maanantai 2. joulukuuta 2013

The Child Who Spoke

Lapsi joka puhui.

Päätin aloittaa blogin pitämisen Bloggerissa. Aiemmin olen pitänyt blogia eräällä toisella sivustolla, mutta tämäntasoinen julkisempi bloggaaminen on minulle uutta.

Olen uskovainen mies, uskoontulooni johtanut hengellinen heräämiseni alkoi vuoden 2011 loppupuolella ja sai aikaan suuren muutoksen elämässäni. Olen uudestisyntynyt, kuten kristillisissä piireissä sanotaan. Olen siis nimenomaan kristitty, uskoni kohde on Jeesus, joka on sovittanut ihmiskunnan synnit. Raamatun sellaisena kuin se alun perin kirjoitettiin uskon olevan Jumalan inspiroima, mutta uskon myös, että nykyään tunnettujen tekstilaitosten ja käännösten avulla voidaan päästä hyvin lähelle alkutekstin sisältöä.

Tarkoitukseni on tässä blogissa kirjoitella kokemuksiani elämästä uskossa ja hengellisistä ilmiöistä. Toinen tarkoitukseni on kenties julkaista teologisia pohdintoja ja tutkimuksia. Sydämelläni ovat erityisesti aiheet seurakunta ja erilaiset kirkko- ja tunnustuskunnat. Minua kiinnostaa myös kastekysymys ja maailman tila. Eräällä tavalla myös apologetiikka eli uskon puolustus on minulle järkiperäisenä ihmisenä luonteenomaista. Mutta tuskinpa blogini aiheet tulevat läheskään rajoittumaan näihin. Kiteytyksenä voitaneen sanoa, että hengellisiä kirjoituksia ja pohdintoja täältä tulee luultavasti löytymään paljon, mutta myös kevyempiä ja myös ei-niin-hengellisiä aiheita saattaa putkahdella esille toisinaan.

Niin, tuo nimi. Sivustolla, jossa olen aiemmin blogannut, minua verrattiin eräässä kommentissa siihen lapseen, joka sadussa Keisarin uudet vaatteet sanoi, että keisarilla ei ole vaatteita. Minusta vertaus oli osuva. Mutta todettakoon, että en ole mikään 'totuuden torvi' -tyyppi sen paremmin ihmisenä kuin kirjoittajana. Enemmänkin otteeni on kyselevä, pohtiva ja ajatuksia esille heittävä. Siitä huolimatta en halua vaietakaan. Tullette tyylini tuntemaan.

Siunausta!

EDIT 17.8.2014: Ilmoitan, että blogini tekstejä saa kopioida kokonaan tai osittain ja käyttää  muuttamattomina esimerkiksi toisilla sivustoilla. Toivon kuitenkin, että nimeni ja blogini osoite mainitaan, jos tekstiä lainataan toisille sivuille. Tekstejäni ei saa myöskään muokata ja sen jälkeen väittää muokattua tekstiä kokonaan minun tekemäkseni. KERRON MYÖS, että saatan muokata tässä blogissa jo julkaisemiani tekstejä, enkä aina välttämättä ilmoita, että olen tehnyt muokkauksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti