Ekskursio Helsingin Baptistilähetyksen herätyskokoukseen

”Siunausta!” ja ”Jumalan rauhaa!” olivat sanoja, joita ensimmäisten joukossa kuulin kävellessäni bussipysäkiltä tämänkertaiseen kohteeseeni. Astelin sisään normaalin oloiseen pienehköön huoneistoon, josta panin merkille erityisesti esillä olevat hengelliset lentolehtiset, kirjahyllyt sekä myytävine että lainattavine teoksineen, keittiötilan ja pöydät ynnä tilan etuosassa olevan salin, jossa oli muutamia penkkirivejä ja ristillä varustettu puhujanpönttö. Seinälläkin oli risti, samoin ehkä hieman odottamatta myös krusifiksi. Sen sijaan tyypillisenä voitaneen pitää seinällä ollutta tekstiä Jeesus pelastaa.


Olen joitakin vuosia sitten ollut enemmän tekemisissä baptististen yhteisöjen kanssa, käynyt jopa – niin kuin sanotaan – todistamassa sellaisessa. Enemmän kuin tämän maassamme sangen pienen liikkeen jäseniä tunnen kuitenkin baptismille hyvin läheisten helluntaiherätyksen ja Vapaakirkon väkeä. Helsingin Baptistilähetyksen kanssa ajauduin varmaankin ensi kerran kosketuksiin tehdessäni kartoitusta pääkaupunkiseudun hengellisistä yhteisöistä, ja myöhemmin muistaakseni olen tavannut kaupungilla Baptistilähetyksen katuevankelistoja. Olin kerran jo melkein mennyt käymään tässä yhteisössä, silloin se oli vielä sijainnut toisessa paikassa. Nyt kuitenkin sain viimein toteutettua ekskursioni.

Tilaisuus alkoi hieman myöhässä, ja ennen sitä salissa kuului selkeästi, kun eräs mies kiitti ääneen Jeesusta. Eteen käveli pian nainen, joka sanoi tervetulosanat sekä mainitsi, että täällä oltiin koossa Jeesuksen nimessä. Uskontoa täällä ei kuulemma julisteta vaan Herraa Jeesusta. Tapaan erottaa uskonto ja Jeesus jyrkästi toisistaan törmää aina silloin tällöin hengellisissä piireissä.


Seurasi alkulaulu, käsittääkseni vapaakristillisestä Hengellisestä laulukirjasta. Säestyssoittimena oli piano. Tämän jälkeen nainen kertoi joitakin ilmoitusasioita, minkä jälkeen seurasi muistaakseni hänen itsensä pitämä pieni puhe aiheesta Herran tunteminen. Puheessa korostui uskoontulo, ja se sisälsi muitakin ilmauksia, kuten etsikkoaika ja ajatus Jeesus-tielle lähtemisestä, joihin vähemmän hengellisissä piireissä liikkunut voisi kiinnittää enemmän huomiota.


Rukouksen jälkeen eräs vanhempi nainen tuli kertomaan todistuksen eli tässä tapauksessa käyttämään hänkin lyhyen hengellisen puheenvuoron. Se käsitteli rukousta, hän otti esiin niin omaa kokemustaan kuin raamatunpaikkoja ja vakuutti, että Jumalaa voi huutaa, Hän auttaa ahdingon läpi. ”Aamen!” kajahteli salissa.


Vielä eräs nainen tuli kertomaan kokemuksen kielillä rukoilemisesta. Samantyyppistä kertomusta kuulee itse asiassa aika usein: jotain ulkomaista kieltä taitamaton rukoilee ymmärrettävästi tällä kielellä. Puhuja itse kertoi kuulleensa eräältä ranskankieliseltä henkilöltä kielillä rukoilemisen jälkeen, että oli kiittänyt Isää ranskaksi. Esirukousosiossa nainen jakoi puheenvuoroja viittaajille ja nämä saivat sanoa omia rukousaiheitaan. Hyvin paljon aiheita kumpusi niin omien kuin toisten elämistä, kirjo oli laaja. Kun aiheiden puolesta rukoiltiin, panin silloin merkille, että salissa kuului puheensorina: ihmiset kaiketi rukoilivat kielillä.


Kokousta johtava nainen tuli kertomaan toisaalla järjestettävistä telttakokouksista, ja sitten otettiin kolehtilaulu. Ymmärsin, että seurakunta toimii palkatta ja vapaaehtoistyön voimin. Laulua oli tällä kertaa pianon lisäksi säestämässä myös viulu.


Jälleen eräs nainen tuli eteen. Hän kertoi todistuksen Herrasta, aiheena parantaminen. Hän sanoi, että ihmisen sairaus ei johdu aina synnistä, vaikka se toki siitäkin voi johtua. Sairaus voi olla jopa siunaus, Jumala voi sen kautta näyttää voimansa. Sairaus ei kuitenkaan koettele enempää kuin Jumala sallii. Mielenkiintoisesti mainittiin jopa Luther, jonka kerrottiin sanoneen: ”Saatana on Jumalan kahlekoira.”


Pian puheen jälkeen eräs penkillä istunut mies puhkesi puhumaan, sanoen jotain sen suuntaista kuin: Minä olen ilmestyksen Jumala, tahdon ilmestyä tämänkin seurakunnan kautta. Hän myös kehotti uskomaan ja luottamaan ja mainitsi Jerikon muurien murtuneen uskon kautta. Miehen puheessa oli kaiketi kyse jonkintyyppisestä profetiasta.


Laulettiin laulu, jonka minäkin tunsin, se tunnetaan nimellä Riihikirkkohymni. Itse pystyin tähän lauluun kirjattomana yhtymään, yksinkertaiset sanat on ollut helppo oppia.


Tämän jälkeen pääsimme pääpuheeseen, jonka puhuja aloitti tunteikkaalla rukouksella. Puheessa oli ainakin jonkinasteisena pääaiheena viinipuun oksat, Jeesuksessa oleminen ja pysyminen. Puhetta elävöittivät monet mielenkiintoiset tarinat puhujan elämästä, hän oli ilmeisesti ollut lähetystyössä. Saimme myös nähdä ihkaoikeita diakuvia. Puhe itse oli lähetys- ja pelastuskeskeinen, siinä otettiin kantaa muun muassa siihen, onko kerran pelastunut aina pelastunut. Myös Suomessa puhaltamaan alkaneet Jumalan tuulet, uskovien kulkeminen oman tahtonsa mukaan Herran tahdon sijasta ja jokapäiväiset valinnat nostettiin esille. Loppuunkin tuli tunteikas rukousosio, jossa mainittiin maalliset johtajat ja Israel sekä jonkinlainen synnintunnustus.


Rukouksen hiivuttua eräs nainen jäi puhumaan nopeaan tahtiin kielillä ja aloin huomata välissä kasvavassa määrin myös nopeita suomen sanoja. Moni suomenkielinen osio oli ainakin osittain kuin suoraan Raamatusta.


Rukousalttarin mainittiin olevan avoinna, ja sitten laulettiin loppulaulu. Kokouksen jälkeen olisivat vielä kahvit. Minulle tultiin ensimmäistä kertaa pidemmin juttelemaan tilaisuuden päätyttyä, puhuin sitten ainakin kolmen ihmisen kanssa. Kainostelin mainita opiskelualaani, sillä siihen ei aina suhtauduta kovin myönteisesti vapaissa suunnissa, mutta kerrottuani opiskelevani teologiaa oli keskustelukumppanini yllättäen oikein iloinen. Koin, että tässä yhteisössä teologiaa jopa arvostettiin. Erään toisen henkilön kanssa keskustellessani taas löysimme monia yhteisiä tuttavia.


Tämä herätyskokous oli ollut melko sanakeskeinen, rukoukset olivat olleet usein kohtalaisen lyhyitä ja lauluja ei ollut mahdottoman montaa. Tietyt piirteet yhteisössä ja tilaisuudessa olin tämän käynnin perusteella havainnut melko perinteisiksi vapaakristillisyyden piirissä, toiset taas hieman odottamattomiksi.


Valitettavasti se, miten ekskursio loppui, latisti kokemustani hiukan. Tekiessäni jo lähtöä eräs henkilö alkoi puhua minulle. Hän kysyi, mihin seurakuntaan kuuluin (keskustelimme englanniksi ja hän käytti sanaa church, enkä ole täysin varma, tulisiko se tässä yhteydessä suomentaa kirkoksi vai seurakunnaksi). Kun kerroin, että en tällä hetkellä kuulunut muodollisesti mihinkään, hän sanoi minulle, jos ymmärsin oikein, että ihminen ei voi pelastua, jos ei kuulu seurakuntaan. Hän myös selitti tätä näkemystä tavalla, jota en kuitenkaan täysin kyennyt ymmärtämään.


Itse olen ajatellut, että pelastumiseen ei tarvita jonkin yksittäisen tunnustuskunnan tai sen alaisen yhteisön jäsenyyttä, ja tietääkseni aika moni muukin on tätä mieltä. En lopultakaan ole varma, mitä keskustelukumppanini oikein tarkoitti, mutta koin hänen epäsuorasti mitätöineen minun pelastuneisuuteni. Kerroin hänelle lisää taustastani ja vaiheistani sekä tämänhetkisestä etsinnästäni ja halustani tehdä totuuden mukaisesti, kun se kirkastuu minulle. Keskustelukumppanini mainitsi myös entisen yhteisöni Vapaakirkon olevan hänen mielestään roskakirkko.


Päätimme juttelun sävystä huolimatta lyhyen keskustelumme kädenpuristukseen ja molemminpuolisiin siunauksiin. Ei sovi kuitenkaan kieltää, että minusta tuntui pahalta. En tiedä, edustiko tämän henkilön mielipide millään tavalla Baptistilähetyksen kantaa, mutta se kuitenkin jätti jälkensä muistoihini. Tiedostin hyvin kirkkaasti jotain itsestäni: sen, miten herkkä ihminen olen.