Ekskursio Rauman Pyhän Ristin kirkkoon

Minulla oli kesällä mahdollisuus vierailla ensimmäistä kertaa elämässäni Raumalla, tuossa maamme vanhimpiin kuuluvassa kaupungissa Turun ja Porin välissä. Kaupunki teki minuun vaikutuksen, etenkin niin kutsuttu Vanha Rauma, joka oli idyllisistä iäkkäistä rakennuksista koostuva alue kaupungin keskustassa. Kovin monessa suomalaisessa kaupungissa ei mielestäni ole niin vetoavaa vanhaa kaupunkia, Vanha Rauma toi oikeastaan mieleeni jopa joitakin etelämmässä sijaitsevia Euroopan kaupunkeja. Kuuluupa se peräti Unescon maailmanperintöluetteloon.

Myös hengellisesti Rauma omaa pitkän historian. Vanhasta Raumasta löytyivät esimerkiksi Pyhän Kolminaisuuden kirkon kiviset rauniot, joiden sisälle pääsi tallustelemaan ja päättelemään, missä mikäkin kirkon elementti oli sijainnut. Kuinka hauskaa siellä olisikaan harjoitella jumalanpalvelusten pitämistä! Itse kirkon kohtalona oli palaa eräänä vappuna, minkä jälkeen Raumalla siirryttiin käyttämään toista, yhä toimivaa kirkkoa. Kyseessä on Pyhän Ristin kirkko, jota itse asiassa sanotaan myös fransiskaanikirkoksi, sillä se on aikoinaan katolisella ajalla kuulunut kaupungin fransiskaanikonventille.

Sunnuntaina lähdin tovereideni kanssa aamumessuun Pyhän Ristin kirkkoon, mutta jo edellispäivänä oli ollut tilaisuus vierailla sen sisällä. Koskapa tällöin oli ollut meneillään opastus, oli meillä satunnaisilla kävijöilläkin tilaisuus kuulla kirkosta sangen monta mielenkiintoista yksityiskohtaa.

Kirkossa oli vaikuttavia seinä- ja kattomaalauksia, jotka kuvasivat Raamatun tapahtumia ja henkilöitä. Joukossa olivat muun muassa Abrahamin ja Jeesuksen sukupuut sekä neljän evankelistan tunnusolennot katon rajassa. Merkillepantavin oli kuitenkin ilmeisesti maassamme ainutlaatuinen kuva neitsyt Marian taivaaseenastumisesta. Kyllä, juurikin tästä katoliselle kirkolle hyvin ominaisesta opista.

Sympaattisen epäsymmetrisen kirkon vasemmassa sivulaivassa oli päädyssä myös merkillinen alttarikaappi, jossa oli kuva Mariasta taivaan kuningattarena ja jossa selkeästi julistettiin myös hänen tahrattomuuttaan. Siinä toinen oppi, josta katolinen kirkko tunnetaan!

Alttarikaappi sekä ymmärtääkseni myös saarnatuoli sekä kattokruunu oli tuotu muinoin sotasaaliina Saksan suunnalta. Kirkossa oli myös muunlaista taiteellista hohdokkuutta, esimerkiksi apostolien ja evankelistojen kuolemista kertova maalausten sarja, joka kiersi parven sivulla sekä muuan taulu, jonka taustalle kuvatun kaupungin oli arvuuteltu olevan joko Rauma tai Jerusalem. Rauma voinee iloita siitä, että on tullut sekoitetuksi pyhään kaupunkiin...

Alttari oli entisajat mieleen tuoden kiinni päätyseinässä ja sen takana oli upeannäköinen kirkastusvuoren tapahtumia kuvaava lasimaalaus. Laitoin sen jopa puhelimeeni taustakuvaksi, niin vaikuttava se oli.

Itse messu oli sisällöltään melko perinteinen, joten sitä ei liene syytä kokonaisuudessaan avata. Merkillepantavin poikkeus normaalista oli, että tilaisuudessa oli vierailemassa ystävyysseurakuntalaisia Unkarista. Juuri heille ilmeisesti oli myös lauantaina kirkkoa esitelty, kielen olin nimittäin silloinkin tunnistanut unkariksi. Ystävyysseurakuntalaisten kieli näkyi messun tekstien luvuissa kuten myös saarnassa, joka pidettiin unkariksi ja sitten sopivasti pätkittynä toinen luki sitä suomeksi. Pyhän aiheena oli "Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa" ja päivän evankeliumitekstinä Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista varoista.

Virret olivat muistaakseni kaikki minulle uusia. Oli mukavaa päästä osallistumaan myös sellaisiin messun perinteisiin osiin, joita ei ole siinä typistetympää kaavaa käyttävässä kirkossa, jossa useimmiten käyn. Pidän myös esirukousosiossa olevasta kastettujen, avioliittoon kuulutettavien ja kuolleiden nimien mainitsemisesta.

Ehtoollista jaettiin perinteiseen tyyliin alttarin ympärillä olevalla puolikaarella. Kyseisen muodon on käsittääkseni tarkoitus kuvata sitä, että elävien lisäksi seurakunta koostuu myös jo taivaaseen päässeistä kristityistä, joiden voi tavallaan kuvitella muodostavan toisen puolikaaren. Ajatus on kaunis, niin kuin sekin, mitä kaverini sanoi tästä vanhasta kirkosta: tässä samassa salissa kristityt ovat jo satojen vuosien ajan käyneet jumalanpalveluksessa tekemässä samaa mitä mekin.

Ulkosalla meitä tervehti kukas muukaan kuin Franciscus Assisilaisen patsas, tuon fransiskaanien perustajan ja miehen, jonka kerrottiin eläimillekin pystyvän puhumaan. Jo historia sinällään mutta varsinkin katolinen historia on tässä kaupungissa poikkeuksellisen selvästi läsnä. Asia oli tosin jo minulla ennestään tiedossa keväällä lukemani Emil Antonin kirjan Katolisempi kuin luulit - Aikamatkoja Suomen historiaan ansiosta. Monen muun asian ohella tuo näppärä ja helppolukuinen teos esittelee joukon mielenkiintoisia kirkollisia käyntikohteita kotimaassamme, etenkin katolisia piirteitä silmälläpitäen.

Minusta tuntuu, että haluan alkaa tutkiskella keskiaikaisia kirkkoja: itselläni on nimittäin niistä ihmeellisen vähän kokemusta, varsinkin niissä järjestettävistä jumalanpalveluksista, joissa kieltämättä on aivan omanlaisensa tunnelma. En vain ole juurikaan kai ollut sellaisilla seuduilla, jossa sijaitsisi kirkkokantamme vanhimpia yksilöitä. Hyvä, että tämäkin asia pikkuhiljaa korjaantuu!