaan. Kyllä minustakin aluksi tuntui rakkaudettomalta ajatella esimerkiksi homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä, se ei tuntunut aluksi hyvältä. En omin silmin nähnyt siinä aiemmin vääryyttä. Mutta nyt uskon Jumalaan ja ojentaudun sen mukaan, mikä ei näy.

Tahdon rohkaista ja kehoittaa syntiä hyväksyneitä parannuksentekoon ja Jumalan luo tulemiseen. Hän on armahtavainen ja tahtoo muuttaa ihmiset, että he muutoksen jälkeen eivät enää vaeltaisi sekoittaen syntielämää ja uskonelämää keskenään, vaan antautuisivat palvelemaan Jumalaa.