Ekskursio Rauman Pyhän Ristin kirkkoon

Minulla oli kesällä mahdollisuus vierailla ensimmäistä kertaa elämässäni Raumalla, tuossa maamme vanhimpiin kuuluvassa kaupungissa Turun ja Porin välissä. Kaupunki teki minuun vaikutuksen, etenkin niin kutsuttu Vanha Rauma, joka oli idyllisistä iäkkäistä rakennuksista koostuva alue kaupungin keskustassa. Kovin monessa suomalaisessa kaupungissa ei mielestäni ole niin vetoavaa vanhaa kaupunkia, Vanha Rauma toi oikeastaan mieleeni jopa joitakin etelämmässä sijaitsevia Euroopan kaupunkeja. Kuuluupa se peräti Unescon maailmanperintöluetteloon.

Myös hengellisesti Rauma omaa pitkän historian. Vanhasta Raumasta löytyivät esimerkiksi Pyhän Kolminaisuuden kirkon kiviset rauniot, joiden sisälle pääsi tallustelemaan ja päättelemään, missä mikäkin kirkon elementti oli sijainnut. Kuinka hauskaa siellä olisikaan harjoitella jumalanpalvelusten pitämistä! Itse kirkon kohtalona oli palaa eräänä vappuna, minkä jälkeen Raumalla siirryttiin käyttämään toista, yhä toimivaa kirkkoa. Kyseessä on Pyhän Ristin kirkko, jota itse asiassa sanotaan myös fransiskaanikirkoksi, sillä se on aikoinaan katolisella ajalla kuulunut kaupungin fransiskaanikonventille.

Sunnuntaina lähdin tovereideni kanssa aamumessuun Pyhän Ristin kirkkoon, mutta jo edellispäivänä oli ollut tilaisuus vierailla sen sisällä. Koskapa tällöin oli ollut meneillään opastus, oli meillä satunnaisilla kävijöilläkin tilaisuus kuulla kirkosta sangen monta mielenkiintoista yksityiskohtaa.

Kirkossa oli vaikuttavia seinä- ja kattomaalauksia, jotka kuvasivat Raamatun tapahtumia ja henkilöitä. Joukossa olivat muun muassa Abrahamin ja Jeesuksen sukupuut sekä neljän evankelistan tunnusolennot katon rajassa. Merkillepantavin oli kuitenkin ilmeisesti maassamme ainutlaatuinen kuva neitsyt Marian taivaaseenastumisesta. Kyllä, juurikin tästä katoliselle kirkolle hyvin ominaisesta opista.

Sympaattisen epäsymmetrisen kirkon vasemmassa sivulaivassa oli päädyssä myös merkillinen alttarikaappi, jossa oli kuva Mariasta taivaan kuningattarena ja jossa selkeästi julistettiin myös hänen tahrattomuuttaan. Siinä toinen oppi, josta katolinen kirkko tunnetaan!

Alttarikaappi sekä ymmärtääkseni myös saarnatuoli sekä kattokruunu oli tuotu muinoin sotasaaliina Saksan suunnalta. Kirkossa oli myös muunlaista taiteellista hohdokkuutta, esimerkiksi apostolien ja evankelistojen kuolemista kertova maalausten sarja, joka kiersi parven sivulla sekä muuan taulu, jonka taustalle kuvatun kaupungin oli arvuuteltu olevan joko Rauma tai Jerusalem. Rauma voinee iloita siitä, että on tullut sekoitetuksi pyhään kaupunkiin...

Alttari oli entisajat mieleen tuoden kiinni päätyseinässä ja sen takana oli upeannäköinen kirkastusvuoren tapahtumia kuvaava lasimaalaus. Laitoin sen jopa puhelimeeni taustakuvaksi, niin vaikuttava se oli.

Itse messu oli sisällöltään melko perinteinen, joten sitä ei liene syytä kokonaisuudessaan avata. Merkillepantavin poikkeus normaalista oli, että tilaisuudessa oli vierailemassa ystävyysseurakuntalaisia Unkarista. Juuri heille ilmeisesti oli myös lauantaina kirkkoa esitelty, kielen olin nimittäin silloinkin tunnistanut unkariksi. Ystävyysseurakuntalaisten kieli näkyi messun tekstien luvuissa kuten myös saarnassa, joka pidettiin unkariksi ja sitten sopivasti pätkittynä toinen luki sitä suomeksi. Pyhän aiheena oli "Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa" ja päivän evankeliumitekstinä Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista varoista.

Virret olivat muistaakseni kaikki minulle uusia. Oli mukavaa päästä osallistumaan myös sellaisiin messun perinteisiin osiin, joita ei ole siinä typistetympää kaavaa käyttävässä kirkossa, jossa useimmiten käyn. Pidän myös esirukousosiossa olevasta kastettujen, avioliittoon kuulutettavien ja kuolleiden nimien mainitsemisesta.

Ehtoollista jaettiin perinteiseen tyyliin alttarin ympärillä olevalla puolikaarella. Kyseisen muodon on käsittääkseni tarkoitus kuvata sitä, että elävien lisäksi seurakunta koostuu myös jo taivaaseen päässeistä kristityistä, joiden voi tavallaan kuvitella muodostavan toisen puolikaaren. Ajatus on kaunis, niin kuin sekin, mitä kaverini sanoi tästä vanhasta kirkosta: tässä samassa salissa kristityt ovat jo satojen vuosien ajan käyneet jumalanpalveluksessa tekemässä samaa mitä mekin.

Ulkosalla meitä tervehti kukas muukaan kuin Franciscus Assisilaisen patsas, tuon fransiskaanien perustajan ja miehen, jonka kerrottiin eläimillekin pystyvän puhumaan. Jo historia sinällään mutta varsinkin katolinen historia on tässä kaupungissa poikkeuksellisen selvästi läsnä. Asia oli tosin jo minulla ennestään tiedossa keväällä lukemani Emil Antonin kirjan Katolisempi kuin luulit - Aikamatkoja Suomen historiaan ansiosta. Monen muun asian ohella tuo näppärä ja helppolukuinen teos esittelee joukon mielenkiintoisia kirkollisia käyntikohteita kotimaassamme, etenkin katolisia piirteitä silmälläpitäen.

Minusta tuntuu, että haluan alkaa tutkiskella keskiaikaisia kirkkoja: itselläni on nimittäin niistä ihmeellisen vähän kokemusta, varsinkin niissä järjestettävistä jumalanpalveluksista, joissa kieltämättä on aivan omanlaisensa tunnelma. En vain ole juurikaan kai ollut sellaisilla seuduilla, jossa sijaitsisi kirkkokantamme vanhimpia yksilöitä. Hyvä, että tämäkin asia pikkuhiljaa korjaantuu!

Ekskursio Northwind Sundayhin

Tämänkertainen kertomukseni kuvaa jo lähes kahden kuukauden takaista ekskursiota. Tein tuosta käynnistä kattavat muistiinpanot, joiden avulla pyrin purkamaan kokemukseni kunnon tekstiksi, nyt kun minulla viimein on siihen aikaa.

Helsingissä on hiljattain aloittanut toimintansa Northwind Church -niminen yhteisö, jolla on sunnuntaisin tilaisuuksia ruotsinkielisen metodistikirkon tiloissa eli Kristuskyrkanissa. Eräs kaverini vinkkasi minulle tästä paikasta tilaisuuksineen, jollaiseen sitten sovittuna päivänä hankkiuduimme. Odotettavissa oli karismaattinen seurakunta, jollaiseen en pitkiin aikoihin ollutkaan tehnyt ekskursiota.

Northwind Churchilla lienee jotain tekemistä ylistysbändi Northwind Collectiven kanssa, ja molemmilla näistä on jotain tekemistä kaksikon nimeltä Rodrigo ja Saara Campos kanssa. Tieni on vuosien varrella muistaakseni ristennyt muutamia kertoja näiden ylistäjien kanssa, esimerkiksi kerran ESY-seurakunnassa vieraillessani. Silti en ole koskaan järin suuresti ottanut selvää heistä tai yhtyeestä. Ekskursio Northwind Churchiin toi elämääni jälleen yhden kohtaamisen Rodrigon ja Saaran sekä heille ominaisen hengellisyyden kanssa, mutta tarjosi myös hienoisen yllätyksen.

Kristuskyrkan on vaikuttavan kokoinen rakennus, vaikka metodismi tässä maassa onkin sangen marginaalinen liike. Metodismi ei oman käsitykseni mukaan ole kovinkaan lähellä stereotyyppistä uutta karismaattista seurakuntaa, vaikka molemmat voidaan toki löyhästi lukea vapaakristillisyyden piiriin. Olikin oma kontrastinsa nähdä tuo keskikokoinen vanhanaikainen kirkkosali täynnä nuorta väkeä nuorekkaan musiikin soidessa taustalla. Vastaanotto tilaisuuteen oli hyvä, jo ulkoportailla oli ihmisiä tätä varten.

Tilaisuus pyörähti käyntiin eloisasti tervetulotoivotuksen ja jee-huudon saattelemana. Myös Jeesuksen nimi lausuttiin jo ihan alkuun parisen kertaa. Kuten osasinkin odottaa, tilaisuus alkoi tuhdilla ylistysosuudella, myös Rodrigo oli salin etuosassa. Laulettiin kolme kappaletta, joissa kielinä olivat suomi ja englanti, ja jotka eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Ensimmäisen kappaleen jälkeen nostettiin käsiä ylös, ja salissa raikuivat myös hurraukset ja taputukset. Keskellä salia otettiin myös tanssiaskelia. Välillä joku saattoi puhua musiikin päälle, mistä itseni oli takariviläisenä vaikeakin saada selvää. Laulujen sanallinen sisältö käsitteli ainakin pyhää, tanssia ja Jumalalle annettavaa kunniaa. Sanat heijastettiin suurelle valkokankaalle salin takaosassa. Ylistyshetkessä käytettiin myös valotehosteita.

Rodrigo puhui kielillä eräässä kohdassa musiikin soidessa edelleen taustalla. Hän mainitsi myös kovaäänisen ylistyksen, jonka ESY:ltä muistankin erääksi hänen korostuksekseen. Raamatullinen huuto ”Pyhä, Pyhä, Pyhä!” kajahti ilmoille niinkin antaumuksellisesti, että korviin ihan sattui. Musiikki vaikutti rytmittävän puheosuuksia hallitun oloisesti ja se pysähtyi hetkeksi myös toistamaan samoja sointuja.

Ylistysosuus kesti noin 45 minuuttia, jonka jälkeen hiljaisuudessa lausuttiin jälleen Jeesuksen nimeä ja pyydettiin, että Hän tulisi kuninkaaksi ja Herraksi tässä kokouksessa. Ennen istumista kehotettiin antamaan pyhä halaus. En muista, annoinko sellaista itse kenellekään, mutta joka tapauksessa se vaikutti sangen omintakeiselta ja hauskalta tavalta, johon en missään muualla muista törmänneeni.

Selvisi, että tänään jatkuisi Pyhä Henki -teeman käsittely, ja kohdassa, jossa voisi olettaa saarnan olevan, olisikin kolmen hengen paneelikeskustelu. Ennen tätä kuitenkin seurasi vielä joitakin osioita, kuten lähettien siunaaminen ja kolehtipuhe, jossa korostettiin rahalahjan olevan mahdollisuus, ei jotain, mikä pitää tehdä. Lahjoittaminen onnistui ilmeisesti tilisiirrolla, kortilla ja perinteisten kolehtihaavienkin kautta.

Ennen paneelia oli myös jonkin verran vapaan oloista hengailua ja jutustelua sekä erään naisen todistuspuheenvuoro, jossa hän kertoi vuodestaan Bethelissä, millä hän ilmeisesti viittasi Suomessakin tunnettuun uuskarismaattiseen amerikkalaiseen tahoon. Itse en tiedä Bethelistä paljoakaan, mutta se voi ymmärtääkseni merkitä sekä määrättyä seurakuntaa että niin kutsuttua yliluonnollisen palvelutyön koulua.

Puheenvuorosta nostan esille seuraavia poimintoja rajoittamatta kuitenkaan kaikkea sisältöä niihin: ensinnäkin nainen puhui Jumalan attribuuttien vastaanottamisesta, jotta voitaisiin muuttua Jumalan kaltaiseksi; toiseksi hän mainitsi muistaakseni Bethelissä olevan profetoinnin kulttuurin, jossa melkein joka päivä joku profetoi jotain; kolmanneksi hän sanoi, että Jumala sinussa on tarpeeksi kaikissa tilanteissa; neljänneksi hän kertoi kokemastaan johdatuksesta, jota kuuneltuaan hän muistaakseni oli päässyt todistamaan uskoontuloa, ja korosti, että ei olisi haitannut, jos tätä ei olisikaan tapahtunut; viidenneksi hän viittasi muistaakseni jännitykseen, jota saatetaan kokea johdatuksen mukaan toimimisen suhteen, ja sanoi, että pelko on vain tunne: miksi kuunnella valhetta enemmän kuin Jumalan ääntä?

Aplodien jälkeen oli aika paneelikeskustelulle, jonka eräs keskustelija oli myös pastorina toimiva edellä mainittu Saara Campos. Muut keskustelijat olivat muistaakseni toinen pastori nimeltä Suvi sekä mies nimeltä Samu (pahoittelen, jos pitkän ajan jälkeen muistan nimet väärin, näitä kuitenkin tässä postauksessa käytän!). Rodrigo toimi keskustelun moderaattorina, ja ensimmäinen kysymys oli, mikä oli merkittävin keskustelijan kokemus Pyhän Hengen kanssa.

Saara ymmärtääkseni oli täyttynyt hengellä jo uskoon tullessaan, ja kertoi myös kuulleensa Jumalan äänen korvin kuultavasti ja alkaneensa puhua kielillä. Suvi mainitsi myös kielilläpuhumisen, ja tämän lisäksi rukoilun ringissä ja holtittoman nauramisen. Samu nosti aiheeseen liittyen esille monien myös kokevan huonoa omaatuntoa Pyhän Hengen kokemusten suhteen.

Kun kysyttiin toinen erittäin mielenkiintoinen kysymys, mitä on oikea karismaattisuus, Saara vastasi valtavasta Pyhästä Hengestä voitavan käsittää vain vähän. Hän myös sanoi, että Hengen hedelmien ja Hengen lahjojen tulisi olla samalla tasolla. Molemmista löytyy muuten luettelot Paavalin kirjeistä, ja on niiden kummankin lukeminen tekee Saaran pointista itse asiassa hyvin kiehtovan. Muista keskustelijoista toinen sanoi, että jos jokin on Jumalasta, ihmisillä on tunne- ja ajattelumaailmassa hyvä olla. Toinen korosti aitoutta ja rehellisyyttä show’n sijaan.

Pyhän Hengen armolahjoista kaikki sanoivat muistaakseni omaavansa profetoimisen, kielilläpuhumisen ja tiedon sanojen lahjat, pari antoi ymmärtää omaavansa enemmänkin. Profetoinnin määritelmä vaihtelee seurakunnasta ja perinteestä riippuen, mutta täällä se varmaankin merkitsi jonkin tulevan tietämistä ennalta. Tiedon sanat taas usein määritellään jonkin tämänhetkisen asian yliluonnolliseksi tietämiseksi esimerkiksi jostain toisesta ihmisestä. Rodrigo mainitsi, että Ensimmäisen korinttilaiskirjeen yhdeksän lahjan lista ei sisällä kaikkia lahjoja, esimerkiksi selibaatti ja avioliitto olivat hänen mukaansa myös lahjoja. Saara otti näkökulman, että Jeesus kysyy ihmiseltä: ”Mitä haluat, että teen sinulle?” Suvi taas mainitsi Hengen lahjojen harjoittelun turvallisessa ympäristössä. Muutenkin keskustelussa kannustettiin kokeilemaan profetointia: ei haittaisi, jos tulisi epäonnistuminen. Suvi erikseen korosti, että ei tulisi profetoida mitään puolisoihin liittyvää. Ehkä tämä johtui siitä, ettei niinkin suurta sitoutumista kuin avioliittoa tehtäisi mahdollisesti virheellisen profetian vuoksi.

Yksimielisyyttä näkyi ilmenevän myös siitä, että lahjat eivät olleet loistoa varten. Suvin mukaan niiden tarkoitus oli rakastaminen, jotta Jumalan todellisuus saataisiin kokea. Rodrigo kertoi joskus havaineensa puhujan ”feikkaavan” tiedon sanoja, tämä oli ilmeisesti puhunut yleisön seasta nostetusta kädestä, vaikka yksikään käsi ei ollut ylhäällä. Hengen kokemusten tarkoitus ei ilmeisesti Samun mukaan ollut myöskään se, että usko olisi niistä kiinni: Jumala saa toimia vapaasti, mutta usko hänen läsnäoloonsa pysyy, vaikka ei koettaisi mitään.

Mahdollisuuden lisäksi karismaattisuudessa piili keskustelijoiden mukaan nähdäkseni melko yksimielisesti myös uhkia. Suvi sanoi, että manifestoivalta (eli henkilöltä, joka silminnähden käy läpi hengellistä kokemusta) saa aina mennä kysymään, mitä oikein tapahtui. Aiheeseen liittyen kysyttiin myös, mitä sanottavaa keskustelijoilla oli karismaattisuudesta traumatisoituneelle henkilölle. Saaran mukaan traumat olivat pahoiteltava asia, mutta Jumalalta ei tulisi sulkea sydäntä ihmisen virheen vuoksi. Haavasta käsin reagoiminen oli aina huono vaihtoehto.

Keskustelu oli jatkunut jo kauan, ja itselläni alkoivat lähetä sille illalle jo muut kiireet. Livahdin viereiseen tilaan, jossa olivat muun muassa vaatenaulakot. Hetken vielä käyskentelin kirkon takaosissa ja eteisessä, ja ilmeisesti loppuylistyskin ehti jo viimein alkaa. Päätin sitä hetken katsottua poistua itsekseni, ekskutoverini oli jo lähtenyt hiukan aiemmin.

Kuten sanottua, minulla ei ollut Northwind Churchista tai Rodrigosta ja Saarasta paljoakaan etukäteistietoa. Siitä huolimatta jotenkin olin varautunut paljon korostetummin karismaattiseen ja kaiken kaikkiaan vähemmän kriittiseen yhteisöön. Ylistysvaiheessa en sitä ehkä vielä huomannut, mutta antoisan paneelin aikana korviini tarttuivat toistuvat kommentit, joissa karismaattisia ilmiöitä ei nielty ihan purematta. Sain joistakin minulle vieraammista elementeistä huolimatta tämän ekskursion tuotoksena kuvan yhteisöstä, jolla on karismaattiseksi seurakunnaksi tottumaani laajemman perspektiivin näkemys Hengen ilmiöistä. Toki käyntini oli kertaluontoinen enkä ollut edes tässä tilaisuudessa ihan loppuun saakka, mutta tämä ajatus minulle kuitenkin keskeisimpänä nyt mieleen jäi.