sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Vaalit

Kuinka ihmeellistä ja outoa ja absurdia elämä voikaan olla!

Tänään on palmusunnuntain ja Mikael Agricolan päivän, suomen kielen päivän, lisäksi Suuri Vaalipäivä. Pitkä kampanjoiden kausi hymyilevine ihmisineen, paperiesitteineen, torielämineen ja tarjoiluineen alkaa olla paketissa. Minäkin olen käynyt omaa päättymättömältä tuntuvaa kampanjaani itseni kanssa: äänestääkö vai eikö? Sillä uskokaa tai älkää, minulle äänestäminen ei ole mikään helppo päätös – kaukana siitä! Asiaan sisältyy niin monia kysymysmerkkejä moraalisella ja periaatteellisella tasolla, että osin vastentahtoisestikin harkitsin tämän vaikutuskeinon käyttämättä jättämistä tälläkin kertaa.

Kirjava poliittinen historiani

Poliittista ajatteluani on elämässäni erityisesti leimannut se, että se on ollut lähes jatkuvassa muutoksessa. Olen syntynyt sukuun ja perheeseen, jossa ajattelu on vasemmistolaista. Lukioaikoina tunsin eniten vetoa vihreisiin ja olisin todennäköisesti äänestänyt vihreitä, jos oikeus olisi ollut. Käytin itsestäni nimitystä vihreä anarkisti, vastustin vallitsevia rakenteita ja minulla oli värikkäitä visioita ja mielipiteitä. Myöhemmin hengellisen heräämiseni vaikutuksesta tämä identiteettini romahti, ja ensimmäisissä vaaleissa, joissa minulla viimein oli äänioikeus, päädyin äänestämään tyhjää harkittuani ainakin vasemmistoliittoa ja kokoomusta. Seisoin äänestyskopissa varmaan noin viisi minuuttia mutta en kyennyt tekemään päätöstä. Pelkäsin siihen aikaan olevani vastuussa ehdokkaani vääristäkin tekemisistä, jos hänet valittaisiin.

Tämä ongelma äänestämisen suhteen häipyi ja olenkin sittemmin päätynyt olemaan mukana kristillisdemokraattisessa vaalikampanjassa ja äänestämään kerran perussuomalaisia, mitä en kylläkään enää missään tapauksessa olisi valmis tekemään. Vieläkin käsitykseni muuttuivat, ja tultaessa vuoden 2015 eduskuntavaaleihin en äänestänyt edes tyhjää. Uskoin silloin, että vaikka arvomaailmaltani olen kristitty, olisi väärin pakottaa lainsäädännön kautta kaikki elämään kristillisesti. Päädyin irrottautumaan kaikesta poliittisesta kannanotosta.

Nyt tilanne on jälleen toinen: ajatus "pakottamisesta" ei enää ole minulle niin vastenmielinen. Minulla on kuitenkin edelleen ainakin kaksi minua mietityttävää asiaa, jotka tehokkaasti ovat estäneet käyntiäni vaaliuurnalla.

Demokratia

Olen jo pidemmän aikaa kyseenalaistanut demokratian parhaana mahdollisena valtiomuotona. Leikkimielisesti olen pyöritellyt ajatuksia valistuneesta diktatuurista tai asiantuntijaoligarkiasta. Niihinkin kuitenkin sisältyy omat ongelmansa enkä julistaudu niidenkään kannattajaksi. Koska äänestäminen näkemykseni mukaan olisi hyväksynnän osoittamista demokraattiselle systeemille, en ole varma, voinko jo yksin tästä syystä käyttää ääntäni. Korostan, että minulla ei kuitenkaan ole esittää yhtään varteenotettavaa kilpailijaa demokratialle eikä tämänhetkinen päätarkoitukseni ole sellaista etsiäkään.

Minua eniten häiritsevä seikka demokratiassa on se, että vallankäyttöoikeus on käytännössä annettu lukemattomille sellaisille, joilla ei näkemykseni mukaan ole tarvittavaa asiantuntemusta valtiollisten päätösten tekemiseen. Tämä on tasa-arvon kannalta ymmärrettävä asia, mutta itseäni kuitenkin ehkä piirun verran liikaa haittaava. Minulta voitaisiin kysyä: "Etkö äänestämättä jättämisellä anna enemmän suhteellista kuuluvuutta juuri niille asiantuntemattomille äänestäjille?" Tähän kysymykseen minulla on vastaus.

Asiantuntemus

Minulta itseltänikin puuttuu tarvittava asiantuntemus poliittisten – näissä vaaleissa erityisesti kunnallispoliittisten – päätösten teosta. Minä en yksinkertaisesti tiedä, mikä on parhaaksi kotikaupungilleni. Minulla ei ole kapasiteettia arvioida erilaisia kuntavaaliohjelmia. Usein hyvin erilaistenkin poliitikkojen lupaukset kuulostavat minusta yhtä hyviltä tai yhtä pahoilta. Asia voisi olla toinen, jos enemmän kaupunkipolitiikasta ja esimerkiksi taloudesta, koulutuksesta, palveluista ja luonnosta ymmärtäisin. Mutta en ymmärrä, enkä tämänhetkisen elämänkutsumukseni valossa koe, että minulla on aikaa niihin tarvittavassa määrin perehtyä.

Miksi sitten en vain vastaa vaalikoneeseen sen mukaan, mitä ajattelen, ja äänestä ensimmäiselle sijalle tulevaa henkilöä? Aivan, minulla on henkilökohtainen mielipide useisiin aiheisiin, oli kyse sitten viheralueista, verotuksesta tai kulttuurista. Mutta avain on tässä: tiedostan, että oma mielipiteeni ei välttämättä ole oikea tai tämän kaupungin parhaaksi. Se voi olla osin tunnesyistä muodostunut mielipide, jolla ei ole välttämättä takanaan tarvittavaa tietoisuutta faktoista ja lainalaisuuksista. Minun pitäisi kyetä vastaamaan vaalikoneeseen – ei ensisijaisesti omien mieltymysteni, vaan sen mukaan, mikä ihan oikeasti on hyväksi. Enkä ole tietoisuutta siitä löytänyt. Siten katson, että olisi minun kohdallani epäeettistä suhtautua minulle uskottuun valtaan niin kevytmielisesti, että en kunnolla näkisi vaivaa selvittääkseni, mikä oikeasti on hyväksi, vaan äänestäisin omien prosessoimattomien ajatelmieni mukaisesti. Näen, että äänestämällä tämänhetkisessä tilanteessani saattaisin hyvinkin jopa tietämättäni pahentaa asioita.

Epätyydyttäviä perusteluja äänestämiselle

Minua ei ole filosofisella tai teologisella tasolla tyydyttänyt juuri mikään äänestämiselle yleensä annetuista syistä. Esimerkiksi perustelu, että äänestäminen on kansalaisvelvollisuus, ei vakuuta, koska ymmärrykseni mukaan laissa ei ole säädetty velvoitetta edes käymässä äänestämässä tyhjää. Äänestämisen, vaikka sitten tyhjänkin lipukkeen antamisen, perustellaan myös olevan hyvää siksi, että se on kannanotto demokratian puolesta. Edellä olen jo ilmaissut ajatuksiani demokratiaan liittyen. En vastusta sitä, mutta kaipaisin enemmän filosofisia ja teologisia perusteluja sen puolesta valtiomuotona. Esimerkiksi Raamatusta minun on vaikea löytää demokraattista käytäntöä.

Jotkut saattavat jopa sanoa, että äänestäminen on ainoa keino vaikuttaa. Olen eri mieltä. Jokaisen on mahdollista vaikuttaa ympäristössään yksityisenä ihmisenä, esimerkiksi auttamalla avuntarvitsijoita ja tekemällä hyviä tekoja. Myös raha on voimallinen vaikutuskeino, vaikka ei valitettavasti aina hyvän palveluksessa. Äänestäminen ei ole ainoa keino vaikuttaa poliittisiin päätöksiin, eikä politiikka ole ainoa keino vaikuttaa maailman asioihin. Eräs mahdollinen keino ne toki ovat.

Vielä sanotaan, että kun äänestää, saa oikeuden kritisoida poliitikkojen tekemisiä. Olen miettinyt, mistä tämä perustelu itse asiassa kumpuaa. Minusta mikään ei sinänsä edellytä tuppisuuna olemista poliitikkojen tekemisistä, jos poliitikkojen ohella kritisoi itse äänestysjärjestelmääkin (en väitä itse näin tekeväni). Tuntumani on, että tämä perustelu yksinkertaistaa asioita liikaa. Ihmisillä voi olla useampiakin syitä olla äänestämättä. Jos äänestäminen on jollakulla vaikka vakaumuksellisista syistä poissuljettu mahdollisuus, miksi hän ei saisi kritisoida kaikkea niin paljon kuin huvittaa. Äänestäminen vaikutusmahdollisuutena ei vain hänellä tule kyseeseen.

Monet haluaisivat kansalaisten äänestävän aktiivisesti, ja ymmärrän tämän halun. Toivoisin itse vain kovasti saavani parempaa argumentaatiota äänestämisen puolesta. Usein kohtaan vakuuttamattomien perustelujen lisäksi myös ikävältä tuntuvaa painostusta ja syyllistämistä niitä kohtaan, jotka eivät äänestä. Uskovaiset piiritkään eivät tällaisesta ole vapaita. Retoriikan ja painostamisen sijaan haluaisin vedota meihin kaikkiin: etsitään keskusteluissamme laadukasta argumentaatiota ja hyviä perusteita. Voisin itsekin tällaiset perusteet takanani olla varmempi äänestäjä.

Edellisten kohtien sivuuttaminen

Mainitsemani kaksi syytä, niistä nimenomaan asiantuntemusta koskeva, ovat olleet minulle pähkäilyn aiheita. Periaatteellisena ja pohdiskelevana ihmisenä en mieluusti toimi omaatuntoani vastaan. Ehkä siksi yllättääkin, että todella harkitsin noiden syiden sivuuttamista ja aloin vastailla vaalikoneeseen tämänhetkisen tietämykseni mukaan. Huomasin, että asiantuntemukseni ei ole täydellinen, mutta moneen kysymykseen vastaamiseen katsoin tietämykseni edes välttävän. Ongelmaksi muodostui se, että en teoriassa halua tehdä päätöstäni "sinne päin". Näen, että äänestämisessä on kyse asiasta, jonka vakavuutta ja vastuullisuutta harvoin tiedostetaan. Siten minua haittaa, jos en voi antaa päätökselleni sitä intensiteettiä, joka sille kuuluisi.

Tällä viikolla äänestysasia alkoi vaivata minua yhä enemmän. Eräinä hetkinä palasin vaalikoneeseen ja kuumeisesti täytin sitä uudelleen, kävin jo hyvin lähellä päätöstä, että ehkä sittenkin. Toisina hetkinä taas kaikki syyt olla äänestämättä rävähtivät kasvoilleni niin lujasti, että niille tuntui olevan paha vastata mitään. Olen jutellut monien kavereideni kanssa, joita on ehkä kummastuttanut ja naurattanut minun jääräpäinen kantani. Pystyn eläytymään heidän asemaansa ja ymmärrän hämmästyksen ja keskustelun koomiset piirteet. Mutta jälleen kerran elämässäni on tilanne, jossa juuri kukaan ei näytä kykenevän ymmärtämään minua.

No, minä kuitenkin äänestin. Luit aivan oikein, äänestin. En halua olla kertomatta sitä tässä kirjoituksessa, jotta en johtaisi ihmisiä kokonaiskuvan osalta harhaan. En ole varma, osaanko edes kertoa syitä sille, miksi päädyin tähän ratkaisuun. Ylevin syy ehkä oli se, että koin Jumalan asettaneen minut kaikkien muiden äänioikeutettujen tavoin vallankäyttäjäksi. En halunnut laiminlyödä tuota minulle uskottua valtaa, vaan viisautta rukoillen käyttää sitä parhaan kykyni mukaan. Näin siis hetkellisesti ajattelin, ja oikeutin sillä äänestämisen. Hetkellinen, ehkä vähänkin pidemmällä tarkastelulla perusteettomaksi osoittautuva teologinen ajatus.

Muita syitä olivat varmaan halu kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta (lähes kaikki tuttavapiirissäni äänestävät), halu protestoida tiettyjä tahoja ja toimintamalleja vastaan. Tunnepohjaisia, heikkoja syitä. Ehkä sekin vaikutti, että lopulta tulin ajatelleeksi demokraattista päätöksentekoa uudelleen. Onko demokratiassa ylipäätänsä kyse rationaalisuudesta? Jätän tämän kysymyksen ilmaan osaamatta vastata.

Tein siis kompromissin omien periaatteideni suhteen. Kompromissi on ollut kirosana monissa hengellisissä piireissä, joissa olen käynyt, mutta onko se sittenkin joskus sallittua? Jo kävellessäni kotiin äänestyspaikalta ehdin katua ensimmäisen kerran. Mitä jos olinkin aiheuttanut pahaa äänelläni? Olinko vahingoittanut omaatuntoani ja toiminut sen vastaisesti? Jumala sen tietää.

Sikäli kun tämänpäiväinen tekoni tulee piireissäni ilmi, tulen varmaankin kokemaan toisten taholta suurta iloa. He saavat tuntea olevansa voittajia, kun minä kuitenkin lopulta annoin periksi. Itse kuitenkin tunnen turhautumista. Ja olen hämmentynyt, hyvin hämmentynyt siitä, mitä oikein tapahtuu.

Lipsahduksia...

Heh, pitäisikö minun jo huolestua omasta politisoitumisestani? Olen jo tottunut elämään elämää, joka pyrkii kaikin tavoin välttämään kannanottoja siihen, miten asioiden yhteiskunnassa virallisten sääntöjen mukaan pitäisi olla. Kuitenkin olen huomannut viime aikoina itsessäni yhä enemmän valumista kannanottoihin, joita voisi jo pitää poliittisina. Olen yhdessä eksaktissa kysymyksessä ilmaissut kritiikkini, mitä voidaan pitää kannanottona hallituksen harjoittamaan politiikkaan. Halusin myös ottaa ehdolla olevan kaverini vaalimainoksia levitettäväksi (mikä ei kylläkään onnistunut, koska kaikissa läpikäymissäni ovissa luki kielto mainoksille tai ilmaisjakelulle). Olen jatkuvasti eri ihmisten kanssa sen enempää ajattelematta ilmaissut mielipiteitäni esimerkiksi Trumpin ja Putinin toimista. Tämä kaikki, vaikka sanojen tasolla olen edelleen yrittänyt pitäytyä ei-poliittisena ihmisenä. Mutta tarvitseeko minun? Onko tämä vain perusteeton kanta, josta minulla olisi lupa luopua?

Saa nähdä, mihin suuntaan ajatukseni seuraavaksi kehittyvät. Olenko ensi vuoden vaaleissa jo tunnollisesti "kansalaisvelvollisuuttaan" toteuttava kansalainen vai jälleen politiikasta irtisanoutuva omien polkujen mies? Mietin, että olisin tarjonnut viinerin sille, joka saa minut äänestämään, mutta nähtävästi minun pitäisi se tarjota nyt itselleni. Vai Jumalalle? Vai kaikille, joiden kanssa olen livenä tai somessa viime aikoina keskustellut?


Haluan lopulta mennä tässä kysymyksessä siihen suuntaan, mihin ikinä Jumala sitten tahtookaan. En minä halua periaatteesta olla vastarannankiiski ja jääräpää tai pahantahtoisuuttani kiusata ihmisiä kysymyksilläni. Minä vain olen pohtija. En myöskään halua tällä kirjoituksellani kääntää ketään äänestämisen kannattajaa vakaumuksestaan tai varsinkaan tuomita ketään äänestäjää.

Ei kai tässä voi kuin rukoilla esivallan puolesta ja huudahtaa itseni, muiden ja rakkaan kotimaamme puolesta siten kuin kirkossa jälleen tänään laulettiin:

Herra, armahda!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti