torstai 22. syyskuuta 2016

Polykarpoksen marttyyrikuolema


Turkin länsirannikolla sijaitsee İzmir, eräs maan suurimmista kaupungeista. Tuolla paikalla on asuttu jo ammoisista ajoista asti, ja muinaisuudessakin Smyrna, niin kuin sitä silloin nimitettiin, oli vaikuttava näky.

Kaupunki sijaitsi lahden pohjukassa, Egeanmereen laskevan Meles-joen suulla, ja se oli rakennettu kaarevan Pagos-vuoren kupeeseen. Aleksanteri Suuren ajan jälkeen siitä oli tullut kukoistava kauppapaikka, ja se lienee jo ensimmäisellä vuosisadalla ollut sadantuhannen asukkaan koti. Smyrnan kadut olivat leveitä ja päällystettyjä, rakennukset mahtavia. Vähän-Aasian helmi oli tunnettu sekä tieteen että kulttuurin kehtona: siellä olivat lääke- ja luonnontieteelliset koulut, siellä komeili valtava teatteri vuoren rinteellä. Myös uskonnollisesti kaupunki oli moninainen: merkillepantava oli keisari Tiberiukselle omistettu temppeli, jonka hulppea Kultainen katu yhdisti Zeuksen ja Kybelen pyhättöön. Smyrna oli kauneudellaan ansainnut nimen "Aasian koristus".

Kaupungissa oli varhaisista ajoista asti ollut kristillinen seurakunta, ja jo Ilmestyskirjassa kirjoitettiin tämän seurakunnan enkelille. Elämä ei kaikin ajoin ollut helppoa tuossa paikassa, joka tuli myös marttyyriveren vuodatuksesta kuuluisaksi. Eräs ja kenties kuuluisin Smyrnan seurakunnan marttyyreista oli sen piispana toiminut Polykarpos, jonka sanotaan olleen apostoli Johanneksen oppilas. Tämä on tarina Polykarpoksen viimeisistä hetkistä vapaasti kerrottuna uudelleen.

***

Toisen vuosisadan puolivälissä Smyrnassa riehuivat vainot. Kristittyjä surmattiin ja kidutettiin ja heitä vaadittiin kieltämään uskonsa. Tämän paineen alla jotkut kestivät, toiset eivät. Näinä vaikeina aikoina myös vanhaa Polykarposta yritettiin saada lähtemään kaupungista. Ikämies ei ollut moksiskaan, mutta huolimatta halustaan jäädä hän lopulta taipui lähtemään pienelle tilalle kaupungin lähistölle. Hän rukoili siellä yötä päivää kaikkien puolesta ja kaikkialla maailmassa olevien seurakuntien puolesta. Eräänä päivänä hän näki näyn, jossa hänen pieluksensa syttyi tuleen ja paloi poroksi.

"Minä joudun elävältä poltettavaksi", hän sanoi ystävilleen.

Ei kulunut kauaakaan, kun vainoajat saapuivat. He kiduttivat orjapoikaa, joka suostui lopulta kertomaan Polykarpoksen piilopaikan. Niin ratsumiehet sitten lähtivät hoitamaan pidätystä poika mukanaan. Oli perjantaipäivä, ja iltamyöhällä he löysivät Polykarpoksen makaamasta eräässä yläkerran huoneessa.

"Tapahtukoon Jumalan tahto", sanoi Polykarpos ja asteli alakertaan keskustelemaan miesten kanssa. Hän käski tarjota tulijoille syötävää ja juotavaa niin paljon kuin nämä vain ikinä tahtoivat ja pyysi puolestaan itse tunnin aikaa rukoilla huoleti. Miehet suostuivat, ja kävikin niin, että Polykarpos ei voinut vaieta kahteen tuntiin, niin täynnä Jumalan armoa hän oli. Monet kuulijat tulivat jopa katumapäälle siitä, että olivat tulleet ottamaan kiinni näin kunniallista miestä.

Rukouksen viimein tauottua Polykarpos vietiin kaupunkiin aasin selkään pantuna. Eipä aikaakaan, kun vastaan tuli poliisipäällikkö Herodes yhdessä isänsä Niketeen kanssa. He siirrättivät Polykarpoksen vaunuihin ja istahtivat hänen viereensä.

"Mitä pahaa siinä on, jos sanoo: 'Keisari on herra', uhraa ja tekee mitä siihen kuuluu, ja näin pelastuu?" he kysyivät. Polykarpos ei vastannut mitään. Heidän yhä jatkettuaan he kuitenkin saivat lyhyen vastauksen: "En aio tehdä teidän neuvojenne mukaan."

Herodes ja Niketes uhkailivat vankiaan ja jopa tönäisivät hänet vaunuista niin, että hän loukkasi säärensä. Mutta Polykarpos käveli reippaasti ikään kuin mitään ei olisi sattunut.

He saapuivat kilparadalle, jolla vallitsi niin kova meteli, ettei siellä voinut kuulla kenenkään puhetta. Polykarpoksen saapuessa taivaalta kuitenkin kajahti merkillinen ääni, joka rohkaisi häntä. Puhujaa ei kukaan nähnyt, mutta paikalla olleet kristityt olivat kuulleet nuo taivaalliset sanat.
Hirmuisen metelin saattelemana Polykarpos asetettiin prokonsulin eteen, ja tämä kysyi häneltä: "Oletko sinä Polykarpos?"

"Kyllä", Polykarpos vastasi. Prokonsuli kehotti tätä kieltämään uskonsa vedoten muun muassa Polykarpoksen korkeaan ikään.

"Vanno keisarin onnettaren kautta, muuta mielesi, sano: 'Alas jumalankieltäjät!'" hän maanitteli.

Silloin Polykarpos loi vakavan ilmeen saattelemana silmäyksen koko kilparadalla oleilevaan ihmisjoukkoon, noihin pakanoihin, jotka siellä olivat, ja viittasi kädellään heihin päin. Sitten hän huokasi, katsahti taivaalle ja lausui: "Alas jumalankieltäjät!"

Prokonsuli ei antanut tämän käänteen murtaa taistelutahtoaan.

"Vanno, niin minä päästän sinut! Herjaa Kristusta!"

Polykarpos lausui: "Jo kahdeksankymmentä kuusi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut?"

Itsepintaisesti prokonsuli yritti saada vanhusta vannomaan, mutta tämä totesi olevansa kristitty ja haastoi virkamiestä vain sanomaan päivän, ja hänelle kyllä kerrottaisiin tarkemmin, mitä kristinusko oli.

"Minulla on petoja, ja heitän sinut niiden joukkoon, jollet muuta mieltäsi", prokonsuli sanoi.

"Käske ne tänne", sanoi Polykarpos, "mutta minä en voi muuttaa mieltäni niin, että kääntyisin paremmasta huonompaan; hyvä vaihdos sen sijaan on siirtyminen pahasta oikeaan."

"Minä käskenkin polttaa sinut tulessa, jos halveksit petoja, jos kerran et mieltäsi muuta", prokonsuli uhkasi.

Polykarpos sanoi: "Sinä uhkaat tulella, joka hetkisen palaa ja vähän ajan päästä sammuu. Sinähän et tunne tulevan tuomion tulta, joka odottaa jumalattomia heidän iankaikkiseksi rangaistuksekseen. Mitä vitkastelet? Pane toimeen, mitä tahdot!"

Tätä ja vielä muuta puhuessaan Polykarpos täyttyi rohkeudella ja ilolla: hänelle sanottu ei saanut häntä masentumaan tai kauhistumaan, kun taas prokonsuli meni suunniltaan. Hänen airuensa lähetettiin kilparadan keskelle kolmesti kuuluttamaan Polykarpoksen olevan kristitty. Pakanat ja Smyrnan juutalaiset huusivat hillittömän raivon valtaamina: "Tämä on tuo Aasian opettaja, kristittyjen isä, meidän jumaliemme hävittäjä, joka opettaa monia olemaan uhraamatta ja osoittamatta kunnioitusta."

Polykarpoksen saaman näyn toteenkäyminen lähestyi. Kansanjoukko toi paikalle puita ja kuivia risuja työmailta ja kylpylöistä. Kun rovio oli valmis, Polykarpos riisui vaatteensa. Hänet aiottiin myös naulata kiinni, mutta hän sanoi: "Antakaa minun olla niin kuin olen. Hän, joka auttaa minua kestämään tulen, auttaa minua myös pysymään hievahtamatta roviolla ilman teidän nauloistanne saatavaa varmistusta."

Niin häntä ei naulattu kiinni, vaan ainoastaan sidottiin. Kuin ylevä oinas, Jumalalle uhrattava polttouhri, hän kohotti jälleen katseensa taivasta kohti ja lausui rukouksen, jossa hän ylisti Isää Jumalaa siitä, että hänet oli katsottu tämän päivän ja hetken arvoiseksi, pääsemään marttyyrien lukuun.

Kun aamen oli viimein kiirinyt kilparadalle ja rukous päättynyt, palvelijat sytyttivät tulen. Mutta leimahduksen jälkeen tapahtui suuri ihme. Liekki muodosti holvin, kuin tuulen pullistaman purjeen, ja ympäröi Polykarpoksen ruumiin sitä lainkaan tuhoamatta. Sen sijaan tuo ruumis oli kuin kulta tai hopea, joka hehkuu ahjossa. Areenalle levisi myös suitsukkeen tai kalliin hajuaineen tapainen sanomattoman hyvä tuoksu.



Kun tuli ei voinutkaan tuhota Polykarpoksen ruumista, käskettiin pyövelin mennä antamaan armonisku tikarilla. Kun hän löi aseellaan, pulppusi ulos niin suuri määrä verta, että tuli sammui saattaen kansanjoukon ymmälleen ja ihmetyksiin.

Kristityt olisivat mielellään ottaneet haltuunsa Polykarpoksen ruumiin jäännökset, mutta Niketes, joka oli istunut poikansa kanssa Polykarpoksen kanssa vaunuissa, yllytettiin anomaan, ettei asianomainen virkamies luovuttaisi ruumista. Niketes nimittäin sanoi haluavansa varmistaa, etteivät kristityt alkaisi palvoa Ristiinnaulitun sijaan Polykarposta. Tähän häntä olivat yllyttäneet juutalaiset, jotka myös tarkoin pitivät silmällä kristittyjä, kun he olivat aikeissa ottaa ruumiin.

Nähtyään juutalaisissa heränneen kiistanhalun sadanpäämies ei kuitenkaan antanut kenellekään lupaa ottaa ruumista, vaan poltti sen roomalaisen tavan mukaisesti. Myöhemmin kristityt ottivat talteen marttyyrin luut ja asettivat ne niiden arvoa vastaavaan paikkaan. He alkoivat kokoontua tuossa paikassa, eivät palvoakseen vaan viettääkseen Polykarpoksen marttyyrikuoleman päivää niiden muistoksi, jotka olivat ennen heitä kamppailleet ja niiden harjoitukseksi ja vahvistukseksi, jotka vastedes joutuisivat kamppailuun. He kutsuivat tuota päivää Polykarpoksen syntymäpäiväksi.

***

Polykarpoksen tarina kirjoitettiin muistiin, ja ajan myötä muuan Pionios etsi ajan varrella melkein loppuun kuluneet kirjoituksen osaset ja jäljensi tekstin, joka oli erään Isokrateen tekemä kopio. Isokrates puolestaan oli tehnyt jäljennöksen Gaiuksen tekstistä ja Gaius Irenaeuksen, Lugdunumin piispan, joka tunnetaan suurena harhaoppien kumoajana ja yhtenä ensimmäisistä merkittävistä teologeista. Tuon Polykarpoksen oppilaaksi kerrotun miehen elämä ja teot ovat kuitenkin jo vallan toinen juttu.



Ylläoleva kertomus perustuu suurimmaksi osaksi Markion-nimisen henkilön nimissä olevaan Polykarpoksen marttyyrioon. Kyseinen teos luetaan apostolisten isien kirjoitusten joukkoon, ja se on julkaistu suomeksi käännettynä ainakin kokoelmassa Apostoliset isät (STKS:n julkaisuja nro 100). Olen pääosin kirjoittanut uuteen muotoon Heikki Koskenniemen kääntämän tarinan mutta säilyttänyt silti joitakin sanamuotoja, kuten valtaosan repliikeistä, samoina.

Koin kertomuksen koskettavaksi lukiessani sitä ensimmäistä kertaa, ja sain tästä innostusta tuoda sitä yleisön saataville uudella tavalla. Sitä, onko kertomus kaikilta osin totta, on vaikea sanoa, mutta mielestäni se on kuitenkin sanomaltaan vaikuttava ja rohkaiseva: yhä tänä päivänäkin kristittyjä vainotaan eri puolilla maailmaa, vaikka sitä ei länsimaissa välttämättä tulla ajatelleeksi. Tässä kertomuksessa etenkin Polykarpoksen omat sanat koen mielenkiintoisella tavalla osuviksi ja vaikuttaviksi, vaikka lausutaan suuren uhan edessä.

Smyrnaa koskevat luonnehdinnat olen koonnut eri lähteistä, joiden uskoisin olevan pääosin tässä kohtaa luotettavia. Jokunen virhe saattaa kaikesta huolimatta joukossa olla, missä tapauksessa pahoittelen. Onneksi kertomuksen pääpaino on kuitenkin miljöön sijaan tapahtumissa, jotka olen pyrkinyt tarkasti toistamaan sellaisina kuin ne alkuperäiskirjoitukseen on kerrottu tiivistäen kuitenkin joissain kohdin.

Kuvat olen hakenut Wikimedia Commonsista. Muita käyttämiäni lähteitä ovat seuraavat:

⦁ Apostoliset isät
⦁ ESV-tutkimusraamattu
⦁ Iso Raamatun tietosanakirja
⦁ Wikipedia
⦁ www.bibleplaces.com/smyrna/
⦁ www.biblestudytools.com/encyclopedias/isbe/smyrna.html



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Kokemuksia teologian opiskelusta 12: Kesän rämpimiset

Jälleen on pyörähtänyt käyntiin uusi lukuvuosi, minun kolmanteni. Mikäli asiat soljuvat odotetusti, suoritan tämän vuoden aikana kandidaatintutkielmani loppuun. Odotukseni ovat korkealla: vuoteen tullee proseminaarin lisäksi sisältymään myös lisää eksegetiikkaa ja systemaattista teologiaa, latinaa sekä soveltavia opintoja. Näistä kirjoittanen lisää sitten, kun ensimmäinen periodi on päättynyt, nyt on aika tehdä tarpeelliset päivitykset kesällä suorittamistani opiskeluista.


Kreikka: Kreikankielinen Uusi testamentti: Kirjeet
Kirkkohistoria: Kirkkojen ja tunnustuskuntien historia

Kuten viimeksi kerroin, unohdin ilmoittautua varsinaiseen kreikan jatkokurssin tenttiin. Samaten kirkkohissan lukukurssin tenttipäivää siirsin jatkuvasti kauemmas, mutta lopulta päädyin suorittamaan sen yhdessä ja samassa tenttitilaisuudessa kreikan kurssin kanssa. Niin siis eräänä kesäkuisena päivänä lähdin tavoittelemaan kymmentä opintopistettä yhdellä istumalla.

Kreikka ei minua juurikaan jännittänyt: luin muistaakseni alueena olevat Uuden testamentin kirjeet läpi enkä tehnyt paljoa enempää. Sanakirja sai normaaliin tapaan olla tentissä mukana, ja tehtävät koostuivat tekstijaksojen kääntämisestä ja sanojen määrittelystä.

Kirkkohistoria sen sijaan kuumotti. Numerolla ei ollut minulle juurikaan väliä enää tässä vaiheessa, halusin vain saada kurssin ja opintopisteet pois päiväjärjestyksestä. Paaveja koskevan kirjan osuuden olin jo aikoja sitten käynyt läpi, kalvinismia koskevaa en lopulta tainnut loppuun edes lukea. En kokenut enää olevani sellaisella motivaatioasteella, että minulle olisi kirjasta juurikaan jäänyt mitään mieleen. Etsin sen sijaan netistä joukon kirja-arvosteluja ja tekstejä koskien kyseistä kirjaa ja luin niitä. Paaveista kertasin omia muistiinpanojani, ja sitten oli koitoksen aika.

Sain tenttitilaisuudessa kummankin tentin eteeni, ja tartuin ensiksi varmempaan eli kreikkaan. Sen selätettyäni siirryin kirkkohistoriaan, jossa muistaakseni oli kaksi kysymystä kummastakin kirjasta, ja näistä piti valita yhteensä kolme ja kirjoittaa niihin esseevastaukset. Paavit olivat minulla paremmin hallussa, joten valitsin niitä koskevien kysymysten lisäksi yhden kalvinismikysymyksen. Kirjoiteltuani esseet poistuin salista: aikaa suorituksiin oli varattu nelisen tuntia, mutta minä olin mielestäni tyytyväinen vastauksiini jo ennen kuin kolme tuntia oli kulunut. Periaatteessa olisin voinut ehtiä tehdä vielä kolmannenkin tentin esimerkiksi joltain kielikurssilta.

Kirkkohistorian osuus meni omasta mielestäni melko heikosti, ja jännitinkin pitkään, olinko päässyt läpi. Sain tästä kurssista lopulta tietääkseni ensimmäisen kakkosen koko yliopistoaikanani, mutta olin siihen suhteellisen tyytyväinen ja sain huokaista helpotuksesta. Kreikka meni odotetusti hyvin.


Eksegetiikka: Raamattu tutkimuksen kohteena

Luulin jo suorittaneeni kymmenen opintopisteen kivijalkakurssista puolet ennen kesää, mutta sainkin erään siihen kuuluvan suorituksen, hermeneuttisen kehitystehtävän, takaisin. Professori ei ollut hyväksynyt sitä, sillä esseessäni oli kyllä hyvin omaa pohdintaa ja kokemusta, mutta liian vähän keskustelua tutkimuskirjallisuuden kanssa. Niin minun sitten piti palata esseen pariin.

Työskentely kuitenkin hidastui merkittävästi useista syistä. En ollut oikein varma, mitä minulta tarkkaan ottaen vaadittiin, ja jouduin esittämään tarkempia kysymyksiä sähköpostitse. Koin, että minulta odotettiin historiallis-kriittisten kommentaarien käyttöä, mutta en käsittänyt, miten olisin niitä voinut hyödyntää. Harmonisointia koskevassa esseessäni olin tuonut esille, että keskityn nimenomaan teksteihin niiden lopullisessa muodossaan: voiko niitä harmonisoida sellaisina kuin me ne tänä päivänä tunnemme. Siten en kokenut, että tekstien syntyhistoria olisi suurestikaan vaikuttanut tutkimukseeni.

Erinäisistä syistä johtuen sähköpostivastausten saaminenkin kesti kohtuullisen kauan, ja niin työni pitkittyi entisestään. Elokuussa sain ongelmakenttään viimein jotain selvyyttä ja kykenin aloittamaan esseen parantelun toden teolla. Sittemmin minua ovat hidastaneet vielä monet vapaa-ajan sosiaaliset menot ja alkaneet muut kurssit. Deadline tehtävälle on lokakuussa, ja uskon selviäväni työstä siihen mennessä.

Kivijalkakurssiin kuuluu myös B-osa, joka on viiden opintopisteen laajuinen. Sen ajattelin suorittaa esseellä, joka käsittelee sitä, miten Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä on käytetty Vanhaa testamenttia. Essee vaatinee kohtuullisen paljon lukemista taustalle, ja sainkin ilokseni kirjavinkkejä. Myös tämän tehtävän pitäisi olla ensi kuussa valmis, sillä seminaarin alkaessa kivijalkakurssin tulisi olla suoritettuna.


Yritän saada itseäni lukemaan ja työskentelemään, vaikka aina ei tuntuisikaan siltä. Loppujen lopuksi tämä on kuitenkin sydämeni ala, vaikka innostusta ei joka hetki löytyisikään.