Kokemuksia teologian opiskelusta 1: Homma lähtee käyntiin!

Ensimmäisen vuoden ensimmäinen periodi.

Syksy on jo tullut, ja on aika kertoa hieman, miten opiskeluni teologisessa tiedekunnassa ja elämäni uudessa paikassa on lähtenyt käyntiin. Olen saanut oppia näiden suunnilleen parin kuukauden aikana jo monenmoista, alkanut integroitua paikkakunnalle, käynyt lukuisissa tapahtumissa anglikaanimessusta kaupunkisuunnistukseen, ja toki tutustunut valtavaan määrään uusia ihmisiä niin opiskelun kuin vapaa-ajan merkeissä.

Aluksi opiskelusta. Aivan ensimmäiseksi oli tietenkin "orientoiva viikko", josta minua oli informoitu kirjeitse, ja joka sisälsi tutustumista sekä yliopistossa opiskeluun että opiskelijatovereihin. Jo tuon tuiki hyödyllisen viikon aikana tunsin päässeeni sisälle opiskelumaailmaan niin fyysisesti kuin aineettomastikin.

Opinnot sisälsivät ensimmäisessä periodissa filosofiaa, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä uskontotiedettä. Varsinaista teologiaa ei siis vielä ole juurikaan ollut, vaikka uskontoa tai hengellisiä asioita on sivuttu kaikissa kolmessa opintojaksossa. Mielenkiintoinen havaintoni onkin, että niin erilaisilta kuin ne ehkä aluksi kuulostavatkin, on filosofian, viestinnän ja uskontotieteen opinnoissa ollut paljon yhtäläisyyksiä. En näe sitä ollenkaan huonona asiana, mielestäni se vain lisää perspektiiviä käsiteltäviin aiheisiin: erilaiset opettajat kertovat oman osaamisalueensa perusteella ja eri tavoin lähestyen samasta aiheesta. Ylipäätänsä en näe tässä vaiheessa kovinkaan hyviä syitä välttämällä välttää sekaantumista toisiin tieteenaloihin ja vain pysytellä oman aineen ja omien metodien kimpussa samalla kun toinen tieteenala voisi valottaa merkittäväästi tutkittavaa asiaa.

Filosofia

Filosofian opinnot koostuivat luennoista, erillisistä keskusteluryhmistä sekä kirjan luvusta. Kirjana oli Esa Saarisen Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin. Tuhti kirja eteni johdonmukaisesti käsitellen yksittäisiä tunnettuja filosofeja alkaen Antiikin ajasta ja Sokrateesta ja päätyen Nietzscheen. Matkan varrella tulivat tutuiksi muun muassa Platon, Aristoteles, Descartes, Hume, Kant ja Hegel, mutta myös teologisemmat Augustinus sekä Tuomas Akvinolainen, jotka oli luettu filosofien joukkoon ainakin osittain.

Mitä huomioita esitän kirjasta? Pari ajatusta minulle nousee. Ensiksikin, filosofien keskuudessa näyttää vallinneen niin sanottu viha-rakkaussuhde. Hyvin usein myöhäisempi filosofi jollain tapaa kritisoi edeltäjänsä ajatuksia, vaikka joitakin niitä saattoi myös itse säilyttää. Näin oli – mistä en aiemmin muista kuulleenikaan – esimerkiksi Platonin ja Aristoteleen sekä Humen ja Kantin välillä.

Toinen kiintoisa huomio sen sorttiselta ihmiseltä, jollainen itse olen, on se, että filosofit käyttivät paljon jumalan käsitettä. Mutta tulee heti huomauttaa: monellakaan ei tämä jumala ollut sellainen kuin vaikkapa Raamatun opettama Jumala, vaan usein tietynlainen käsite tai olento, joka tarvittiin pitämään henkilön filosofiaa koossa. Näin esimerkiksi Descartesilla ja Leibnizilla. Spinoza taas ajatteli, että olemassa on vain yksi ja ainoa substanssi, Jumala. Mutta hänen käsityksensä oli jokseenkin panteistinen, erillispersoonat tai aineelliset kappaleet eivät hänen mukaansa olleet erotettavissa kokonaisuudesta, jonka osia ne olivat. Lisäksi Spinozan ajattelussa vallitsi jyrkkä determinismi, "välttämättömyyden pakon" ajatus: ilmeisesti edes Jumalalla itsellään ei ollut vapaata tahtoa. Berkeley taas – hän oli sentään piispa! – ajatteli niinkin kumouksellisesti, että olemassa ovat Jumala ja äärelliset henget ja ideat, joita näillä hengillä on, mutta materiaa ei todellisuudessa ole.

Luentojen, kirjan ja keskusteluryhmien kautta tulin enemmän myös ajatelleeksi skeptisismiä. Voi olla yllättävää, että vaikka olen uskovainen, pidän itseäni tietyssä mielessä hyvin skeptisenä ihmisenä. Epäilen monia asioita, joita minulle sanotaan, haluan tutkia, onko asia todellisuudessa näin. Esimerkiksi en pidä tiedettä ja sen tuloksia niin aukottomina, että uskaltaisin laskea niiden varaan elämäni. Haluan pitää mielessäni tieteen erehtyväisyyden ja sen, että se ei välttämättä kerro totuutta asioista. Itse asiassa minusta ei ole yhtään epävarmempaa että Jumala aikaansaa ihmeitä kuin että valonnopeus on mitä on. Minun on muistettava, että tieteelläkin on lähtöoletuksensa, jotka tutkimuksessa otetaan itsestäänselvyyksinä – esimerkiksi sellainen oletus, että maailmasta yleensä voidaan saada tietoa, tai että maailma ylipäätänsä on olemassa eikä ole vain harhakuvaa! Normaalisti ihminen ei ehkä tule ajatelleeksi sitä, miten hän todistaisi nuo oletukset – hän ottaa ne itsestäänselvyyksinä. Siksi tieteen ja uskon vastakkainasettelu ei ehkä olekaan niin ilmiselvä kuin mitä yleensä annetaan ymmärtää. Itse haluan painottaa, että mielestäni kummassakin on kyse nimen omaan uskosta.

Mietiskelin, että tulenkohan koskaan pääsemään epäilystäni eroon. Tarkoitan esimerkiksi varovaisuutta luottaa sokeasti lähteisiin ja vastaanottamaani informaatioon. Lähdekritiikki on tieteessä toki hyödyllinen asia, mutta johonkin täytynee uskaltaa luottaakin (tai uskoa). Sillä jos skeptisismiä alettaisiin soveltaa käytäntöön, niin millaisia sovellutuksia saisimmekaan! Ehkä ihmisiä, jotka eivät välitä mistään, koska he eivät usko pystyvänsä todistamaan minkään olemassaoloa...

No, mielestäni filosofia oli kiintoisaa ja oli mukavaa, että se oli jaettu ikään kuin kolmeen osioon. Luennot olivat suurimmaksi osaksi ymmärrettäviä, niisä käsiteltiin ytimekkäästi esimerkiksi filosofian osa-alueita ja koulukuntia. Ryhmäkeskustelut olivat kiintoisia, riitti intoa keskustella toisten kanssa syvällisistä aiheista kuten sokraattisesta metodista, argumentaatiosta ja eksistentialismista. Etukäteen kerroille tuli lukea tietty aineisto. Kirjoitin myös esseen erään tekstin pohjalta.

Viestintä- ja vuorovaikutustaidot

Argumentaatiota sivuttiin myös toisen aineen, viestintä- ja vuorovaikutustaitojen, tunneilla. Niissäkin oli kyse tiiviimmästä kanssakäymisestä, sillä ryhmässä oli vain pieni määrä jäseniä. Tunneilla oli keskusteluharjoituksia ja lisäksi piti valmistella omatoimisesti paneelikeskustelu, tietoa välittävä puhe (jonka pidin aiheesta, johon jo lukioaikoina perehdyin, satavuotisesta sodasta) sekä argumentoiva puhe. Eniten kotonani olin ehkä juuri viimeisimmässä, onnistuin ottamaan mukaan huumoria mutta silti pysymään vakuuttavana. Aiheenani oli opiskelemaan pääsevien sukupuolikiintiöiden vastustaminen ja kyvykkyyden korostaminen sopivampana kriteerinä.

Puhetaitojen opettelemista pidän hyvin hyödyllisenä, sillä koen kutsumusta Raamatun ja hengellisten asioiden opettajaksi, missä roolissa sellaista taitoa hyvin todennäköisesti tarvitsen. Omalla kohdallani on sattunut alkuvuodesta 2013 pienoinen ihme: siihen asti minua piinannut esiintymispelko lähti elämästäni lähes kokonaan yhtäkkisesti. Kun pidin myöhemmin paikallisessa helluntaiyhteisössä opetuspuheita, tunsin tilanteen miellyttäväksi ja luontevaksi. Nykyään nautin esiintymisestä!

Argumentaation suhteen minulle kirkastui eräs asia ehkä osin kummankin aineen kautta. Nimittäin retorikon ja argumentoijan välillä nähty ero. Eräs näkökanta on, että siinä missä retorikko yrittää vakuuttaa ihmisiä oman asiansa puolesta erilaisin retorisin tehokeinoin, argumentoija pyrkii etsimään perusteltua totuutta. Ehkä tämä on hieman kärjistettyä, mutta tuon kaavan mukaisesti haluaisin itse olla nimenomaan argumentoija, etsiä argumentoiden totuutta, vaikka se olisi oman mielipiteeni vastainen. Mutta retoriikkaa voi mielestäni käyttää oikean asian ajamiseen, kunhan pääpaino on toimivassa argumentaatiossa.

Puheviestinnässä käsiteltiin myös jonkin verran uskonnollisia teemoja, kuuntelimme esimerkiksi helluntailaista, luterilaista ja ortodoksista puhetta. Lisäksi hengelliset teemat näkyivät paneelikeskustelujen aiheissa. Aineista lähimmin uskontoon ja hengellisiin kysymyksiin linkittyi kuitenkin uskontotiede.

Uskontotiede: Uskontotieteen perusteet

Tämä kokonaisuus koostui luennoista yhdessä kirjallisuuden (materiaalia kolmesta kirjasta) kanssa. Lopulta oli tentti, jossa oli kolme kysymystä luentojen ja kolme kirjallisuuden pohjalta – kysymyksistä sai valita neljä, joihin vastasi. Koska itse en ollut niin hyvin perehtynyt kirjoihin, painotin tentissä luentokysymyksiä, joista kirjoittamani esseet onnistuivatkin mielestäni parhaiten.

Luennolla käsiteltyihin aiheisiin kuuluivat uskontotieteen muotoutuminen ja historia, myytin ja pyhän käsitteet, uskonnon määrittely, suomalainen muinaisusko, samanismi ja magia sekä nopeasti läpikäytyinä myös vapaamuurarius sekä kognitiivinen uskontotiede. Kirjallisuus liikkui osittain samoissa teemoissa, mutta siinä syvennyttiin osaltaan myös uskontoon yhdessä psykologian sekä feminismin kanssa – feminismiä olimme käsitelleet toisesta näkökulmasta myös filosofian ryhmissä.

Keskeinen aihe etenkin luennoilla oli kysymys uskontotieteen ja sen osa-alueiden ja uskontotieteilijöiden reduktiivisuudesta ja ei-reduktiivisuudesta. Ei-reduktiivisuus tarkoittaa niin kutsuttua "ymmärtävää" lähestymistapaa, kun taas reduktiivisuus "selittävää". Reduktiiviset tutkijat pyrkivät palauttamaan uskonnon esimerkiksi psykologian lainalaisuuksiin, toisin sanoen selittämään uskontoa psyykkisin tekijöin. Ei-reduktiiviset taas jättävät sellaiset pohdinnat enemmän tai vähemmän pois ja pyrkivät ymmärtämään uskontoa, he saattavat antaa uskonnolle tai esimerkiksi pyhän käsitteelle tai kokemukselle sui generis -luonteen, joka tarkoittaa suunnilleen sitä, että se on jotain omanlaistaan niin, että sitä ei voi selittää palauttamalla. Nämä kaksi pääuomaa tuntuivat kilpailevan keskenään.

Itse uskonvakaumuksen omaavana minulle on luontevaa ajatella, että uskoni on enemmän kuin jokin psyykkinen ilmiö, joka tapahtuu pääni sisällä. Sitä kautta koin jonkinlaista sympatiaa ei-reduktiivisia tutkijoita kohtaan. En kuitenkaan sano, että kaikki olisi jotenkin sui generis -luonteista tai että mitään hengellisten ihmisten keskuudessa tapahtuvaa ei voisi selittää psyykkisillä prosesseilla. En vain itse usko, että kaiken tulisi välttämättä rajoittua siihen, mitä päämme sisällä tapahtuu.

En siis ole materialisti – mitä aihetta sivusimme filosofian ryhmissä. Mutta yhtä vähän olen Berkeleyn kaltainen "antimaterialisti", niin kuin hänet leikkisästi nimesin, sillä uskon, että materiaalinen maailma on todellinen ja sillä myös on ihmiseen vaikutusta.

Elämästä ja opiskelusta muuten

Vapaa-aikaakin on riittänyt kaiken opiskelun rinnalla, ja olenkin innokkaasti käynyt tekemässä "ekskursioita" erilaisiin paikallisiin hengellisiin tilaisuuksiin. Olen tehnyt listan paikallisista seurakunnan tai kirkon nimeä kantavista yhteisöistä ja niitä todella riittää! Tarkoitukseni ei silti ole ensisijaisesti käydä mahdollisimman monessa, vaan muodostaa pysyvämmänluonteisia hengellisiä yhteyksiä ja suhteita toisiin uskovaisiin. En halua olla vain paikasta toiseen kiertävä kulkija, vaan janoan todellista yhteyttä.

Lisäksi tiedekunnan ja yliopiston toimijoiden tahoilta on järjestetty monenlaisia tapahtumia (kuten kiertoajelu ja fuksiseikkailu sekä tietenkin fuksiaiset), joissa olen viihtynyt ja hankkiutunut tutuiksi monien kanssa. Tämänhetkisen kokemukseni valossa voin sanoa, että tiedekunnasta löytyy todella monenlaisia ihmisiä lukuisista eri taustoista, minkä toivon koituvan elämän rikastuttamiseksi ja antoisiksi keskusteluiksi, muun muassa.

Opiskelu on ollut ainakin tähän mennessä kivaa. Intoa riittää ja olen päässyt jo jonkinlaiseen lukemisen makuun, vaikka en luonteeltani ahkera lukija olekaan. Tenttikirjojen lisäksi on niin valtavasti muitakin kirjoja, jotka haluaisin lukea. Nyt on esimerkiksi luennassa Lee Strobelin Tapaus Kristus ja pian pitäisi aloittaa myös ensimmäinen Puolimatkani. Ne lienevät hyvää vastapainoa yliopistoteologialle, jonka otteen uskon olevan hyvin erilainen. Haluan itseni muistavan, että kaikki, mitä yliopistossa minulle opetetaan tieteellisenä tietona, ei välttämättä olekaan totta, niin vakavalta kuin tämän toteaminen kuulostaakin. Saakoon opinnoissani vallita terve skeptisismi ja olkoon ihanteenani olla totuutta etsivä argumentoija. Mutta ei siinäkään vielä kaikki, vaan haluan olla tätä Jumalan lapsena ja käyttää järkeäni Hänen kunniakseen.

Parin kuukauden kuluttua sitten ehkäpä tuntoja periodista kaksi? Sen onkin sitten tarkoitus sisältää Uuden testamentin eksegetiikkaa, Uuden testamentin kreikkaa, etiikkaa ja uskontotieteen kirjan lukemista ja esseekirjoitusta. Jääkää hyvästi tällä erää!