Israel - ainutlaatuisten elämysten tyyssija

Edesmenneen eksegetiikan professori Aimo T. Nikolaisen kerrotaan sanoneen, että jokaisen teologin velvollisuus on käydä Israelissa. En muista tarkkaan, milloin aloin vakavammin haaveilla pääseväni luvattuun maahan, mutta teologian opintojeni aikana tuo haave on jatkuvasti vahvistunut.

Nyt kirjoitan tätä kirjoitusta Israelin matkan tehneenä. Matka oli monella tapaa uskomaton: matkaa odotellessani en täysin varmaan ymmärtänyt, että tämä todella tapahtuu, Israelissa kaikki tuntui ajoittain olevan kuin unten ihmemaata, ja matkan jälkeen taas on erikoista ajatella, että todella olin siellä! Koko reissun ajatus käytännössä syntyi hyvin matkaporukassamme spontaanisti yksien asioiden johtaessa toisiin niin, että kuukauden kuluttua matkaidean saamisesta olimme jo takaisin kotimaan kamaralla. Ennalta kuitenkin aavistin, että tässä oli kauan kaipaamani tilaisuus päästä Israeliin edullisesti, hyvässä seurassa ja hyvään aikaan elämässäni. Tämä on kirjoitus kokemuksistani tällä unohtumattomalla retkellä Pyhään maahan.

Saapuminen sapattina

Lentokoneemme tömähti Israelin kamaralle Ben Gurionin kansainväliselle lentoasemalle perjantain ja lauantain välisenä yönä. Vastailtuamme tarkastuksessa muutamiin melko helppoihin kysymyksiin pääsimme omillemme, ja oli aika ruveta etsimään kyytiä Jerusalemiin. Normaalisti julkiset kulkuvälineet palvelivat mallikkaasti, mutta koska saapuessamme oli meneillään sapatti, oli matkustaminen hiukan hankalampaa. Pikkubussi kuitenkin vei meidät pääkaupunkiin yön kähmässä.

Ja ennen kuin arvasinkaan, tuijotin Jerusalemin vanhaa kaupunkia ympäröiviä jyhkeitä muureja silmästä silmään. Koska vasta monen tunnin kuluttua pääsisimme jättämään laukut hostelliin, päätimme kuluttaa aikaa vanhassa kaupungissa. Astelimme sisälle hiljaisille kaduille ja autioihin basaareihin. Jossain kulki hattupäinen ortodoksijuutalainen, toisaalla kissat tonkivat roskiksia. Kävelimme rauhallisesti Pyhän haudan kirkolle, joka oli lähettyvillä kristillisessä korttelissa.

Tämä vanha ja usean tunnustuskunnan jakama kirkko on eräs mahdollinen Jeesuksen kuolin- ja hautapaikka. Rakennus on sokkeloinen ja sisältää monia erilaisia sisustustyylejä. Keskeisellä paikalla kupolin alla huomion vangitsee niin kutsuttu aedicula, ikään kuin pieni kirkko kirkon sisällä, jonka sisällä Jeesuksen haudankin kaiketi uskotaan sijaitsevan. Saimme tulevilla vierailuilla todistaa, kuinka pitkät jonot aediculaan normaalisti oli, mutta sapattiaamuna koko kirkko oli ihanan rauhallinen. Jokunen ihminen liikkui siellä täällä, kirkon pihassa vaikutti olevan käynnissä ortodoksinen rukous ja eräässä ylemmässä kammiossa ehtoollinen. Kirkossa käydessämme ja istuessamme sen edessä aurinko nousi. Se tapahtui hyvin nopeasti, tässä maassa ei juuri ollut hämärän aikaa.

Aedicula

Kirkon koristeellista sisustaa

Kristityn korttelin katu

Kierreltyämme vanhan kaupungin kaduilla aloimme liikkua hiljalleen hostellia kohti. Maasto ei ollut tasaisin mahdollinen: laskeuduttuamme Jaffa-portilta vanhan kaupungin vierustaa etelään oli vuorossa uusi nousu. Loimme silmäyksen Hinnomin laaksoon, jossa muinaisuudessa oli uhrattu lapsia Molok-jumalalle ja joka oli Jeesuksen aikana toiminut eräänlaisena kaatopaikkana, jossa sanotaan tulen palaneen jatkuvasti. Puhuessaan helvetistä Jeesus käytti sanaa gehenna, joka ihmisten mielissä lienee yhdistynyt tähän laaksoon.

Vanhan kaupungin muuria

Hinnomin laakso

Laukkujen jättämisen jälkeen oli vielä runsaasti aikaa ennen varsinaista sisäänkirjautumista, joten jatkoimme sapattikävelyämme. Päädyimme erääseen puistoon, josta avautuivat huikeat näkymät noin kahden kilometrin päässä häämöttävään vanhaan kaupunkiin. Istuimme päivän kuumimpana hetkenä alas ja vietimme tuossa puistossa hyvän tovin. Lukaisin erään Augustinuksen saarnan, joka minulla oli mukanani, mutta silmien kiinni painumista vastaan piti väsyneen matkalaisen taistella. Pitkään myös vain katselin kaupunkia edessäni miettien, että täällä minä nyt todella olen. Asian ihmeellisyyttä korosti vielä entisestään hiljaisuus. Välillä ei oikeasti kuulunut äännähdystäkään, toisinaan kykeni erottamaan lintujen liverrystä ja liikenteen etäistä kohinaa. Tunne oli erikoinen ja pysäyttävä, nautin siitä. Oli kuin koko kaupunki olisi vain paistatellut auringossa. Kaikki huokui rauhaa.

Hostelliin päästyämme lepäsimme jonkin aikaa ja lähempänä auringonlaskua lähdimme moderniin keskustaan, joka sijaitsee vanhan kaupungin länsipuolella. Tämä osa kaupunkia muistutti monia muita elämäni aikana kokemiani matkakohteita kauppoineen ja ravintoloineen. Keskeinen kohde oli Jaffa-katu, jonka läheisyyteen kaikki kiinnostavimmat paikat olivat sijoittuneet. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka kaupunki heräsi hiljaa eloon noin puolentoista tunnin kuluttua sapatin päättymisestä auringonlaskussa. Koitti aika syödä ensimmäinen falafel!

Kiertelyä ja ylistystä

Sunnuntaina oli vuorossa lisää samoamista vanhan kaupungin sokkeloissa, jotka olivat viimein heränneet eloon sapatin jälkeen. Basaarit olivat täynnänsä kaikenlaisia tuotteita ja rihkamaa, löysipä tarkkasilmäinen joukosta parturin ja kuntosalinkin. Tiemme kulki Jaffa-portin läheiseltä anglikaanikirkolta kohti Itkumuuria, matkalla kävimme muun muassa eräällä katolla luomassa silmäyksen Kalliomoskeijaan ja löysimme muinaisia pylväikköjä. Näimme myös valtavan määrän sotilaita, jotka tässä kaupungissa olivat tavanomainen näky. He vaikuttivat minun silmiini olevan leppoisaa porukkaa, poseerasivat mielellään turisteillekin rynkkyjensä kanssa. Silti pieni kuumotus ilmaantui aina, kun sotilaan näin.

Näkymä Kalliomoskeijalle eräältä katolta

Itkumuurille pääsy oli avoin, mutta sinne piti mennä turvatarkastuksen läpi. Itse muurin läheisin edusta oli jaettu miesten ja naisten puoliin, joista jälkimmäinen oli ehkä puolet edellisen koosta. Miesten puolella olikin hyvin väljää siinä missä naisten puolella piti jonottaakin päästäkseen muurin ääreen. En tiedä, olisiko minun pitänyt ottaa kipa päähäni mennessäni muurille, joka tapauksessa selvisin ilman. Siinä minä sitten katselin rukouslappuja, jotka muurin rakoihin oli työnnetty. Tämä rakennelma on ainoana jäänyt jäljelle temppelistä, joka tuhottiin lähes kaksituhatta vuotta sitten, ja se on käytännössä pyhin paikka, jonne juutalaiset voivat mennä. Itse temppelin kaikkeinpyhin huone toki olisi vielä pyhempi, mutta kukaan ei oikein tiedä, missä se tarkalleen sijaitsi. Siksipä monet juutalaiset eivät halua mennä Itkumuuria lähemmäs Temppelivuorta, joka tänä päivänä on muslimien hallussa. On kuitenkin olemassa ryhmittymiä, jotka suunnittelevat niin kutsutun kolmannen temppelin rakentamista, suuri määrä temppelikalustoakin on jo tehty valmiiksi.

Itkumuuri

Huomaa ero miesten (vas.) ja naisten puolessa (oik.)

Itkumuurin jälkeen käväisimme uudestaan Pyhän haudan kirkossa, tällä kertaa päästäksemme eräässä sivuhuoneessa olevaan muinaiseen hautaan. Tämän kaltaiseen ahtaaseen hautaan Jeesuskin todennäköisesti aikanaan haudattiin.

Koskapa oli sunnuntai, oli kaupungissa tarjolla paljon myös hengellistä ravintoa. Meille oli ystävällisesti suositeltu King of Kings -nimistä yhteisöä modernissa keskustassa, ja kello viiden tilaisuuteen sitten menimme. Kyseessä oli mielenkiintoinen sekoitus Hillsong-ilmiötä ja messiaanista juutalaisuutta: menevää ja musiikillisesti taidokasta ylistysmusiikkia ja vapaa- tai yleiskristillistä opetusta yhdistettynä esimerkiksi Yeshua-nimen käyttöön ja Israelin tottumaani suurempaa huomioimiseen. Tilaisuus oli valtaosin englanninkielinen, mutta osa lauluista laulettiin hepreaksi. Lauluosio, jonka aikana seistiin, kesti alussa kohtuullisen kauan, tämän jälkeen edettiin melko nopeasti saarnaan. Koko tilaisuus oli ohi muistaakseni reilussa puolessatoista tunnissa, mikä olikin odotettavaa, sillä seitsemältä oli vielä toinen kokous.

Tilaisuuden jälkeen kävimme vielä ihailemassa yöllistä Jerusalemia saman rakennuksen yläkerrassa niin kutsutussa Rukoustornissa. Näihin tunnelmiin oli hyvä lopettaa toinen päivä Jerusalemissa, seuraavana päivänä olikin sitten vuorossa jotain aivan muuta.

Autiomaan vuori ja Suolameren lomakeidas

Maanantaina hyppäsimme bussiin, joka vei meidät kauas Jerusalemin ulkopuolelle. Oli vaikuttava tunne katsoa, kuinka laskeuduimme pääkaupungin korkeilta kukkuloilta yhä alemmas maiseman muuttuessa kuivemmaksi ja kuivemmaksi ja korvien mennessä lukkoon korkeuseron muutoksen vuoksi. Kiidimme kotvan matkaa Länsirannalla kunnes viimein näimme Kuolleenmeren kimmeltävän ehtymättömältä tuntuneessa auringonpaisteessa. Bussimme kulki pitkin rantaa, mutta monesti niin korkealla, että näkymät olivat sävähdyttävät. Vastaranta näkyi paremmin kuin odotin, siellä kohosivat jo Jordaniaan kuuluvat vuoret.

Kuljimme ohi Qumranin, jossa 1940- ja 1950-luvuilla tehtiin eräs merkittävimmistä raamatuntutkimukseen liittyvistä löydöistä nykyaikana: Kuolleenmeren kääröt. Näiden kirjoitusten joukossa oli paljon Vanhan testamentin tekstejä sekä koko joukko muutakin kirjallisuutta, jotka omalla tavallaan aikanaan mullistivat useita tutkimussuuntauksia. Länsirannalta päästyämme ajoimme ohi Ein Gedin, joka Raamatussakin mainitaan. Täällä Daavid aikoinaan pakoili Israelin kuningas Saulia (1. Sam. 23:29), Laulujen laulu kehuu Ein Gedin viinitarhoja ja Hesekielin kirja profetoi, että kun temppelistä joskus kumpuaa virta itään päin, saa tämä vesi Kuolleenmeren heräämään henkiin ja sen ranta on yhtä verkkoapajaa "Een-Gedistä Een-Eglaimiin asti" (Hes. 47:10).

Pian vasemmalla avautuva meri alkoi kaventua, ja tiesin meidän olevan lähellä ensimmäistä kohdettamme, Masadaa. Kyseessä ovat jyrkkärinteiselle vuorelle rakennetun muinaisen linnoituksen rauniot. Kun juutalaiset nousivat kapinaan Rooman valtakuntaa vastaan, alkoi vuonna 66 ensimmäinen juutalaissota. Roomalaiset onnistuivat kukistamaan kapinaa kunnes lopulta vain Masadan linnoitus piti puoliaan heitä vastaan. Piiritystä jatkui noin kaksi vuotta, jona aikana juutalaiset menestyksekkäästi onnistuivat puolustautumaan kymmenen kertaa voimakkaampaa vihollista vastaan. Viimein roomalaiset onnistuivat puhkaisemaan muurin, ja tappion näyttäessä väistämättömältä juutalaiset päätyivät tekemään joukkoitsemurhan vuonna 73.

Vuoren juurella oli rakennuskompleksi, josta ostimme liput ja jossa täydensimme vesivarantomme. Sitten alkoi patikointi kiemurtelevaa serpentiinitietä myöten. Ylös linnoitukseen kulki myös köysiratahissi, mutta kävely tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Maisemat olivat hienot ja sääkin vallan mainio. Pitkään koin jaksavani oikein hyvin, kunnes vähitellen askelmien jyrkentyessä vauhtini hidastui. Olin viittä vaille hyytynyt, kun viimein huomasin saapuneeni ylös asti. Oli aika levähtää ja samalla ihailla muinaisia raunioita ja jylhiä näkymiä, jotka joka suuntaan avautuivat.

Aikanaan alas päästyämme (ja minun saatuani sääreeni haavat innostuttuani juoksemaan paluumatkalla) oli aika jatkaa vielä etelämmäs. Kun oikea bussi viimein saapui, vaihtui ympäristö kertaheitolla kuivasta autiomaasta vehreään vihreyteen. Kuljimme lyhyen matkan Ein Bokekin loma-alueelle Kuolleenmeren rannalla. Historiallisina aikoina täällä oli ilmeisesti ollut ainakin parfyymitehtailua sekä roomalainen linnoitus, nykyään alue on täynnä hienoja hotelleja ja turistimyymälöitä, paikasta löytyy myös Kosher-McDonald's, jonka juustotonta hampurilaista tuli itsekin maistettua. Koko vierailun kuitenkin kruunasi käynti Kuolleessameressä Ein Bokekin viihtyisällä rannalla.

Kun astelin mereen, en ihan aluksi huomannut mitään outoa. Ensimmäinen kummallisuus oli tunne siitä, että meri ikään kuin haluaisi työntää minut pois itsestään. Kun laitoin käteni veteen, tuntui vesi hyvin erikoiselta: se oli tavallaan "kiinteämmän tuntuista", käsissä ikään kuin "limaista", ja iholle jäi pienen pieniä suolakiteitä. Masadalla saamani ruhjeen ansiosta ymmärsin, mitä tarkoittaa hieroa suolaa haavoihin. Mutta se vasta kirvelsikin, kun vettä roiskahti silmään! Luulin jo menettäväni näköni, kun silmää ei millään saanut aluksi auki.

Kelluminen oli helppoa tyhjinkin keuhkoin, luonnollisia asentoja olivat mahallaan ja selällään kelluminen. Keksin itse myös miellyttävän asennon, jossa ei juurikaan tarvinnut jännittää lihaksia: laitoin kädet polvien alle ja ikään kuin "istuin" vedessä. Maisema oli sanalla sanoen omalaatuinen: vesi sai vihreän sävyjä, horisontissa näkyvät vuoret taas värjäytyivät sinisiksi ja vaaleanpunaisiksi. Meren pohja oli vähänkin etäämpänä rannasta silkkaa suolaa. Oli rentouttavaa vain kellua ympäriinsä tyyneyden keskellä auringon painuessa mailleen.

Kuolleenmeren pohjaa

Ein Bokekissa oli meren jälkeen vielä hiukan aikaa shoppailuun, jonka jälkeen käynnistyi noin kahden tunnin bussimatka takaisin Jerusalemiin, tällä kertaa pimeydessä.

Raamatun paikoilla samoten

Tiistaina oli ensiksi vuorossa Puutarhahauta, joka sijaitsee nykyisten vanhan kaupungin muurien pohjoispuolella. Jerusalem on siitä mielenkiintoinen kaupunki, että se on väestöltään hyvin selkeästi jakautunut eri kaupunginosiin. Edellisen päivän bussimatkalla olimme palatessamme selkeästi kulkeneet ortodoksijuutalaisten alueen halki, Puutarhahauta puolestaan oli ilmeisellä arabialueella. Muutoksen siirryttäessä kaupunginosasta toiseen huomaa tietysti etenkin ihmisten ulkonäöstä, mutta myös kulttuurista ja kaupunginosan olemuksesta.

Puutarhahauta on toinen mahdollisena pidetty Jeesuksen hautapaikka Pyhän haudan kirkon ohella. Siinä missä kirkon oikeellisuutta yleensä puolustavat vanhat kirkkokunnat, kuten katolinen ja ortodoksinen kirkko sekä monilta osin myös luterilaisuus, on Puutarhahauta tyypillisesti enemmän vapaiden suuntien oikeana pitämä sijainti. Niin tai näin, vastaa Puutarhahauta tänä päivänä aika suurilta osin omaa mielikuvaani Jeesuksen haudasta, vaikka perimätieto ei sen puolella taidakaan olla. Pienehköllä lehdolla on tarjota myös mielenkiintoinen kallio, jollaisen kaltaiseksi olen Golgatan kuvitellut.

"Pääkallonpaikka"

Ihmisiä jonottamassa Puutarhahautaan

Puutarhahauta sisältä

Matkasimme seuraavaksi kohti Getsemanen puutarhaa. Olin entuudestaan tiennyt Getsemanen sijainnin kartalla hieman pohjoiseen itse Öljymäen pääosasta, mutta en ollut koskaan osannut hahmottaa, miten matalalla puutarha oli. Se ei oikeastaan ollut Öljymäen rinteellä vaan enemmänkin sen juurella. Paikalle on rakennettu upea fransiskaanikirkko, jonka alttaritaulun aihe on nähdäkseni melko harvinainen: enkeli tekemässä palvelusta Jeesukselle, joka on puutarhassa kamppaillut oman kutsumuksensa kanssa. Kirkon vieressä oli itse puutarha, jonka puista osa oli paksuja ja taatusti tuhottoman vanhoja. Ympäriinsä oli aseteltu kylttejä, jotka toistivat osia Raamatun kertomuksesta. Täällä Jeesus rukoili ja täällä Juudas kavalsi hänet.

Getsemanen puutarha

Nousimme Getsemanen jälkeen Öljymäen huipulle, josta tiesin hyvien näkymien avautuvan kohti Jerusalemin vanhaa kaupunkia. Myös tällä paikalla on tärkeä raamatullinen merkitys: Daavid nousi itkien Öljymäelle paetessaan Absalomia (2. Sam. 15:30), ja Jeesus ratsasti täältäpäin Jerusalemiin, piti täällä lopunaikoja koskevan puheensa ja käytti tätä mäkeä yöpymispaikkanaan. Hän myös Apostolien tekojen mukaan nousi taivaaseen Öljymäeltä (Ap. t. 1:12). Sakarjan mukaan Herra itse tulee seisomaan Öljymäellä, joka halkeaa itä-länsi-suuntaisesti (Sak. 14:4). Jeesuksen odotetaan palaavan Öljymäelle, minkä vuoksi käsittääkseni monet ovat halunneet tulla haudatuiksi sinne. Mäen rinne onkin mielenkiintoisen näköinen lukuisien kivipaasien peittämänä.

Öljymäen hautoja

Vanhakaupunki Öljymäeltä nähtynä

Yksi kaupungin lukuisista kissoista

Öljymäeltä laskeuduimme Kidronin laaksoon, josta nousimme taas vanhan kaupungin muurin suuntaisesti Al-Aqsan moskeijan edustalle. Sieltä käännyimme vasemmalle Daavidin kaupunkiin. Siihen aikaan kun Daavid itse on kaupungissa oleillut, oli varsinainen kaupunki juuri tällä rinteellä. Myöhemmin temppeli rakennettiin tämän kaupunginosan pohjoispuolelle. Monesti on vaikea uskoa, miten pieni Jerusalem onkaan pitkään ollut.

Sakarjan hauta Kidronin laaksossa

Al-Aqsan moskeija

Daavidin kaupungista löytyi mielenkiintoisia raunioita, mutta ennen kaikkea sieltä pääsi metkaan paikkaan nimeltä Hiskian tunneli. Noin 2700 vuotta sitten eläneen Juudan kuningas Hiskian mainitaan Raamatussakin rakentaneen vesitunnelin, joka mutkittelee Jerusalemin alla (2. Kun 20:20). Tämä noin puolen kilometrin mittainen tunneli on mestarillista työtä: sitä kerrotaan hakatun kahdesta suunnasta siten, että työläiset lopulta kohtasivat toisensa maan alla.

Tunneliin oli hiukan jännittävää mennä, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli ehdottomasti sen arvoista! Koskaan ennen en ole kahlannut ahtaassa maanalaisessa käytävässä, jossa vesi ylettyy lähes polviin saakka ja jossa ihminen ei mahdu ohittamaan toista eikä alkuvaiheessa välttämättä seisomaan suoranakaan. Jos omaa taskulampun eikä pelkää ahtaita paikkoja tai kenkien kastumista, voin lämpimästi tätä kohdetta suositella!

Tunneli päättyi jälleen erääseen raamatulliseen paikkaan, nimittäin Siloan altaalle. Johanneksen evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus siveltyään tahnaa sokeana syntyneen miehen silmille käski tämän peseytyä Siloan altaalla, ja kuinka mies tämän jälkeen sai näkönsä (Joh. 9:1-7).

Siloan allas

Kaupunginosa Daavidin kaupunkia vastapäätä

Loppupäivä sujuikin sitten syömisen, ostosten ja lomakuvailujen merkeissä. Seuraavana päivänä oli aika poistua Jerusalemista.

Tel Avivin kautta pohjoisen perukoille

Keskiviikkona täytyi kirjautua hostellista ulos jo aamupäivän puolella, ja lähdimmekin matkalaukkujen kanssa etenemään kohti bussiasemaa toimittaen matkalla vielä pari asiaa. Kuljimme myös ohi Knessetin, Israelin parlamenttitalon, joka jäi vasemmalle puolellemme. Linja-autoja lähti tihein väliajoin ja suhteellisen huokeaan hintaan kohti Välimeren rannikkoa. Noin kolmen vartin matkalla oli jälleen aikaa ihastella maisemia: läntistä osaa maasta ei tullessa ollut pystynyt yön vuoksi niin selkeästi näkemään.

Maa muuttui vähitellen alavammaksi, ja lopulta saavuimme suurkaupunki Tel Aviviin, joka osittain kaiketi toimittaa Israelin tosiasiallisen pääkaupungin virkaa. Sää oli lämmin, ja vielä oli rutkasti aikaa syömiselle ja rannalla käymiselle. Tel Avivin pitkällä rannalla pääsimmekin todistamaan auringonlaskua horisontin taa. Itselleni tämä vaikuttava näky oli varmaan ensimmäinen laatuaan elämässäni.

Kotimatka oli pitkä, mutta rattoisa. Sitä vietin hauskojen jutustelujen, lentokentän kauppojen, lentokoneen virvokkeiden ja pienten unostenkin parissa. Välilaskulla Istanbuliin sain myös ensimmäisen kokemukseni lentokentällä nukkumisesta: kentältä löytyi moskeijan vierestä "Rukoushuone", joka oli kylmä mutta tyhjillään. Siellä sitten tuli lattialla uinahdettua parisen tuntia.

Kotimaassa odotti valkoinen, sohjoinen maa ja kylmä ilma. Kesäiseen säähän tottuneena teki melkein mieli välittömästi lähteä takaisin ulkomaille, mutta sen sijaan lähdin vielä samana päivänä rentoutumaan sukutilalleni.

Kootut matkavinkit ja nippelitiedot

• Kannattaa hyödyntää maan hyvää bussiverkostoa. Bussiyhtiö Egged liikennöi kiitettävästi sekä paikallis- että kansallisella tasolla, ja monista busseista löytyy niin teknisten välineiden latausmahdollisuus kuin WiFikin.
• Rahayksikkönä on sekeli, joka jakautuu sataan agoraan. Yksi euro vastaa karkeasti noin neljää sekeliä. Hintataso maassa ei mielestäni ole kohtuuttoman kallis, mutta ei myöskään halvimmasta päästä. Esimerkiksi ruokapaikkoja on mahdollista löytää hyvinkin halvalla, jos vaivautuu hieman liikuskelemaan. Etenkään vanhassa kaupungissa ei usein ole matkamuistoille merkitty minkäänlaisia hintoja, ja asiakkaiden oletetaan käsittääkseni harrastavan tinkimistä.
• Suuria ruokakauppoja on ainakin Jerusalemissa aika harvassa, sen sijaan paljon enemmän on kioskin kaltaisia pikkukauppoja. Kannattaa muuten säilyttää kassakuitti: ulko-ovella saattaa istua joku, joka haluaa kuittisi leimata (syytä tälle en tiedä).
• Maassa on monena vuodenaikana todella lämmin ja etenkin Jerusalemissa ja autiomaassa saatat kohdata hyvin mäkistä maastoa. Kannattaa siis ehdottomasti pitää huoli nesteytyksestä ja ravinnonsaannista! Itselleni eräänä päivänä kostautui se, että olin aliarvioinut nämä tarpeet.
• Israelissa osataan erittäin hyvin englantia, joten ei ole yleensä ottaen ongelma, jos heprea ei taitu! Esimerkiksi lähes kaikki katukyltit ja opasteet on kirjoitettu myös latinalaisin kirjaimin. Hyödyllisin hepreankielinen oppimani sana lienee יְצִיאָה (ääntyy suunnilleen: jetsi'a), joka tarkoittaa uloskäyntiä.
• Varaudu sapattina siihen, että juuri mikään paikka ei ole auki. Esimerkiksi eväitä kannattaa ostaa jo etukäteen. Sapatti on loistava päivä rauhallisille kävelyille ja levolliselle oleilulle.
• Palvelu maassa on ainakin tämän matkan perusteella joko todella hyvää tai todella huonoa. Parhaimmillaan ihmiset olivat todella mukavia, selostivat kaikesta ummet ja lammet ja auttoivat uutterasti parhaansa mukaan, missä vain apua kaivattiin. Huonoimmillaan esimerkiksi kassapäivystäjä ei ollut välillä huomaavinaankaan asiakasta ja palvelu oli erittäin tympeää ja vaitonaista.

Israel hengellisenä kokemuksena

Kuten alussa kirjoitin, on tämä matka ollut minulle enemmän tai vähemmän unenomainen kokemus. Tunnun vasta hiljalleen alkavan sisäistää, missä olenkaan ollut. Koko reissu haaveilemaani maahan tuntui niin sanomattoman ihanalta lahjalta elämääni, että sitä on jopa vaikea käsittää.

Kuten arvatenkin monella muullakin Israelin matkalaisella, oli yksi myös minun odotuksistani suurten hengellisten kokemusten saaminen päästessäni viimein käymään Raamatun paikoilla. Ajatellaan nyt vaikka Jerusalemia! Täällä uskotaan jo Abrahamin käyneen ja lähes uhranneen poikansa Iisakin ennen kuin enkeli esti. Tämän kaupungin Daavid valloitti ja rakensi siitä valtakuntansa pääkaupungin. Tämän paikan Jumala valitsi läsnäolonsa tyyssijaksi, ja Salomo rakensi tänne temppelin Jumalan asumukseksi. Täältä Raamatun mainitsemat Juudan kuninkaat pitivät valtaansa, kunnes se murrettiin Babylonian pakkosiirtolaisuuden alkaessa. Täällä Jeesus itse eli viimeiset vaiheensa ja kuoli. Tällä alueella maailman synnit sovitettiin ja ihmiskunta sai toivon. Tällä seudulla tapahtui ylösnousemus pääsiäisenä ja Pyhän Hengen vuodatus helluntaina, täällä tehtiin noita monia ihmetekoja, joita Raamattu kuvaa. Tämän kaupungin herruudesta ovat sotineet lukemattomat kansat ja uskonnot, ja sitä on pidetty maailman keskuksena. Tänne Kristuksen uskotaan kerran palaavan.

Jerusalemiin on latautunut valtava hengellinen ja teologinen merkitys. Ja kuvitelkaa: kun minä itse olen siellä ja käyn pyhillä paikoilla, en näissä hetkissä koekaan mitään hengellistä. Toki matkailuelämys ja ajatustason fiilistely ovat läsnä, mutta minkäänlaista hengellistä "päräyttävää" kokemusta en juuri missään saanut. Juuri ollessani käymässä näillä paikoilla en oikein jostain syystä osannut kokea mitään syvällistä. Rukoilin kyllä muistaakseni ahkerasti, olin sitten Pyhän haudan kirkossa, Hiskian tunnelissa tai kellumassa Kuolleessameressä. Siitä huolimatta monesti kokemuksellinen hengellisyys on ollut paljon korkeammalla tasolla vaikka esimerkiksi kotimaan ehtoollispöydässä.

Israelin matkoihin tuntuu sisältyvän kirjoittamaton oletus, että matkalla koetaan jotain hurmoksellista ja elämä uudistuu jotenkin merkittävästi. Tässä suhteessa opin kuitenkin tärkeän läksyn kotimaahan päästyäni. Ehkä se, että en juurikaan saanut hengellisiä kokemuksia pyhillä paikoilla, oli Jumalan tapa kertoa minulle, että loppujen lopuksi kristinusko ei ole sidottu paikkoihin tai rakennuksiin. Kristinusko on jotain muuta, se on viime kädessä sydämen asia.

En kuitenkaan kertoisi koko totuutta, jos väittäisin, että matka ei mitenkään vaikuttanut minuun hengellisesti. Aluksikin voin lisätä, että eräällä paikalla liikutuin syvästi, ja tuo paikka oli Getsemane, Kristuksen ahdistuksen ja kavalluksen paikka. Tämä tapahtui loppuvaiheessa matkaa, jolloin huomasin olevani jonkin verran herkistyneempi kuin tavallisesti. Oli jotenkin tavattoman koskettavaa ajatella Jeesuksen kärsimystä ja sen suhdetta omaan elämääni.

Huomasin matkan aikana elämäni muuttuvan ainakin hetkellisesti "pyhemmäksi" siinä merkityksessä että en haaskannut aikaani joutavanpäiväiseen ja harjoitin melkein huomaamattani tiiviimpää rukous- ja hartauselämää. Kaikenlaisia koettelemuksia oli tässä maassa jotenkin kummasti paljon vähemmän kuin Suomessa.

Vaikka kotimaassa elämän palautuessa urilleen olen jonkin verran huomannut asiaintilan palautuneen kohti samaa vanhaa, minulla on silti jotenkin siunattu olo muistellessani matkaa. Koen vahvasti, että tämä retki antoi minun elämääni siunauksia ja voimavaroja jatkaa arkeani toisella tavalla kuin ennen. Pystyisin näitä siunauksia erittelemäänkin, mutta täällä blogissa ei liene syytä ryhtyä siihen.

Tällä matkalla tuntuu olevan elämääni jokin sanoma, jota en itse ole kyennyt täysin sanoittamaan. Koen kuitenkin, että kaksi asiaa on elämässäni matkan myötä korostunut: toivo ja rauha. Matkan aikana koettu "pyhempi" elämä antoi minulle toivoa siitä, että tällainen elämä todella on mahdollista minulle - ja uskon sen olevan sitä myös tässä ja nyt. Rauha taas on ominaisuus, jota näin omin silmin Jerusalemin huokuvan sapattina, ja jolla lienee jotain syvempää tekemistä myös kaupungin olemuksen kanssa. Eräs mahdollinen käännös nimelle Jerusalem on rauhan sade, minkä en usko olevan sattumaa. Tässä minulle riittää pohdittavaa varmaan pitkäksi aikaa.

Voin suositella matkaa Israeliin kaikille kristityille, mutta en lähtisi linjaamaan sitä minkäänlaiseksi velvoitteeksi. Kristinuskon keskeiset tapahtumat tapahtuivat Israelissa, mutta itse kristinusko on tarkoitettu koko maailmalle. Israelissa käymisestä Jumala ei tietääkseni myöskään ole erityisesti luvannut mitään siunauksia, mutta en pitäisi lainkaan outona tai tavattomana, jos niitä matkan seurauksena sattuu tulemaan. Parhaimmillaan Israelin matka on kristitylle kuin eräänlainen hieno bonus: ei välttämätön tai pelastuksen suhteen oleellinen, mutta mahdollisesti siunaava ja uudistava. Matkailulliselta kannalta voin maata suositella kaikille, se on hyvin kaunis.

Olen kiitollinen matkasta Israeliin. Sieluni kääntyy ylistämään Jumalaa siitä, että hän soi minulle elämääni jotain niin hyvää ja ihanaa kuin tämän matkan. Mieleeni piirtyvät selvinä sanat, jotka haluan tähän loppuun sanoa: Jumala on niin hyvä.