keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Kohtaamisia uskontojen hämärissä: Jehovan todistajien "Seurakunnan raamatuntutkistelu", "Teokraattinen palveluskoulu" ja "Palveluskokous"
Eilen kävin toista kertaa Jehovan todistajien valtakunnansalilla. Tiistaina oli näet vuorossa kolme muunlaista kokousta kuin sunnuntaina olleet kaksi. Ajattelin, että haluan nähdä nekin. Hieman tosin epäröin menoa, koska luin etukäteen Wikipediasta, että tiistaiset kokoukset oli suunnattu ensisijaisesti Jehovan todistajille. Toisaalta ulkopuoliset olivat näihinkin kokouksiin tervetulleita, minkä Jehovan todistajien omat sivutkin vahvistivat.
Kävellessäni kohti valtakunnansalia tunsin ahdistusta. En tiedä tarkkaan, mistä se johtui... Epämukavuusalueelleni menemisestä (en välttämättä kovin paljoa pidä sellaisesta huomiosta, että suuri määrä tuntemattomia tulevat luokseni juttelemaan) vai oliko se kenties hengellistä ahdistusta melko vieraan uskonnollisen yhteisön pariin menemisestä? Joka tapauksessa olin rohkea ja menin sisälle.
Samanlainen kuvio toistui kuin sunnuntainakin. Kohtasin miltei heti miehen, jonka olin sopinut tapaavani myöhemmin, sain jälleen hyvän vastaanoton. Käsipäivätkin tuli sanottua monen kanssa. Mies antoi minulle ohjelman ja selitti tilaisuuksien kulkua. Sain myös ensimmäisessä osiossa käsiteltävän kirjan (Lähesty Jehovaa) ja laulukirjan. Väkeä tuntui olevan enemmän kuin sunnuntaina.
Aluksi laulettiin laulu 58 teemalla "Vihkiytymisrukous (Matteus 22:37)". Sen jälkeen tuli rukous, jonka alussa oli Jehova-nimi ja lopussa amen.
Ensimmäisessä osiossa, "Seurakunnan raamatuntutkistelussa", käytiin siis läpi kirjaa, joka ei ollut Raamattu, mutta joka sisälsi jonkin verran Raamatunpaikkojen viitteitä. Otsikkona oli Jehovan palveleminen "koko voimasta". Systeemi meni hyvin samaan tapaan kuin Vartiotornin tutkistelussakin: edessä eräs luki kirjasta kappaleita ja sitten oli kyselyä ja yleisön vastailua. Jälleen vastaukset olivat hyvin linjassa kirjan kanssa.
Käsiteltävän aiheen sisältö oli seuraavanlaista: Toteamus, että rakkaus saa meidät täysin määrin osallistumaan kristilliseen sananpalvelukseen; kokosieluisen palvelemisen määrittelyä; sen toteaminen, että ei ole aiheellista verrata itseä toisiin; ihmisten erilaiset resurssit. Varsinaisten kappaleiden lisäksi kirjassa oli "Kysymyksiä mietittäväksi" -laatikko, jossa oli Raamatun kohtien viitteitä ja kysymyksiä.
Kun eräs laatikon ilmoittama Raamatun kohta luettiin mitä ilmeisimmin Uuden maailman käännöksestä, jokin pisti korvaani suuresti. Kun Raamatussa 1933/38 kerrotaan kohdassa Ap. t. 8:15, että Pietari ja Johannes rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen, Uuden maailman käännöksessä kerrotaan siitä, että saadaan pyhää henkeä. En ole varma, salliiko Raamatun kreikka kummatkin käännöstavat, mutta minulle tällainen käännös toi mieleen Jehovan todistajien opin siitä, että Pyhän Hengen ajatellaan olevan persoonaton voima Jumalan yhden persoonan sijaan.
Jokin kuitenkin jäi mietityttämään. Onko johdonmukaista ajatella, että persoonaton voima (tai vaikkapa sähkövirta, johon Jehovan todistajat tietääkseni Henkeä vertaavat) opettaa ja muistuttaa (Joh. 14:26), todistaa (Joh. 15:26), johdattaa, kuulee, puhuu ja julistaa (Joh. 16:13) ja että sen annetaan ymmärtää omaavan mielen (Room. 8:27)! Pyhä Henki käyttäytyy sillä tavalla, että siitä tulee todella helposti persoona mieleen.
Kun lukija oli lukenut viimeisen osuutensa, häntä kiitettiin ja hän lähti pois samaan tapaan kuin sunnuntaina, ja sitten esitettiin viimeinen kysymys. Raamatuntutkistelun loputtua oli vuorossa "Teokraattinen palveluskoulu", joka oli kenties kiintoisin osio. Tässä kokouksessa käsiteltiin aluksi Raamattua ja sitten tehtiin "tehtäviä". Kokouksen tarkoitus oli ilmeisesti se, että tietyt Jehovan todistajat saivat valmennusta julkista puhumista varten, niin kuin Wikipedia asian ilmaisee. Palveluskoulun tapahtumat eivät tosin ihan heti auenneet minulle.
Aluksi siis eteen meni eräs mies, joka selosti jonkin aikaa 4. Mooseksen kirjan alusta, joka oli ilmeisesti senkertainen Raamatun kohta. Lukuja ei kuitenkaan luettu, vaan puhuja keskittyi kertomaan siitä. Tämä puhe ei kestänyt kovinkaan kauaa (mainittakoon, että Valtakunnan palveluksemme -lehtisessä, jossa ohjelma oli, eri vaiheiden kestot oli mainittu melko tarkasti, esimerkiksi "10 min" tai "korkeintaan 4 min").
Ihmiset saivat esittää ajatuksia Raamatun kohdasta. Muutamia tuotiin julki, ja sitten mentiin "Tehtävään 1." Se oli lukutehtävä, eli eräs kävi lukemassa tietyn Raamatun paikan edessä. Sitten toinen nosti esiin positiivisia kommentteja tästä lukemisesta. (Suunnilleen tässä kohtaa muuten huomasin, miten tarkkaan organisoitu tilaisuus oli: lukuisten puhujien lisäksi tilaisuudessa ilmeisesti oli jopa mikrofonin asettelijan tehtävä, jonka tekijä laittoi mikin oikealle korkeudelle puhujan vaihtuessa).
Toisessa tehtävässä kaksi naista meni istumaan hieman sivuun salin etuosaan, jossa oli pöytä ja tuolit. He kävivät keskustelua aiheesta "pelastuvatko kaikki vai kaikenlaiset" ihmiset. Keskustelun edetessä hämmästyin suuresti, että toisella naisella vaikutti olevan 30-luvun Vanha Kirkkoraamattu Uuden maailman käännöksen sijaan! Mutta sitten ymmärsin, että kyseessä oli kaiketi jonkinlainen näytelmä. Tässä kohtauksessa lopulta annettiin ymmärtää, että Kirkkoraamatun käännös oli käsitellyssä kohdassa epätarkempi kuin Uuden maailman käännös. 30-luvun Raamattua käyttänyt nainen kysyi lopussa toiselta, joka oli selittänyt hänelle aihetta, että mitä uskontoa tämä edustaa. Toinen vastasi, että hän on Jehovan todistaja. Kohtauksen sanoma lienee ollut, että jos eteen tulee epäselvä Raamatunkohta, niin tulee ottaa useita muita aihetta käsitteleviä Raamatunkohtia ja tulkita niiden valossa.
Tehtävän 2. jälkeenkin suorittajia kehuttiin. Tehtävässä 3. oli puhe aiheesta "Miten syytökset käsiteltiin heprealaisen ja Rooman lain alaisuudessa?". Senkin jälkeen toistui sama myönteisten huomioiden esilletuominen.
Viimeisen kokouksen nimi oli "Palveluskokous". Ohjelman mukaan aloitettiin laululla 89 (Jehovan lämmin pyyntö: "Ole viisas, poikani" (Sananlaskut 27:11)). Eteen asteli jälleen mies, joka kertoi jotain sellaista, että osa-aikaiseen tienraivaukseen oli nippu anomuksia. Nimiä lueteltiin. "Tienraivaaja" on tietojeni mukaan arvostettu titteli, jolla nimitetään Jehovan todistajaa, joka tekee tietyn tuntimäärän lähetystyötä kuukaudessa.
Sitten mentiin ensimmäiseen ohjelman mukaan kymmenen minuutin pituiseen osaan, jonka aiheena oli "Oletko valmistautunut uuteen kouluvuoteen?". Jälleen oli aluksi puhe ja sitten kysymyksiä ja vastauksia. Käsiteltiin kiintoisaa kysymystä: Millaisia haasteita koulussa kohdataan? Ihmiset kertoivat niitä liudan. Haaste uskaltaa olla erilainen, joukon paine, kieltäytyminen tupakoinnista, päihteiden käytöstä ja perjantai-illan vapaa-aikana koulukavereiden kanssa kaupungille lähtemisestä, milloin on koulunvaihdon jälkeen luontevaa kertoa olevansa todistaja, juhlapyhien viettämättä jättäminen...
Toinen osa oli seurakunnan sihteerin haastattelu, joka toimitettiin sivustalla. Sain tietää, että jokaisessa seurakunnassa nähtävästi on yksi sihteeri, jonka tehtäviin kuuluu ainakin yhteystietojen ylläpito.
Kolmannessa osassa aiheena oli "Ottakaa malliksi profeetat – Sefanja". Tähän liittyen oli Valtakunnan palveluksemme -lehtisessä kirjoitus. Eteen meni taas mies, ja yleisö luki Raamatun kohtia. Tässä kohdalla, niin kuin jo aiemmin, silmiini pisti jokin, joka tietyllä tapaa tuntui leimaavan koko tilaisuutta. Se asia olivat teot.
Lähesty Jehovaa -kirjassa oli lukenut eräässä kohdassa: "Muista, että Jehova on hyvillään, kun annat parasta, mitä voit – mitä sielusi voi – antaa.". Muistaakseni Valtakunnan palveluksemme -lehtisessä oli vieläpä seuraavanlainen kirjoitus: "Etsimme vanhurskautta viettämällä moraalisesti puhdasta elämää."
Lopulta laulettiin vielä laulu 70 (Varmistautukaa tärkeämmistä asioista (Filippiläisille 1:10)) ja rukoiltiin. Tilaisuuden jälkeen toistui sama kuin tullessani, lukuisia kättelyjä. Juttelin vielä joidenkin ihmisten kanssa ja silmäilin pöydäntapaista, jolla oli julkaisuja, sekä ilmoitustaulua. Pian kuitenkin pujahdin pois.
Olin saanut tällä kertaa matkaani jo mainitut kirjat Lähesty Jehovaa ja Laulakaa Jehovalle (laulukirja). Kenties tutustun sopivalla ajalla ainakin ensimmäiseen. Sen sijaan en tiedä, tulenko enää vähään aikaan käymään kokouksissa. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että tämä riittäisi, mutta toki tahdon palata, jos Jumala niin tahtoo. Suunnannen kuitenkin valtaosan Jehovan todistajia varten suunnittelemastani ajasta kohti kotikeskusteluja.
Siunausta lukijoille!
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Kohtaamisia uskontojen hämärissä: Raportti Jehovan todistajien "Raamatullisesta puheesta" ja "Vartiotornin tutkistelusta"
Myrskysi. Sadetta tuli rankasti, en muista ihan äsken nähneeni sellaista kaatosadetta. Mutta tiesin, että oli tullut päivä, jolloin menisin käymään Jehovan todistajain Valtakunnansalilla. Olin aiemmin käväissyt rakennuksen lähistöllä ja iskenyt silmäni ovessa olevaan lappuun, jossa kerrottiin tilaisuuksien ajankohdat. Siispä näin hetkeni koittaneen.
Täysin valmistautumattomana en tätä matkaa halunnut tehdä. Kesän mittaan olin lukenut lukuisia kirjoja Jehovan todistajista, näissä kirjoissa oli edustettuna monta vuosikymmentä, ja niissä tehtiin kriittistäkin analyysia tästä uskonnosta. Omaksuttuani suuren tietomäärän perehtymiseni seurauksena koin, että olin valmis katsomaan, mitä tuleman pitää. Hyvin todennäköisesti kohtaamiset eivät jäisi vain tilaisuudessa käymiseen, ajattelin. Ja itse asiassa halusinkin, että eivät jäisi.
Rukoiltuani lähdin siis menemään. Vielä ulkona ollessani, jo nähdessäni lukuisat autot Valtakunnansalin edustalla, käännyin Jumalan puoleen. Sitten astuin sisälle suorittaakseni tiedustelukäynnin tuohon maailmaan.
Rakennuksessa oli lukuisia ihmisiä keskustelemassa keskenään. Eipä kulunut kauaakaan, kun minulle tultiin jo juttelemaan, kuten olin arvellutkin. Hymyilevät ihmiset tekivät selväksi, että olin tervetullut. Minulta kysyttiin, olinko kastunut, ja hetken päästä jo ohjattiin istumaan salin puolelle. Valitsin takimmaisen rivin.
Tila oli melko yksinkertainen, etuosassa oli verhot, joiden edessä muistaakseni jonkinlainen puhujanpönttö. Seinällä oli kirjoitus: "Tulkoon sinun valtakuntasi." ja suluissa Matt. 6:10. Minulle tuotiin pian Vartiotorni-lehti sekä laulukirja. Sain kuulla myös tilaisuuden kulusta, ja selveni muun muassa se, että salin takaosassa olevassa huoneessa (josta näki saliin, jossa istuin) käytettiin englanninkieltä. Vartiotorni määrittelisi tilaisuuden jälkimmäisen osan kulkua ja sisältöä lauluja myöten (ne oli painettu lehden kanteen).
Millainen ensivaikutelmani oli? Sain "normaalin" vaikutelman, jos näin voi sanoa. Tarkoitan sitä, että asioista vähemmän tietävä olisi todennäköisesti voinut kuvitella tulleensa melkein mihin tahansa vapaiden suuntien tyyppiseen kirkkoon. Penkkirivit, iloisesti juttelevat ihmiset, laulukirjat ja niin edelleen. "Poikkeuksellisuutta" ei silmiini osunut niin paljoa kuin olin odottanut. Huomionarvoista oli kuitenkin se, että merkille panemillani naisilla oli yllään hameet ja suurella osalla miehistä hienot vaatteet solmioita myöten.
Aluksi oli laulu. Laulajat nousivat seisomaan laulujen aikana. Itse istuin tehden muistiinpanojani ja silmäillen sylissäni olevaa aineistoläjää. Laulun jälkeen rukoiltiin käyttäen Jehova-nimeä. Sitten olikin jo ensimmäistä osiota leimaavan puheen vuoro. Mies meni eteen ja alkoi puhua aiheesta valta ja vallankäyttö. Puheessa ei ollut paljoakaan merkittäviä eroavaisuuksia perusopetuspuheeseen, jollaisia kuulee vaikkapa Vapaakirkon tai helluntaiherätyksen jumalanpalveluksissa. Puheessa oli aihealueet: maalliset vallanpitäjät, valta perheessä ja seurakunnan vallankäyttö. Jokaista käsiteltiin lyhyehkösti. Otettiin esimerkkejä koulumaailmasta sekä ruumiimme vallankäytöstä meihin (itse asiassa ymmärsin, että Jehova käytti valtaansa meihin ruumiin kautta esimerkiksi herättäen ruumiin kautta tarpeita nukkua ja syödä). Jehovan sanottiin myös säätäneen painovoimalain ja moraaliohjeet.
Viranomaisten vallankäytön kohdalla ilmeni selkeä halu noudattaa viranomaisten määräyksiä, kunhan ne eivät ole ristiriidassa Jehovan ohjeiden kanssa. Perheen kohdalla korostettiin sitä, että mies on naisen pää, mutta hänen tulee kuunnella vaimoaan. Ja lapsillekin oli omat neuvonsa. Seurakunnan vallankäytön kohdalla puhuttiin siitä, että seurakunnan paimenuus on vanhimmilla.
Itse asiassa suuri osa puheen sisällöstä oli sellaista, johon minun on uskossani helppo yhtyä, jos Jehovan kohdalla ajatellaan Raamatun Jumalaa. Muutamia erikoishuomioita kuitenkin teen. Ensimmäisenä on se, että kun puheessa mainittiin Raamatunpaikkoja, ne luettiin käsittääkseni Jehovan todistajien omasta Raamatun käännöksestä eli niin kutsutusta Uuden maailman käännöksestä. Tämän vuoksi kohdat kuulostivat minusta oudoilta. Esimerkiksi kohdassa Room. 13:1 mainitaan olemassa olevien valtojen olevan suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina. Ilmausta suhteellisista asemista en löydä Raamatun alkutekstistä. Olen tietoinen siitä, että Uuden maailman käännöstä ei arvosteta kovin laajalti muiden kuin Jehovan todistajien keskuudessa, sillä sen katsotaan poikkeavan alkutekstistä erityisesti niissä kohdin, joissa alkuteksti ei välttämättä tue liikkeen opetusta.
Toinen asia, mitä mietin, liittyi ajatukseen puheen alussa, että vallanpitäjät voivat joskus käyttää valtaansa väärin. Ilmeisesti tällä viitattiin maallisiin vallanpitäjiin. Mutta päteekö sama Jehovan todistajien hallinnon suhteen? Entä jos se käyttää valtaansa väärin liikkeen jäseniä kohtaan? Onko tällainen tilanne mahdollinen?
Kolmanneksi huomiota herätti seurakunnan vanhimpien kohdalla sanottu asia, mikä, jos ymmärsin oikein, oli ajatukseltaan seuraavanlainen: "Mitä seuraisi, jos alettaisiin miettiä, että ei tuo, mitä vanhin sanoo tai tekee, ole oikein, eikä hän itsekään noudata sitä, mitä sanoo? Se ei olisi hyvä asia."
Puheen lopuksi kerrattiin sisältöä ja sitten puhujalle annettiin taputukset. Siirryttiin Vartiotornin tutkisteluun. Ensin laulettiin Vartiotornin kannessa määritelty laulu 125, jonka otsikko/teema oli mielenkiintoinen: Alistu uskollisesti teokraattiseen järjestykseen (1. Korinttilaisille 14:33).
Vartiotornin osan aiheena oli "Jehova on järjestyksen Jumala". Eteen meni kaksi miestä, toinen luki Raamatun kohdan 1. Kor. 14:33 ja toinen, ensimmäisen pyytäessä, luki kappaleen tai pari Vartiotornin artikkelista. Kaava oli sellainen, että kappaleiden luvun jälkeen ensimmäinen mies esitti kysymyksiä, jotka oli kirjoitettu lehden sivujen alareunoihin. Sitten annettiin puheenvuoro sanomalla "Sisar" tai "Veli" ja henkilön sukunimi. Vastaaja vastasi hyvin usein samaa, mitä Vartiotornista oli juuri luettu, joskus tosin myös lehdessä ilmaistujen tai muiden Raamatun paikkojen perusteella. Kysymykset olivat hyvin yksinkertaisia, ja normaalilla tekstinymmärtämisellä ei pitäisi olla mitään ongelmaa löytää niihin vastauksia artikkelin kappaleesta. Tekstin seassa oli toisinaan suluissa lihavoituja kehoituksia lukea jokin tietty Raamatun paikka, jolloin joku muistaakseni aina luki sen ääneen. Huomasin vähän myöhemmin, että penkkien välissä oli mikrofonit, joihin vastaajat puhuivat.
Rakenteeltaan Vartiotornin tutkistelu oli hyvin samanlainen kuin adventistien Raamatun tutkistelu, joka yleensä edeltää heidän jumalanpalvelustaan. Edessä on ihminen ja erityisen painotuotteen avulla käydään aihetta läpi kysyen läsnäolevilta kysymyksiä. Jehovan todistajilla on ilmeisesti jonkinlainen yhteys adventismiin 1800-luvulla. Edelleenkin kummassakin yhteisössä uskotaan ainakin kadotuksesta samoin: että se on niin sanottua tyhjiin raukeamista, ei ikuista kärsimystä.
Aihe eteni siten, että aluksi puhuttiin Jehovasta ja väitettiin, että Jeesus oli hänen ensimmäinen luomuksensa (minkä suuri osa kristityistä kiistää, sillä he näkevät Jeesuksen olevan Jumala ja syntynyt eikä luotu). Puhuttiin enkelien keskuudessa vallitsevasta järjestyksestä ja maailmankaikkeuden järjestyksellisyydestä (galakseineen, galaksijoukkoineen ja superjoukkoineen), jonka perusteella oli järkevää olettaa, että Jehovan palvelijoiden keskuudessa on järjestelmällinen organisaatio.
Seuraavaksi puhuttiin siitä, miten Jumalan tarkoituksen toteutuminen ihmisperheen suhteen keskeytyi syntiinlankeemuksessa, sitten kerrottiin Nooasta (vedenpaisumuksen alkamisen vuosiluvuksi ilmoitettiin yllättävän tarkasti 2370 eaa.) ja hänen saamastaan suosiosta Jumalan edessä. Myös Vartiotornissa olevia Nooan kertomukseen liittyviä kuvia analysoitiin hyvin yksityiskohtaisesti.
Kerrottaessa Israelin kansasta mainittiin, että järjestyksenä sen parissa oli laki. Sitten kerrottiin Joosuasta ja Jerikon lähelle leiriytymisestä (lehden mukaan vuonna 1473 eaa.), Rahabista, ja mikä on mielenkiintoista, Israelia kutsuttiin tilaisuudessa "silloiseksi Jumalan järjestöksi". Lehden mukaan Jumala hylkäsi tämän kansakunnan ensimmäisellä vuosisadalla, ja kuvaan astui "dynaaminen uusi järjestö, joka keskittyi Jeesukseen Kristukseen, ja hänen opetuksiinsa". Tämän järjestön mainittiin koostuvan Kristuksen opetuslapsista ja alkaneen toimia helluntaipäivänä vuonna 33.
Vielä puhuttiin järjestön tehtävästä saarnata Jumalan valtakuntaa, Jerusalemin hävityksestä vuonna 70 ja kristittyjen vainoista. Mieleeni jäi lehden kommentti, että Jehovan todistajien nykyinen palvonta ja ensimmäisellä vuosisadalla eläneiden kristittyjen palvonta kuulemma muistuttivat toisiaan hämmästyttävästi.
Jäin miettimään, että olisi ollut kiintoisaa kuulla, mikä oli Jehovan järjestö vaikkapa vuosien 313 ja 1870 välillä, ja miten se toimi tuona aikana. Eikö tuo ollut Jehovan todistajien harhaoppisina pitämien katolisen kirkon ja protestanttisten kirkkojen valta-aikaa, jolloin ei heidän opetuksensa mukaan ilmeisesti enää toisaalta toimittu täysin alkuseurakunnan mallin mukaan, mutta vielä ei ollut Vartiotorni-seuraakaan? Miksi hyvin harvat jos ketkään vaikuttavat tuona aikana uskoneen sellaisiin oppeihin, joita Jehovan todistajat ovat modernina aikana opettaneet? Millainen oli "Jehovan järjestön" johto tuona aikana?
Luettuaan Vartiotornista viimeisen kappaleen lukija lähti takaisin istumaan ja häntä kiitettiin. Lopussa oli kertausosio, ja kysyttiin kolme kysymystä. Kokous päätettiin lauluun teemalla Työskentelemme ykseydessä (Efesolaisille 4:3). Melkeinpä heti luokseni tuli jälleen juttelemaan mies, joka oli puhunut minulle paljon ennen tilaisuutta. Sain paperin liikkeen nettisivuista ja vaihdoimme muutaman sanasen. Kuten olin odottanut, nyt koitti hetki, jossa minulle tuotiin mahdollisuus käydä keskustelua Jehovan todistajan kanssa. Suostuin lähtemään käymään todistajan luona.
Katseeni kääntyy nyt tuohon lähitulevaisuudessa, jos Jumala suo, odottavaan keskusteluun. Hän johdattakoon minua puhumaan tahtonsa mukaiset sanat ja antakoon uskon vahvuutta, että en taipuisi sellaisten asioiden edessä, joiden edessä ei kuulu taipua. Vielä en tiedä paljoa siitä, mihin tuo keskustelu, tai todennäköisesti keskustelut, johtavat. Toivon, että johonkin hedelmälliseen, jolla on iankaikkisuusmerkitystä.
Tilaisuudessa Jehovan todistajiin viitattiin kristittyinä, vaikkakaan heitä ei yleensä sisällytetä kristillisyyden käsitteeseen, vaan liikettä pidetään "kristillisperäisenä". On totta, että jos tekisin arvioni liikkeestä vain tämän yhden käynnin perusteella, voisin luultavasti hyvin mieltää sen melko kristilliseksi. Mutta tällaista arviota vastaan puhuu valitettavasti se, mitä olen kirjoista lukenut. Lienen kokemusmaailmassa vasta raapaissut pintaa, ja odotankin, alkaako myös kokemukseni pian antaa samanlaista kuvaa kuin se, mikä perustuu kirjatietoon. Oma aikeeni tämän liikkeen jäsenten suhteen on asettua rehellisesti Raamatun ja kristillisen uskon taakse, mutta ennen kaikkea kohdata rakastavasti Jehovan todistajia, muistaen, miten arvokkaita lähimmäisiä he minulle ovat.