Nyt on vuorossa
samantyyppinen vuosikatsaus, jollaisen tein jo ensimmäisen lukuvuoden jälkeen.
Millainen on ollut toinen vuoteni teologisessa? Mitkä asiat siitä ovat jääneet
päällimmäisinä mieleen?
Ensinnäkin tämä on ollut
omalla tavallaan kriisien vuosi. Monet asiat ovat mietityttäneet minua niin
opintojeni rakentamisen, tulevan työllistymisen kuin oman ajattelunikin
suhteen.
Minkä linjan valitsen?
Lukuvuoden alussa
poukkoilin kovasti linjavalintani suhteen. Omalla kohdallani
varteenotettavimpia vaihtoehtoja ovat olleet linjat A1 ja A2. Näistä
ensimmäinen on niin kutsuttu "pappislinja", joka valmistaa kirkon
virkaan. Jälkimmäinen taas valmentaa yhteiskunnan teologisiin tehtäviin. Ideaalitavoitteensa
perusteella A2 olisi varmaankin itselleni järkevämpi vaihtoehto, sillä en
vieläkään koe itselläni olevan juurikaan edellytyksiä tai mahdollisuuksia
toimia pappisviran hoitajana. Tämä siitä huolimatta, että minulle taitaa olla
useampikin sanonut, että sopisin tuohon työhön. Koen kuitenkin, että monen
asian tulisi muuttua, jotta olisin valmis ottamaan vihkimyksen itselleni, ja
mikäli näin ei käy, en aio näillä näkymin sitä tehdä.
A2-linja sisältää
kuitenkin laajan sivuaineen, joka ei saa olla teologisesta tiedekunnasta.
A1-linjalla puolestaan tällaista sivuainetta ei tarvitse tehdä, ja siten
tutkintoon saa mukaan paljon enemmän teologiaa. Vaikka sivuaineen suorittaminen
minua sinänsä kiinnostaakin, haluaisin ensin oppia mahdollisimman paljon
teologiasta. Sisällöllisesti A1 on mielestäni kiinnostavampi linja.
Näitä pohdiskelin jopa
tuskaisasti siihen asti, kun meillä muistaakseni oli eräs infotilaisuus
lukuvuoden alussa. Koska olin kovasti miettinyt haluavani olla tutkija, kysyin
asiantuntijoita, olisiko linjavalinnalla merkitystä tutkijaksi pääsemisen
suhteen. Sain kuulla sen, minkä halusinkin: A1-linjaltakin voi varsin hyvin
päästä tuohon hommaan.
Siten päädyin valitsemaan
A1-linjan, mutta sikäli hiukan liian myöhään, että olin jo ehtinyt perua
latinaan ilmoittautumiseni. A1-linjalla täytyy suorittaa kaikki kolme klassista
kieltä (A2-linjalla vain yksi), joten jos olisin selvinnyt
päättämättömyydestäni aiemmin, olisin todennäköisesti saanut latinan
suoritettua jo toisena vuonna. Toisin kuitenkin kävi.
Mistä niitä töitä?
Olisi ollut kummallista,
jos olisin selvinnyt toisen vuoden loppuun saakka välttymättä työllistymiseni
miettimiseltä. Olen pohtinut asiaa paljonkin, ja tietyssä mielessä olen aika
kysymysmerkkinä. Koskapa papin ja uskonnonopettajan työt ovat edelleen pysyneet
poissuljettuina, olen jo tästä syystä pitänyt mahdollisuuksiani pienempinä kuin
monella muulla. Esimerkiksi järjestö- ja lähetystyö tai vaikka raamattukoulussa
opettaminen olisivat sinänsä vaihtoehtoja, mutta niissäkin mahdollisuuksiani
saattavat kaventaa tietyt näkemykselliset epäselvyydet. En esimerkiksi koe
selkeästi profiloituvani mihinkään kirkkokuntaan, joten voiko tämä olla esteenä
työnsaannilleni? Toki näiden vaihtoehtojen lisäksi on olemassa monia ei-teologisia
työpaikkoja, mutta teologina haluaisin kuitenkin mieluusti tehdä jotain alaani
liittyvää.
Tutkija haluaisin kovasti
olla ja luulen työn soveltuvan luonteelleni hyvin, mutta tämäkin lienee kivinen
tie. Mistä saan rahoituksen tutkimukselle? Miten saan "myytyä" itseni
tiedeyhteisölle? Ja ehkä tärkeimpänä seikkana etenkin pääaineeni suhteen olen
miettinyt, jaksaisinko pidemmän päälle sellaista elämää.
Eksegeetti vai
dogmaatikko?
Käy tuskin kieltäminen,
että kielten ohella kaksi lempiainettani ovat olleet eksegetiikka ja
systemaattinen teologia. Näistä ensimmäinen on ollut pitkään kaikista eniten
mieleeni. Toisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin osittain muuttunut.
Opiskellessani eksegetiikkaa olen pähkäillyt yhä enemmän tieteellisen raamatuntutkimuksen
olemusta, erilaisia koulukuntia ja akateemista keskustelua.
Kuvani on se, että
yliopistollani tietynlaisella historiallis-kriittisellä eksegeettisellä
koulukunnalla on hieman selkeämmin muita korostuneempi asema. Mielestäni tuo koulukunta on antanut paljon hyvää, mutta itse koen kuitenkin tietyissä kysymyksissä sen
perusteiden olevan hieman puutteellisia ja uskoisin voivani myös argumentoida
niitä vastaan. Mikä minua erityisesti mietityttää on se, annetaanko tällaiselle
argumentaatiolle yliopistolla ollenkaan sijaa? Leimattaisiinko minut heti
epätieteelliseksi ja fundamentalistiksi (jonka useita määritelmiä en siis katso
täyttäväni)? Yritettäisiinkö minut vaientaa? Jos olisin raamatuntutkija ja
lähtisin kritisoimaan vallitsevaa paradigmaa, vietäisiinkö minulta heti
rahoitus ja saisinko kenkää opetustehtävistäni? Nämä ovat ehkä hieman
kärjistettyjä esimerkkejä, mutta silti. Jostain syystä minun on vaikea luottaa
akateemisen maailman vilpittömyyteen. Toki tietysti myös ihmiskunnan
vilpittömyyteen yleensä.
Menipäs nyt
filosofiseksi. Mutta siis: olen pohtinut, joutuisinko eksegeettinä vain
jatkuvasti riitelemään ja sitä kautta stressaamaan. Asiaan sisältyy kuitenkin
vielä muutakin. Eksegetiikka on siihen syvemmin tutustuessani alkanut vaikuttaa
monessa kohtaa spekuloivalta tieteeltä. Asioita voidaan usein vain arvella, ja
mielestäni erittäinkin epävarmoista skenaarioista voidaan kepeästi kirjoittaa
ikään kuin ne olisivat tosiasioita. Iso osa eksegetiikasta on
historiantutkimusta, ja siihen vain nyt sisältyy epävarmuutta. Jos minun
pitäisi tällaisten asioiden suhteen välttämättä ottaa kantaa johonkin suuntaan
(niin kuin minua jo eksegeettisen analyysin kurssilla kehotettiin tekemään),
voisin jopa kokea joutuvani omantuntoni kanssa ahdistavaan tilanteeseen.
Systemaattisesta
teologiasta, erityisesti dogmatiikasta saamani kuva on toisenlainen. Olisi kai
omalla tavallaan paljon vähemmän stressaavaa lukea muinaisten teologien,
filosofien ja kirkkojen ajattelusta ja analysoida ja vertailla niitä. Toki
tässä aineessa on osittain samoja ongelmia kuin eksegetiikassa, mutta minusta
vain tuntuu, että ne eivät tulisi systiksessä niin pinnalle.
Sydämeni tavallaan palaa
eksegetiikalle, mutta toisaalta minua on luonnehdittu selväksi dogmaatikoksi.
Olen päättänyt tehdä kandini eksegetiikkaan, mutta sen jälkeen aion vielä
pohtia, vaihtaisinko dogmatiikan puolelle.
Auringonpaistetta
Voisin toki kertoa vielä
siitäkin, miten minua yritettiin eräältä hengelliseltä taholta saada
lopettamaan teologian opiskelu ja miten hetkellisesti koin ensimmäisen
suuremman raamattukriisini, tosin selviten siitä nopeasti. Jottei tämä katsaus
kuitenkaan muuttuisi liian masentavaksi, haluan nyt vakuuttaa, että olen
todella edelleen nauttinut teologian opiskelusta, ja koen alan vieläkin
omakseni.
Vuoteeni on mahtunut
monia uusien oivallusten hetkiä ja ymmärrykseni lisääntymistä. Sain systiksen
peruskurssien myötä teologian historiasta jonkinlaisen kokonaiskuvan ja
innostuin laatimaan lukulistan, johon olen koonnut noin 1500 vuoden ajalta
merkittävimpien teologien kirjoituksia, ja omalla ajallani olenkin jo lukenut tämän
listan kaikista varhaisimpia tekstejä, joiden kirjoittajia kutsutaan apostolisiksi
isiksi. Lisäksi olen vapaa-ajalla lukenut sivistykseni kasvattamiseksi
esimerkiksi Vatikaanin toisesta kirkolliskokouksesta, raamattuteologiasta ja
klassisista harhaopeiksi julistetuista suuntauksista. Koen itsenäisenkin
perehtymisen tärkeäksi, jos todella haluan päästä syvälle. Eksegetiikan
puolella olen pääosin kokenut asiat kohtuullisen helpoiksi ymmärtää, oli
aiheena sitten nykytutkimus tai jokin tietty Raamatun kirja. Olen muutenkin
kuin opintojeni tähden käynyt tutkimassa selitysteoksia, ja lisäksi olen
ylläpitänyt kreikan taitoani (heprean harjoittelu taas on totta puhuen ollut hiukan
jäissä...).
Käytännöllisen teologian
perusopinnot kävin kokonaisuudessaan toisena vuonna, ja niiden suhteen ymmärsin
olevani eniten kiinnostunut lähinnä uskonnonharjoittamiseen, rituaaleihin ja
toimituksiin sekä symboliikkaan liittyvistä asioista. Ylipäätänsä minua
kiinnostaa tieteellisessä mielessä ymmärtää niitä monimuotoisia väyliä, joiden
kautta ihmisen uskonnollisuus voi saada muotoa.
Tämän kiinnostukseni
puitteissa olen jatkanut käytännöllisyyttä myös osallistumalla yhdistyksemme
järjestämiin ekskursioihin. Kohteina ovat olleet esimerkiksi niin ortodoksinen
vigilia kuin gnostilainen messukin. Lisäksi pääsin kesällä kirjoittamaan
lehteen kokemuksista erään järjestön opiskelijailloissa, ja onpa minua
tieteellisesti myös haastateltu.
En halua myöskään jättää
mainitsematta vuoden sosiaalista merkitystä. Kuten ensimmäisenäkin, myös
toisena vuonna monilla opintoihin liittyvillä ihmisillä on ollut minulle iso
merkitys suhteessa opiskelumenestykseen mutta lisäksi myös elämääni yleensä.
Laajalti asia on niin, että en vietä teologikavereideni kanssa aikaa vain
yliopistolla opiskellen. Se on usein vain yksi pieni osa näitä ihmissuhteita.
Vuodesta tulee mieleen
paljon mukavia muistoja. Olen hengaillut tapahtumissa ja tilaisuuksissa luoden
suhteita, olen nauranut ja herkistynyt elokuvien edessä, inspiroitunut
teologimusiikista, ryystänyt kahvia ottaen rennosti, juhlinut lukuisissa
synttäreissä ja tupareissa, seurannut Via Crucista ensimmäistä kertaa, käynyt
kuokkimassa fuksien luennolla, palauttanut töitä viimeisenä päivänä, unohtanut
ilmoittautua tenttiin, palaveerannut, reissannut ja raamistellut, syönyt
opiskelijaruokaa kirjavissa porukoissa ja käynyt valtavan määrän mitä
erilaisimpia keskusteluja maan ja taivaan väliltä.
Suuri kiitos kuuluu
teille, jotka olette olleet mukanani tämän vuoden aikana.
Ja nyt, kriiseistä
huolimatta, katson eteenpäin odottavin, innokkain mielin. Kenties jopa vähemmän
kuin vuosi sitten tiedän, mitä on tulossa, mutta en halua antaa sen lannistaa
minua. Toivon saavani otettua jäljellä olevista opiskeluvuosista mahdollisimman
paljon irti kaikessa, missä niillä on minulle annettavaa.
Vuoden päästä palaillemme
näissä samoissa tunnelmissa – ja jos homma sujuu odotetusti, olen silloin
teologian kandidaatti.