perjantai 30. joulukuuta 2016

Kokemuksia teologian opiskelusta 14: Juuri ja juuri aikataulussa

Kolmannen vuoden toinen periodi.

Olen edelleen aikeissa valmistua kandidaatiksi keväällä. Jo viime kirjoituksessa kerroin jaksamiseni laskeneen, ja sama on valitettavasti jatkunut toisessakin periodissa. Opiskelun lisäksi monien muidenkin asioiden tekemiseen on ollut tavallista korkeampi kynnys. Olen nipin napin saanut tehdyksi kaiken vaaditun, mutta seuraavistakin periodeista on kyllä tulossa sangen tiukkoja. Yritän kerätä voimia pitkällä joululomallani kunnes taas ennen pitkää täytyy palata suoritusten pariin. Nyt kuitenkin toisen periodin opinnoista.

Eksegetiikka: Proseminaari: Jumalan valitut luomisesta Jeesus-liikkeeseen

Nyt se sitten alkoi – seminaari, joka johdattaa minut kirjoittamaan kandidaatintutkielmaani. Jo viime kirjoitusta tehdessäni olin saanut suunnilleen tietää, että kandini aihe tulee liittymään Paavalin näkemykseen Israelin valinnasta Roomalaiskirjeen luvussa 9. Tarkoitukseni on tutkia, millaisen logiikan Paavali tuossa luvussa esittää sille, että Jumala on valinnut Israelin kansan omakseen. Minkä luonteinen Israelin valinta on? Onko se Paavalin mukaan yhä voimassa, ja jos, niin millä tavoin? Missä merkityksessä Paavali käyttää sanaa Israel?

Seminaarin kokoontumiskertoja on ollut neljä: ensin kaksi kertaa ja noin kuukauden kuluttua toiset kaksi. Ohjaaja oli pyytänyt meitä jo etukäteen miettimään mahdollisia aiheita, jotka liittyisivät jotenkin seminaarin teemaan "Jumalan valitut". Ensimmäisellä tapaamiskerralla toimme ajatuksiamme julki ja toisella ohjaaja perehdyttyään niihin antoi meille vinkkejä siitä, miten kannattaisi edetä. Koin hyväksi sen, että ohjaaja aktiivisesti vei projektiani johonkin suuntaan, sillä minun oli ylipäätänsä vaikeaa keksiä aihetta. Minua kiinnostaa lähes kaikki Raamatussa, joten on hankalaa lähteä spesifimmin valitsemaan yhtä, suhteellisen rajallista aihetta. Minullahan on lisäksi ollut taipumusta valita liian laajoja aiheita, mikä on myöhemmin kostautunut. Nyt halusin välttää ylilyönnit ja saada juuri oikeankokoisen aiheen, jollaisen keksiminen omin avuin kuitenkin olisi tuntunut haasteelliselta.

Tähän mennessä seminaarissa on katsottu läpi monia tutkielman kirjoittamiseen liittyviä seikkoja sekä joitakin juttuja yleisluontoisesta teemasta "Jumalan valitut", tehty muutamia tehtäviä ja lisäksi käyty läpi seminaarilaisten tutkimussuunnitelmia. Tähän mennessä en siis ole vielä kirjoittanut itse tutkielmaa lainkaan, mutta olen alustavasti miettinyt sen rakennetta ja katsonut kirjallisuutta. Myös tutkimussuunnitelman teko oli minulle vaikeaa, olen itse enemmän sen suuntainen ihminen, että kirjoitusteni rakenne hahmottuu niitä tehdessäni. Jotain pitäisi tammikuun lopulle mennessä olla jo kirjoitettuna opponointia varten. Voin kuitenkin huokaista helpotuksesta sikäli, että nyt on kohtuullisen selvää, miten tulen etenemään.

Eksegetiikka: Jeesus-liikkeestä kristinuskoksi: Jeesuksen ihmeet

Olen yliopistossa käynyt suhteellisen vähän eksegetiikan kursseja peruskurssien lisäksi, mutta tälle kurssille Jeesuksen ihmeistä päätin kuitenkin ottaa osaa. Voitaneen tunnustaa, että enemmän kuin sisällöllisistä syistä tein sen luentojen pitäjän, Erkki Koskenniemen, tähden. Olen muutamia kertoja ollut kuulemassa hänen opetustaan ja sanotaan vaikka, että hän on tietyllä tasolla vakuuttanut minut.

Kurssi oli sisällöltäänkin kyllä erittäin mielenkiintoinen. Tutustuimme varsinaisten Jeesuksen ihmeiden lisäksi myös Vanhan testamentin ja Apostolien tekojen ihmeisiin, juutalaisiin ihmeidentekijöihin, erilaisiin ihmekertomustyyppeihin ja kertomuksissa esiintyviin elementteihin sekä ihmeen konseptiin yleensä ottaen. Mielenkiintoista ja antoisaa oli myös, että kurssilla tuli melko pitkiä "kotiläksyjä" luettavaksi suoraan Raamatusta. Monien Vanhan testamentin kohtien lisäksi tuli lukea kaikki evankeliumit ja Apostolien teot ja kiinnittää huomiota ihmeisiin. Luennoilla sitten käytiin läpi, mitä olimme löytäneet.

Viimeisellä luennolla oli luentokertaus eli tentti, jossa vastattiin esseellä luentoja koskeviin kysymyksiin, esimerkiksi ihmeistä Johanneksen evankeliumeissa. En aluksi huomannut, että luento-osuus muodostaakin itse asiassa vain kaksi opintopistettä, joten kolme tulee suorittaa muulla tavoin – eikä minulle vieläkään ole täysin selvää, miten. Oletan kuitenkin, että siihen liittyy kirjallisuuden läpikäyntiä ja että sen voi suorittaa seuraavan kalenterivuoden puolella.

Systemaattinen teologia: Luterilaisen reformaation teologia

Mikäpä olisikaan sopivampi aika osallistua kurssille luterilaisen reformaation teologiasta kuin käsillä oleva reformaation merkkivuosi? Koen, että perustiedot Lutherin ajattelusta ovat minulla hyvin hallussa, mutta kurssi vaikutti mielenkiintoiselta ja kertaus ja syventäminen toki olivat tarpeen.

Kurssi rakentui yksinkertaisesti: joka luennolla oli oma aiheensa (esimerkiksi reformaattorien suhde mystiikkaan, retoriikkaan, filosofiaan, musiikkiin tai tunteisiin), ja luennoista oli viimeisellä kerralla tentti. Lisäksi tuli kirjoittaa kaksi esseetä kolmen kirjan pohjalta. Ensimmäinen oli pituudeltaan noin kuusi sivua, ja sen tuli käsitellä joko Lutherin jumalakäsitystä tai kokonaisuutta hahmottavia periaatteita hänen teologiassaan. Toisen ideaalipituus oli noin kolme sivua, ja aihevaihtoehtoina joko "Reformaation uutuudet" tai "Mikä reformaatiossa säilyi?".

Esseiden tekeminen jäi minulla hyvin viime tippaan. Olin aloittanut käymään aineistona olevia kirjoja läpi melko myöhään, ja vielä deadlinepäivänä oli kirjoittamatta suurin osa pidemmästä esseestä ja lyhyempi kokonaan. Muistiinpanot ja jonkinlaiset suunnitelmat minulla sentään oli, mutta haasteellisuutta lisäsi se, että samana päivänä sattuivat olemaan sekä tämän kurssin että Jeesuksen ihmeet -kurssin tentit. Kun mukaan ympätään vielä latinan tunti, erääseen yliopiston ulkopuoliseen kurssiin liittyvä ekskursio, "välituulettuminen" eräällä vapaa-ajan luennolla (jota en malttanut poiskaan jättää) sekä viime hetken kertaamiset tentteihin, tuli minulle noin viisitoistatuntinen päivä, jonka aikana ei paljoa ehditty ajatuksia lepuuttaa. Mutta sain kuin sainkin esseet tehtyä ja palautin ne noin 25 minuuttia ennen määräaikaa. Ne olisi ilmeisesti kohtuullisen helpoilla neuvotteluilla saanut palautettua vielä myöhemminkin, mutta lisäajan pyytäminen taisi kuitenkin olla minulle liian suuri kynnys.

Olin parille kaverille väläyttänyt ohikiitävän ajatuksen, että palkitsisin itseni tämän rankan päivän jälkeen menemällä kylpylään. Kun sain kannustusta tarttua tuumasta toimeen, minä sitten todella matkasin erääseen kylpylaitokseen, jossa kerran olin entisen opinahjoni kautta päässyt vierailemaan. Vietin siellä tällä kertaa useita tunteja asiakkaana, rentoutuen rankan rupeaman jälkeen.

Sain tästä kurssista vaikeuksista huolimatta niinkin hyvän arvosanan kuin 4.

Latina

Jaksamiseni ei ole riittänyt myöskään niin ahkeraan latinan opiskeluun kuin mitä se ehkä ansaitsisi. Tämän aineen kohdalla on kuitenkin huomattava, että sillä on jostain syystä taipumus olla minulla hyvin hallussa, vaikka en juuri mitään tekisikään. Latina on edelleen ollut mielestäni hyvin helppoa – ehkä minulla vain sitten on niin hyvä kielipää.

Tämän helppouden vuoksi kykenin jo aidosti rentoutumaan sen rankan deadline- ja tenttipäivän jälkeen, vaikka latinan tentti olikin vasta tulossa. En juurikaan latinaa stressannut, ja kertasinkin siihen vielä huonommin kuin olin suunnitellut (en ehtinyt esimerkiksi edes opetella kaikkia sanoja, jotka piti ulkoa osata). Katselin kuitenkin luentojen diat netistä ja yritin painaa mieleeni eri taivutuspäätteet.

Tentissä piti esimerkiksi taivuttaa sanoja määrätyllä tavalla ja kääntää eräs teksti. Aikaa oli varattu noin kolme tuntia. Itse sain tentin tehtyä noin 45 minuutissa, ja lähdinkin melkein heti, kun se oli luvallista. Sain arvosanaksi vitosen.


Olen väsymyksestäni huolimatta saanut yleensä ottaen hyviä arvosanoja. Koen kuitenkin, että jos haluan oikeasti osata jotain ja olla asiantuntija, minun täytyisi saada jostain takaisin intoni viettää enemmän aikaa opintojen parissa. Toivon, että tämä loma voi omalta osaltaan minua virkistää.