Monarkiat ja minä

Perinnöllistä pseudovaltaa, menneen ajan jäykkyyttä, kaavamaisia seremonioita, pukuloistoa ja skandaaleja – niistäkö on monarkia tänä päivänä tehty? Ikiaikaisen valtiomuodon, joka sananmukaisesti merkitsee yksinvaltaa, ajateltiin ei niin kauan aikaa sitten katoavan hiljaa maailmasta kansanvallan kasvaessa. Silti tänä päivänä maailmassa on yhä laskutavasta riippuen 29 tai jopa 44 monarkiaa.

Tunnustaudun avoimesti kuninkaallisfaniksi, joka olen ollut niin kauan kuin muistan. Kuten itselleni tavallista on, olen kiinnostunut erityisesti ilmiön esteettisestä, kulttuurillisesta ja ”tarinallisesta” puolesta enkä niinkään poliittisesta. Kuninkaallisten asemaan en itse ota kantaa, mutta joka tapauksessa heidän olemassaolonsa tuottaa minulle jostain osin sanojenkin tavoittamattomissa olevasta syystä suurta mielihyvää.

Tämä kirjoitus liittyy jatkoksi ”aiheen vierestä” -blogikirjoitusten joukkoon. Aiempina vuosina olen kertonut matkastani Madeiralle sekä julkaissut valokuviani ja kirjoittamiani runoja, jotka eivät suoraan liity blogin teemaan. Tällä kertaa aion valottaa elämääni kruunupäihin kohdistuvan harrastukseni suhteen. Kirjoitus lienee muodoltaan hyvin sekalainen, mutta jospa se olisi myös mielenkiintoinen tutkimusmatka?

Erilaiset monarkiat

On jopa hankalaa löytää yhtä yhdistävää tekijää, joka pätisi kaikkien maailman monarkioiden kohdalla. Äkkiseltään voitaisiin ajatella vaikkapa periytyvää ja elinikäistä kuninkuutta, mutta maailmassa itse asiassa on montakin vaaleilla valittavaa monarkkia. Myös valtionpäämiehen asema vaihtelee hyvinkin seremoniallisesta maan keulakuvasta lähelle vanhaa kunnon diktatuuria. Kaiken kukkuraksi monarkkeja nimitetään eri tavoin.

Titteli kuningas/kuningatar on yleisin, sitä tai sille hyvin läheistä nimitystä käytetään seuraavien 18 maan monarkeista:

· Yhdistynyt kuningaskunta

· Ruotsi

· Norja

· Tanska

· Belgia

· Alankomaat

· Espanja

· Marokko

· Lesotho

· Swazimaa (oikeastaan Ngwenyama, joka viittaa leijonan kunnioittavaan nimitykseen)

· Jordania

· Bahrain

· Saudi-Arabia

· Bhutan (oikeastaan Druk Gyalpo eli Lohikäärmekuningas!)

· Thaimaa

· Kambodža

· Malesia

· Tonga

Näistä maista hieman omalaatuisempi järjestelmä monarkin valintaan on Kambodžassa ja Malesiassa. Kambodžassa neuvosto valitsee monarkin kuninkaan miespuolisten jälkeläisten joukosta, ja Malesiassa puolestaan kuninkaaksi valitaan vuorotellen viisivuotiskaudelle yksi maan yhdeksästä perinnöllisestä sulttaanista.

Myös seuraavien 15 Kansainyhteisön maan valtionpäämiehellä (eli Yhdistyneen kuningaskunnan monarkilla) on tuo titteli:

· Australia

· Uusi-Seelanti

· Papua-Uusi-Guinea

· Salomonsaaret

· Tuvalu

· Kanada

· Antigua ja Barbuda

· Bahama

· Barbados

· Belize

· Grenada

· Jamaika

· Saint Kitts ja Nevis

· Saint Lucia

· Saint Vincent ja Grenadiinit

Titteli ruhtinas sijoittuu perinteisesti arvoasteikossa kuningasta hieman alemmas. Maailmassa on tällä hetkellä kolme ruhtinaskuntaa, jotka kaikki ovat Euroopan pikkuvaltioita:

· Monaco

· Liechtenstein

· Andorra

Näistä Monaco ja Liechtenstein tunnetaan rikkauksistaan, kun taas Pyreneiden Andorrassa vallitsee mielenkiintoinen järjestely: maalla on kaksi ruhtinaskumppaneiksi kutsuttua monarkkia, joista toinen on Ranskan presidentti ja toinen espanjalaisen Urgellin hiippakunnan piispa.

Nimellä emiiri kutsutaan kahden maan hallitsijoita:

· Kuwait

· Qatar

Arvonimenä kummallakin on käytössä šeikki. Myös Yhdistyneet arabiemiirikunnat koostuu seitsemästä emiirikunnasta, joilla kullakin on omat johtajansa. Koko valtion johtajaksi valitaan yksi emiireistä, ja häntä kutsutaan myös presidentiksi. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, on hän maan johtajana nimenomaisesti presidentti ja emiiri oman emiraattinsa johtajana.

Itsenäisiä sulttaanikuntia on kaksi: uskonnollisesti omintakeinen Oman Arabian niemimaalla ja rikas Brunei Borneolla. Vailla kollegaa itsenäisen valtion johtajina joutuvat olemaan Japanin keisari, Luxemburgin suurherttua sekä tietenkin paavi, joka myös lasketaan monarkkien joukkoon: onhan hän hengellisen tehtävänsä ohella maailman pienimmän valtion suvereeni valtias. Luxemburg luetaan joskus ruhtinaskuntiin, mutta itse asiassa suurherttua on perinteisesti hieman korkeampi arvo kuin ruhtinas, kuitenkin kuningasta alempi. Kuningasta ylemmäksi puolestaan luetaan keisari, joten leikkimielisesti voisi ajatella Japanin keisarin olevan maailman korkein monarkki, vaikka keisarius Aasiassa yhteisestä nimityksestä huolimatta onkin hyvin eri tyyppistä kuin lännen keisarikunnissa, joita esimerkiksi ennen ensimmäistä maailmansotaa olivat Saksa, Itävalta-Unkari ja Venäjä. Joku voisi tietysti vielä kysyä, että eikö paavi kuitenkin ole kaikkein korkein, hänhän pitkään kruunasi Euroopassa keisareita Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan unohtamatta itseään Kaarle Suurta. Mutta kyseinen spekulaatio mennee jo sangen irrelevantiksi.

Menneisyydessä erilaisten monarkioiden kirjo on ollut vielä paljon suurempaa. Historian havinoista tunnetaan käsittääkseni myös itsenäisiä herttua-, markiisi- ja kreivikuntiakin. Niin, jos joku ei tiennyt tätä enemmän tai vähemmän seremoniallista kuninkaallisten ja aatelisten arvoasteikkoa, niin tässä sellainen tulee tiivistetyssä muodossa korkeimmasta alimpaan (en tosin ole aivan varma, onko listalla esim. maakohtaista vaihtelua välillä arkkiherttua-ruhtinas, ja millaista se on):

· Keisari

· Kuningas

· Arkkiherttua

· Suurherttua/suuriruhtinas

· Prinssi

· Herttua

· Ruhtinas

· Markiisi

· Kreivi/jaarli

· Varakreivi

· Paroni/vapaaherra

· Baronetti

· Ritari

Kuninkaallisten puhuttelu

Kuninkaallisten nimityksistä päästään luontevasti siihen kysymykseen, miten heitä tulee puhutella. Ei nimittäin useinkaan sovi, että esimerkiksi kuningasta puhutellaan ”kuninkaaksi” tai varsinkaan ”herra kuninkaaksi”: näihinkin tilanteisiin on omat protokollansa. Siltä varalta, että joskus kohtaat kuninkaallisen, annan tässä hiukan perustietoa puhuttelun ihmeellisestä maailmasta.

Yleensä kuninkaita ja kuningattaria puhutellaan sanomalla ”teidän majesteettinne” (samoin muuten myös kumpaakin maailman sulttaanimonarkkia). Ei siis ole yksi hailee nimittää kuningasta tai kuningatarta vaikkapa ”teidän korkeudeksenne”, ”teidän armoksenne” tai edes ”teidän kuninkaalliseksi korkeudeksenne”. Kaikkia näitäkin käytetään tai on käytetty joistakin kuninkaallisista, mutta kuninkaallisen monarkin kohdalla näitä käyttämällä voi tehdä etikettivirheen. Nyrkkisääntönä kuninkaan ja kuningattaren kohdalla voi siis pitää majesteettipuhuttelua, tosin esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa on myös olemassa vaihtoehtoinen puhuttelu sire kuninkaalle ja ma’am kuningattarelle, yleensä näihin voidaan siirtyä, kun on jo kerran keskustelun aluksi puhuteltu muodolla ”teidän majesteettinne”.

Muut kuningasperheiden jäsenet saavat yleensä puhuttelun ”teidän kuninkaallinen korkeutenne” tai ”teidän korkeutenne”. Jollei ensimmäistä näistä käytetä kaikista kuningasperheen jäsenistä, se on yleensä varattu monarkin läheisimmille tai merkittävimmille sukulaisille. Esimerkiksi Tanskan kruununprinssi Frederik lapsineen ja kruununprinssin nuorempi veli, prinssi Joachim, ovat kaikki ”heidän kuninkaallisia korkeuksiaan” mutta prinssi Joachimin lapset vain ”heidän korkeuksiaan”. Yhdistyneessä kuningaskunnassa kuninkaallinen korkeus voi periytyä aina monarkin lapsenlapsille, joiden lapsia ei muistaakseni enää puhutella niin korkea-arvoisesti. Poikkeuksia ovat Walesin prinssin vanhimman pojan lapset: prinssi Georgea, prinsessa Charlottea ja prinssi Louisia siis puhutellaan heidän kuninkaallisiksi korkeuksikseen, vaikka he ovatkin kuningattaren jälkeläisiä jo kolmannessa polvessa.

Keisareista, esimerkiksi Venäjän Nikolai II:sta, käytettiin usein puhuttelua ”teidän keisarillinen majesteettinne”. Saksan keisarikunnassa käytettiin muotoa ”teidän keisarillinen ja kuninkaallinen majesteettinne” (”kuninkaallinen” arvatenkin viittaamassa Preussin kuningaskuntaan, jonka hallitsijoista oli tullut Saksan keisareita) ja Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiassa puhuttelu kuului ”teidän keisarillinen ja kuninkaallinen apostolinen majesteettinne”. Nykyisin maailman ainoaa keisaria ei kuitenkaan juurikaan puhutella keisarilliseksi majesteetiksi, vaikka hän se periaatteessa olisikin, ei myöskään keisarinnaa. Sen sijaan Japanin keisarillisen perheen muiden jäsenten keskuudessa kyllä käytetään puhuttelua ”teidän keisarillinen korkeutenne”. Keisarillinen majesteettikin maailmasta edelleen löytyy, nimittäin Iranin viimeisen šaahin leski Farah Pahlavi. Šaahia itseään puhuteltiin keisarilliseksi majesteetiksi, ja kuten usein on tapana, puoliso sai saman puhuttelun.

Liechtensteinin ja Monacon ruhtinaita puhutellaan englanniksi sanoilla ”His Serene Highness”. En tiedä, mikä on virallinen suomennos vai onko sellaista lainkaan, mutta hauskalta kuulostava ”hänen seesteinen korkeutensa” taitaa osua sanasanaisesti aika lähelle. Luxemburgin suurherttuaa puhutellaan hänen kuninkaalliseksi korkeudekseen. Vaikka kyseessä ei olekaan kuningaskunta, on Luxemburgissa kuitenkin tällainen käytäntö ilmeisesti historiallisista syistä. Ja kuulostaahan se toki ainakin minusta paremmalta kuin ”suurherttuallinen korkeus”, joka sekin on jossain päin ollut käytössä.

Islamilaisessa maailmassa Brunein ja Omanin sulttaaneja sekä Bahrainin kuningasta puhutellaan majesteeteiksi, kun taas Kuwaitin ja Qatarin emiirejä ”heidän korkeuksikseen”. Ehkä kaikkein erikoisin tyyli on Saudi-Arabian kuninkaalla, joka englanniksi on ”Custodian of the Two Holy Mosques” eli ”kahden pyhän moskeijan vartija”, mikä eittämättä viittaa Mekan ja Medinan muslimeille kaikkein pyhimpiin moskeijoihin.

Sukupuut

Monarkkien sukupuut ovat olleet minulle jo vuosien ajan suuri mielenkiinnon kohde. En osaa täysin sanoittaa syytä tähän. On vain huisin jännää tutkia hallitsijaluetteloita, perehtyä kunakin aikana vallassa oleviin ihmisiin ja selvittää, mitä sukua seuraava hallitsija on ollut edelliselle. Vielä kiintoisammaksi ja samalla kaoottisemmaksi homma muuttuu, kun aletaan selvittää, mitä sukua eri maiden kuninkaalliset ovat toisilleen. Esimerkiksi Euroopassa kaikki kuningassuvut ovat keskenään sukua. Olen kai parikin kertaa lähtenyt tekemään tätä kunnianhimoista projektia mutta joutunut keskeyttämään. Yhteissukupuun tulisi sisältää tuhansittain henkilöitä, ja se vaatisi aivan liikaa aikaa.

Olen kuitenkin piirtänyt sukupuita keskittyen selkeästi yhteen maahan ja siihen linjaan, jossa kruunu on tuon maan kuningashuoneessa periytynyt vuosisatojen ajan. Esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija on vuonna 1066 Englannissa valtaan tulleen Vilhelm I Valloittajan jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, ja jollain tavalla sukua kaikille heidän välillään olleille Englannin ja Ison-Britannian hallitsijoille. Dynastiat ovat tällä välillä toki maassa monta kertaa vaihtuneet, mutta eivät koskaan ole ainakaan loppujen lopuksi olleet toisistaan täysin erillisiä. Ruotsissa hallitsijasuku on katkennut hiukan selvemmin Bernadotten suvun noustessa valtaan, mutta sittemmin aiempi suku yhdistyi nykyiseen, ja nykyään valtaistuimella istuu jälleen Kustaa I Vaasan jälkeläinen.

Tanskassa linja on ihailtavan pitkä. Kuningatar Margareeta II on noin vuosina 936–958 Tanskaa hallinneen Gorm Vanhan jälkeläinen. Gormia pidetään ensimmäisenä historiallisena kuninkaana, mutta kulkemalla ajassa taaksepäin seuraten hänen semi-legendaarisia ja legendaarisia esivanhempiaan päästään lopulta viikinkijumala Odiniin saakka!

Jumalallisesta olennosta on nähty alkunsa saaneen myös Japanin Yamaton dynastian. Japanissa edes dynastian nimi ei ole koskaan vaihtunut, ja sen ikänä on pidetty noin 2600 vuotta (vaikkakin legendaariselle tasolle on alkupäässä jälleen siirryttävä). Keisari Jimmun – jota pidettiin jumalatar Amaterasun viidennen polven jälkeläisenä – uskotaan aloittaneen hallituskautensa vuonna 660 eaa. Historiallisina keisareita pidetään noin 500-luvulta jaa. alkaen.

Ja tässä pääsette ihailemaan itse piirtämiäni Venäjän hallitsijoita vuodesta 1462 eteenpäin, mukana myös neuvostoaika ja Nyky-Venäjä! Ensimmäisen ruudun henkilöstä ehti kulua aika paljon aikaa ennen kuin pääsin Putiniin, ehkä kehittymiseni piirtäjänä edes jotenkin näkyy. Klikkaa kuvaa isommaksi!

Nopeita nippelifaktoja

·    Kristittyjen kuninkaallisten tunnustuskunnaksi mieltää useimmiten luonnostaan joko katolisuuden tai luterilaisuuden, mutta esimerkiksi Alankomaissa kuninkaalliset taitavat (kummallista kyllä) teknisesti olla samalla sekä reformoituja että luterilaisia - osa myös katolilaisia. Maailmasta löytyy myös niin sanottuihin vapaisiin suuntiin kuuluva monarkia, nimittäin Tongalta, jonka kuningasperhe on metodistinen.

·    Alankomaissa on muuten pitkään ollut tapana, että tultuaan korkeaan ikään hallitsija luopuu kruunusta perillisensä hyväksi: kuninkaan tai kuningattaren ei ole siis tarvinnut hoitaa monarkin tehtäviä kuolemaansa saakka. Kruunusta ovat luopuneet nykyistä kuningasta edeltäneet kolme kuningatarta, Vilhelmiina, Juliana ja Beatrix. Myös Alankomaiden ensimmäinen kuningas Vilhelm I luopui kruunusta vuonna 1840, minkä vuoksi tähän mennessä vain kaksi kuningasta – Vilhelm II ja Vilhelm III ovat kuolleet monarkkeina.

·    Monet muistavat aikoinaan suurta osaa Euroopasta ja maailmasta hallinneen Habsburg-suvun. Mitä tuolle suvulle kuuluu nyt? Itävalta-Unkarin viimeisen keisarin, Kaarle I:n poika Otto von Habsburg (1912–2011), joka syntyi keisarilliseksi ja kuninkaalliseksi prinssiksi, toimi keisarikunnan lakkauttamisen jälkeen merkittävänä eurooppalaisena vaikuttajana mm. paneurooppalaisessa liikkeessä ja Euroopan parlamentissa. Otto ei aivan ehtinyt sadan vuoden ikään, ja hänen kuoltuaan Habsburg-Lothringenin suvun päämies on hänen poikansa Karl von Habsburg.

·    Espanja on ymmärtääkseni viimeisimpiä maita (ellei jopa viimeisin), joka on omaksunut valtiomuodokseen monarkian oltuaan aiemmin tasavalta. Espanjan toisen tasavallan kaaduttua otettiin sisällissodan jälkeen Francon Espanjassa ajan myötä käyttöön jälleen monarkia, mutta maa oli ilman kuningasta Francon kuolemaan asti. Tämän jälkeen maata 1930-luvulla hallinneen Alfonso XIII:n lapsenlapsi Juan Carlos I kruunattiin kuninkaaksi.

·    Euroopan perinnöllisten monarkkien läheisimmät yhteiset esivanhemmat ovat Oranjen prinssi Johan Willem Friso (1687–1711) ja tämän puoliso Hesse-Kasselin Marie Louise (1688–1765). Kaikki nykyiset Euroopan perinnölliset monarkit siis polveutuvat heistä.

·    Kaikki Saudi-Arabian ensimmäisen kuninkaan Ibn Sa’udin (1876–1953) seuraajat – kuusi kappaletta – ovat ovat olleet hänen poikiaan.

·    Nepal on käsittääkseni viimeisin valtio, jossa kuningaskunta on lakkautettu. Vuonna 2001 kruununprinssi Dipendra murhasi kuninkaan ja kuningattaren sekä muita kuningasperheen jäseniä ja itsensä. Vallan peri lopulta murhatun kuningas Birendran veli Gyanendra, jonka valtakausi ei kuitenkaan ollut rauhallinen. Maa julistettiin tasavallaksi vuonna 2008.

·    Japanin keisaria kutsutaan useimmiten Akihitoksi, mutta Japanissa hän on periaatteessa vain ”nykyinen keisari”. Kuoltuaan keisareita aletaan kutsua postuumeilla nimillään, nykyisestä keisarista arvatenkin tulee Heisei tai oikeammin Heisei-keisari. Lännessä Hirohitona tunnettu nykyisen keisarin isä on puolestaan Shōwa-keisari ja tämän isä Taishō-keisari (”Yoshihito”). Taishō-keisarin isää nimitetään välillä Mutsuhitoksi mutta ehkä useammin Meijiksi, ja häntä edeltäneet tunnetaankin myös meillä postuumeilla nimillään.

·    Thaimaassa kuningas nauttii suurta arvostusta jopa puolijumalaan verrattavassa asemassa. Majesteettirikosta pidetään vakavana asiana, ja kunnioitus on jopa sillä tasolla, että kuulemani mukaan maassa lojuvan kolikonkaan yli ei saisi kävellä, mikäli siinä on kuninkaan kuva. Nykyistä edellinen kuningas Bhumibol Adulyadej oli käsittääkseni hyvin suosittu, ja hän ehti olla vallassa uskomattomat 70 vuotta (1946–2016), mikä vie hänet maailman kaikista pisimpään hallinneiden valtionpäämiesten joukkoon.

·    Afrikassa on tänä päivänä kolme itsenäistä monarkiaa: Marokko, Lesotho ja Swazimaa (heimopäällikkökulttuuri on oma lukunsa). Kaksi ensin mainittua ovat perustuslaillisia monarkioita, joissa kuninkaan valtaoikeudet eivät ole mainittavan suuret, mutta Swazimaassa on kuninkaalla perinteisesti ollut suuri valta. Maa on ollut ilman perustuslakiakin ja poliittisten puolueiden asema Swazimaassa on ollut vähintäänkin epäselvä. Niin, ja tiesittekö, että pisin yleisesti varmistettuna pidetty monarkin hallituskausi on 82 vuotta ja 254 päivää? Tätä ennätystä hallussaan pitää Swazimaan entinen kuningas Sobhuza II, joka tuli valtaan neljän kuukauden iässä vuonna 1899.

Lopuksi: Kuninkaallisbongaus

Niin kuin en osaa sanoa sitä, mikä kuninkaallisten sukupuissa tarkkaan ottaen kiinnostaa, en myöskään osaa tarkkaan sanoa, miksi tykkään käydä katsomassa heitä. Tällaista toimintaa olen kuitenkin harjoittanut siinä määrin, että voidaan puhua jo harrastuksesta. Koska listani on vielä melko lyhyt, en ole koskaan kirjoittanut sitä ennen tätä. Tässä se kuitenkin tulee, luettelo bongaamistani monarkeista ja kuninkaallisten perheiden jäsenistä:

· Epävarma: Alankomaiden kuningatar Beatrix

· Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia (kahdesti)

· Tanskan kuningatar Margareeta II

· Norjan kuningas Harald V ja kuningatar Sonja

· Ruotsin kruununprinsessa Victoria

· Yhdistyneen kuningaskunnan prinssi William

· Tanskan kruununprinsessa Mary

· Paavi Franciscus

Norjan ja Ruotsin kuningasparit Helsingissä kesäkuussa 2017.

Cambridgen herttua, prinssi William Esplanadin puistossa marraskuussa 2017.

Tanskan kruununprinsessa Mary saapuu Helsingin kaupungintalolle syyskuussa 2018.

Usein bongauksissa on täytynyt ensin ottaa selville arvovieraiden ohjelma ja aikataulut, ja suurissa tapaamisissa (kuten pohjoismaisten valtionpäämiesten vierailulla vuonna 2017) on paikalle täytynyt mennä erittäin hyvissä ajoin varmistaakseen hyvän paikan ihmismassojen keskellä. Prinssi Williamia oli myös aikanaan katsomassa paljon ihmisiä Esplanadin puistossa, mutta kruununprinsessoja bongatessani paikalla oli vähemmän väkeä – itse tilaisuudetkin olivat vähemmän muodollisia. Victoriaa odotin aikoinaan Helsingin oopperatalolla sateenvarjon kanssa parinkymmenen muun ohella, Marya taas vastikään pääsin näkemään uskomattoman läheltä Helsingin kaupungintalolla. Välimatka todella oli vain muutamia metrejä. Vilkutukset olen saanut lähes kaikilta mainituilta kruunupäiltä. Myös paavi luonnollisesti on mukana luettelossa, vierailustani häntä katsomaan voi lukea edellisestä blogipostauksestani.

Mikä kuninkaallisissa viehättää? En taida vieläkään osata tyhjentävästi vastata. Voisin sanoa syyksi vaikka suoran kytkeytymisen minulle rakkaaseen historiaharrastukseen, majesteettisuuden ja loiston tai sen, että monarkian instituutio tavoittaa oman jossain määrin vanhanaikaisen luonteeni. Kuninkaallisissa minulla on joitakuita, joita fanittaa – ehkä siksi, että he tuovat jonkinlaista jatkuvuuden ja turvallisuuden tuntua minulle, jonka on alati muuttuvassa maailmassa ajoittain hankala sopeutua kaikkeen uuteen, jota ilmestyy jatkuvasti lisää ja lisää. Kuninkaalliset, vaikka vain muodollisessakin roolissa, ovat muistutus kansakuntien historiasta. Mutta he eivät siltikään ole pelkkiä muistomerkkejä, vaan eläviä ja aktiivisia ihmisiä, joista monesta myös henkilöinä paljon pidän.

Mutta tämäkään pohdinta ei kerro kaikkea. Tietty salaperäisyyden huntu tuntuu lepäävän kuninkaallisten yllä. Se myös on minulle kipinä jatkaa harrastustani.