lauantai 27. helmikuuta 2016

Ekskursio Lähetyskirkon messuun


Astelin pitkin Ullanlinnan katua kaverini kanssa jutellen. Pian vasemmalle aukeni näkymä suureen punatiiliseen rakennuskompleksiin. Hassua, olin juuri tällä viikolla kävellyt sen ohi, mutta en ollut ymmärtänyt, mikä paikka oli kyseessä. Nyt päivänvalossa kävi ilmeiseksi, että siellä se oli, Lähetyskirkko – ja kaikesta noiden tiiliseinien sisään mahtui paljon muutakin.
 
Erottuani ystävästäni valitsin oven, jonka yllä oli valkea Kristus-patsas ja heti sisään päästyäni huomasin avoimen oven kirkkosalin näköiseen paikkaan. Minut toivotettiin tervetulleeksi ja sain käteeni Virsikirjan. Etsiydyin paikalleni, annoin katseeni kierrellä tässä kauniissa, valoisassa ja valkeassa paikassa. Lasimaalaukset olivat taidokkaita, kuvasivat mitä ilmeisimmin Jeesuksen syntymää ja kuolemaa. Ylhäällä oli parvi ja salissa oli monia pylväitä. Saarnastuoli oli mielenkiintoisella tavalla asetettu alttarin päälle.

 
Paikalla oli vasta vähän ihmisiä, tunnelma oli seesteinen. Vaikka väkeä tulikin lisää jumalanpalveluksen jo alettua, silti koin, että tämä rauhallisuus ja hiljaisuus säilyivät läpi koko messun – ne olivat keskeinen tätä tilaisuutta luonnehtiva piirre.
 
Kuten edestä tervetulotoivotuksen yhteydessä kerrottiin, nyt oli toinen paastonajan sunnuntai, sitä luonnehtivat taistelu syntiä vastaan, usko ja rukous. Kun muutamien vapaaehtoisten ja palvelijoiden nimet oli mainittu, kaihoisa kitara alkoi soida ja oli muistaakseni ihmisäänien ohella ainoa instrumentti, jota koko tilaisuudessa kuultiin. Virsi soi ja sen lopulla pappi polvistui alttarin eteen. Hänellä oli violetti kasukka, meneillään olevan kirkkovuoden ajankohdan mukaan.
 
Hän lauloi aloittaen: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” ja seurasi asianmukainen vuorolaulanta. Lyhyessä puheessaan hän sivusi monia teemoja, kuten sitä, mitä Jumala sanoo ja mitä Hän tarkoittaa, mitä Jumala on oikeasti tehnyt puolestamme. Hän kysyi, mihin paastonaika meitä kutsuu: synkistelyyn vai suureen iloon valmistautumiseen – ja nähdäkseni hän kallistui jälkimmäisen kannalle. Edessä on suuri ylösnousemuksen juhla, pääsiäinen.
 
Synnit tunnustettiin merkittävästi psalmia 130 mukaillen, aloittaen sanoin: ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.” Sitten laulettiin Herra, armahda meitä ja rukoiltiin.
 
Lukukappaleet olivat pitkähköjä, Toisesta Aikakirjasta ja Ensimmäisestä Tessalonikalaiskirjeestä. Teemana erottuivat ensimmäisessä ahdistus, paasto ja rukous, toisessa puolestaan pyhä elämä. Kappaleiden välissä kuultiin musiikkia, toisen niistä jälkeen virsi 440. Merkillepantavaa muuten oli, että täällä virret olivat muistaakseni kaikki kokonaan laulettuja, ei siis niin, että laulettaisiin vain joitakin säkeistöjä kuten kirkon jumalanpalveluksissa usein tehdään.
 
Päivän evankeliumi oli Matt. 15:21–28, ja nousimme sitä kuulemaan. Lukemisen jälkeen sanoi lukija, joka myös piti saarnan: ”Tämä on pyhä evankeliumi.” Siihen vastattiin: ”Ylistys sinulle, Kristus.” Samanlaista vuoropuhelua ei muistaakseni lukukappaleiden kohdalla ollut, mutta Vanhan testamentin katkelman jälkeen lukija sanoi sen, minkä yleensä sanovat kuulijat, nimittäin: ”Jumalalle kiitos.”
 
Saarnaaja pohdiskeli evankeliumitekstiä, jossa Jeesus toteaa häneltä parannusta pyytävälle kanaanilaisnaiselle aluksi, että häntä ei ole lähetetty muita kuin vain Israelin kansan kadonneita lampaita varten. Vasta naisen hellittämättömyyden ilmaisemisen jälkeen Jeesus parantaa tämän. Toisaalta samaisen Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus käskee apostoleitaan tekemään kaikki kansat opetuslapsiksi. Saarnaajan mukaan tätä asiaa oli yritetty selittää ainakin kahdella tavalla: joko Jeesuksen tehtävän laajuus aukeni vasta vähitellen (ilmeisesti myös hänelle itselleen) tai sitten Jumalan pelastussuunnitelma ei ollut vielä sopivassa vaiheessa kanaanilaisnaisen esittäessä pyyntönsä. Ylösnousemuksen jälkeen kaikki oli kuitenkin viimeistään selvää.
 
Saarnassa oli myös kysymys, mitä Jumala haluaa päivän evankeliumin kautta puhua meille täällä tänään. Jumala on rakastava Isä, jolta uskaltaa pyytää apua, Hänen ja ihmisen välillä vallitsee luottamussuhde.
 
Esirukous oli englanninkielinen ja jaksotettu niin, että kitarasta soitettiin väleihin lyhyitä musiikkijaksoja. Kolehdin keräämisen aikana rahan sai viedä eteen, jossa se kerättiin. Toisaalla oli myös mahdollista antaa lahjoituksensa kortin kautta. Pappi meni alttarille ja oli selin kirkkokansaan nähden – tällaista asentoa olen harvoin päässyt todistamaan, mutta alttarin rakenteesta johtuen se oli täällä luonnollista.
 
Ehtoollisosan perinteiset vaiheet käytiin läpi, niin laulut Pyhä ja Jumalan Karitsa kuin Isä meidän -rukous ja ehtoollisen asetussanat. Eräässä välissä noudatettiin myös sitä tapaa, että toisille toivotettiin Kristuksen rauhaa kättelemällä. Jotkut lähtivät jopa käymään vähän kauempana omalta paikaltaan. Kun kansa kutsuttiin ehtoolliselle, kohottivat leivän ja viinin pitelijät aineita hiukan.
 
Ehtoollisen aikana salissa kaikuivat kaksi virttä. Rukouksen jälkeen laulettiin vanha tuttu virsi Herraa hyvää kiittäkää b-sävelmällä. Sitten pappi siunasi ja aamen sanottiin hieman yllättäen kolme kertaa laulettuna.
 
Tilaisuuden jälkeen oli kirkkokahvit viereisessä huoneessa, ja jutustelin muutamien tuttavieni kanssa, heitä oli nimittäin täällä kohtalaisen paljon.
 
Lähetyskirkon messun sivujen mukaan messut ovat Suomen Lähetysseuran ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan toimintaa. Messuja on järjestetty jo yli kymmenen vuotta ja pääajatuksina niissä ovat yhteisöllisyys, vapaaehtoisuus ja luovuus.
 
Sinänsä tämä messu oli hyvin lähellä tavallista sunnuntaimessua, toisaalta siinä oli myös omia ainutlaatuisia piirteitään ja korostuksiaan. Itse koin tunnelman jotenkin hyvin erilaiseksi kuin normaalissa kirkon jumalanpalveluksessa enkä täysin osaa selittää sitä. Oma osansa on varmaan sillä, että täällä ei ollut liikaa ihmisiä, mikä auttoi ylläpitämään harrasta, rauhallista tunnelmaa. Toisaalta minulla on taipumusta panna hyvin paljon painoarvoa arkkitehtuurille ja valaistukselle: tämä kirkkotila oli vanhanaikainen ja messun järjestämisen aikaan kirkas – kumpikin on minun mieleeni.
 
Sitä tulee ajatelleeksi, miten erilaisia tapoja ihmisillä onkaan lähestyä ja palvoa Jumalaa. Kun monissa vapaissa suunnissa keskeistä on tunteellinen ja antaumuksellinen ylistys, on tämä enemmänkin paikka, jossa tullaan hiljentymään Jumalan eteen.



sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ekskursio Helsinki Vineyardiin

Ystävänpäivän toinen ekskursioni suuntautui Helsinki Vineyardiin, tuohon yhteisöön, josta olin vain ohimennen joskus joltakin kuullut ja tullut lisänneeksi sen listaani. Odotin vapaakristillistä tilaisuutta ja sellaisen myös löysin.

Ilmeisesti ainakin toistaiseksi Vineyard kokoontuu Andreaskyrkanin tiloissa, jotka siis käsitykseni mukaan kuuluvat ruotsinkieliselle vapaaseurakunnalle. Olin monesti kulkenut tuon rakennuksen ohi, mutta en vielä koskaan tehnyt sinne vierailua. Niinpä tuo kirkko mykisti minut astuessani sisään.

Sali oli sävähdyttävän koristeellinen, pääosin erilaisilla puumateriaaleilla sisustettu. Näin lukuisia taitavasti tehtyjä pylväitä ja kaiteita. Ylhäällä oli parvi, alhaalla kulkivat penkkirivit ja salin etuosassa oli kauniin näköinen alttarin tapainen asetelma. Sen yllä katseenvangitsijoina olivat risti ja ruotsinkieliset sanat Sanning och frid, Totuus ja rauha. Mieleen tällaisesta kirkkosalista tuli oikeastaan vanhanaikainen luterilainen kirkko, vaikka joitakin erojakin oli.




Sisällä soi musiikki, ihmisiä oli paikalla vasta vähän. Istuuduin alas ja otin valokuvia. Diat pyörivät kertoen esimerkiksi Vineyard-yhteisöstä ja ohjelmasta. Minua tultiin morjenstamaan ennen tilaisuuden alkua ja minulle kerrottiin, että sen jälkeen olisi tarjolla ruokaa ilmaiseksi. Tänään oli normaalista poikkeava ohjelma myös sen suhteen, että tilaisuus oli tavallista lyhyempi, vain noin tunnin mittainen.

Kun ylistys alkoi, noustiin seisomaan. Ensimmäisen kappaleen jälkeen lapset sai viedä lastenhoitoon. Väkeä oli paikalle valunut pikkuhiljaa lisää, ihmisiä vaikutti olevan kaikenikäisiä. Kaksi jälkimmäistä laulua tuntuivat olevan minulle tutumpia, keskimmäinen niistä kesti merkillepantavan kauan. Laulua säestettiin pianolla ja bassolla, varsinaisia esilaulajia oli kaksi.

Seuranneessa rukouksessa nousivat esille Jumala voittajana, myös parantuminen ja taloudelliset ahdistukset mainittiin. Uusia pyydettiin viittaamaan täällä samoin kuin aiemmassa kohteessani ja myös täällä sain lahjan. Se sisälsi yhteydenottolomakkeen, joka pyydettiin palauttamaan, tietoa yhteisöstä sekä jotain niinkin merkittävää kuin CD-levyn, joka käsittääkseni oli Vineyardin oma.

Kolehti kerättiin puheosuuden jo hieman alkaessa metallisiin kippoihin, joissa oli risti. Saarnan teemana oli Jeesus auttaa köyhiä, ja ilmeisesti täällä oli käytössä myös kuukausiteema: tässä kuussa se oli Jeesus Luukkaan evankeliumissa.

Saarnaa piti mies puhuen suomeksi, samalla taustalla kuului tulkkausta. Hauskaa oli se, että meille näytettiin puheen aikana hauskoja aiheeseen liittyviä kuvia Googlesta, muun muassa eräs, jossa pohdiskeltiin, mitä tai mistä Jeesus leikkaisi. Toisessa taas kysyttiin suomennettuna: "Miksi on niin, että milloin tahansa pyydän Jeesusta tulemaan elämääni, hän aina tuo ystävänsä?" Kuvassa oli Jeesus-hahmo puutteellisten ja huono-osaisten ympäröimänä.

Puhuja sanoi, että Jeesus on kiinnostunut joka elämänalueestamme, myös esimerkiksi pankkiasioistamme tai siitä, mitä teemme makuuhuoneessamme. Keskeinen osa puheessa oli riemuvuosi-tematiikalla. Vanhan testamentin aikana tunnettiin riemuvuosi, jolloin ihmiset saivat palata perintömailleen ja sukunsa luo. Puhuja mainitsi Jeesuksen autuaaksijulistusten suhteen riemuvuoteen ja painotti huono-osaisten kutsumista takaisin Jumalan luo ottaen esimerkin muun muassa Raamatun tuhlaajapojasta.


Sitten seurasi jotain yllättävää. Meitä pyydettiin jakautumaan 2–4 hengen ryhmiin, joissa oli tarkoitus pohtia, miksi ratkaisu köyhyyteen ei ole Jeesuksen opetuksessa "Näin köyhästä tulee rikas" vaan "Rikkaat, auttakaa köyhiä". Minä etsiydyin kahden lähellä istuvan ihmisen seuraan ja löysimme monia näkökulmia. Itse mietin, että noiden kahden asian välillä on tietty vivahde-ero. Ryhmäkeskustelujen jälkeen keskusteltiin aiheesta yhdessä, ja ihmisille oli noussut paljon ajatuksia. Jeesusta ei esimerkiksi erään mukaan kiinnosta niin paljon köyhyys vaan se, miten suhtaudumme toisiimme. Toisaalta rikkaat ja köyhät voivat myös oppia toisiltaan. Myös Raamatun pohjalta nousevat ajatukset rikkaan vaikeudesta päästä Jumalan valtakuntaan ja antamisesta riemullisin sydämin tulivat esille. Nopeimpia ryhmiä varten oli ollut myös lisätehtävä, jossa kyseltiin konkreettisia ehdotuksia sille, miten koko kristillinen kirkko voisi tänään olla julistamassa riemuvuotta köyhille.

Tilaisuuden lopulla oli laulamista seisten ja kädet kohotettuina. Myös rukouspalvelua oli tarjolla, muistaakseni erityisesti sellaisille, jo 
illa oli sairautta. Eräässä vaiheessa tilaisuutta oli myös polvistuminen – mielenkiintoinen käytäntö, jota ei vapaissa suunnissa niin kovin usein tapaa.

Menin tilaisuuden jälkeen alakertaan syömään keittoa ja juomaan kahvia. Tutustuin myös muutamiin uusiin ihmisiin ja olin paikalla kohtuullisen kauan keskustellen ja vaihdellen kuulumisia.

Uskonnot Suomessa -sivuston mukaan tämän yhteisön juuret ovat kansainvälisessä Vineyard-liikkeessä, ja sain sellaisen kuvan, että liikkeen historiaa pidetään yhteisössä tärkeänä. Toinen ehkä hieman selkeämmin erottunut piirre oli sairaiden parantuminen, tosin sekään ei valtavan korostuneesti. Muilta osin yhteisö antoi kuvan melko normaalista uudemmasta vapaakristillisyydestä, ainakin näin yhden käynnin perusteella todettuna.

Etualalla oikealla Andreaskyrkanin risti, taustalla näkyvät myös Johanneksenkirkon tornit.
 
 

torstai 18. helmikuuta 2016

Ekskursio Raamattu puhuu -seurakuntaan



Oli sunnuntaiaamupäivä, ja onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään sängystä ylös ehtiäkseni ajoissa kello yhdentoista tilaisuuteen. Kohteenani oli tällä kertaa Raamattu puhuu -seurakunta.

Käsittääkseni Raamattu puhuu -seurakuntia on maassamme useammillakin paikkakunnilla, esimerkiksi entisessä kotikaupungissani oli samanniminen yhteisö, jossa kerran kävin vierailulla. Tuosta käynnistä en enää paljoakaan muista, mutta kyseessä oli kuitenkin pienehkö ihmisjoukko ja kieliäkin tilaisuudessa taisi olla useampi. Monikielisyys oli totta myös tämänkertaisessa kohteessani, mutta väkimäärältään se oli mielestäni selkeästi suurempi.


Yhteisön nettisivuilla kerrotaan ytimekkäästi uskon pääkohdista. Mielenkiintoisia tuosta listasta esiin nousevia uskonkappaleita ovat esimerkiksi ihmisen syntisyyden ja kyvyttömyyden pelastaa itsensä painottaminen, oppi, että Jumalan lapsi ei voi menettää lapsen asemaansa (lienee eräs muoto ns. "kerran pelastettu, aina pelastettu" -opista), Raamatun ainutlaatuisuus ja sen asema Jumalan inspiroimana kirjana, baptistinen kasteoppi (eli kasteella käydään vasta uskoontulemisen jälkeen) ja uskovien tempaaminen taivaaseen ennen lopunaikoina tapahtuvaksi profetoitua ahdistuksen aikaa, jolloin Jumala vuodattaa vihansa maan päälle. Monessa kohdassa yhteisö nähdäkseni uskoo kristittyjen valtavirran mukaisesti, esimerkiksi kolminaisuuden, Kristuksen persoonan ja sijaiskuoleman ja viimeisen tuomion suhteen. Kyseessä oli siis kiintoisa oppikokonaisuus, joka kaiketi voidaan sijoittaa luontevimmin niin sanotun vapaakristillisyyden piiriin.

Saavuttuani oikealle seudulle etsiskelin ovea ja pian sen löysinkin. Nousin portaita ylös ja saavuin kohtuullisen suureen tilaan, jonka toisella puolella oli ruokapöytiä ja toisella puolella kirkkosalin tapainen alue. Menin istumaan reunaan ja silmäilin ympäristöä. Kulmassa oli lava, jota kohti tuolit oli aseteltu. Tilassa kuului jousisoitinten virityksen ääni, paikalla oli myös kitaroita, piano ja rummut. Parilla seinällä oli verhoja ja eräällä risti, jota en heti huomannutkaan. Silmiini sattui myös eräs modernin näköinen taulu.

Kuulin useampia kieliä jo nyt ja takana havaitsin kuulokkeita. Ehkäpä täällä olisi simultaanitulkkaus? Minua tultiin kättelemään ja toivottamaan tervetulleeksi ja sain kuulla myös ilmaisesta kahvista uusille. Se kuulosti oikein hyvältä!

Tilaisuus alkoi hieman myöhässä alkupuheella. Puhe oli suomeksi ja se tulkattiin englanniksi lyhyissä jaksoissa, joten ilmeisesti simultaanitulkkausta ei kuitenkaan käytettäisi.

Musiikkijakson ajaksi noustiin seisomaan, salin täytti laulu, soitto ja myös käsien taputus. Ensimmäinen kappale oli hyvin svengaava, amerikkalaisen baptistimusiikin mieleen tuova, ja toinen kappale oli kolmijakoinen ja rauhallisempi. Kaikki laulut taisivat olla minulle uusia. Laulujen välissä oli rukousta ja toistemme kättelyä.

Seuraavaksi sanottiin tervetuliaissanat. Ihmiset kättelivät toisiaan vielä uudelleenkin, jopa halasivat, olihan ystävänpäivä. Uusia pyydettiin viittaamaan ja kun nostin käteni, ihmiset taputtivat. Jotain tämän tapaista muistan siitä toisestakin Raamattu puhuu -seurakunnasta. Mutta mielenkiintoista oli, että täällä uusille annettiin pienet lahjat, jotka sisälsivät kahvilipukkeen, tietoa yhteisöstä sekä pienen hengellinen kirjasen.

Joidenkin paikallaolijoiden nimiä mainittiin ja seurasi jälleen taputuksia. Esipuheen tuli pitämään eräs yhteisön vanhimmista, joka rukoili lyhyesti ensin pyytäen siunausta todistukselleen. Mies puhui konferenssista, joka oli ilmeisesti liittynyt kristillisten terapeuttien järjestöihin. Puheensa lopuksi hän jälleen rukoili.

Seuraavassa välipuheenvuorossa puhuja vitsaili erään alkoholistin kerran ihmetelleen, kun ilmeisesti tätä oltiin seurakunnan taholta kohdeltu ihan kuin "tavallista" ihmistä. Puhuja tokaisi, että täällä se on tavallista, koska puolet heistä olivat alkoholisteja, tai olivat olleet, kuten hän kiirehti lisäämään. Taas taputettiin. Muutenkin tilaisuudessa oli iloinen tunnelma, eräs toistunut vitsailun aihe oli se, kun suomenkielinen puhuja tuli sanoneeksi pitkän lauseen, joka tulkin oli jo vaikeaa kääntää. Nauru raikui salissa useammankin kerran.

Tilaisuudessa esiintyi myös kuoro, jonka kappaletta pianolla säestettiin. Jälkeenpäin kerrottiin, että kuoro pyrki tuomaan laulujen kautta elämää ja kiersi esiintymässä: se oli sinä päivänäkin menossa erääseen paikkaan "keikalle".

Varsinaisen pidemmän opetuspuheen tuli pitämään pastori, joka oli tällä hetkellä johtavana pastorina erään toisen sairastaessa. Sairaan pastorin puolesta rukoiltiinkin.

Tämä puhetta pitävä pastori oli kertomansa mukaan saarnannut kolmena sunnuntaina peräkkäin ja nyt olisikin viimein hyvä saada saarnata Jeesuksesta, aiemmat saarnat olivat kaiketi käsitelleet muita aiheita. Puheessa otettiin esille Luukas 12, kohta, jossa Jeesus varoittaa fariseusten hapatuksesta, tekopyhyydestä. Puhe oli näin teologin näkökulmasta mukavan eksegeettisesti ja historiallisesti painottunut, siinä kerrottiin muun muassa Jeesuksen ajan juutalaisista puolueista ja Raamatussa esiintyvistä Herodes-nimisistä henkilöistä. Puhuja pohdiskeli myös Jeesuksen syntymän ajoitusta. Koska se Herodes, jonka kerrotaan olleen kuninkaana Jeesuksen aikaan, todennäköisesti kuoli vuonna 4 eaa., on Kristuksen syntymän otaksuttu tapahtuneen todellisuudessa ennen ajanlaskumme alkua. Mies kuitenkin nosti esiin tutkimuksen, jossa epäiltiin, olisiko Herodes kuollut sittenkin vasta 1 eaa. Historia selkeästi kiinnosti puhujaa. Pastorin mukaan tieteen kautta usein tuli tietoa, joka vahvisti Raamattua.

Puheen teemana oli siis moraalittomuuteen liittyvä pöyhkeys. Mies korosti, että meidän ei pitänyt elää sen paremmin lakihenkisyydessä kuin laittomuudessakaan, mikä luultavasti tarkoitti sitä, että kristityn ei tule ikään kuin suorittaa ja yrittää parannella itseään päästäkseen parempaan asemaan Jumalan edessä, mutta toisaalta kristityn ei myöskään kuulu olla täysi huithapeli, joka ei piittaa oikeanlaisesta elämäntavasta.

Pastori sivusi myös mielenkiintoista, yhteiskunnassa joidenkin yhteisöjen kohdalla puhututtanutta synnissä elävien seurakuntalaisten karttamisen teemaa. Muistaakseni puhujan mukaan tuli ensisijaisesti katsoa sitä, mikä on synnintekijän asenne: Jos väärät teot johtuvat heikkoudesta, ei tällaista henkilöä tule karttaa, sillä tällöin ihminen nimenomaan tarvitsee seurakunnan tuen. Jos taas synnin tekeminen johtuu pöyhkeydestä ja jos tämä on selkeästi seurakunnalle vahingollista, voi olla paikallaan ottaa etäisyyttä tällaiseen henkilöön.

Puheen ja rukouksen jälkeen laulettiin seisten, tällä kertaa tuttu laulu. Tällä kertaa oli edestä kerrotun mukaan ollut ilmeisesti tavallista tuhdimpi kokous. Lopussa kuultiin ilmoitusasioita, näiden joukossa maininta sinä päivänä olevasta Palvova rukous -illasta, koko kevään kattavan evankeliointiohjelman ilmestymisestä, naisten identiteetti-aiheisesta raamattutunnista ja pastorin eläkkeelle jäämisestä ja tämän myötä tapahtuvasta uuden pastorin valintaprosessista, johon palaute ihmisiltä oli tervetullutta sen suhteen, millaisia ominaisuuksia pastorilta haluttaisiin.

Tilaisuuden jälkeen oli lähetyslounas ja meninkin aluksi jonottamaan sitä kunnes minulle kerrottiin, että kahvi, jonka olin ensikertalaisena oikeutettu saamaan ilmaiseksi, olisi toisessa huoneessa. Kävin hakemassa sen, palasin ruokapöytätilaan ja istahdin alas juttelemaan erään jonossa kohtaamani henkilön kanssa ja myöhemmin itse pastorikin istui pöytään. Elämänjakamisen ohella sain tietoa muun muassa siitä, että yhteisöllä oli myös nuortentoimintaa.

Oma kokemukseni tästä tilaisuudesta oli aika positiivinen: minut otettiin hyvin vastaan ja kokouksessa oli lukuisia hilpeitä ja piristäviä yksityiskohtia. Jossain määrin tilaisuus tuo mieleen ajat, jolloin pyörin enemmänkin vapaiden suuntien parissa, nyttemminhän olen aika paljon käynyt erilaisissa luterilaisissa tilaisuuksissa.

Asteltuani ulos nousin junaan. Minulla oli jälleen "tuplapäivä" eli vuorossa olisi vielä toinenkin tilaisuus saman vuorokauden aikana, sekin vapaakristillisyyden piiriin sijoittuva.




maanantai 8. helmikuuta 2016

Ekskursio Verkoston messuun



Sunnuntai oli minulla niin sanottu ”tuplapäivä” eli kävin kahdessakin tilaisuudessa saman vuorokauden aikana. Aamulla olin vieraillut Lähetyshiippakunnan messussa, nyt puolestaan oli vuorossa tyyliltään hyvin erilainen messu, mutta messu kuitenkin.

Verkostoa voisi kaiketi luonnehtia parhaiten sanalla jumalanpalvelusyhteisö, jota nettisivuillakin (www.verkosto.net) käytetään. Käsittääkseni verkoston toiminnan ytimessä ovat parin viikon välein vietettävät messut sekä pienryhmät, jotka ovat sivujen mukaan ihmissuhteiden syventämistä varten. Verkosto ei kuitenkaan virallisesti taida kantaa seurakunnan nimeä, vaikkakin monet ehkä pitävät sitä omana seurakuntanaan.

Olen itse käynyt Verkoston messussa kerran aiemmin, ja siitä taitaa olla jo noin vuosi. Astellessani illan hämärtymisen aikoihin sumussa kohti Munkkiniemen kirkkoa, jossa messu pidettäisiin, tiesin siis jo suurinpiirtein, mitä odottaa.

Etsiydyin kirkossa istumaan pitkälle puiselle penkille. Sali oli normaali kirkkotila, arkkitehtuuriltaan moderni. Etuosassa näkyi ehtoollispöytä ja teknisiä laitteita. Eri-ikäisiä ihmisiä oli jo paikalla jonkin verran, vaikkakin väkeä valui mukaan vähitellen vielä tilaisuuden alettuakin. Taustalla soi musiikki, joka ei ollut mahdottoman kovalla. Seinälle heijastettuina pyöri muutamia dioja, jotka kertoivat muun muassa soluista ja Alfa-kurssista. Toiminnan myös ilmoitettiin olevan täysin lahjoitusvaroin rahoitettua.

Pian alkoi bändin soittama musiikki, lauluna oli virsi 329, ”Kiitos nyt Herran”. Monet nousivat ylös ja yhtyivät laulamaan pianon, saksofonin, kitaran ja rumpujen tahdissa. Sanat eivät tulleet seinälle ihan heti, mutta hetken päästä ne jo näkyivät helpottaen laulamista.

Laulamisen jälkeen juontaja Petri Patronen puhui lyhyesti alkusanoja. Hänen kysyttyään, oliko joku täällä ensimmäistä kertaa ja joidenkin viitattua, raikuivat aplodit. Uusille olisi tilaisuuden jälkeen varattu oma ”Uusien pöytä”.

Patronen puhui siitä, että oli hyvä pysähtyä ja mainitsi taakkojen ja murheiden tuomisen Jumalan eteen. Itse asiassa seurasikin eräänlainen synnintunnustus. Hetki oltiin hiljaa ja sitten juontaja rukoili ja julisti synnit anteeksiannetuiksi.

Tilaisuus jatkui ylistyksellä: lauluina olivat ”Enemmän sinua”, ”Herramme” ja ”Janoan Sua”, joista viimeinen on minulle oikeastaan eniten tuttu vapaakirkollisista piireistä. Eräät taputtivat käsiään tai kohottivat ne, yhden näin hieman kuin tanssivan.

Juontaja piti kiitosrukouksen ja pyysi Jumalaa puhumaan tänään. Seuraavaksi pienokaiset ja nuoret siunattiin omiin ryhmiinsä, kaiketi joihinkin pyhäkoulun tapaisiin. Siunattujen lähdettyä juontaja kutsui puhumaan erään, joka oli palannut lapsityöhön tauon jälkeen. Lyhyen lapsityötä käsitelleen puheen jälkeen kuultiin taputukset ja illan varsinainen puhuja tai saarnaaja Johanna Sandberg esiteltiin.

Taputusten saattelemana puhujalle sanottiin hänen olevan vapaa puhumaan sydämellensä annetun mukaisesti. Hän kertoi Verkoston olevan osa valtakunnallista Spirit-verkostoa, ja myöhemmin tilaisuudessa kävi selvästikin ilmi, että Verkoston tapaisia yhteisöjä on nykyään ympäri maata.

Puheen aiheena oli uskovien alamaisuus toisilleen Efesolaiskirjeen 5. luvun mukaisesti. Raamatunkohta myös heijastettiin seinälle. Sen lukemisen aikana ihmiset seisoivat. Puhuja mainitsi aiheestaan olevan yleensä hieman vähemmän opetusta. Hän kertoi alamaisuuden olevan Jumalan antama periaate tai malli, joka tuo siunauksen. Esimerkiksi erehtyvääkin pastoria kohtaan tuli olla alamainen, täydellistä pastoria ei ollutkaan. Kyse ei ollut kuitenkaan ihmispalvonnasta, vaan ymmärsin pointin olevan enemmän kunnioituksessa. Uskovien suhteessa toisiinsa tärkeää oli rinnalle asettuminen ylhäältä päin saarnaamisen sijaan. Keskeisenä pointtina puheessa oli Jumalan seuraajana oleminen, Jumalan imitointi.

Eräässä vaiheessa puhuja vaikutti havahtuvan ja kysyi, oliko puhunut jo kauankin ja kertoi voivansa lopettaa jo. ”Ei tarvii”, kuului yleisöstä. Tästä huolimatta puhe oli jo kuitenkin loppuvaiheessa ja pian puhuja rukoili. Seinälle heijastettuna alkoi pyöriä video, jossa oli tosin aluksi hieman teknisiä ongelmia. Kun äänet tulivat, saimme kuulla videon kautta siitä, miten kirkko ei ollut kuollut, mutta se kuitenkin tarvitsi uudistusta. Yhteisöt ja hengelliset kodit olivat käsittääkseni videon pääteema. Juontaja kertoi videon jälkeen, että kun vuonna -99 muutama pastori sai sydämelleen vapaaehtoisten kanssa perustaa Verkoston, ei vastaavia yhteisöjä ollut vielä kovinkaan paljoa.

Kolehti kerättiin kappaleen ”Läpivalaisu” aikana. Sitten naispuolinen pastori puhui alttarin takana. Juontaja ei ilmeisestikään ollut pastori, joten oli sinänsä luonnollista, että messun ehtoollisen toimittaisi vihkimyksen saanut henkilö. Pastorilla olin huomaavinani ”sokeripalan” kaulassa, mutta messukasukkaa hänen yllään ei muistaakseni ollut.

Ehtoollisosassa oli ymmärtääkseni valtaosa luterilaisen kaavan mukaisista vaiheista, mutta esimerkiksi Pyhä-hymniä ei kuitenkaan laulettu. Kuulimme ja koimme rukousta, ehtoollisen asetussanat ristinmerkkeineen, ehtoollisavustajien (joita taisi olla viisi) kutsumisen, Isä meidän -rukouksen, Kristuksen rauhan toivottamisen kättelyn kautta ja Jumalan Karitsa -laulun seisoen.

Ehtoollisen jakaminen kesti kohtuullisen pitkään, tarjolla oli myös alkoholitonta viiniä ja gluteenitonta leipää. Hetken kuluttua ehtoollisen aikana kuultiin laulut ”Isä meidän” ja ”Hoosianna”. Vielä kiitosrukouksen kaiuttua juontaja sanoi loppusanat, mainitsi ”yhteyden sakramentista”, jota olisi mahdollista toteuttaa kahvilla tilaisuuden jälkeen. Rukouspalvelu olisi avoinna tarvitseville. Juontaja sanoi Herran siunauksen ja lopuksi huikkasi: ”Moi moi!”

Itse vetäydyin kahvittelemaan ja juttelin vielä muutamille tuttavilleni, joita paikalla oli. Sitten olikin jo aika lähteä kotia kohti.

Verkoston melko vapaamuotoinen messu oli mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa mielestäni oli helppo aistia piirteitä sekä perinteisestä luterilaisuudesta että vapaammasta hengellisyydestä. En ole varma, onko tilaisuudella vertailukohtaa, mutta jostain syystä mieleeni tulee äkkiseltään luterilainen viidesläisyys tai viides herätysliike, jossa ainakin joidenkin haarojen suhteen ylistyksellä ja kokemusrikkaalla uskonelämällä on kokemukseni mukaan suuri osuus verrattuna vaikkapa selkeään luterilaisuuden korostamiseen. Vapaakristillisyyden kanssa yhteisten vaikutteiden lienee myös helpointa ilmetä juuri viidennessä herätysliikkeessä. Varsinaisista yhteyksistä Verkoston ja viidesläisyyden välillä en kuitenkaan tiedä.

Verkoston kaltaisia yhteisöjä siis oli kuulemani mukaan paljon – ehkä joskus ajaudun muihinkin samankaltaisiin tilaisuuksiin.