Kokemuksia teologian opiskelusta 6: Välisoitto kesäheprean parissa

Olin hakenut perinteiseen tapaani kesätöitä, mutta totta puhuen minulla ei ollut paljoakaan työskentelyyn motivaatiota. Enemmän minua kiinnosti kesäopintojen mahdollisuus, erään kaverini kautta tiesin, että kesällä järjestettäisiin muun muassa heprean kurssi. Olin ensimmäisen vuoden jälkeen jo hiukan edellä opinnoissani, nyt voisin kiriä vielä vähän lisää edelle.

Pitkitin ilmoittautumista aika kauan, koska en ollut täysin varma suunnitelmistani, mutta lopulta hoidin asian netissä, kun kurssilla oli jäljellä enää muutama paikka. Niin sitten alle kahden viikon mittaisen ”loman” jälkeen palasin koulun penkille avoimen yliopiston kesäkurssille aloittamaan kreikan jälkeen toista klassista kieltä, josta tulisinkin sitten huomaamaan sen poikkeavan radikaalisti kaikista muista opiskelemistani kielistä.

Löhöilyä ja tuskailua intensiivisen kurssin parissa

Heprean kurssi järjestettiin kahdessa osassa, joiden välillä oli noin puolitoista kuukautta, joten ehdin siis myös pidemmälle lomalle. Joillekin pitkähkö tauko välissä saattoi tehdä tepposet siten, että suuri osa ensimmäisen osan aikana opitusta unohtui toisen alkuun mennessä. Itse jätin heprean kielen lähes koko tauon ajaksi, mutta pääsin kärryille vielä kohtalaisen hyvin sen jälkeenkin.

Aluksi heprea vaikutti erittäin kiintoisalta ja motivaationi oli korkealla. Minulla ei ollut muita kursseja kesän aikana, joten saatoin keskittyä tähän kieleen perinpohjaisesti. Ensimmäisen osion asiat vaikuttivat melko yksinkertaisilta, ja tempaisinkin välikertauksesta eli kokeesta vitosen.

Enpä kuitenkaan arvannut, että intoni tulisi laskemaan toisen osion aikana, minun, joka pidän itseäni suurena kielimiehenä ja kielten ystävänä! Niin kuitenkin kävi. En täysin tiedä syytä, mutta osin asiaan saattaa vaikuttaa se, että minulla oli muuten suhteellisen raskas kesä. Toisaalta myös toisen osion asiat menivät mielestäni selkeästi monimutkaisemmiksi: aloimme käsitellä johdettuja vartaloita ja niiden taivutusta: näihin liittyy lukuisia sääntöjä ja ennen kaikkea poikkeuksia. Minusta myös alkoi tuntua, että heprea oli minulle hiukan liian monitulkintainen kieli esimerkiksi verrattuna kreikkaan, joka on mielestäni yksiselitteisempi. Lisäksi heprean kielen taustalla on jossain määrin itselleni vieras ajattelutapa, mikä on sinänsä erittäin kiinnostavaa mutta vaikeuttaa jotenkin sitä, miten kieltä hahmotan.

Tästäkin huolimatta jaksoin päntätä edes jotenkin, ja loppukertauskin osoittautui odotettua paljon helpommaksi. Kuten kreikassa, myös heprean osalta lopputentti sisälsi raamatunpaikkojen kääntämistä ja sanojen kieliopillista määrittelyä (vaikka kurssin jälkeen minusta näyttikin, että hepreassa määrittely ei ole ”se juttu” niin merkittävästi kuin kreikassa).

Tunneilla, joita oli intensiivisestä luonteesta johtuen yleensä neljä kertaa viikossa, käsittelimme yleensä joka päivä uuden kielioppiasian ja sitten teimme tehtäviä. Meille jaettiin itse asiassa varmaan lähes kokonainen kirja monisteina, vaikka olin hommannut myös kurssiin varsinaisen oppikirjan. Ilmeisesti kirjaa ollaan uudistamassa ja me saimme tämän osin keskeneräisen uudemman kirjan sivuja monisteina.

Viimeisinä tunteina keskityimme yhä enemmän hepreankielisen raamatuntekstin kääntämiseen ja sanojen määrittelyyn. Ensimmäisellä osiolla teimme lisäksi viikkotehtäviä, jotka arvosteltiin ja joista muistaakseni sai sitten lisäpisteitä välikertaukseen. Opettajia oli kaksi, toinen ensimmäisen ja toinen toisen osion aikana.

Sain sellaisen kuvan, että tämä kesäkurssi oli arvostelultaan ja tasoltaan vähemmän tiukka kuin lukuvuoden aikana käymäni kreikan kurssi. Tämän olin huomaavinani erityisesti välikertauksessa sekä siinä tosiseikassa, että kurssilla ei ollut juuri lainkaan läsnäolopakkoa. Kreikassahan oli ollut suhteellisen tiukka ”max kolme poissaoloa per periodi” -käytäntö. Heprean kurssin läsnäolopakon puuttumisen tietäen olinkin sitten useampaan kertaan poissa (ja joskus vielä aika mitättömistä syistä!), mikä ei välttämättä ollut paras mahdollinen asia kielen sisäistämisen kannalta.

Kurssi oli siis mielestäni luonteeltaan helpompi mutta sisällöltään hiukan vaikeampi kuin kreikan kurssi. Monelta taholta olin saanut kuulla mielipiteen, että heprea oli itse asiassa kreikkaa helpompaa ja että sanonta ”täyttä hepreaa” ei oikein pidä paikkaansa. Itse kallistun ehkä lopulta olemaan vähän eri mieltä: kreikka oli minusta helpompaa, vaikka pidänkin hepreasta sinänsä kielenä paljon. Seuraavaksi luon hieman katsausta heprean kieleen!

Huomioita heprean kielestä

Kielet jaetaan normaalisti sukulaisuuksiensa perusteella kielikuntiin, joita ovat esimerkiksi indoeurooppalainen kielikunta (sisältäen esimerkiksi englannin, kreikan, venäjän, islannin ja sanskriitin), uralilainen kielikunta (mm. suomi, viro ja unkari) ja sinotiibetiläinen kielikunta (kiina). Kunkin tietyn kielikunnan sisällä olevien kielten ajatellaan siis olevan sukua keskenään. Heprea kuuluu seemiläiseen kielikuntaan, johon sen lisäksi kuuluvat muun muassa arabia, aramea ja akkadi. Itse olen aiemmin opiskellut vain uralilaista äidinkieltäni ja joukkoa indoeurooppalaisia kieliä, joten seemiläinen kieli oli uusi aluevaltaus.

Kuten arvata saattaa, aloitimme kirjaimista. Nämä sävähdyttävät, kiehtovan salaperäiset aakkoset oli kohtuullisen helppoa oppia muistamaan, sillä monella oli tiettyä samankaltaisuutta jo osaamieni kielien kirjaimiston kanssa. Esimerkiksi kaf (כ), mem (מ), pe (פ) ja qof (ק) muistuttavat peilikuvikseen käännettyinä latinalaisen kirjaimiston isoja kirjaimia C, M, P ja Q, joiden äännearvoja ne myös pääosin vastaavat. Reš (ר) on kuin peilikuva pienestä r-kirjaimesta ja tav (ת), kun katsomme vain sen vasenta puoliskoa, on jossain määrin pikku-t:n kaltainen. Lisäksi heprean samekh (ס) on peilikuvana lähes täysin samanmuotoinen kuin kreikan pieni sigma (σ), šin (ש) taas muistuttaa kovasti venäjän kirjainta ш ja tsade (צ) venäjän kirjainta ц ääntämysten jälleen vastatessa toisiaan. Kirjaimistoilla onkin tietääkseni historiallista yhteyttä keskenään.

Vaikka opinkin aakkosten ääntämyksen melko pian, oli varsinainen lukemaan opettelu työläämpää kuin kreikassa ja venäjässä oli ollut. Monet tietävätkin, että hepreaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle, mutta tämä ei mielestäni ollut minulle suurin haaste. Ehkä enemmän asiaan vaikutti se, että kirjaimisto kuitenkin oli vieraampi kuin mikään aiempi ja niiden latoutuessa peräkkäin ja muodostaessa sanoja niiden hahmottaminen vie enemmän aikaa. Osuutta lienee myös sillä, että hepreaa kirjoitetaan konsonanteilla ja vokaalit merkitään (jos ne merkitään) erillisin pikkumerkein konsonanttikirjainten yhteyteen. Nämä merkit ovat useimmiten konsonanttien alla tai joskus sen vasemmassa yläkulmassa, jolloin ne yleensä ottaen merkitsevät sitä, että merkin osoittama vokaali seuraa kyseessä olevaa konsonanttia. Vokaalit voivat olla eri pituisia ja samakin vokaalimerkki voi usein tarkoittaa joko lyhyttä tai pitkää äännettä, qametsin tapauksessa jopa vokaalin äännearvo voi tietyn säännön mukaan olla joko a tai o.

Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä varsinaisten vokaalimerkkien lisäksi on paljon muitakin merkkejä, jotka tarkoittavat eri asioita. Eräs merkitsee vokaalin alle sijoitettuna joko sitä, että sen jälkeen ei äännetä vokaalia, tai joissakin tapauksissa erittäin lyhyttä vokaalia. Kirjaimen šin ylle laitetun pisteen sijainnista riippuen kirjain ääntyy joko tavallisena ässänä tai suhu-ässänä (meidän tunneillamme puhuttiin itse asiassa kahdesta erillisestä kirjaimesta). Lisäksi kirjaimen keskelle sijoitettu piste voi tilanteesta riippuen tarkoittaa jopa neljää eri asiaa. Tämän kaiken lisäksi Biblia Hebraica Stuttgartensiassa eli hepreankielisen Vanhan testamentin sisältävässä kirjassa on vielä paljon muita pisteitä, viivoja ja merkkejä, jotka ovat ilmeisesti masoreettien käsialaa, mutta joita meidän ei onneksi tarvinnut juuri huomioida.

Olen siis oppinut lukemaan hepreaa ja muistan suunnilleen kaikki pikkumerkkeihin liittyvät säännöt ongelmitta, mutta lukemiseni sujuu edelleen hitaammin kuin kreikassa. Ahkera harjoittelu voisi toki tässäkin asiassa tuottaa tulosta.

Kirjainten ja kirjoitustavan lisäksi heprea on muutenkin minun silmissäni hyvin omalaatuinen kieli. Jotkin prepositiot kirjoitetaan kiinni niitä seuraavaan sanaan, samoin sana ’ja’, kun taas esimerkiksi omistamista tai tekemisen kohdetta voidaan ilmaista sanan loppuun liitetyllä suffiksilla eli päätteellä. Esimerkiksi suomen kielessä oleva omistusliitteen lisääminen sanan loppuun (vaikkapa sanassa koirani) on läsnä myös hepreassa. Omistamista (jos vaikka halutaan sanoa ’kuninkaan koira’) voidaan ilmaista myös toisella tavalla, kuitenkin ilman varsinaista genetiivisijaa. Tämä tapahtuu siten, että omistettava asia kirjoitetaan ensin erillisessä status constructus -muodossa ja omistaja tulee sen jälkeen normaalissa muodossaan. Varsinaisia sijamuotoja hepreassa ei ole, mikä tekee sen tässä suhteessa kreikkaa yksinkertaisemmaksi.

Sanat voivat olla maskuliini- tai feminiinisukuisia, artikkeleita on vain yksi, määräinen, joka muodostetaan he-kirjaimen avulla. Status constuctus -muotoon ja artikkeliin liittyy myös eräs heprean kielen keskeinen piirre, nimittäin vokaalien vaihtelu muodosta tai sanasta riippuen. Tämän vuoksi hepreaa onkin ehkä sujuvaa kirjoittaa juuri konsonanteilla: vaikka vokaalit vaihtelevat, sanan juuren muodostavat konsonantit pysyvät kohtuullisen usein samoina niin, että sanan voi tunnistaa. Mutta eivät läheskään aina.

Mielenkiintoinen piirre hepreassa oli se, että siinä persoonapronominit ovat enemmän sukupuoliin jaoteltuja kuin muissa opiskelemissani kielissä: yleisen yksikön 3. persoonan (esimerkiksi englannin ’he’ ja ’she’) lisäksi hepreassa on mahdollista ilmaista myös ’sinun’, ’teidän’ ja ’heidän’ maskuliinisuus ja feminiinisyys. Sama piirre toistuu myös useissa verbimuodoissa, minkä vuoksi monella persoonalla on olemassa kaksi muotoa suvun mukaan.

Aikamuodot olivat myös hyvin erikoiset. Hepreassa imperfekti merkitsee useimmiten meidän kielemme preesensiä tai konditionaalia, perfekti taas usein menneeseen sijoittuvaa toimintaa mutta joskus voidaan kääntää myös preesensillä. Näiden lisäksi on olemassa konsekutiivinen imperfekti ja konsekutiivinen perfekti, joista ensimmäinen käännetään yleensä menneessä ajassa, kun taas jälkimmäinen seuraa usein käskymuotoa, jolloin se myös on luontevaa kääntää käskymuodoksi.

Käskymuodoista puheenollen hepreassa on persoonasta riippuen kolme erilaista käskymuotoa, imperatiivin lisäksi myös kohortatiivi ja jussiivi. Mikä tyydytys minulle tulikaan, kun opin, että olen hepreassa viimein löytänyt kielen, jossa voi käskeä itseään erillisellä muodolla! Tämä piirre on puuttunut niin monesta kielestä, mutta hepreassa se on helppoa kuin heinänteko kohortatiivin avulla (toki kääntäminen vaikkapa suomeen on sitten kirjaimellisesti mahdotonta).

Lisäksi hepreassa on infinitiivi ja partisiippi, jotka oli osittain helppoa hahmottaa kreikan vastaavien muotojen kautta, vaikkakaan vastaavuus ei ollut täydellinen. Niin kuin kreikassa myös hepreassa näillä muodoilla on useita erilaisia käyttötapoja.

Saimme substantiiveja ja adjektiiveja koskevat asiat käsiteltyä pääosin jo ensimmäisen osion puolella, joten hyvin suuri osa kurssin lopusta käsitteli verbioppia. Hepreassa on niin kutsuttuja vahvoja ja heikkoja verbejä: vahvojen taivutus on melko yksinkertainen mutta heikkojen suhteen on olemassa useita erilaisia poikkeavia luokkia. Tämä vaikeutti asioita sinänsä jo jonkin verran, mutta kun kävi vielä ilmi, että hepreassa on joukko erilaisia verbivartaloita omine sääntöineen ja poikkeuksineen, alkoivat asiat minusta mennä jo todella monimutkaisiksi. (Toki rehellisyyden nimissä on sanottava, että myös kreikassa on hyvin paljon sääntöjä ja poikkeuksia niihin!)

Johdettujen vartaloiden merkitykset olivat sen sijaan mielenkiintoiset. Normaali verbin vartalo on nimeltään qal, tärkeät johdetut vartalot taas nif’al, pi’’el, pu’’al, hitpa’’el, hif’il ja håf’al. Nif’al on kuin kreikan passiivi tai mediumi, eli jos miellämme qalin sanalla ”tekee”, voimme mieltää nif’alin joko sanalla ”tehdään” tai ”tekee itsensä”. Seuraavat kolme vartaloa (pi’’el, pu’’al ja hitpa’’el) ovat intensiivivartalot, jotka toimivat samaan tapaan siten, että ensimmäinen on aktiivi, toinen passiivi ja kolmas ikään kuin mediumi. Intensiivivartaloiden kuvaama tekeminen on kuitenkin nimen mukaisesti yleensä intensiivistä, eli tekemisen vivahde on usein hieman erilainen kuin jos käytettäisiin qalia ja nif’alia. Hif’il ja håf’al taas liittyvät ”teettämiseen”, ensimmäinen on aktiivi ja toinen passiivi. Nämä ovat siis muotojen perusmerkitykset, mutta voi olla verbejä, jotka ovat normaalilta muodoltaan jokin muu kuin qal eivätkä silti eroa siitä tekemisen vivahteeltaan.

Lopuksi

Tällä kaikella en pyri lannistamaan heprean kielen opiskelijoita. Ei! Enemmänkin haluan kehottaa heitä todella paneutumaan tähän hienoon kieleen ja panostamaan sen opiskeluun enemmän kuin minä. Heprean osaajia todella tarvitaan ja minäkin haluan joskus sellainen entistä enemmän olla. Itse en nyt heprean kurssin jälkeen osaa lukea hepreankielistä Vanhaa testamenttia yhtä hyvin kuin osaan lukea kreikankielistä Uutta testamenttia kreikan kurssin jälkeen, mutta tämä saattaa osittain johtua juuri siitä, että en satsannut kurssiin loppuvaiheessa niin paljoa kuin olisin voinut. Kreikan suhteen mielenkiintoni ja haluni ottaa haaste vastaan oli jatkuvasti melko korkea, mutta heprean kohdalla osin silloisen elämänvaiheeni takia koin pienen lannistumisen. Myös heprean kesäkurssin intensiivinen luonne saattoi lopulta hieman uuvuttaa, vaikka itselleni tahti olikin melko sopiva.

Yhtäkaikki minulla on kurssin käytyäni kuitenkin perustiedot heprean kielen kieliopista, sanastosta ja ilmaisutavoista, ja olen tästä kiitollinen. Toivottavasti palaan joskus heprean kielen pariin syvällisemmin ja voin sitten hieman objektiivisemmin ottaa kantaa kysymykseen, onko heprea maineensa veroinen vai yllättävänkin helppo kieli.

להתראות!