Ekskursio Suomi tulessa -herätyskokoukseen

Olin saanut kuulla miehen nimeltä Rodney Howard-Browne olevan saapumassa Suomeen. Sarja herätyskokouksia Suomi tulessa -nimen alla tultaisiin pitämään viitenä perättäisenä päivänä Helsingin jäähallilla. Kiinnostuin kovasti menemään paikan päälle. Korviini oli kantautunut juttuja niin menestysteologiasta kuin torontolaisuudestakin, ja halusin kovasti itse päästä omin aistein todistamaan näitä ilmiöitä, jos niitä suinkin ilmenisi. Tässä kirjoituksessa palaan asioihin muistiinpanojeni pohjalta, pyydän anteeksi, jos noiden nopeasti kirjoitettuihin merkintöihin perustautuen olen tullut ilmaisseeksi jotain epätarkasti.

Saavuin jäähallille melko hyvissä ajoin, minkä olin lukenut olevan suotavaa. Vielä ei ollut juurikaan jonoa, kun astelin sisälle erään kaverini kanssa (ekskursiolle saapui mukaan lisäksi vielä pari muuta, hieman myöhemmin tullutta kaveria). Melko pian tultuamme sisään meidän piti ilmoittautua. Kirjoitimme erääseen lappuun tietojamme, joskin ymmärtääkseni vain nimi oli oleellinen. Saimme myös kiinnitettävät nimikyltit, joiden varsinainen tarkoitus ei minulle kuitenkaan koskaan selvinnyt.

Katselin ympärilleni ja huomasin sekä kirjamyyntipisteen että erään lehden mainospisteen. Odotellessamme muita seurueemme jäseniä meille tultiin myös mainostamaan raamattukoulua. Huomasin tekstin River – ilmeisesti aikoinaan vierailemani River Helsinki -yhteisö oli mukana tässä tapahtumassa.

Jono ulkona kasvoi. Kun tilaisuuden alku lähestyi, menimme sisään kaukaloon, johon oli koottu penkkejä. Varsinaiset jääkiekkokatsomot eivät olleet juurikaan käytössä, joten lopulta ihmisiä oli suunnilleen suuren kirkkosalillisen verran. Tunnelma oli odottamaani tiiviimpi, valtaosa penkeistä oli käytössä.

Tilaisuus alkoi ilmoituksilla, joita kertoi eräs nainen. Lastenhoito, kirjamyynti ja eräs Howard-Brownen uusi kirja saivat maininnat. Myös hieman yllättäen valokuvauksen kerrottiin olevan kiellettyä, ja kännyköitä ohjeistettiin laittamaan pois. TV7 oli sen sijaan ymmärtääkseni tilaisuuden virallinen taltioija. Infonaisen puhe oli hyväntuulinen ja vitsikäs, se toi mieleeni käyntini Riverillä. Hän seisoi lavalla, jossa oli monihenkinen orkesteri, ja sivuilla oli screenit, jotka välittivät tietoa.

Hetken kuluttua noustiin ylös ylistämään Petri Kososen yhtyneineen johtamana. Ääni oli suhteellisen kova, mutta mielestäni ylistyskappaleet olivat musiikillisesti toimivia ja soundeiltaan mukaansatempaavia. Ylistystä kesti melko tarkkaan puoli tuntia. Ihmisiä yllytettiin laittamaan käsiä yhteen. Laulamisen aikana kuuluikin jonkin verran taputusta ja monet kohottivat kätensä. Eräässä välipuheessa annettiin vapaus juostakin, minkä toteuttamista en kuitenkaan itse huomannut. Sen sijaan ihmiset innostuivat kyllä hytkymään ja hyppimään paikallaan. Tilaisuudessa laulettiin muun muassa Chris Tomlinin kappaletta Our God suomeksi ja sitten englanniksi, ja ylistysjakson lopulla tuli itse Howard-Browne lavalle.

Hän rukoili mainiten taivaan viinin ja Jumalan virrat, muistaakseni hän myös rukoili tälle illalle seurauksia. Tulkki käänsi hänen sanomiaan lyhyitä puhejaksoja perässä suomeksi. Ihmisillä olivat kädet ylhäällä, ja rukoilijan ääni taisi kohota eräässä vaiheessa hieman.

Seurasi ensimmäinen Howard-Brownen puheista, tämä oli ikään kuin ”lämmittely”, ei aiheeltaan vielä erityisen syvällinen. Puhuja mainitsi suomalaisten varauksellisuuden, mutta kertoi myös näiden lopulta tilaisuuden edetessä äityvän elävämmiksi. Hän korosti joulun, pääsiäisen ja helluntain juhlintaa päivittäin eikä vain kerran vuodessa. Kuten Raamattu sanoo, jos ihmiset olisivat vaiti, kivet huutaisivat. Kai olet parempi kuin kivi? kysyi Howard-Browne. Kuka haluaisi tulla korvatuksi kivellä? Hän yllytti ihmisiä huutamaan, mutta ääntä ei ilmeisesti aluksi tullut tarpeeksi. Muiden lopulta hiljennyttyä eräs ihminen huusi yksin ja puhuja jutteli tämän jälkeen hänelle henkilökohtaisesti.

Kun sattui hiljainen hetki, jostain kuului naurua. Howard-Browne laskeutui alas lavalta ja alkoi kuljeskella ympäriinsä puhuen samalla siitä, mitä juuri teki. Hän lahjoitti yleisölle lukuisia tuotteita, niistä kai valtaosa videotallenteita. Niitä haluavat ihmiset viittasivat ja puhuja antoi tuotteen jollekin heistä, joskus jopa heittämällä. Eräs tuote oli hänen mukaansa ainutlaatuinen: se oli ilmeisesti kahden tunnin video ”rukouskeskuksesta”, jossa rukoiltiin joka hetki vuorokauden ympäri. Muiden aiheita olivat ainakin pelon kanssa taisteleminen, hengellinen nälkä, hengen vauraus, voima hankkia vaurautta, Jumalan kohtaaminen, armolahjat ja Jumalan kosketus.

Tämän osion jatkuttua noin viisitoista minuuttia tuli eräs yksittäinen henkilö esittämään laulun lavalle. Musiikki ei ollut tällä kertaa liveorkesterin soittamaa. Käsiä kohosi jälleen ja muutama nousi seisomaan, yhtäkkiä suurempikin joukkio nousi.

Seuraavaksi oli vuorossa Howard-Brownen hieman pidempi puhe, joka edelsi rahankeruuta. Hän mainitsi, että he eivät tulleet Suomeen rahan perässä, ja kertoi, että puolet budjetista oli jo tähän mennessä täytetty. Muutenkin mies tietyissä väleissä tuntui painottavan sitä, että hän ei halua painostaa lahjoituksiin, tähänkin tilaisuuteen oli vapaa pääsy. Toisaalta hän puhui rahasta paljon muutakin. Jos ihmisellä on ”iso näky”, fakta on, että hän tarvitsee rahaa. ”The bigger the vision, the bigger the provision.”

Muistaakseni sanaa menestysteologia ei tilaisuudessa mainittu, mutta vaurausteologia kylläkin, ja sitä Howard-Browne pyrki monilla raamatunkohdilla puolustamaan. Jos ymmärsin oikein, hänen ajatuksensa oli se, että vauraus ja jonkintyyppinen rikkaus kuuluvat uskovan elämään. Hän kovensi ääntään ja puhui tulkin päälle selostaessaan raamatunpaikkoja. Hän korosti ettei ole yksinäinen ratsastaja, vaan pitää Raamattua esillä.

Kirkon tukemisen verovaroilla hän näki syyksi sille, että ihmiset eivät Suomessa halua antaa. Hän kehottikin antamaan vapaaehtoisesti Jumalalle. Miten rahaa, joka otetaan suoraan palkan päältä, voidaan sanoa antamiseksi? Howard-Brownen mukaan ihmiset jämähtävät seurakunnassa paikoilleen, kun puhutaan rahasta. Seurakunnan jäsenten kuitenkin tulisi olla kaikkein anteliaimpia. Jokapäiväisen antamisenkin käsite tuli mainituksi.

Puheessa vilisi mielenkiintoinen termistö. Köyhyyden henki täytyy murtaa Jumalan ihmisten elämästä ja myös Suomen yltä… Voi tapahtua suuria asioita… Kuka haluaa, että Jumala siunaa sinua? Jumala laittoi sinut tänne menestymään…

Hän kertoi kohdanneensa kritiikkiä näiden opetusten takia mutta kehotti antamaan hedelmän puhua puolestaan. Howard-Browne tuntui eräässä vaiheessa ottavan epäsuorasti kantaa myös hänestä kulkeviin huhuihin. Vuosia sitten hänen luo oli tullut henkilö veljensä kanssa, ja 10 minuutin jälkeen nämä olivat todenneet, että Howard-Browne ei ole kultikko tai harhainen. Tässäkin puheessa hän tuntui linjaavan aika vahvasti todetessaan, että ainoat, jotka eivät tykkää hänen täällä sanomastaan, ovat ihmiset, jotka eivät halua tulla siunatuiksi. Hän kehotti tällaisia ihmisiä ilmeisesti jopa lähtemään pois.

Puhe sai yllättäenkin hyvin poliittisen sävyn, kun Howard-Browne kertoi paavin kehottaneen Puolassa avaamaan rajat. Howard-Browne kehotti puolestaan paavia avaamaan ensin Vatikaanin, muurit alas vain. Lopulta ei ollut kovin vaikeaa sijoittaa Howard-Brownea poliittiselle kartalle: hän puhui pakolaisista, joiden ei tulisi tuoda omia lakeja mukanaan. Hänen mukaansa Euroopassa saa rasistin leiman, jos vastustaa laitonta maahanmuuttoa. Howard-Browne itse halusi, että kansakunnat pysyvät yhtenäisinä. Myös yleisössä tuntui olevan paljon hänen kanssaan samanmielisiä. EU:n lippu sai buuauksia, kun Howard-Browne kysyi, kuka piti siitä. Hän oli globalismin jyrkkä vastustaja.

Hän kertoi myös omaavansa epäluottamuksen mediaan ja poliittikkoihin. Erityisesti hän vaikutti olevan Obama-kriittinen, mainitsi presidentin valehdelleen sinä päivänäkin, tosin kertomatta tarkalleen missä kohtaa.

Rukouksen jälkeen oli mahdollista antaa. Howard-Browne sanoi muistaakseni vielä, että yli yhdeksän miljoonaa ihmistä on pelastunut tämän palvelutyön kautta. Itse antaminen onnistui ainakin kortilla, ”tilisiirtolupausuhrilappujen” kautta tai hieman myöhemmin kuvioihin tulleiden perinteisempien kolehtikoppien kautta. Howard-Browne sanoi, että nyt voi mennä vessaan, mutta sen ei tule antaa olla ainoa uhri.

Amerikkaa ja politiikkaa koskevat osuudet tässä puheessa eivät olleet mielestäni niin selkeästi rahaan liittyviä, mutta kaiken kaikkiaan tämä ”kolehtipuhe”, jos sitä siksi haluaa kutsua, kesti vajaan tunnin.

Kun eräs nainen oli siunannut meitä laulullaan, Howard-Browne aloitti uuden puheen. Hän sanoi, että elämme viimeisiä aikoja ja että Jeesus on tulossa takaisin niitä varten, jotka ovat valmiina. Seurakunnan kokous on tärkeä asia, vaikka mistään ei löydäkään täydellistä seurakuntaa. Jumalan sanassa on kaikki järjestyksessä. Efesolaiskirjeen mukaan Jumala antoi seurakuntaan apostoleita, profeettoja, evankelistoja sekä paimenia ja opettajia. Howard-Browne lisäsi, että Raamattu ei sano Jumalan antaneen paavia tai kardinaalia.

Howard-Brownen mukaan Jumala tuo edelleen apostoleita ja he ovat tänäänkin olemassa, mutta he eivät ole samoja kuin Kristuksen 12 opetuslasta. Apostoli on henkilö, joka on lähetetty ja istuttaa seurakuntia, hän on kuin peukalo kädessä. Monet kutsuvat itseään apostoleiksi, mutta tämä piti puhujan mukaan kyetä demonstroimaan.

Puhuja kertoi myös siitä, miten tärkein asia palvelutehtävässä on sielujen pelastus. Ihminen voi mennä terveenä helvettiin: pelkkä ajallisiin ja fyysisiin tarpeisiin vastaaminen ei siis riitä.

Nyt on aika tehdä ”maksimi”, ei vain ”minimiä”. Jos seurakunta mobilisoituu, koko Suomi voi tulla ravistelluksi kahdessa vuodessa. Puheesta jäi osaksi mieleen juuri Suomi-keskeisyys. ”Valmistautukaa, sillä suomalaiset tulevat!” taidettiin jossain kohtaa innostaa. Suomi mainittiin ylipäätänsä tilaisuudessa usein, ja tästä moni yleisössä vaikutti pitävän.

Jälleen päästiin katolisen kirkon ja politiikan pariin, kun Howard-Browne kertoi siitä, miten Vatikaanin pankki on historian aikana ryövännyt. Mies tunnustautui nationalistiksi ja sanoi, että Trumpiakin vihataan siksi, koska tämä on nationalisti.

Myös tämä puhe kesti vajaan tunnin, ja sitten alkoi toiminnallisempi osuus, joka toi mieleeni tyypillisen vapaakristillisen kaavan, erityisesti vielä muuan yhteisön nimeltä Suhe. Päät painettiin ja edestä alettiin puhua evankelioivia sanoja. Sinun tulee olla uudestisyntynyt. Tänään voit pelastua, et ehkä saa toista tilaisuutta. Missä vietät ikuisuutesi? Musiikki alkoi jossain vaiheessa soida Howard-Brownen jatkaessa puhumistaan. Hän etsi käsienkohottajia jopa katsomon osien mukaan (This section here…) ja sanoi siunauksia. Suhesta tämä toiminta alkoi laajemmin poiketa vasta sitten, kun käsien kohottajat pyydettiin eteen. Niinpä ihmiset alkoivat mennä, heitä oli kymmenittäin. Musiikki soi edelleen. Tulkaa Jeesuksen luo, kehotettiin.

Sitten seurasi niin kutsuttu syntisen rukous, jossa yleensä pyydetään syntejä anteeksi ja Jeesusta asumaan sydämeen. Se rukoiltiin toistaen Howard-Brownen ja tulkkauksen perässä. Sitten ihmisiä pyydettiin ylistämään.

Howard-Browne kutsui lapsen lavalle ja kysyi häneltä joitakin asioita. Sitten lasta pyydettiin kohottamaan kädet ja yhtäkkiä Howard-Browne sanoi jotain sen suuntaista kuin ”Jumalan tuli!” ja lapsi kaatui. Se kävi niin äkkiä, että minulta meni itse kaatumisen täydellinen näkeminen oikeastaan ohi, samoin myös seuraavan.

Eteen tulleille ihmisille tarjottiin stipendejä ilmeisesti raamattukouluun ja heitä opastettiin menemään hetkeksi sivulla olevaan tilaan tätä varten.

”Jesus’ name!” ja ”Fire!” olivat muistaakseni huutoja, jotka Howard-Browne sanoi ennen kaatamisia. Hän lähti jopa yleisön joukkoon ja vain yksinkertaisesti kehotti ihmisiä tulemaan luokseen. Mies käyskenteli puhuen, ja esitti muun muassa kysymyksen siitä, löytyykö tätä kaatamisasiaa Raamatusta. Hän vastasi mielenkiintoisella tulkinnalla psalmista 23, jossa englanniksi sanotaan: ”He makes me lie down”.

Kun salissa alkoi eräässä vaiheessa kuulua kovempaa huutoa ja kirkumista, oli tämä muistaakseni ainoa tilanne kokouksessa, jolloin minua alkoi hieman ahdistaa. Se oli nopea hetki, enkä enää osaa sitä juuri kuvailla. Yleensä en itse ahdistu rajuinakaan pidettyjen hengellisten tai henkisten ilmiöiden tarkkailusta, mutta nyt niin kävi.

En ole juuri perehtynyt siihen, mikä kaatamistoiminnan taustalla on. Käsittääkseni usein ajatellaan, että nimenomaan Jumala kaataa ihmisen, vaikka ulkoisesti saattaakin vaikuttaa muulta: joskus kaadettavia jopa tietääkseni saatetaan tuupata. Minut itseni on kaadettu kerran, se tapahtui Kuopiossa, kun Vapaaseurakunnassa oli vieraileva puhuja. Sinä iltana tuossa paikassa oli toimintaa, jota siellä ei useinkaan nähnyt. Menimme jonoon miehen eteen ja kun tulin hänen luokseen, hän kysyi rukouspyyntöä tai vastaavaa. Ehkä hän rukoili pienen hetken ja sitten hän muistaakseni hieman työnsi minua taaksepäin ja takana otettiin vastaan. Mikäli tapahtuma on säilynyt mielessäni oikein, oli myös tuossa tilaisuudessa kirkumista. Silloin ymmärsin kaatamisen ideaa varmaan vielä vähemmän kuin nyt ja ajattelin vain muina miehinä mennä.

En ole sittemmin ajatellut, että Jumala kaatoi minut, koska oma kokemukseni oli, että sen teki ihminen. Toisaalta en myöskään kiellä Jumalan tehneen sitä. Ylipäätänsä pidättäydyn melko suuresti ottamasta kantaa hengellisten ilmiöiden lähteeseen: ovatko ne Jumalasta vai kenties demoneista, kuten usein sanotaan äärikarismaattisten ilmiöiden kohdalla. Haluan itse olla varovainen, jos minulla on vähäistäkään epävarmuutta, ja keskittyä enemmän ilmiöiden luonnehtimiseen.

Eteen kutsuttiin vielä uusi ihmisjoukko sanomaan vihkiytymisen rukousta. Pian minä ja kaverini päätimme alkaa pikkuhiljaa lähtemään, pari seurueestamme olikin jo poistunut aiemmin. Kun lähdin jäähallilta, oli tilaisuuden alusta kulunut noin neljä tuntia.

Jälleen oli takana ajatuksia herättävä vierailu.

Ekskursio Helsingin Baptistilähetyksen herätyskokoukseen

”Siunausta!” ja ”Jumalan rauhaa!” olivat sanoja, joita ensimmäisten joukossa kuulin kävellessäni bussipysäkiltä tämänkertaiseen kohteeseeni. Astelin sisään normaalin oloiseen pienehköön huoneistoon, josta panin merkille erityisesti esillä olevat hengelliset lentolehtiset, kirjahyllyt sekä myytävine että lainattavine teoksineen, keittiötilan ja pöydät ynnä tilan etuosassa olevan salin, jossa oli muutamia penkkirivejä ja ristillä varustettu puhujanpönttö. Seinälläkin oli risti, samoin ehkä hieman odottamatta myös krusifiksi. Sen sijaan tyypillisenä voitaneen pitää seinällä ollutta tekstiä Jeesus pelastaa.


Olen joitakin vuosia sitten ollut enemmän tekemisissä baptististen yhteisöjen kanssa, käynyt jopa – niin kuin sanotaan – todistamassa sellaisessa. Enemmän kuin tämän maassamme sangen pienen liikkeen jäseniä tunnen kuitenkin baptismille hyvin läheisten helluntaiherätyksen ja Vapaakirkon väkeä. Helsingin Baptistilähetyksen kanssa ajauduin varmaankin ensi kerran kosketuksiin tehdessäni kartoitusta pääkaupunkiseudun hengellisistä yhteisöistä, ja myöhemmin muistaakseni olen tavannut kaupungilla Baptistilähetyksen katuevankelistoja. Olin kerran jo melkein mennyt käymään tässä yhteisössä, silloin se oli vielä sijainnut toisessa paikassa. Nyt kuitenkin sain viimein toteutettua ekskursioni.

Tilaisuus alkoi hieman myöhässä, ja ennen sitä salissa kuului selkeästi, kun eräs mies kiitti ääneen Jeesusta. Eteen käveli pian nainen, joka sanoi tervetulosanat sekä mainitsi, että täällä oltiin koossa Jeesuksen nimessä. Uskontoa täällä ei kuulemma julisteta vaan Herraa Jeesusta. Tapaan erottaa uskonto ja Jeesus jyrkästi toisistaan törmää aina silloin tällöin hengellisissä piireissä.


Seurasi alkulaulu, käsittääkseni vapaakristillisestä Hengellisestä laulukirjasta. Säestyssoittimena oli piano. Tämän jälkeen nainen kertoi joitakin ilmoitusasioita, minkä jälkeen seurasi muistaakseni hänen itsensä pitämä pieni puhe aiheesta Herran tunteminen. Puheessa korostui uskoontulo, ja se sisälsi muitakin ilmauksia, kuten etsikkoaika ja ajatus Jeesus-tielle lähtemisestä, joihin vähemmän hengellisissä piireissä liikkunut voisi kiinnittää enemmän huomiota.


Rukouksen jälkeen eräs vanhempi nainen tuli kertomaan todistuksen eli tässä tapauksessa käyttämään hänkin lyhyen hengellisen puheenvuoron. Se käsitteli rukousta, hän otti esiin niin omaa kokemustaan kuin raamatunpaikkoja ja vakuutti, että Jumalaa voi huutaa, Hän auttaa ahdingon läpi. ”Aamen!” kajahteli salissa.


Vielä eräs nainen tuli kertomaan kokemuksen kielillä rukoilemisesta. Samantyyppistä kertomusta kuulee itse asiassa aika usein: jotain ulkomaista kieltä taitamaton rukoilee ymmärrettävästi tällä kielellä. Puhuja itse kertoi kuulleensa eräältä ranskankieliseltä henkilöltä kielillä rukoilemisen jälkeen, että oli kiittänyt Isää ranskaksi. Esirukousosiossa nainen jakoi puheenvuoroja viittaajille ja nämä saivat sanoa omia rukousaiheitaan. Hyvin paljon aiheita kumpusi niin omien kuin toisten elämistä, kirjo oli laaja. Kun aiheiden puolesta rukoiltiin, panin silloin merkille, että salissa kuului puheensorina: ihmiset kaiketi rukoilivat kielillä.


Kokousta johtava nainen tuli kertomaan toisaalla järjestettävistä telttakokouksista, ja sitten otettiin kolehtilaulu. Ymmärsin, että seurakunta toimii palkatta ja vapaaehtoistyön voimin. Laulua oli tällä kertaa pianon lisäksi säestämässä myös viulu.


Jälleen eräs nainen tuli eteen. Hän kertoi todistuksen Herrasta, aiheena parantaminen. Hän sanoi, että ihmisen sairaus ei johdu aina synnistä, vaikka se toki siitäkin voi johtua. Sairaus voi olla jopa siunaus, Jumala voi sen kautta näyttää voimansa. Sairaus ei kuitenkaan koettele enempää kuin Jumala sallii. Mielenkiintoisesti mainittiin jopa Luther, jonka kerrottiin sanoneen: ”Saatana on Jumalan kahlekoira.”


Pian puheen jälkeen eräs penkillä istunut mies puhkesi puhumaan, sanoen jotain sen suuntaista kuin: Minä olen ilmestyksen Jumala, tahdon ilmestyä tämänkin seurakunnan kautta. Hän myös kehotti uskomaan ja luottamaan ja mainitsi Jerikon muurien murtuneen uskon kautta. Miehen puheessa oli kaiketi kyse jonkintyyppisestä profetiasta.


Laulettiin laulu, jonka minäkin tunsin, se tunnetaan nimellä Riihikirkkohymni. Itse pystyin tähän lauluun kirjattomana yhtymään, yksinkertaiset sanat on ollut helppo oppia.


Tämän jälkeen pääsimme pääpuheeseen, jonka puhuja aloitti tunteikkaalla rukouksella. Puheessa oli ainakin jonkinasteisena pääaiheena viinipuun oksat, Jeesuksessa oleminen ja pysyminen. Puhetta elävöittivät monet mielenkiintoiset tarinat puhujan elämästä, hän oli ilmeisesti ollut lähetystyössä. Saimme myös nähdä ihkaoikeita diakuvia. Puhe itse oli lähetys- ja pelastuskeskeinen, siinä otettiin kantaa muun muassa siihen, onko kerran pelastunut aina pelastunut. Myös Suomessa puhaltamaan alkaneet Jumalan tuulet, uskovien kulkeminen oman tahtonsa mukaan Herran tahdon sijasta ja jokapäiväiset valinnat nostettiin esille. Loppuunkin tuli tunteikas rukousosio, jossa mainittiin maalliset johtajat ja Israel sekä jonkinlainen synnintunnustus.


Rukouksen hiivuttua eräs nainen jäi puhumaan nopeaan tahtiin kielillä ja aloin huomata välissä kasvavassa määrin myös nopeita suomen sanoja. Moni suomenkielinen osio oli ainakin osittain kuin suoraan Raamatusta.


Rukousalttarin mainittiin olevan avoinna, ja sitten laulettiin loppulaulu. Kokouksen jälkeen olisivat vielä kahvit. Minulle tultiin ensimmäistä kertaa pidemmin juttelemaan tilaisuuden päätyttyä, puhuin sitten ainakin kolmen ihmisen kanssa. Kainostelin mainita opiskelualaani, sillä siihen ei aina suhtauduta kovin myönteisesti vapaissa suunnissa, mutta kerrottuani opiskelevani teologiaa oli keskustelukumppanini yllättäen oikein iloinen. Koin, että tässä yhteisössä teologiaa jopa arvostettiin. Erään toisen henkilön kanssa keskustellessani taas löysimme monia yhteisiä tuttavia.


Tämä herätyskokous oli ollut melko sanakeskeinen, rukoukset olivat olleet usein kohtalaisen lyhyitä ja lauluja ei ollut mahdottoman montaa. Tietyt piirteet yhteisössä ja tilaisuudessa olin tämän käynnin perusteella havainnut melko perinteisiksi vapaakristillisyyden piirissä, toiset taas hieman odottamattomiksi.


Valitettavasti se, miten ekskursio loppui, latisti kokemustani hiukan. Tekiessäni jo lähtöä eräs henkilö alkoi puhua minulle. Hän kysyi, mihin seurakuntaan kuuluin (keskustelimme englanniksi ja hän käytti sanaa church, enkä ole täysin varma, tulisiko se tässä yhteydessä suomentaa kirkoksi vai seurakunnaksi). Kun kerroin, että en tällä hetkellä kuulunut muodollisesti mihinkään, hän sanoi minulle, jos ymmärsin oikein, että ihminen ei voi pelastua, jos ei kuulu seurakuntaan. Hän myös selitti tätä näkemystä tavalla, jota en kuitenkaan täysin kyennyt ymmärtämään.


Itse olen ajatellut, että pelastumiseen ei tarvita jonkin yksittäisen tunnustuskunnan tai sen alaisen yhteisön jäsenyyttä, ja tietääkseni aika moni muukin on tätä mieltä. En lopultakaan ole varma, mitä keskustelukumppanini oikein tarkoitti, mutta koin hänen epäsuorasti mitätöineen minun pelastuneisuuteni. Kerroin hänelle lisää taustastani ja vaiheistani sekä tämänhetkisestä etsinnästäni ja halustani tehdä totuuden mukaisesti, kun se kirkastuu minulle. Keskustelukumppanini mainitsi myös entisen yhteisöni Vapaakirkon olevan hänen mielestään roskakirkko.


Päätimme juttelun sävystä huolimatta lyhyen keskustelumme kädenpuristukseen ja molemminpuolisiin siunauksiin. Ei sovi kuitenkaan kieltää, että minusta tuntui pahalta. En tiedä, edustiko tämän henkilön mielipide millään tavalla Baptistilähetyksen kantaa, mutta se kuitenkin jätti jälkensä muistoihini. Tiedostin hyvin kirkkaasti jotain itsestäni: sen, miten herkkä ihminen olen.