Oli jouluyö ja kurvasin autolla kirkon pihaan. Mallailin hetken ajoneuvoa sopivasti, kunnes olin tyytyväinen ja lähdin menemään kohti tapahtumapaikkaa.
Ennen kuin jätin takkini tämän kirkon naulakkoon, loin silmäyksiä kirkkotilaan: siellä vaikutti olevan vielä hyvin istumapaikkoja. Kahmaisin kouraani Virsikirjan ja astelin sivulle istumaan siten, että näkisin hyvin tapahtumat.
Kirkossa oli keskikokoiset urut ja joulukuusi. Seinillä oli numeroita, joiden tiesin tarkoittavan laulettavia virsiä ja niiden säkeistöjä. Alttarilla oli kynttilöitä, kukkia sekä liinoin peitetyt ehtoollisvälineet, olihan kyse messusta. Tilan etuosassa oli puinen seimiasetelma.
Hieman ennen aloitusajankohtaa alkoi uruista kuulua tuttu teema, joka yllätti hieman luterilaisessa kirkossa: Ave Maria. Ihmiset nousivat seisomaan ja havaitsin, että suoritettiin "ristisaatto" eli joku kantoi ristin tilan etuosaan.
Näin viisi pappia, joilla oli valkoiset kaapumaiset vaatteet. Eräällä heistä oli myös sen päällä valkoinen peittävä vaate, joka oli kai nimeltään messukasukka. Jos näin oikein, papeista kaksi oli miehiä ja loput naisia. Miehet puhuivat eniten tilaisuudessa. Toinen heistä sanoi alussa kuin laulaen "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Kaksi pappia puhui jonkin aikaa alussa Jeesuksesta. Ihmisiä puhuteltiin rakkaina kristittyinä.
Alkupuhumisen jälkeen seurasi virsi. Sitten tuli käsittääkseni "Kunnia" ja eräs pappi haki pöntön takaa kirjan. Laulettiin jälleen ja muistaakseni sen aikana toinen pappi meni toisen pöntön taakse. Siellä hän johti paikallaolijoita rukoukseen. Mieleen rukouksesta jäi erityisesti kohta, jossa puhuttiin Kristuksen syntymisestä sydämeen.
Raamatusta luettiin ensin kohta kaiketi Jesajasta ja myöhemmin Roomalaiskirjeestä. Olin hieman ajatuksissani siinä kohtaa, enkä muista tarkasti tapahtumia. Ajattelin tilaisuuden aikana ehtoollista ja mietin, että menisin sille, jos Jumala käskee.
Ensimmäisen lukukappaleen jälkeen tuli kitaran säestämää kuorolaulua. Myöhemmin alkoi virsi "Enkeli taivaan", johon uruilla soitettiin hyvin pitkä intro. Urut lienevät lempisoittimeni, ne kuulostivat tässäkin tilaisuudessa erittäin hyvältä.
Virren viimeisen säkeistön aikana tavan mukaan seistiin. Jäimme seisomaan, sillä pappi luki jouluevankeliumin Luukkaan mukaan. Hän jäi pitämään saarnaa, jossa hän käsitteli jouluevankeliumia.
Saarnan jälkeen pappi piti uskontunnustuksen, joka oli Apostolinen uskontunnustus. Yhdyin siihen itsekin. Rahalahjan kerääminen tapahtui tällä kertaa tahon hyväksi, jota itsekin päätin tukea. Sen keräämisen aikana laulettiin ja huomasin, että papit olivat jossain vaiheessa menneet alttarin taakse ja polvistuneet. Liinat välineiden päältä otettiin pois. Suunnilleen samaan aikaan rahahaavit tuotiin tilan etuosaan.
Pappi sanoi ehtoollisen asetussanat, niiden jälkeen rukoiltiin Isä meidän -rukous. Ilmoille kajahti "Jumalan Karitsa". Pian oli ehtoollisen aika. Koin vahvasti, että Jumala puhui minulle Raamatun sanojen kautta ja menin itsekin ehtoollisjonoon. Itselleni tällaiselle ehtoolliselle meno ei yleensä ottaen ole ongelma. Uskon totisesti, että jos me olemme uskossa, olemme samaa Kristuksen ruumista. Ja ainakin itse haluan julistaa yhteyttä toisten seurakuntalaisten kanssa myös esimerkiksi yhteisen aterian kautta. Itse en tosin usko ehtoollisen sakramentaalisuuteen.
Odotin jonkin aikaa ennen kuin pääsin ehtoolliselle. Menin ja polvistuin kaiteen ääreen. Se toi mieleen vapiksen "alttarin", jonka ääreen saa joskus mennä rukoiltavaksi. Pistin käteni ristiin kaiteen päälle ottaen mallia vieressäni olevalta. Pappi tuli ja antoi pienen pyöreän ja ohuen leivän. Söin sen, ja toinen pappi tuli antamaan viiniä. Se oli minusta selvästi vahvempaa kuin mihin on vapaissa suunnissa tottunut.
Lähdin sitten takaisin paikalleni kumartamatta tilan päätyä kohden, vaikka näin kai on tapana tehdä ehtoollisen jälkeen. Itse en kokenut sitä asiakseni.
Ehtoollisen aikana soi joululauluja. En kirjoittanut enää tilanteen aikana muistiinpanoja kännykkääni, koska halusin pitää ehtoollishetken arvokkaana. Olin tehnyt niin aiemmin pitkin messua. Rukoilin ja koin jonkinlaista aitoutta ja iloa. Ehkä täytyin Pyhällä Hengelläkin. Sinänsä se on kummallista, mutta jokin luterilaisuudessa viehättää minua. Toki tämä viehätys ei välttämättä ole Jumalan tahto, mutta niin vain käy. Ehkä uuden paikan mielenkiintoisuus vaikuttaa asiaan, kun taas tutuissa vapaiden suuntien kirkoissa käynti saattaa jopa ahdistaa. En itse kuitenkaan ole luterilainen enkä myöskään aio sellaiseksi ryhtyä.
Pappi sanoi Herran siunauksen, jonka jälkeen urkumusiikki soi ja tapahtui ristin vieminen pois tilasta. Lähdin minäkin menemään paikaltani ja palautin matkalla Virsikirjan. Sain odottaa takkini hakemista jonkin aikaa. Katselin ympärilleni. Minulle jäi tilaisuudesta hyvä fiilis.
Menin hakemaan takkiani. Huomasin naulakoiden lähellä lukevan jotain kännykän sulkemisesta kirkkoon tultaessa. Voi.
(Huomautus: Alkuperäistä muokattu hieman yksityisistä syistä jälkeenpäin)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti