keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Suvivirsikeskustelun innoittamana


Päätin heittää hieman ajatuksiani ja teen sen pilke silmäkulmassa. Seuraavaa kirjoitusta ei kannata ottaa liian vakavasti, mutta tausta-ajatuksen suhteen olen tosissani.

___________________________________________


Entä uskomattomat? Miten yhteiskunnassa otetaan huomioon ne, jotka eivät usko? Annetaanko heille vapaus olla uskomatta vai painostetaanko heitä uskomaan muiden mukana?


Suomessa on oppivelvollisuus. 7- sekä jopa 6-vuotiaiden lasten on lähdettävä koulutielle. Koulussa heille opetetaan erilaisia tieteitä ja tieteellistä tietoa. Matematiikkaa, lukemista ja kirjoittamista, biologiaa, maantiedettä, historiaa, yhteiskuntaoppia, fysiikkaa, kemiaa... Näiden aineiden kautta ainakin itse omaksuin kasapäin tietoa ja informaatiota. Jos sitä nyt tiedoksi voi kutsua.


Voisin paremminkin nimittää sitä uskoksi. Uskoksi, jota tuputetaan lapsille nuoresta iästä lähtien. Uskoa tieteeseen, aisteilla havaittaviin asioihin ja siihen, että tieteellinen menetelmä on ainoa, jolla saa luotettavaa tietoa.


Mutta tämä on uskoa. Me uskomme, luotamme tieteeseen. Luotamme siihen, että tieteellisellä menetelmällä voidaan selvittää tosiasioita. Luotamme lähtöoletukseen. Viimeistään oletamme, että se maailma, jota tieteellä tutkimme, on olemassa. Luotamme siihen, että lentokone vie kohteeseensa. Luotamme siihen, että 1 + 1 = 2. Luotamme siihen, että tietyt sanat loogisesti merkitsevät jotain. Luotamme siihen, että norsuja on olemassa. Luotamme siihen, että Suomi on olemassa. Luotamme siihen, että Napoleon Bonaparte on joskus elänyt. Luotamme siihen, että tietyt asiat ovat väärin ja tietyt oikein. Luotamme siihen, että aineet koostuvat atomeista.


Nämä ovat yleisiä uskomuksia. Mutta entä jos joku ei usko niihin, eikä edes halua uskoa? Miksi hänet pakotetaan senkaltaiseen kouluun, jossa hänelle tuputetaan tätä uskoa? Eikö tätä voida kutsua manipulaatioksi? Uskonnon harjoittamiseen painostamiseksi?


Miksi skeptikot eivät saisi olla vapaasti skeptikoita? Miksi ne, jotka eivät halua uskoa kertakaikkiaan mihinkään (vaikka mitä luultavammin he kuitenkin uskovat) eivät saisi olla sitä, mitä ovat?


Miksi koulumaailmassa ja yhteiskunnassa pitäisi mennä yhtään sen enemmän tieteellisen maailmankuvan ehdoilla kuin vaikkapa kristinuskon? Eivätkö kumpikin ole skeptikon näkökulmasta uskomusjärjestelmiä? Miksi neitseestäsyntyminen ja vaikkapa ihmeiden tapahtuminen olisivat huuhaauskomuksia, joihin uskominen ja niiden mukainen uskonelämä eivät kuulu kouluun, mutta tiettyjen historiankirjoissa esiintyvien henkilöiden, kuten vaikka Napoleonin, olemassaolo otetaan tosiasiana?


Mikä määrittää sen, kenen uskomuksien mukaan yhteiskunnan pitäisi pyöriä? Vai pitäisikö kenenkään? Miksi olla epäloogisia siten, että vastustetaan toisia uskomuksia mutta tuetaan toisia? Eikö loogisesti pitäisi pyrkiä olemaan uskomatta mihinkään, jos sen tien haluaa valita?


Yhteiskunnasta on todella vaikeaa tehdä uskoton tai uskonnoton. Uskallan väittää (tai oikeastaan USKON), että ihminen tarvitsee uskoa elämässään ja että lähes kaikki uskovat johonkin. On mielestäni hyvä välillä herätä ymmärtämään, että saatan itse tehdä samaa, mistä toisia syytän.


(P. S. USKON, että lentokoneella voi päästä kohteeseen; että 1 + 1 =2; että sanoilla on merkityksensä; uskon norsuihin ja Suomeen ja atomeihin ja siihen, että on oikeaa ja väärää ja siihen että Napoleon on elänyt; uskon myös Kristuksen neitseestäsyntymiseen, ihmeisiin ja Jumalaan.)

1 kommentti: