***
Pyhän nimi:
Toinen sunnuntai pääsiäisestä
(Misericordia Domini)
"Hyvän paimenen sunnuntai"
Saarnateksti (3. vuosikerran evankeliumi):
Joh. 10:1-10
"Totisesti,
totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee
sinne muualta, se on varas ja ryöväri. Mutta joka menee ovesta sisälle, se on
lammasten paimen. Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä;
ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos. Ja laskettuaan kaikki
omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne
tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä,
koska eivät tunne vierasten ääntä."
Tämän
kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa
tarkoitti. Niin Jeesus vielä sanoi heille:
"Totisesti,
totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi. Kaikki, jotka ovat
tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä
kuulleet. Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän
pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. Varas ei
tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että
heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Rakas kirkkoväki,
tänään vietämme Hyvän paimenen sunnuntaita. Vaikka paimentaminen ja lampaidenhoito kenties eivät enää nykyään ole niin monelle ihmiselle tuttuja asioita, ovat ne historiallisesti olleet merkittävä osa monen ihmisen elämää. Näin oli myös Raamatun kirjoittamisen aikoina. Paimen ja lauma esiintyvät hahmoina läpi pyhän kirjan. Kuningas Daavid oli paimen, paimenet kuulivat enkeleiltä Jeesuksen syntymästä, ja tuleepa tuttu sana pastorikin latinan paimenta tarkoittavasta sanasta. Ennen kaikkea Raamatusta käy selväksi, että Jeesus itse on laumansa eli kirkkonsa Hyvä Paimen, sen suojelija ja pelastaja.
Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus kertoo kuulijoilleen vertauksen, jossa hän esittää omat seuraajansa lammaslaumana ja puhuu monista näitä uhkaavista vaaroista. Itsensä Jeesus kuvaa paitsi lampaiden Hyväksi Paimeneksi myös lammastarhan portiksi. Tarkastellaan tekstiämme kolmen tahon kannalta: lampaat, vaarat ja Jeesus.
Lammas. Tietäen miten tuo eläin ei ole se kaikista älykkäin luomakunnan kasvateista emme ehkä haluaisi tulla verratuiksi siihen. Se on suhteellisen avuton ja puolustuskyvytön, heikkonäköinen ja laumasielu. Miksi meitä verrataan lampaisiin? Usein me ihmiset olemme kerkeitä kuvittelemaan itsestämme suuria, paisuttelemme kykyjämme ja yliarvioimme voimavaramme. Monesti haluaisimme täysin ummistaa silmämme heikkouksiltamme ja nähdä itsemme ylivertaisina yksilöinä.
Mutta sitä pahempi isku meille on, kun joudumme kohtaamaan oman rajallisuutemme. Sen, että emme ole täydellisiä. Että emme osaa aina vastata maailman vaatimuksiin, reagoida oikein tai ymmärtää kaikkea maailman viisautta. Että me tarvitsemme apua. Avun pyytäminen on joskus hyvin vaikeaa, mutta joskus uskallus tehdä se voi olla meille elinehto. Avun tarvitsemista ei tarvitse hävetä. Meille voi sitä vastoin avautua aivan uudenlaisia näkökulmia, kun uskallamme tunnustaa niitä tosiasioita, joiden emme haluaisi olevan tosia.
Lampaat ovat helppo saalis sekä ahnaille susille että viekkaille varkaille ja rosvoille. Jeesus kertoo, että nämä tunkeutuvat lammastarhaan vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan, tai vielä oikeammin käännettynä teurastamaan.
Välillä on terveellistä pysähtyä miettimään, onko minun elämässäni samanlaisia vihollisia. Varastaako aikaani jokin turha tai vahingollinen? Onko elämäni esimerkiksi pelkojen ja riippuvuuksien sitomaa? Onko elämässäni jotain, joka hienovaraisesti nakertaa sitä hyvää, joka minulle on annettu? Jotain, joka vie elämästäni vapauden ja ilon? Nuo rosvot osaavat vielä usein toimia niin viekkaasti, että ne ikään kuin tulisivat vapauttamaan meitä, mutta todellinen lopputulos onkin jotain aivan muuta.
Erityisen vaikeaa on joutua huomaamaan, että joskus elämämme varkaat osoittautuvat meitä voimakkaammiksi. Silloin voi olo olla turhautunut ja ahdistuksen kalvama. Syvä epätoivo valtaa ja mieli täyttyy kysymyksistä.
Lampaat eivät olisi muinaisessa Israelissakaan pärjänneet ilman kahta asiaa: yösuojaa ja asiantuntevaa paimenta. Lampaita pidettiin öisin eräänlaisessa suljetussa pihassa, jota ympäröivät kivimuurit. Sisään ja ulos kulkemista varten oli muurissa yksinkertainen aukko, jonka valvomisesta usein vastasi erillinen portinvartija, joskus myös paimen itse. Oviaukon valvoja katsoi, että asiattomat henkilöt eivät päässeet tekemään tuhojaan tarhaan.
Aamun valjettua paimen tuli hakemaan lampaansa laitumelle. Vaikka lampaat eivät muuten olekaan erityisen lahjakkaita eläimiä, niiden kyky tunnistaa ääniä on kuitenkin hyvä. Yhdessä lammastarhassa saatettiin säilyttää useampaakin laumaa, joten paimen kutsui huudollaan omaa laumaansa, joka tunnisti kaitsijansa äänen. Jokaisella lampaalla saattoi vieläpä olla oma henkilökohtainen nimi, jonka ne tunnistivat.
Paimen johdatti lampaansa laiduntamaan ja puolusti niitä petoja vastaan. Paimenen ammatti ei ollut yleisesti arvostettu, vaan he olivat yhteiskunnan alaluokkaa, epäkiitollisen ja kovan elintavan harjoittajia.
Mikä onni, että lampailla oli tällainen turva! Ja mikä onni, että meitäkään ei ole jätetty elämämme koettelemuksissa yksin. Jeesus on meidän Hyvä Paimenemme. Hän tuntee kaikki omansa nimeltä. Hän kohtaa kanssamme vaarat. Hän on uhrannut itsensä meidän edestämme. Hän etsii yhtäkin laumasta kadonnutta lammasta kuin kalleinta aarretta. Hänen kutsuhuutonsa kantautuu meille tänäänkin Jumalan sanan ja ehtoollisen kautta. Hyvän Paimenen viesti meille on, että toivoa on. Uskalletaan luottaa siihen!
Pysähtyessämme lammastarhan vertauskuvan äärelle voi monella herätä aivan oikeutetustikin kysymys: Jos kerran varkaat, rosvot ja pedot vievät elämästämme ilon ja tuottavat onnettomuuden, eikö tämä aitaus ole samalla tavalla omanlaisensa vankila, jossa ei ole vapautta? Monella on kirkosta ja kristillisestä uskosta kielteinen kuva: sen nähdään rajoittavan elämää ja langettavan kieltoja ja kirouksia kaikkialle ympärilleen. Puhutaan kyllä ihmisen auttamisesta mutta oikeastaan suljetaan hänet vain uudenlaiseen sääntöjärjestelmän vangiksi. Varmasti tällaisen kuvan syntymiseen kristityt eivät itse ole osattomia.
Kristinuskon sanoma ei kuitenkaan ole vankeuden vaan vapautuksen sanoma. Jakeesta 9 luimme, että se, joka käyttää Jeesus-ovea – eli uskoo ja luottaa häneen – voi vapaasti tulla ja mennä ja hän löytää laitumen. Galatalaiskirjeessä sanotaan: Vapauteen Kristus vapautti meidät. Kristukselle ominaista ei ole asettaa meille taakkoja, vaan hän ottaa itse taakkamme kannettavakseen. Näin hän on vapauttanut meidän synnin ja kuoleman vallasta.
Niiden sijaan hän on antanut meille yltäkylläisen elämän, joka tässä elämässä tosin toteutuu vasta vajavaisesti, mutta joka on jo alkanut ja tulee saamaan täyttymyksensä iankaikkisuudessa. Mieleen pyrkivät tulemaan Paimenpsalmin sanat:
"Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti."
