Kokemuksia ja ajatuksia Juhannuskonferenssin tiimoilta

Elämäni olosuhteet olivat vaikuttamassa siihen, että päätin lähteä henkilökohtaisesti tämän vuoden Juhannuskonferenssiin Keuruulle. Kyseessä on suuri tapahtuma, joka järjestetään Isossa Kirjassa. Iso Kirja -opisto voi olla joillekin tuttu, itse olin vähitellen alkanut kuulla siitä uskonelämäni aikana ja jokin aika sitten käväisin paikassa ollessani ohikulkumatkalla. Silloin Iso Kirja oli melko aution näköinen. Juhannuskonferenssin - "konffan" - aikana tilanne oli kuitenkin varsin toisenlainen.

Tapahtuma alkoi keskiviikkona 18.6., mutta itse menin tapahtumaan vasta seuraavana päivänä. Lähdin erään kaverini kanssa teltta mukanamme, tarkoituksenamme yöpyä leirintäalueella. Matka ei kestänyt kauan ja ehdimme kello yhdentoista jumalanpalvelukseen Päätelttaan, kun olimme maksaneet auto- ja telttapaikoista (20 euroa kumpikin). Tapasin toisen kaverini teltassa ja osallistuimme tilaisuuteen. Teltta oli iso, oikeastaan siinä oli ikään kuin yhdistetty kaksi telttaa niin, että ihmisiä mahtui sisälle hyvin paljon.

Menimme pian syömään. Ruokamahdollisuudet paikassa olivat monipuoliset, oli pitsaa, paellaa, makkaraperunoita ja puuroakin. Monella ruokalajilla oli oma telttansa. Lisäksi alueella oli muun muassa Lastenteltta, Ylistys- ja teemateltta, Visioteltta, Missioteltta ja Rukousteltta. Myös rakennuksissa oli katseltavaa.

Mukavimpia asioita konferenssissa oli se, että siellä sai tavata paljon ystäviä ja kavereita eri puolilta Suomea. Itse näin monia kavereita ja oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja joidenkin kanssa viettää enemmänkin aikaa. Toisaalta ikäväkseni sain huomata, että ihmisten kännyköiden yhteydet ilmeisesti huononivat niin paljon, että jos sattui eroamaan kaveristaan sopimatta seuraavaa tapaamista, saattoi kulua paljonkin aikaa, ennen kuin hänet löysi uudelleen.

Konffassa oli jonkin verran myös ylistykseen keskittyviä tilaisuuksia. Itse kävin muutamassa, ja vaikka en kovin nopeasti yleensä "lämpenekään", oli lopulta hienoa saada ylistää Jumalaa. Ylistys- ja teemateltta oli luonnollisesti osuva paikka ylistykselle, mutta siellä tulin kosketetuksi toisellakin tavalla. Eräässä tilaisuudessa puhuttiin riippuvuuksista ja niistä vapautumisesta. Huomasin jälleen itsessäni erään asian, joka sitoo minua, ja joka aina silloin tällöin häiritsee minua suuresti, se on tietynlainen pelko. Suhtautumiseni siihen on usein ollut sellainen, että ajattelen Jumalan käskevän minua lopettamaan pelkäämisen välittömästi ja kun en kuitenkaan uskalla, olen kokenut syyllisyyttä siitä. Tulin kuitenkin ajatelleeksi, että ehkä Jumala ei lähestykään minua tuolla tavalla, vaan voimallisena auttajana, joka kysyy, uskonko että Hän voi vapauttaa pelosta. Ajattelin myös, että luultavasti minussa on jo menossa prosessi pelon voittamiseksi. Minun tulee vain luottaa Jumalaan.

Nuorisojuhlat olivat myös mielenkiintoisia tilaisuuksia, itse pääsin niistä kahteen. Juhlat järjestettiin myöhäisinä ajankohtina suurissa teltoissa ja niissä oli hyvin paljon väkeä. Toinen juhla oli perinteisen oloinen, sisältäen ylistystä ja puheen, muistaakseni myös kuitenkin tanssia. Juhannusyön juhla painottui musiikkiin, mutta jäi lyhyeksi. Edellinen tilaisuus nimittäin oli alkanut rutkasti myöhässä ja niin ei jäänyt nuorisojuhlaan paljoa aikaa, ennen kuin jo viranomaissyistä piti lopettaa noin kello kahdelta yöllä.

Nuorisojuhlaa ennen olimme odottaneet kauan ulkosalla ja mikään lämminhän ei sää ollut. Kylmyys ja ajoittaiset sateet olivat konffassa tyypillisiä tänä vuonna. Mutta itse en enää aikoihin ole ajatellut, että olisi absoluuttisen "huonoja" säitä, sillä pidän Jumalaa säiden säätäjänä, tai ainakaan säät eivät mielestäni ole mitä ovat ilman Jumalaa. Kylmyyteen olin varautunut ja nukuinkin pipo päässä ja moniin vaattekertoihin pukeutuneena.

Eräässä talossa oli laajahko kirja- ja musiikkimyynti, ja minun tulikin käytyä siellä useita kertoja, vaikka en kuitenkaan ostanut mitään. Toisessa talossa oli taidenäyttely ja Uskovaiset nuoret ry:kin oli siellä edustettuna. Facebook-ryhmän Uskovaiset nuoret ohella oli jo ilmeisesti syntynyt yhdistyskin. Itse olin aiemmin ryhmän jäsen, mutta erosin, sillä en kokenut ryhmää aivan ongelmattomaksi oleellisissa asioissa.

Alueella oli myös niin sanottu Gospelrekka, jossa kävi esiintymässä eri artisteja. Myös kuuluisat Pastorit ja Immanuel esiintyivät siinä. Immanuel on saanut selkeää menestystä käsittääkseni myös ei-hengellisessä mediassa. Mikä on tämän voittokulun avain? Sain todistaa yhtyeen suosiota seistessäni Nuortenjuhlassa melkein eturivissä, kun Immanuelin miehet räppäsivät. Yleisö oli melkeinpä kaoottinen pomppiessaan ja meinasin jopa kaatua. En itse välitä räpistä niin paljoa, mutta olen pitänyt Immanuelia musiikillisesti parempana räppinä ja kristillinen sanoma on tietenkin plussaa. Mutta esiintyminen on mielestäni sellaista, että jos sanoja ei ymmärtäisi, niin olisi vaikea käsittää Immanuel hengelliseksi yhtyeeksi. Tämä on vain oma käsitykseni. Lahjakkaita miehiä kuitenkin ja toivon heille Jumalan siunausta ja johdatusta!

Kävin myös eräässä tilaisuudessa, joka oli ikään kuin infoa lähetys- ja opetuslapseuskoulutuksesta ilmeisesti Ison Kirjan tarjoamana. Minua erityisesti mietityttävä asia on Isossa Kirjassa annettavan opetuksen tunnustuksellisuus: miten helluntailaista opetus ja toimintatavat ovat? Kun lähetystyöntekijöitä koulutetaan, oletetaanko heidän perustavan nimenomaan helluntaiseurakuntia ja levittävän helluntailaista opetusta? Toki ajattelen, että pääasia on sielujen voittaminen, mutta hyvin oleellista on myös se, mitä uskoontulleille tehdään, kun he ovat tulleet uskoon. Watchman Neen nimissä olevassa Apostolinen lähetystyö -kirjassa asia on kiteytetty mielestäni hyvin: "Työntekijän ei tule koettaa perustaa sen seurakunnan haaraa, josta hän on tullut, vaan hänen tulee perustaa seurakunta sinne, mihin hän on tullut."

Kuitenkin se, että Jumalan lapsille on tarjolla opintoja Raamatun ja hengellisten asioiden parissa, on minusta hieno ja kehitettävä asia. Mitä enemmän Jumalan Sanan mukaista opetus on, sitä parempi.

Missioteltta oli sikäli omanlaisensa, että sen sisällä oli ständejä, joilla oli edustettuina eri maita ilmeisesti lähetystyöhön liittyen. Myös mielenkiintoisia ruoka-aineita sai teltassa maistella. Itse Suomen Helluntaikirkon nimenkin bongasin teltassa. En ole aivan perillä tämän melko uuden uskonnollisen yhdyskunnan olemuksesta, mutta tietääkseni kaikki Suomen helluntailaiset eivät kuulu Suomen Helluntaikirkkoon. Käsittääkseni yksittäisen paikallisen helluntaiyhteisön itsenäisyys ei enää ole niin suurta, jos se liittyy tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Juhannuskonferenssissa mietitytti suuresti se, mihin suuntaan Suomen helluntaiherätys on menossa. Minä en koskaan ole ollut helluntailainen, mutta olen saanut seurata helluntailaisuutta ja helluntailaisia läheltä, minulla on lukuisia helluntailaisia ystäviä ja olen puhunutkin useita kertoja helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa. Se kuva, jonka helluntaiherätyksestä sain ensiksi peruskoulussa ja sitten lukiossa, on luonnollisesti kokenut muutosta suuntauksen tultua minulle tutummaksi. Se varhainen ajatus, että helluntailaiset olivat erikoinen lahko, jossa kasteellekin mennään vasta kuin itse halutaan, ja että helluntaiseurakunnissa on tiukka kirkkokuri, koki hienoista muutosta ja muuntautui ajan myötä suureksi kunnioitukseksi liikettä kohtaan ja sen pitämiseksi yhtenä Suomen raamatullisimmista suuntauksista. Toisaalta viime aikoina käsitykseni on jälleen hieman muuttunut ja sen sijaan, että olisin jäänyt vapaiden suuntien piiriin ja pitänyt helluntailaisuutta yhtenä turvasatamanani, olen ikään kuin mennyt eteenpäin kohti tulevaisuutta, jossa ajatteluuni ei enää automaattisesti kuulu helluntailaisuuden pitäminen sinä "kaikista parhaana ja oikeaoppisimpana liikkeenä" yhdessä Vapaakirkon ja baptismin kanssa.

Jonkin verran helluntailaisuutta seuranneena mutta siihen kuulumattomana olen ajatellut, mitkä asiat helluntailaisuudessa ovat enemmän niin sanottuja "helluntaimaneereita", tapoja ja perinteitä, mitkä taas kumpuavat ainakin suoremmin Raamatusta. Raamatun arvovalta toki tunnustetaan liikkeessä edelleen paljon selkeämmin kuin kokemukseni mukaan monessa muussa kirkossa tehdään, mutta olen ollut huomaavinani joitakin kehityskulkuja, jotka tuntuvat hyvin vaikeilta uskoa sen valossa, että olen pitänyt vapaita suuntia "vanhoillisempina" liikkeinä. Kuitenkin tunnustuksena haluan sanoa, että arvostan suuresti sitä Jumalan valtakunnan työtä, jota helluntailaiset ovat Suomessa tehneet. Olen Jumalalle kiitollinen siitä, miten paljon liikkeen sisällä on oikeita uskovaisia, jotka palavat Jumalalle ja haluavat palvella häntä. Sisimmässäni on kuitenkin myös rauhattomuutta, joka koskee yhtäältä maallistumisen sekä liiallisen suvaitsevaisuuden ja vapaamielisyyden (nämä eivät ole sopivina määrinä huonoja asioita) tuomaa uhkaa helluntailaisille, ja toisaalta kuitenkin myös sitä, että perinteisiin ja pinttyneisiinkin käsityksiin kiinnitytään liikaa, nimittäin sellaisiin, joille ei ehkä löydykään tukea Raamatusta.

Mutta minun osani on rukoilla helluntailaisten ja kaikkien Suomen uskovaisten puolesta, ei heidän yläpuolellaan, vaan heidän veljenään, itse apua, siunausta ja varjelusta suuresti tarviten. Mitä olisimme ilman Jumalaa ja toisaalta kuka voi vastustaa meitä, jos Jumala on kanssamme?

Juhannuskonferenssista lähdin lauantaina, minulle jäi siitä pääosin hyvä maku, enkä halua sulkea pois mahdollisuutta mennä toistekin. Leirielämä ja suuret tapahtumat tosin yleensä stressaavat ja kiihdyttävät minua tunteellisesti, mutta konffassa tunsin oloni yleensä kohtuullisen hyväksi. Sain nähdä kavereitani ja mikä tärkeämpää, koen, että Jumala pääsi koskettamaan minua ja puhumaan minulle. Tästä on hyvä jatkaa.