Vaelsimme Punavuoren kaduilla kohtuullisen pitkältä tuntuneen ajan. Panin merkille, että ohitimme lukuisia uskonnollis-hengellisiä rakennuksia, kuten kaksi vapaakristillistä kirkkoa ja valtaisan Johanneksenkirkon. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet suuntaamassa yhteenkään niistä. Kohteenamme oli järjestö ja uskonnollinen perinne, joka on vähintäänkin kiintoisa. Kyse oli teosofisesta Ruusu-Risti ry:stä.
Olin lähtenyt mukaan tiedekuntayhdistyksemme spiritualiteettijaoston ekskursiolle. Aiemmin olen sen kautta käynyt esimerkiksi Tolkien-messussa, anglikaanisessa messussa ja Suomen Islamilaisessa Yhdyskunnassa. Tutkimusmatkailija-tyyppiä kun olen, ovat tällaiset vierailut minulle mieluisia, olen niitä omaehtoisestikin tehnyt paljon. Kuten olen korostanut: haluan teoreettisen tiedon lisäksi saada myös omakohtaista kokemusta, ja siten – jos mahdollista – täydentää näkemystäni kulloinkin kyseessä olevasta yhteisöstä.
Äkkiä tulimme perille. Oven avattuamme näin punaisen maton, jolla oli laitettu alaspäin kulkevien portaiden peitteeksi. Kohteemme oli ikään kuin kellaritilassa. Panin merkille seinillä olevat maalaukset (sain myöhemmin kuulla, että niissä oli ainakin Pekka Ervastin ja Ruusu-Ristin johtajien kuvia) sekä pronssisen patsaan. Alhaalla olevan käytävän toisella puolella oli sali, jossa oli valtava määrä kirjallisuutta, ja toisella puolella niin ikään kirjoja, mutta nämä vaikuttivat olevan kaupan.
Meidät opastettiin jättämään takkimme naulakkoon, joka sijaitsi viereisessä, punaseinäisessä huoneessa. Tässä huoneessa oli kaksi taulua, joista kummassakin enkeli. Lisäksi silmiini osui eräänlainen kuva egyptiläisestä silmästä. Aika lähellä tätä silmää oli sisäänkäynti laakeaan tilaan, jota nähtävästi nimitettiin temppeliksi. Astelimme sisään ja katselimme hetken ympärillemme.
Se oli suuri pylvässali, muodoltaan vähän kirkkotilan kaltainen. Aikaisemmin tila oli toiminut elokuvateatterina. Kuten saimme kuulla meidät vastaanottaneelta mieheltä, arkkitehtuuriin oli otettu vaikutteita Ramses II:n temppelistä. Egyptiläisyyden huomasin erityisesti pylväissä sekä lampuissa, jotka olivat kuin Ankh-symbolit. Seinillä oli Kalevala-aiheisia teoksia, ilmeisesti grafiikalla tehtyjä, katossa puolestaan tähtien reunustamana – mikäli ymmärsin oikein – eläinradan merkit kukin oman kolmionsa sisällä. Keskelle salin peräseinän eteen oli asetettu Kristusta kuvaava suurehko patsas, jonka edessä oli puhujanpönttö. Kalusteina tilassa oli muutama tuolirivi sekä flyygeli.
Ruusu-Risti ry
Kävimme istumaan tuoleille ja kesti hetken aikaa, ennen kuin esitelmöitsijä sai tietokoneensa toimimaan. Pian hän kuitenkin pääsi aloittamaan ja kertoi, että Ruusu-Risti ry on osa teosofista liikettä. Tämän ympäri maailmaa levinneen suuntauksen keskeinen hahmo on H. P. Blavatsky, ja Suomessa sen uranuurtajana on suuressa määrin toiminut jo mainittu Pekka Ervast. Maassamme teosofiset ajatukset ovat lukutaidon johdosta tulleet myös tavanomaisen kansan omaksumiksi.
Toinen teosofiaa edustava taho maassamme on Teosofinen seura, joka rekisteröitiin 1907. Ervast oli tässä mukana, mutta myöhemmin hän jätti seuran ja perusti Ruusu-Ristin vuonna 1920. Ymmärsin, että Jeesus oli jollain tapaa Ruusu-Ristissä tärkeämmällä sijalla. Hänestä alkaneen "uuden liiton" korostaminen oli ilmeisesti jotain, joka erotti Ruusu-Ristin yleisestä teosofiasta. Ainakin nimensä osalta Ruusu-Ristillä on tekemistä myös 1600-luvun rosenkreutzilaisuuden kanssa.
Ennen kuin menen syvemmin siihen, mitä meille kerrottiin teosofian opista, käsittelen vielä Ruusu-Ristiä itseään hieman lisää. Meille esiteltiin yhdistyksen merkki, joka oli niin monimutkainen, että se ansaitsee saada osakseen luonnehdintaa. Siinä oli Maltan risti, jonka keskuksessa oli ruusu, ja ristin jokaiseen sakaraan oli kirjoitettu kirjain niin, että niistä muodostui teksti INRI. Ristin ympärillä oli kaksi kolmiota aseteltuna kuin Daavidin tähdessä. Näiden ympärillä oli puolestaan käärme kerälleen kiertyneenä niin, että sen pään ja hännän välissä ylimpänä merkissä oli ympyrän sisällä hakaristi, kuitenkin peilikuvana natsien hakaristiin verrattuna ja toisessa asennossa.
Käärmeessä oli 33 nikamaa, joilla oli kaksi merkitystä: ne viittasivat paitsi Jeesuksen elinvuosiin myös selkärangan nikamien määrään. Daavidin tähti viittasi "ylempään ja alempaan kolminaisuuteen", Maltan risti ja sydän taas "alempaan nelinäisyyteemme" (viimeinen tieto peräisin yhdistyksen sivuilta). Yleisesti numerosymboliikasta selvisi se, että luku seitsemän viittaa sävelten määrään, spektriin ja viikkoon.
Ruusu-Ristin jäseneksi päästäkseen täytyy olla kaksi suosittelijaa, joiden ilmeisesti tulee itse olla yhdistyksen jäseniä. Installaatioksi kutsuttu toimitus tapahtui pääsiäisenä (vertaa katoliseen kirkkoon kastettavien aikuisten perinteiseen kastepäivään!). Naisia kerrottiin aina olleen jäseninä enemmän, he ovat yleisesti miehiä henkisempiä. Jäsenmäärä oli yleisesti tippunut, tällä hetkellä jäseniä oli noin kaksi ja puoli sataa. Esitelmöitsijä mainitsi, että nykyään on trendinä se, että ei haluta sitoutua. "Vapaita" teosofeja tai ehkä oikeammin new age -uskovia lienee maassamme paljonkin.
Lisäksi on mahdollista kuulua samaan aikaan useampaan yhteisöön, esimerkiksi Teosofiseen seuraan, antroposofeihin tai ev.-lut. kirkkoon. Teosofisia seuroja on esitelmöitsijän mukaan nykyään maailmassa yli 100, ja eri liikkeiden välillä harjoitetaan jotain, jota voitaisiin verrata ekumeniaan kirkkojen välillä. Muita yhteisöjä, jotka mainittiin, olivat kristosofia, vapaakatolinen kirkko sekä kristiyhteisö, joka on antroposofinen "kirkko". Antroposofiasta en tiedä itse ennestään kovinkaan paljoa, se jotenkin liittyy Rudolf Steineriin ja on laajalti luettu pseudotieteiden joukkoon.
Ilmeni, että Ruusu-Ristillä on yhteyksiä vapaamuurariuteen: muistaakseni sen sanottiin olevan yhteisvapaamuurariuden pohjalla, mutta järjestö kuitenkin on itsenäinen. Tämä tila, jossa olimme, toisinaan nähtävästi kalustettiin vapaamuurarikalusteilla ja toimi looshisalina. Miesvapaamuurarit eivät suhtautune myönteisesti tällaiseen tai tunnusta tällaista "vapaamuurariutta", ja jos muistan oikein, syy liittyy siihen, että Ruusu-Ristin jäseninä sai olla myös naisia.
Tilaisuuksia Ruusu-Ristissä oli ainakin kolmenlaisia: yleisöluentoja sekä keskustelu- ja meditaatioryhmiä. Esitelmöitsijä kertoi muutamien nimekkäidenkin ihmisten käyneen täällä, näiden joukossa Helsingin ortodoksinen piispa Ambrosius ja Dalai-lama, joka oli tehnyt mielenkiintoisen eleen, nimittäin kumartanut Kristus-patsaalle. Paikan päällä oli ollut myös vieraita Kirkon tutkimuskeskukselta ja Eksegetiikan laitokselta.
Meille näytettiin Ruusu-Ristin ohjelma, jossa yhdistystä luonnehdittiin "totuudenetsijäin järjestöksi", jossa tärkeää on ajatus kaikkien ihmisten veljeydestä. Totuus on Ruusu-Ristin mukaan "korkeampi kaikkia uskontoja", mutta tästä toteamuksesta huolimatta jäsenten etsimän "salaisen jumalviisauden" uskotaan piilevän "kaikkien aikojen uskonnoissa, mytologioissa sekä filosofisissa ja tieteellisissä järjestelmissä".
Tässä kohtaa tulee mielestäni kirkkaalla tavalla esille liikkeen synkretistinen luonne: kaikkien uskontojen (huomatkaamme sanamuoto "kaikki" eikä esimerkiksi "valtaosa") uskotaan olevan jumalviisauden olinpaikkoja. Itselleni tämän suuntainen ajatus on käynyt jo tutuksi sen vähän perusteella, mitä teosofiasta ja laajemminkin uushenkisyydestä tiedän. Ajatus ei kuitenkaan ole mielestäni täysin ongelmaton. Olen melko varma siitä, että teosofit eivät ajattele kaikkien uskontojen kaikkien ainesten olevan totuudenmukaisia, sillä jos ne kaikki halutaan hyväksyä, saadaan aikaan hyvinkin ristiriitainen kokonaisuus. Esitelmöitsijä mainitsi kolminaisuuden kaltaisen jumalakäsityksen esiintyvän useissa uskonnoissa, esimerkiksi Egyptin Isis–Osiris–Horus -kolmikossa. Tietynlainen samankaltaisuus on kyllä olemassa, mutta mielestäni verrattuna esimerkiksi kristilliseen kolminaisuusoppiin jää samankaltaisuus mielestäni kuitenkin melko pinnalliseksi. Voi olla olemassa konsensus sanojen tasolla: esimerkiksi sekä kristitty että muinainen egyptiläinen luultavasti voisivat hyväksyä sanaparin Jumala + kolme, mutta se, mitä he tarkoittavat noilla sanoilla, voi olla jotain hyvinkin erilaista.
Uskonnot ovat perustavanlaatuisesti niin erilaisia, että ne kaikki yhdistämällä on vaikeaa pysyä johdonmukaisena. Siispä olen tullut siihen tulokseen, että teosofit joutuvat valitsemaan uskonnoista tiettyjä elementtejä, jotka he ottavat osaksi maailmankatsomustaan. Millä perusteella tuo valinta tapahtuu, on oma kysymyksensä.
Jeesus ja Vuorisaarna
Kuten todettua, Jeesusta pidetään tässä yhteisössä hyvin tärkeänä, mikä on minunlaiselleni kristitylle tietysti mielenkiintoista. Tärkeää oli nimenomaan Jeesus, ei oppi hänestä, vaan Jeesuksen opetukset, joista Vuorisaarna korostui erityisesti. Tämän Jeesuksen puheen arvostaminen joissakin new age -piireissä oli minulle aiemmankin tietämykseni perusteella tuttua. Ruusu-Ristissä tulkittiin Vuorisaarnaa tietyllä tapaa erikoisesti.
Esitelmöitsijä nosti esille ainakin tietyt asiat, jotka teosofit yleensäkin huomioivat. Ensinnäkin hän esitti, että Vuorisaarna kieltää suuttumisen, vedoten ilmeisesti kohtaan Matt. 5:21–22, jossa Jeesus tosin nähtävästi kieltää vihastumisen veljeen, mutta kohdassa ei minusta puhuta suuttumisen kieltämisestä yleensä. Sen sijaan eräässä toisessa raamatunkohdassa näytetään suorastaan käsketään suuttumaan, mutta kielletään synnin tekeminen (Ef. 4:26). Siten itse ymmärrän, että suuttuminen tarkoituksenmukaisen asian vuoksi on oikeutettua.
Sukupuolisesta puhtaudesta puhuvasta kohdasta (Matt. 5:27–28) esitelmöitsijä totesi, että se on vaikea täyttää. Vannomisen kieltäminen (Matt. 5:33–34) oli myös tärkeä kohta Vuorisaarnassa. Näistä kahdesta näkökulmasta olen itsekin samaa mieltä.
Lisäksi käskyä olla vastustamatta pahaa (Matt. 5:38–39) pidettiin erittäin merkittävässä osassa, jopa kristinuskon kulmakivenä. Pekka Ervastin kerrotaan jopa todenneen jyrkästi, että se, joka ei tätä ymmärrä, ei ole kristitty.
Isä meidän -rukouksen tulkinta oli myös sangen omalaatuinen: nimittäin kohtaa, jossa pyydetään jokapäiväistä leipää, esitelmöitsijä kutsui muistaakseni Lutherin erehdykseksi! Hämmästyin suuresti sitä, mistä tällainen käsitys tulee, sillä sille on vaikeaa nähdä minkäänlaista historiallista tukea. Esitelmöitsijä tokaisi, että ei leipää tarvita, leipää saa kaupasta. Mitä? Onko Jumalalta siis hyödytöntä pyytää mitään sellaista, minkä pystyy itsekin tekemään? Mielestäni Raamatun sanomassa on tärkeässä osassa ajatus, että annetaan hyvän Jumalan toimia – myös meidän kauttamme – omien lihan tekojemme sijaan. Ja eikö ole loogista, että Jumalaa pidetään myös leipään tarvittavan viljan kasvun antajana? Vaikutti siltä, että tässä kohtaa on tulkittu Raamattua omien käsitysten valossa ja ajauduttu jossain määrin vikaraiteille.
Teosofian oppi
Etenimme vielä syvemmälle teosofian opetuksiin, jotka ainakin minunlaiselleni asiaan kovin paljoa perehtymättömälle vaikuttivat enemmän tai vähemmän sekavilta. Pyrin tässä kuitenkin selostamaan kuulemaamme muistiinpanojeni pohjalta.
Teosofia on opetuksiltaan laaja. Tärkeä oppi on usko jälleensyntymään, jota pidetään hienona ja uutena mahdollisuutena. Kuitenkaan persoona ei synny uudestaan vaan kuolee, sen sijaan korkeamman minän uskotaan syntyvän uudelleen. Kirkkoa esitelmöitsijä syytti henki, ruumis ja sielu -opetuksen vesittämisestä. Sen sijaan hän itse näytti kallistuvan ajatukseen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ja myös new agelle tavalliseen opetukseen sisäisestä jumaluudesta.
Sen sijaan esitelmöitsijä hienoiseksi yllätyksekseni sanoutui irti ufojutuista ja henkilöistä, jotka sanovat voivansa lukea ihmisten menneitä elämiä. Hän sanoi, että nämä "humpuukimaakarit" ovat valehtelijoita kaikki.
Jos ymmärsin oikein, Raamatun sanat siitä, että Jeesuksen Isän kodissa on monta asuinsijaa, tulkittiin siten, että on olemassa monta taivasta. Kaikki pääsevät esitelmöitsijän mukaan taivaaseen, mutta monet silti käyvät helvetissä (minulle jäi hieman epäselväksi, mitä tämä helvetissä käyminen tarkoitti). Taivaan ei myöskään uskottu olevan ikuinen.
Mielenkiintoinen oli oppi seitsemästä luomispäivästä, joista meidän sanottiin olevan neljännessä. Luominen oli esitelmöitsijän mukaan siis vielä kesken, siksi olemme tällaisia "töppöjä". Seuraavalla kaudella kehityksen uskotaan kaiketi menevän eteenpäin, sillä silloin olisi ihmisten sijaan enkeleitä. Tieteen väitteet maailman iästä eivät nauttineet suurta kannatusta, sitä vastoin teosofeilla näytti olevan omat kronologiset laskelmansa kausien pituuksista.
Oppi erilaisista henkisistä hierarkioista oli minulle kenties kaikista hämärin. Teosofiassa keskeinen tavoite on tulla paremmaksi ihmiseksi, ja yleisesti uskotaan olevan olemassa erilaisia tasoja, joilla voi edetä ylemmäs, esimerkiksi niin kutsuttu yhdeksänasteinen portaikko.
Sekavaksi opin mielestäni teki niin monien käsitteiden ja tasojen paljous. Mies mainitsi yllättäen Paavalin kertoneen enkelihierarkioista kohdissa Ef. 6:11–12 ja Kol. 1:12–17, vaikka pelkästään näiden kohtien perusteella lienee aika hankalaa muodostaa sillä tasolla olevaa oppia, joka teosofeilla on. Meille kerrottiin osan enkeleistä "jäävän luokalleen", ja näistä tulevan mustia enkeleitä; mainituksi tulivat myös niin kutsuttu valkoinen veljeskunta, jossa oli "vihittyjä" ja "pidemmälle menneitä", sekä Sanat Kumara, joka muistaakseni oli jossakin hierarkiassa ylimmällä asteella, ja Melkisedek (ilmeisesti sama kuin Raamatussa?), jonka selitettiin olleen toiselta tähdeltä tulleen olennon, joka perusti jonkinlaisen "hengen akatemian". Buddhan – jota muuten pidettiin Jeesuksen veljenä – selitettiin päässeen lähes yhtä pitkälle kuin Kristus.
Mies ilmaisi jollain tapaa kiteyttävän ajatuksen, että teosofia on jumalviisaus, jonka takana on aikain viisaus, ihmiskunnan alkuperäinen uskonto, jonka oksia uskonnot ovat; se on ikuinen, vaikka mikään järjestö ei ole.
Esitelmän jälkeen
Saimme esittää kysymyksiä ja pääsimme katsomaan vielä lähemmin sitä suurta huonetta, jonka seinät olivat pullollaan kirjoja. Meille annettiin lahjaksi kappaleet Pekka Ervastin kirjaa "Jeesuksen salakoulu", joka lienee ainakin summittaisen tutustumisen arvoinen sitten, kun joskus ehdin.
Kun katselimme kirjakauppaa parin muun kanssa, ihmettelimme suuresti kirjojen aiheiden ja niiden edustamien perinteiden moninaisuutta. Aiheiden joukossa olivat alkemia, Kalevala, "Jeesuksen jooga", esoteeriset opetukset, Nostradamus, kristinusko, Buddha, Lao-tsen Tao-te-king, Dalai-lama, Bhagavad Gita, magia, Muhammed, okkultismi, sufilaisuus, vapaamuurarius ja telepatia, kaikki tämä yhdessä kaupassa!
Muistaakseni esitelmöitsijä kertoi meidän olleen periaatteessa ensimmäinen tämänkaltainen vierailuryhmä. Loppukuriositeettina hän mainitsi suomen kielestä muutamia sanaleikkejä, jotka ilmeisesti hänen mielestään eivät olleet suinkaan läsnä sattumalta. "Miten tullaan viisaaksi? Viisastumalla, viis astumalla." (Viittaa viiteen tasoon tai askeleeseen.) Sana pääsiäinen oli mahdollista ajatella myös "pääsi iäinen", ja itsekkyys "itse kyy", mikä taas lienee viittaus paratiisin tuttuun syntiinlankeemuskertomukseen.
"Mikä on totuus?"
"Quid est veritas?" kysyi Pontius Pilatus Jeesukselta. Kun esitelmöitsijä mainitsi tämän Raamatun kertomuksen puheensa ohessa, hän korosti sitä, että Jeesus ei vastannut Pilatukselle. Esitelmöitsijän mukaan totuus on sellainen, että "sitä ei kenellekään voi sanoa".
Mielenkiintoni herää: Ruusu-Risti on siis "totuudenetsijäin järjestö" ja totuus on sen mukaan kaikkia uskontoja korkeampi, mutta tästä huolimatta ajatellaan, että totuutta ei voi sanoa kenellekään. Onko etsinnän kohde siis jotain sellaista, että sitä ei koskaan voida saavuttaa? Jos emme tiedä, mitä etsimme, miten yleensä pystymme etsimään? Voidaanko totuutta luonnehtia, mutta ilman että siitä voi ikään kuin todeta, mitä se on kokonaisuutena? Vai onko totuus vain tällä hetkellä osittain piilossa, mutta sen löytämisen myötä se selviää? Jos emme tunne totuutta, miten pystymme tekemään linjauksia sen suhteen?
Vaikka Jeesuksen vastausta Pilatukselle ei ole ainakaan Raamattuun tallennettu, Jeesus kuitenkin sanoi puhuessaan opetuslastensa kanssa selkeästi, mikä on totuus. Hän sanoi: "Minä olen tie ja totuus ja elämä" (Joh. 14:6). Siten Raamatun käsitys totuuden olemuksesta on tässä kohtaa teosofiasta poikkeava: totuus on mahdollista tuntea ja se voidaan sanoa.
Ehkä suurin kysymykseni Ruusu-Ristillä vierailemisen seurauksena on juuri totuuskysymys. Mistä teosofit tietävät, että he tosiaan edustavat totuutta tai sen etsijöitä? Mistä he tietävät, että heidän käsityksensä hengellisyydestä ja yhdistelmänsä uskontojen opeista on totuudenmukainen? Totuus vaikutti merkitsevän Ruusu-Ristille paljon, mikä muutti ainakin omaa käsitystäni teosofeista kaiken hyväksyvinä spiritualisteina, jotka saavat kukin menetellä miten tahtovat ja silti olla aina yhtä lähellä totuutta. Monet Ruusu-Ristissä kuulemani käsitykset todistavat, että tässä yhdistyksessä todella on ainakin jotain väliä sillä, mihin uskoo.
Määritellessään kaiken sijaan jotain tiettyä oikeaoppiseksi tulee samalla määritelleeksi jotain myös ei-totuudelliseksi. Ehkä eniten minua olisi kiinnostanut kuulla lisäperusteita teosofien uskolle ja sen määritelmille ja tulkinnoille. Millä perusteella juuri nuo linjaukset tehdään? Miten saadaan mielekkäällä tavalla yhdistettyä kohtuullisen avaramielinen käsitys totuudesta tiukkoihinkin linjanvetoihin, uskonnollinen pluralismi ja synkretismi johonkin, joka ei kuitenkaan selkeästi edusta mitään muuta olemassaolevaa suurta maailmanuskontoa, vaan enemmänkin on oma uusi uskontonsa?
Vierailu oli mielenkiintoinen kokemus, tahdon kiittää sen organisoineita tahoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti