Toisen vuoden toinen periodi.
Lukukauden alku oli työläs ja jossain määrin sitä oli myös jälkipuolisko. Lukemista lienee tässäkin periodissa ollut vähintään 500 sivua ja muutenkin töitä riitti siihen malliin, että kykenin loppuun asti vapaampinakin hetkinäni toteamaan, että voisin toisaalta myös opiskella. Aloitin muistaakseni useamman yöni vielä istuskelemalla keskustan tietokonetilassa. Ja kun otamme huomioon, että minulla kuitenkin oli myös muuta elämää opintojen lisäksi, tekemistä todellakin oli. Valvoin kuukauden sisään jopa kolme yötä, yhden niistä aika puhtaasti opiskelun takia. Kyllä olikin mukava ja onnellinen tunne, kun viimeinen tentti tältä vuodelta olikin takanapäin ja sain aloittaa loman.
Minusta toinen periodi oli mielenkiintoinen ja mukava. Jatkoin kirkkohistorian esseetehtävää ja lisäksi suoritin käyttiksen toisen ja systiksen neljännen kurssin, jotka olivatkin erilaisia kuin aiemmat kyseisten aineiden kurssit.
Kirkkohistoria: Essee ja ryhmäopponointi
Olin siis valinnut lähteekseni Areioksen Eusebios Nikomedialaiselle kirjoittaman kirjeen noin vuodelta 321. Tästä minulla oli aikaa työstää esseetä muutama viikko, pääkeskittymiskohteenani lähde itse, sen analysoiminen ja sen kontekstin hahmottaminen. Tutkimiseni johdattivat minut 300-luvun alun Aleksandriaan, suureen ja hengellisesti moninaiseen kaupunkiin, jota vainot olivat kovasti koetelleet. Syntyneissä jännitteisissä olosuhteissa ajautuivat vastakkain kaksi kirkonmiestä: eteväksi ja karismaattiseksi opettajaksi mainittu presbyteeri Areios sekä Aleksandrian piispa (joka käytti myös titteliä paavi) Aleksandros. Areios nousi vastustamaan Aleksandroksen opetusta Kristuksesta ja lopulta Areios karkotettiin kaupungista. Asia ei kuitenkaan jäänyt vain Egyptiä koskettavaksi, vaan areiolaiskriisi laajeni yhdeksi senaikaisen kirkon suurimmista riidoista. Tähän liittyi myös vuonna 325 Nikeassa pidetty kirkolliskokous, jossa areiolainen käsitys siitä, että Kristus olisi luotu olento, tuomittiin harhaopiksi.
Omaa lähdettäni, jonka Areios lienee kirjoittanut jokin aika karkotuksensa jälkeen, pyrin tarkastelemaan tässä kontekstissa. Työ osoittautui kuitenkin aika haastavaksi: eri tutkimukset olivat usein hieman eri kannoilla siitä, miten asiat olivat olleet ja menneet. Lisäksi pohdin, miten laajassa kontekstissa minun tarkkaanottaen olisi kirjettä tarkasteltava (esimerkiksi olisiko syytä aloittaa jo 300-luvun alun vainoista). Lopulta kuitenkin sain aikaan esseen, johon olin tyytyväinen.
Esseeni käsittely tapahtui omintakeisella tavalla nimeltä ryhmäopponointi. Meidät oltiin jaettu noin kymmenen hengen esseeryhmiin, joissa tapasimme ohjaajan johdolla neljä kertaa. Ensimmäinen kerta oli ennen esseen deadlinea ja sisälsi pääasiassa ohjeistusta ja lähteidemme lyhyet esittelyt. Kolme muuta kertaa olivat deadlinen jälkeen ja ne oli varattu opponoinnille. Ensimmäisellä ja kolmannella kerralla käsiteltiin kolme esseetä, toisella neljä. Ryhmäläisten piti perehtyä käsiteltäviin esseisiin ennen tapaamisia ja kirjata ylös arvioitaan.
Tapaamisessa käsittelyvuorossa olevan esseen tekijä ja ohjaaja lähtivät huoneen ulkopuolelle keskustelemaan esseen teosta ja mahdollisista odotuksista sen arvioiden suhteen. Huoneeseen jääneet ihmiset jaettiin kahteen ryhmään, joista kummassakin oli joka kerralla joku sihteerinä kirjaamassa ryhmän kommentteja. Niiden noin viidentoista minuutin aikana, jolloin tekijä ja ohjaaja keskustelivat ulkona, ryhmäläiset saivat yhdistää omat huomionsa yhdeksi kokonaisuudeksi. Ulkopuolella olleiden palattua kummankin ryhmän sihteeri kertoi sekä hyvät että mietityttämään jääneet osat (muutkin ryhmäläiset saivat tarvittaessa vähän täydentää) ja esseen tekijällä oli mahdollisuus vastata kysymyksiin. Tämän jälkeen ohjaaja sanoi vielä joitain huomioitaan.
Opponointi oli mielestäni ihan hauskaa. Koin itselleni luontevaksi olla sekä ryhmäläisenä, sihteerinä että "piinapenkissä". Ohjaajan kanssa keskustellessani en saanut erityisen paljoa kritiikkiä, ryhmistä toiselta sitä tuli jonkin verran, mutta mielestäni se oli aiheellista ja osasin siihen myös jotenkuten vastata.
Kaiken kaikkiaan voin sanoa esseenteon olleen kivaa, vaikka välillä minua ehkä turhauttikin yrittäessäni päättää, mitä kaikkea esseeseen kirjoitan. Vaikein osuus mielestäni on silloin, kun ei vielä tarkkaan tiedä esseen runkoa ja sisältöä. Tämän jälkeen kirjoittaminen on luontevaa, ja samoin tykkään tutkimusmateriaalin metsästämisestä. Tämän tehtävän ja opponointien myötä kirkkohistorian perusopinnot ovat minulla tehtyinä, ja uskallan odottaa saavani niistä kokonaisuudessaan hyvän arvosanan, enkä vähiten esseeni menestymisen takia.
Käytännöllinen teologia: Jumalanpalveluselämä ja uskonnollinen viestintä
Jos nyt edellisen kurssin kirkon hallinto ei ollutkaan ollut niin kiintoisaa, oli tämä kurssi sitäkin enemmän. Tällä kertaa paneuduimme liturgian maailmaan, pyhiin toimituksiin kirkkorakennuksiin, hengelliseen musiikkiin ja saarnaan. Ainoastaan uskonnollisen viestinnän osion koin hieman vähemmän kiinnostavaksi.
Kurssi suoritettiin tekemällä luennoista oppimispäiväkirja ja tenttimällä kolme kirjaa. Kirjoina meillä olivat Saarnan käsikirja, Heikki Kotilan Liturgian lähteillä: johdatus jumalanpalveluksen historiaan ja teologiaan ja Pentti Lempiäisen Pyhät toimitukset. Kaksi ensimmäistä olivat mielestäni kohtuullisen helppolukuisia ja asia oli kiintoisaa. Saarnan käsikirjan osiossa käsiteltiin sekä saarnan historiaa että teologiaa monipuolisista näkökulmista, Kotilan kirja taas keskittyi enimmäkseen messuun ja sen historiaan varhaiskirkon ajoista reformaation kautta nykyaikaan. Historia alkoikin olla jo tuttua aiemmilta kursseilta kirkkohistorian ja systiksen saralla, mutta nyt sain tarkemmin liturgisen näkökulman.
Pyhät toimitukset -kirja taas vaikutti hieman raskaammalta. Aiheina olivat kaste, konfirmaatio, avioliitto, hautajaiset ja rippi, ja jokaista käsiteltiin hyvin perusteellisesti ja lähes jokaisen kaavan yksityiskohdan historiasta kerrottiin seikkaperäisesti. Tavallaan pyhät toimitukset ovat mielestäni kiintoisa aihe, mutta koin tämän käsittelytavan ehkä itselleni hieman puuduttavaksi. Lisäksi jäin miettimään kirjoittajan tapaa kritisoida todella paljon kaavoja ja niiden puutteita. Hänellä tuntui olevan selvä käsitys siitä, miten asioiden tulisi olla, mutta mielessäni pyörii kysymys, mihin tämä käsitys perustuu. Jaksoin kuitenkin urheasti lukea nuo sadat sivut lukuunottamatta noin kahdeksan sivun pätkää, jota ennen lopulta uuvuin.
Luennoilla oli myös omat kertansa, jolloin käsiteltiin saarnaa, mutta muuten niiden aiheet olivat kirjoista kohtalaisen erillään. Oli mukavaa saada niin paljon tietoa saarnasta ja verrata sitä aiemmin oppimaani tietoon muun muassa Isosta Raamatun tietosanakirjasta sekä STI:n saarnaa koskevasta luentosarjasta, jolle osallistuin syyskaudella. Itse olen muutamia kertoja saarnannut tai opettanut ja sitä haluaisin myös päästä tekemään lisää.
Huomasin, että liturgia kirjavine termeineen (kuten vaikka akklamaatio, epikleesi ja rubriikki) kiinnostaa minua suuresti, vaikka en käytännölliseen teologiaan päin olekaan suuntautumassa. Selkeä liturgisuus ei lisäksi ole ollut minulle kovinkaan omakohtainen hengellisyyden tapa, mutta janoan ymmärtää sitä paremmin.
Oppimispäiväkirjaa tuli kirjoittaa noin 1–2 sivua per luento, ja meille oli annettu apukysymyksiä sitä varten. Tarkoitus oli kertoa esimerkiksi, mitä olimme oppineet ja mikä liittyi jo aiemmin oppimaamme. Päiväkirjaa tehdessäni huomasin luentosarjasta ehkäpä kaksi keskeistä toistuvaa teemaa ylitse muiden. Ensimmäinen oli vuorovaikutus: näytti siltä, että monilla asioilla oli taipumus vaikuttaa toisiinsa. Tällaisia käsitepareja olivat esimerkiksi liturgia ja oppi, liturgia ja kulttuuri, toiminta/teologia ja kirkkotila, hengelliset kuvat ja sana sekä hengelliset kuvat ja kulttuuri. Toinen havainto oli Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen yllättävänkin huomattava vaikutus myös katolisen kirkon ulkopuolella. Esimerkiksi minulle paljastui, että monien muidenkin kirkkojen liturgisiin uudistuksiin oli tuo merkittävä kirkolliskokous jotenkin vaikuttanut. Katolinen kirkko kiinnostaa minua tutkimuskohteena ja olen parhaillani myös lukemassa Emil Antonin tuoretta kirjaa Vatikaani II:sta.
Ehkä opintojakson hauskin anti oli kuitenkin käytännön tehtävä, jossa tuli käydä havainnoimassa jotain jumalanpalvelusta ja raportoida, mitä tapahtuu, missä järjestyksessä ja miksi. Lisäksi tuli pohtia, miten yhteisön olemusta ja hengellisyyttä ilmennetään jumalanpalveluksessa ja millainen suhde palveluksella on kulttuuriin. Itsehän jo muutenkin harrastan tällaisia ekskursioita ja niiden raportointia, kuten tästäkin blogista näkyy. Olin siis innoissani ja päätin pistäytyä eräässä katolisessa lyhyessä messussa, jollaisessa en muistaakseni vielä ollut käynyt.
Jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä viimeinen käyttiksen kurssi tulee sisältämään.
Systemaattinen teologia: Moderni teologia
Systemaattisesta teologiasta käsillä oli viimeinen neljästä kurssista. Työmäärältään se ei ollut hirvittävän suuri, mutta sitäkin enemmän aivonystyröitä työllisti yrittää ymmärtää, mitä luennoilla opetettiin. Kyseessä oli modernin teologian kurssi, ja aiheenamme olivat pääasiassa reformaation jälkeiset teologiset kehityskulut. Kurssi toi mieleen filosofian kurssin, esimerkiksi Kant sai tälläkin opintojaksolla suuren käsittelyn osakseen. Muita luennoilla käsiteltyjä aiheita olivat moderni ja postmoderni, uusi katolinen teologia (Vatikaani II oli tälläkin kurssilla hyvin tärkeä), pietismi, liberalismi ja konservatismi, ja uudet teologiset suuntaukset kuten poliittinen teologia, vapautuksen teologia ja feministiteologia. Kurssilla käsiteltiin kuitenkin myös eräitä vaikeaselkoisempia henkilöitä kuten Hegel ja Barth ja suuri joukko käsitteitä, esimerkiksi objektiivinen ontologinen idealismi.
Tavallaan janoaisin ymmärtää syvällisesti myös noita ajattelijoita ja termejä, ja kurssi auttoikin minua vihdoin edes jotenkuten sisäistämään, mitä ovat vaikkapa eksistentialismi ja essentialismi, samoin modernin ja postmodernin ero kirkastui. Toisaalta olen kuitenkin huomannut olevani monessa suhteessa hyvin klassinen ihminen, näin esimerkiksi taidemakuni suhteen. Myös teologiassa syvällinen kiinnostukseni tuntuu loppuvan reformaation aikakauteen eikä mene juurikaan sitä pidemmälle. En kuitenkaan sanoisi kurssia mielenkiinnottomaksi, vaikka parhaat kurssit systiksessä mielestäni ovatkin olleet kirkkoisien aikaa käsitellyt toinen ja reformaatiota käsitellyt kolmas.
Kurssilla ei tarvinnut lukea kirjaa, sen sijaan tentti koski luentoja. Tässä tuli kuitenkin ottaa huomioon, että pelkät luentodiat eivät riittäneet vaan alueeseen sisältyivät myös esimerkiksi myös kysymykset, joihin netissä vastailimme usean luennon alussa. Kurssi oli siis interaktiivinen, ja oppimisestamme arvatenkin yritettiin pitää huolta teettämällä meillä tehtäviä edellisen luennon aiheista.
Tentti hirvitti minua, vaikka olimmekin saaneet etukäteen tietoomme listan, josta tenttikysymykset tultaisiin valitsemaan. Lopulta kysymykset kuitenkin osoittautuivat odotettua paljon helpommiksi, ja pelättyäni jopa hylättyä lähdinkin tentistä huojentunein ja odottavaisin mielin.
Näin siis saatiin kaksi opintopistettä. Mutta yksi hankittiin vielä erillisellä ryhmäosiolla. Meidät jaettiin tietojeni mukaan kolmeen pienempään ryhmään, joissa kukin valmisti valitsemastaan aiheesta posterin ja esitteli sen muille. Aiheina oli erilaisia teologisia suuntauksia kuten poliittinen teologia, filosofinen teologia, feministiteologia ja radikaali ortodoksia, jonka valitsin omaksi aiheekseni. Kustakin aiheesta oli annettu kirjallisuutta, jota sai avukseen käyttää. Sikäli työn tekeminen ei kovinkaan vaikeaa ollut.
Valitsin radikaalin ortodoksian nimellä tunnetun liikkeen, koska otaksuin sen olevan suhteellisen helppo sisäistää. Näin olikin. Kyseessä on vasta viimeaikoina muotoutunut liike, joka haluaa ohjelmallisesti taistella modernia ja sekulaaria vastaan ja ammentaa esimodernista teologisesta ajattelusta.
Posterin tuli olla sisällöltään tiivis, ja materiaalin saamiseen itselleni riitti hyvin yhden artikkelin lukeminen ja toisen silmäily. Pyrin työssäni selkeyteen, minkä vuoksi tein tietyt valinnat ulkoasun suhteen, ja yritin tietoisesti ottaa aiheeseen hieman erilaisen näkökulman kuin ryhmämme toinen samasta aiheesta posterin tehnyt. Jouduin jättämään tietoa myös jonkin verran pois.
Siitä huolimatta että työ ei ollut iso, meni se minulla viime tippaan. Viimeistelin posteriani muistaakseni vielä pari tuntia ennen esitystä ja tulostettuani sen usealla arkilla ja käytyäni pikaisesti hakemassa evästä menin leikkaamaan ja teippaamaan sitä yliopiston käytävään. Edellinen ryhmä ehti jo lopettaa kun minä vielä ahersin ja omiakin ryhmäläisiäni ehti luokkaan paljon ennen kuin viimein, muutama minuutti ennen tunnin alkua, posterini oli valmis.
Työt esitettiin niin, että noin kolme ihmistä meni kerrallaan eteen (samasta aiheesta tehneet mieluiten samalla kertaa), ja sitten kukin sai viiden minuutin aikana kertoa posteristaan ja aiheestaan. Tämän jälkeen yleisö kiersi katsomassa tuotoksia ja sitten sai esittää kysymyksiä, teoriassa päävastuussa tästä olivat nimetyt opponentit. Töiden esittely toteutettiin kahtena päivänä niin, että toisena päivänä henkilö oli esittelyvuorossa, toisena taas opponenttina.
Koin itseni tyytyväiseksi työhöni ja sen myötä oli mukavaa päättää systiksen perusopinnot. Itse asiassa minulla taitaa olla perusopintoja enää seuraavassa periodissa, nimittäin viimeiset käyttiksen ja eksegetiikan kurssit. Tämän jälkeen aineopinnoista sekä valinnaisista ja soveltavista opinnoista tullee opiskeluni pääsisältö. Olen edelleen sen kannalla että otan eksegetiikan pääaineekseni ja lisäksi olen miettinyt yhtä kirkkohistorian sopivalta vaikuttavaa kurssia sekä kahta kurssia systiksestä, nimittäin patristiikkaa ja dogmatiikkaa koskevia.
Aijai, kun tämä vieläkin osaa olla niin kiinnostavaa! Palailkaamme asiaan taas seuraavan periodin jälkeen, nyt koetan hengähtää lomallani, vaikka mukanani on melko suuri määrä "vapaa-ajan lukemistoakin"...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti